torstai 24. maaliskuuta 2016

Vain kilpailu

On ehtinyt vierähtää taas tovi viimeisestä päivityksestäni. Minulla on ollut yksinkertaisesti kiireitä. Kävin taas piipahtamassa Viita-akatemiassa, jossa sain tällä erää viimeiset palautteet TH:sta. Ajatuksiini on uinut uusi romaani-idea, joka on herkullisessa itämisvaiheessa. Olen lukenut runoja ja käsikirjoituksia. Olen työstänyt urbaania novellia ja sain sen ensimmäisen luonnoksen valmiiksi!

Minulle kävi kuitenkin hassusti. Sain voimakkaan kehotuksen laittaa käsikseni Maailman laita kisaan.

Olen kuullut kisasta aiemminkin ja sivuutin sen aika nopeasti, koska työskentelyni on hidasta, siinä kilpailtaisiin myös jo-julkaisseiden kirjailijoiden kanssa ja kisa-aikataulut eivät oikeastaan motivoi minua. Ajattelin myös, ettei spefikäsistäni kannata tarjota tuonne, eihän se istu kisan kuvaukseen jne. No, nyt niin moni taho on sanonut päinvastaista, että taidan olla sittenkin osallistumassa.

Mitenhän usein tulee vähäteltyä omaa tekemistä ihan turhaan? Mietin usein omista tarinoistani, että ne ovat "vain lanua" tai "vain spefiä". Mistä se vain-sana tulee? En minä arvota julkaistua spefiä tai lanua yhtään huonommaksi kuin realistista proosaa tai runoutta. Miksi siis aliarvostan omaani?

Kannustus sai minut unohtamaan epäilykseni. Olenkin työstänyt viime päivät synopsista ja hahmokuvauksia, sillä kisaan osallistutaan niillä ja 50 sivun tekstinäytteellä. Tekstinäytteen editoinnille ei pahemmin jää aikaa, kun viimeinen osallistumispäivä on jo 1.4. mutta käsiksen alkupuoli on paremmalla mallilla kuin loppu, joten se saa kelvata.

Synopsiksen tekeminen on osoittautunut haasteelliseksi. Kun juonen purkaa osiinsa, häivyttää liiat yksityiskohdat ja kuvaa vain suuret linjat, muuttuu se kertakaikkisen typerän kuuloiseksi. On tiedettävä mitä on pakko kertoa, jotta juonessa on järkeä ja se koskettaa, ja mitä voi jättää kertomatta. Sivujuonia ja hahmoja on ollut pakko jättää pois. Yksityiskohtia pitää mainita säästellen, vain vaikuttavimmat tapahtumat voi kertoa yksityiskohtaisemmin. Synopsiksen tulisi olla napakka, sellainen sivun mittainen.

Toisaalta synopsiksen pohjalta näkee hyvin, mitä lopullisesta käsiksestä voisi leikata. Tiedän että keskivaiheessa on tyhjäkäyntiä ja tämä on ollut hyvin hyödyllistä sen tunnistamisessa. Toinen hyöty on se, että kirjoittamalla tulkintani, pääsen miettimään välittyykö haluamani tunnelma oikeasti kirjoittamistani kohtauksista. Huomasin esimerkiksi, että eräässä luvussa on huomattavasti leppoisampi tunnelma kuin synopsis antaa ymmärtää. Siinä on siis editoinnin paikka.

Ehkä tärkeintä synopsiksen kirjoittamisessa on se, että sen tulisi koskettaa lukijaansa. Synopsis on asiatekstiä, ei proosaa. Turhan kikkailun voi unohtaa heti alkuunsa. Silti sen pitäisi näyttää lukijalleen idean tuoreus, tarinan jännite ja konflikti ja hahmojen mielenkiintoisuus. Siinäpä haastetta kerrakseen!

Olen vapaalla vielä pari päivää. Ehdin viimeistellä synopsiksen ja tehdä sivuille vielä editointia. Onneksi kyseessä on vain yksi kilpailu. Jatkoon päässeille ilmoitetaan jo kesäkuussa, joten tämä ei edes haittaa editointi- ja rundisuunnitelmiani.

torstai 10. maaliskuuta 2016

Luomisen tuskaa

Varsinaisesta kirjoituspäivityksestä onkin jo vierähtänyt tovi. Olen tainnut hieman vältellä avautumista, vaikka asiaakin on. Työstän tällä hetkellä novellia (taas), joka on täydellisen yhteistyöhaluton (taas). En oikein tajua miksi haluan sen just nyt heti kuosiin, mutta olen pakottanut itseäni hommiin. Novelli helvetistä, here I come.

Aale Tynni - Kaipaus (1)

Kyseessä on viime kesän urbaaninovelli, josta kaavailin jossain välissä jo romaania ja nyt olen taas sitä mieltä, että siitä saa vain novellin. Tekstissä on kuitenkin sitkeitä ongelmia. Olisi helpompaa vaan luovuttaa sen kanssa ja antaa olla. Olen kuitenkin käyttänyt siihen niin paljon aikaa, että en pysty enää luovuttamaan. Tämä valmistuu!

Mikä novellissa on vikana? Ehkä se, että siinä on sekaisin kahta erilaista tyyliä, joista toinen on minulle ominainen ja toinen ei. Se alkaa selvästi tiettyyn sävyyn ja muuttuu pikku hiljaa minulle tyypillisemmäksi. Tyyli A toimii, kun en puske juonta kauheasti eteenpäin. Tyyli B on nimenomaan juonelle tärkeää. Juoni (B) on mahtipontinen, miljöö (A) kotoisa. Yritän sitten pitää nämä äänet tasapainossa.

