sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Palautteen jälkeen

Sain tällä viikolla suurimman osan TH:n palautteista. Tuntuu etten ole tehnyt sen jälkeen juuri muuta kuin pyöritelyt ja purkanut palautteita. Kokonaiskuva jatkaa tarkentumistaan.

Samalla päässäni kummittelee yhä ajatus siitä, kuinka kirjoittajana onnistuminen vaatii tasokkaan raakaversion, sellaisen johon ei tarvitse tehdä suuria muokkauksia palautteenkaan jälkeen.

Tiedän että tuo mielikuva on täysin väärä. Moni kirjailija kirjoittaa ties miten monta versiota tarinasta ennen kuin löytää sille parhaan mahdollisen muodon. Tiedän että jokainen kaipaa ulkopuolista palautetta ja mielipiteitä, ellei koelukijoilta niin viimeistään kustannustoimittajalta. Silti päässäni elää sellainen "kerrasta oikein" mentaliteetti. Se on vahingollista. Sen kautta tulee helposti asetettua itselle mahdottomia tavoitteita, jotka tappavat ilon kirjoittamisprosessista.

Eeva-Liisa Manner - Luulin että kuistille oli heitetty kirje

Olen alkanut hahmotella editointisuunnitelmaa päässäni. Käsis vaatii muutoksia, ei nyt ehkä mitään valtavia linjanmuutoksia, mutta muutoksia silti. Ja olen niistä innoissani!

Tiedän nyt millaisia odotuksia lukijoilla on ja mitkä niistä toteutuvat ja mitkä eivät. Osa odotuksista tarvitsee purkaa, osa taas palkita. Kässärin fantasiaosuus on nyt painottunut keskivaiheelle, se tulisi levittää alkuun ja loppuun. Loppuun tarvitsee rakentaa toimivampi kliimaksi. Osaa käsiksen keskeisistä suhteista tarvitsee selkiyttää. Mytologiaa avata enemmän.

Kaikenkaikkiaan kaikki käsiksen tarvittavat osat ovat jo olemassa ja paikallaan. Kuva on vain liian sumuinen. Sitä pitää vain tarkentaa. Tarkentaminen on loppupeleissä todella helppoa. Tai niin uskon.

Ehkä suurin oivallus tämän kaiken keskellä on se, että uskon kyllä kirjoittavani hyvän käsiksen. En vain tiedä saanko sitä koskaan myytyä kustantamoon. Käsis on omaääninen ja erilainen. Se ei vaan välttämättä ole myyvä.

Kaiken muun voi korjata, mutta jos koko käsiksen näkökulma on liian outo, liian marginaalissa, se jää myymättä. Se on ehkä pelottavin ajatus tähän mennessä. Taidan murehtia sitä myöhemmin.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Palautepilvessä

Elelen tällä hetkellä palautepilvessä. Olen saanut pari kokopalautetta, kasan osapalautetta ja lisää varmaan tiputtelee pikkuhiljaa. Kuten tavallista, esilukijat kiinnittävät huomiota vähän eri asioihin kuin ennakkoon luulee. Joku kommentoi tietenkin aina sitä juttua, mitä on itsekin pohdiskellut. Jonkun toisen panos on tarkkaa oikolukua, joka pui tekstin puutteita rivitasolla.

Palautteen luonteeseen kuuluu aina tietty ristiriitaisuus. Kun hyvin erilaiset ihmiset lukevat samaa tekstiä, kiinnittävät he eri asioihin huomiota. Kirjoittajan haaste on arvottaa palautteita ja päättää mitä kuuntelee ja miltä osin. Tässä pitäisi ymmärtää, että eri tarinoille on eri ideaalilukijoita. Joku ei pidä kirjoitustyylistä tai genrestä, joku on ehkä sellaisessa mielentilassa ettei koelukeminen juuri nyt onnistu jne. Eikä positiivisen palautteen arvottaminen negatiivisen edelle ristiriitatilanteessa ole itsestäänselvää.

Tavallaan palautteisiin liittyy aina kuolema. Se on hiljainen tapahtuma, kun kirjoittajan aiempi käsitys tarinasta murenee. Kun alkuun tarinasta on vain yksi kuva, tulee sen tilalle useita päällekkäisiä kuvia. Heijasteet tuntuvat omituisilta ja osin häiritseviltäkin. Lopulta ne sulautuvat yhdeksi kuvaksi, jossa on jotain samaa kuin omassa, mutta myös jotain muilta lukijoilta. Kuvan muodostumiseen menee aikaa, joten siinäkin mielessä on hyvä, etteivät kaikki palautteet tule kerralla.

Pääasiassa oloni on aika varma juuri nyt. Siedän eriäviä mielipiteitä yllättävän hyvin, jopa sitä että lukijat tekevät aika hurjia johtopäätöksiä katkelman perusteella. Olen aika sinut oman visioni kanssa ja yksittäiset huomiot ja kommentit eivät horjuuta tätä uskoa.

Viitalaisilla oli tarkoitus luetuttaa vain osa tekstistä (emme ehdi käsitellä kaikkea kevään tapaamisissa), mutta ilmeisesti teksti veti sen verran hyvin, että kaikki paikallaolijat halusivat kuitenkin lukea sen loppuun, puutteista huolimatta. Nimensä sai laittaa listaan tai olla laittamatta ja odotin vain muutamaa nimeä, joten lukijoiden määrä yllätti. Lähetin sitten käsiksen kaikille.

Luulen että alan editoimaan vasta huhtikuussa. Palautteen sulattelu vie oman aikansa. Muutoksia on mukavampi tehdä, kun mielessä on varmuus omasta tekemisestä. On todella huojentavaa, kun saa olla kirjoittamatta - ihan luvan kanssa.

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Etenee

En ole saanut kirjoitettua. Mikä on varmaan ihan normaalia. Minulla ei ole ollut kunnon kirjoitustaukoa pitkään aikaan. Silloin kun pidin taukoa TH:sta, kirjoitin runoja/fanfikkejä/novellia. Nyt en ole kirjoittanut yhtään mitään.

Mikä tietenkin heijastuu blogiin. Vaikea keksiä puhuttavaa, kun olen lähinnä koomannut sohvalla. Olen kuitenkin diagnosoinut lamaantumisen: juuri nyt raakateksti ei irtoa, joten kannattaa editoida.

TH:ta en voi vielä editoida. Olen saanut muutaman palautteen, mutta odottelen vielä suurinta osaa. Käsiksen alku on käsittelyssä Viidassa ensi viikonloppuna, jee. Samalla saan ohjaajaltamme henkilökohtaisen palautteen.

En tiedä miten muut palautetta odottavat ihmiset pysyvät järjissään. Eikä tämä ole edes ensimmäinen kerta, kun saan palautetta! O.o'

Mutta lusmuiluni loppuu nyt. Ryhdyin editoimaan VH:ta, koska siitä sentään on raakatekstiä. Käsiksessä on selvästi työstettävää, mutta siellä on seassa aika mielenkiintoisiakin juttuja. Jäin pohtimaan sen suhdetta TH:n ja sitä miten näistä näkyy, että ne ovat saman kirjoittajan käsialaa. Ne nimittäin tuntuvat hyvin erilaisilta.

Ehkä en mieti liikaa vielä. Tärkeintä että tekee jotain hyödyllistä. :)