Olen siirtänyt tapahtumien paikkaa jo kolmesti, enkä suostu enää vaihtamaan sitä. Koska tämä projekti häilyy novellin ja pienoisromaanin välillä, voi tästä jo päätellä, ettei se ole juonellisesti tyylipuhdas novelli. Siinä on romaanimaisia elementtejä, joita olen myös karsinut. Olen tappanut darlingseista käteni verisiksi.

Parhaat novellit ovat itsenäisiä, kokonaisia tarinoita. Tämä taitaa jää cliffhangeriin, eräänlaiseksi aloitukseksi (jossa on kyllä näkökulmahahmon kannalta selkeä muutos). Voiko se toimia siitä huolimatta? En tiedä.

Olen heivannut ylimääräisiä hahmoja, poistanut kertojia, olen hylännyt lauseita ja kappaleita, joista pidin aivan valtavasti. Joka ilta, kun työstän tätä, aloitan kiekan lukemalla alusta ja poistamalla tai trimmaamalla kaiken, mikä pistää silmään. Kun pääsen loppuun, kirjoitan taas hieman eteenpäin, työstäminen puskee kiukun pintaan ja lopetan siltä päivältä.

Aale Tynni - Kaipaus (2)

Huvittavinta koko prosessissa on se, että novellin sanamäärä ei ole lisääntynyt viime kesän jälkeen! Trimmaan samaa tahtia kuin kirjoitan uutta, junnaan editoinnissa, vaikka loppukin puuttuu.

Miksi tämä on niin vaikeaa? Selittäisikö joku?

Loppua tarinalla ei ihan vielä ole. Koska kyseessä on novelli, josta on noin 10 erilaista versiota, roikkuu novellin lopussa irrallisia lauseita ja kohtauksia, joita yritän sijoittaa takaisin tekstiin. Välillä se onnistuu, välillä ei.

Juonen ja miljöön ristiriita minua kai tässä riesoo. Pohdin onko tämä kasvanut kieroon alusta lähtien. Kuten Puolan Krzywy Las, metsä jossa on kieroon kasvaneita puita. Voiko tätä korjata? Lakkaako tämä vitutus jos vain saan novellin valmiiksi ja voin sitten unohtaa koskaan edes kirjoittaneeni sen? En tiedä, novelli vaivaa minua työstin sitä tai en!

Siirsin tavarani (järkyttävän kirjanpinon, muistiinpanovälineet runoille ja tietokoneen + johdot tms.) taas työpisteelleni, makuuhuoneen nurkkaan. Se on "voiman paikkani", sinne saan unohtua ja siellä pystyn keskittymään mihin vain. Lähden sieltä aina pitkän työstövaiheen jälkeen, jotta saisin välillä auringonvaloa ja happea, ja palaan, kun tuntuu, ettei mikään onnistu. 

Aale Tynni - Meri (katkelma)

Pääsiäisen jälkeen olisi tarkoitus taas työstää TH:ta. Olen sitoutunut sen editointiin, mutta eräänlainen työn riemu on siitäkin kadoksissa. Ehkä tunnistan sen, että tarina ei ole enää vain itseäni varten. Kirjoitan sitä nyt lukijaa varten. Siihen on jotenkin hankalampi löytää sisäistä paloa.

Aion saada käsiksen valmiiksi ja matkaan, se riivaisi minua muuten. TH on monella tapaa sellainen tarina, että minun oli pakko kirjoittaa se. Odotan jo vapautumista sen vallasta. Seuraava käsis on varmasti helpompi, sen on pakko olla.

Seuraavahan on aivan selvästi VH. Sille on tapahtunut jotain kummallista, se on alkanut elää omaa elämäänsä alitajunnassani. Se on ainoa kirjoitustyö, jota haluaisin kirjoittaa tällä hetkellä! Se tunkeutuu uniini, tai uneni kietoutuvat siihen. Löysin siihen aivan uuden lähestymiskulman, joka tekee aiemmin kirjoittamastani Nanosta käyttökelvottoman, mutta sekään ei haittaa. Tuntuu että oivalsin vasta nyt miten tarina kannattaa kertoa. En aloita sitä nyt, koska TH on tehtävä ensin tai en tee sitä koskaan.

VH on ehkä eniten sitä mitä haluan kirjoittaa. Tuntuu ettei siihen kohdistu mitään rajoituksia. Se saa olla juuri sellainen kun on. TH puolestaan on... tietyllä tapaa "tilaustyö". Se on aina lähtenyt minun ulkopuoleltani, kirjoitan sitä eri syistä kuin muita tarinoitani. Siksi siihen liittyy enemmän odotuksia ja paineita. VH saa rauhassa olla vaikka roskaa. Se on puhdas guilty pleasure tarina.

Sellaisia tunnelmia täällä. Luomisen tuskaa.

Olen sentään päässyt taas lukemaan kirjoja! Ette tiedä miten olen kaivannut sitä! Ja ajattelin myös blogata niistä. Kirjablogia tästä ei varmaan saa tekemälläkään, mutta olen kyllä taas innostuneempi bloggaamaan kirjoista kuin aiemmin. Ja vältelläkseni kirjoittamista aktoivoidun mielelläni tässä puuhassa.