sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Tunnelmia Turusta

Lauantaina tuli piipahdettua Turun keskiaikaisilla markkinoilla. Päivään mahtui kiertelyä, kivoja ostoksia, aurinkoa ja sadetta, sekä kiinnostava kirjailijahaastattelu ja kirjoittajavertaisterapiaa matkaseuralaiseltani.

Onnneksi on kavereita, joille voi purkaa omia angstejaan, muuten kirjoittaminen tekisi varmasti hulluksi! Kirjoittamiseni on kipuillut hieman viime aikoina, siksi tämäntyyppiset harhautukset ovat ihan parhaita. Tällä kertaa ei tullut erityisen inspiroitunutta oloa, vaan sellainen hiljainen ja väsynyt. Se on yleensä hyvän tapahtuman merkki.

Torin ohjelmat jäivät suurimmilta osin näkemättä, mutta se ei oikeastaan haitannut.
Väentungos niiden ympärillä oli aina aikamoista.

Myynnissä pelottavia nukkeja XD

Brinkkalan kirjakaupassa haastateltiin kirjailija Silja Sutta

Susi kertoi esikoisteoksensa Routamielen kirjoitusprosessin kestäneen peräti 5 vuotta. Kirjan perimmäinen ajatus on onnellisen elämän etsintä, teema jonka Susi kertoo toistuvan hänen käsikirjoituksissaan useamminkin. 

Routamielessä päähenkilö vetäytyy muiden ihmisten seurasta Pohjoiseen kuullakseen paremmin jumaläänet. Tätä Susi vertaa ihmisen vaistoihin ja tarpeeseen olla välillä yksikseen ja irtautua etenkin nykyteknologiasta. Kirja kuitenkin muistuttaa, ettei jumalten ääntä tarvitse totella, vaikka sen kuuleekin. 

Seuraavista projekteistaan Susi vihjaisee sen verran, että työstää dystopiatarinaa ja Kalevalahenkistä tarinaa, jossa rakennetaan Sampoa. Onnellista elämää siis etsitään jatkossakin. :)

Näitä herkullisennäköisiä koruja EI ole tarkoitettu syötäviksi!

Ihania pehmoeläimiä kaikissa väreissä. :)

Pelottavaa sisustusta luurakokäsillä ja lohikäärmeillä.

Leppäkerttuja löytyi lattianrajastakin. 

Pakanataiat olivat lapsien suosiossa.

Täältä löytyi upeita lohikäärmemaalauksia.

Myynnissä myös kristallia ja voimauttavia kiviä.

Jotain keskiaikaisen näköistä porukkaa siellä hengaili!

Lemmenyrteille ei ollut tällä erää tarvis.

Karamelliomenat olivat markkinoilla suosiossa.

Ja iso varrassika alkoi olla iltapäivästä jo pitkälle syöty.

Omena päivässä pitää lääkärin loitolla.

Reissulta tuli ostettua kaikkea pientä. Nimeltä mainittakoon Salakirjojen luota löytynyt Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla, joka menee taustatutkimuspinooni. Kirja vaikutti noin ensilukemalta oikein kiinnostavalta. 

Minä olen puolestani pitänyt pientä kirjoittamishiatusta viime viikon. Tarkoitus olisi jatkossa tsempata, mutta pitäähän sitä myös nauttia kesästä. 

torstai 25. kesäkuuta 2015

Soundtrack

Koska minulla ei ole mitään oikeaa päivitettävää kirjoittamisesta, ajattelin jakaa pari biisiä, jotka tuntuvat välittävän nykyisen kässärin tunnelmia. En pahemmin välitä kirjoihin painetuista soundtrack-listoista, mutta tällainen vapaamuotoisempi on ihan hauska.

Nämä eivät aina osu lyriikoiltaan täysin nappiin, mutta biisien perustunnelma on lähellä joitain kässärin hetkiä. Listahan olisi ihan loputon, mutta tässä viisi aika osuvaa:


Lana Del Rey - Young and Beautiful


David Bowie - Underground (The Labyrinth opening)


David Bowie - Cat people (putting out fire)


Within Temptation - Stairway to the skies


Lissie - Go your own way (Fleetwood Mac cover)

Synkähköjä tunnelmia. O.O

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Loppupoltot

Tuntuu kuin olisin puristuksissa. Osa siitä on työstressiä, osa kässäriin liittyvää angstia, osa ihan muuta. Pitäisi ehtiä kaikenlaista, pitäisi aikatauluttaa, suorittaa ja olla tehokas. Vihaan tuota sanaa, tehokas. Se ei päde kirjoittamiseen.

Aina välillä tuntuu, että kirjoittaakseen pitäisi omata munkin hermot ja keskittymiskyky. Pitäisi kadota pimeään kammioon aina muutamaksi päiväksi kerrallaan ja tulla ulos vasta, kun synnytys on ohi. Tekstin synnyttäminen on kamalaa, etenkin nämä loppupoltot.

Sain alkuun osan lopusta. Raakaluvut vaativat aikaa alasimella, moukarointia, jäähdyttelyä ja hiomista, mutta ovatpa siinä. Päässäni on solmu tämän kässärin kanssa. Pelottaa mitä tapahtuu, kun se on valmis. Pelottaa ottaa uusi askel.

Juhannusillan rauha järvellä.

Tähän asti yksikään kässärini ei ole ollut rundilla. Aiemmat olivat harjoituskappaleita, jotain jollain kehittää kirjoittamistaitoja. Tämä on erilainen, siinä on potentiaalia. Epäonnistuminen tämän kanssa murtaisi minut. 

Samalla en halua tietää miten tarina loppuu. Olen yrittänyt kirjoittaa kahden hahmon viimeistä kohtaamista kirjan sivuilla. Se ei luonnistu. Tiedän mitä heidän kuuluu tehdä, mutta sanat tuntuvat harakanvarpailta muun tekstin rinnalla. En halua toisenlaista loppuakaan, en usko sen olevan mahdollista tarinan kontekstissa. 

On typerää rakastaa omia hahmoja ja toivoa heille parasta, vaikka on tehnyt päinvastaisen päätöksen. Jokin haraa tässä nyt vastaan. Tekstin sävy, näkökulma, tapa jolla esitän ratkaisut... 

Tai sitten se, että kirjan loppu ei voi tapahtua realistisesti kauhean lyhyessä ajassa, vaikka kuinka haluaisin. Hahmojen haasteet ovat liian monimutkaisia helpoille ratkaisuille, jolloin liian nopeat, selkeät ja viisaat päätökset kuulostavat epäuskottavilta. 

Kässäri tuntuu vinoutuvan silmieni edessä. En tiedä millä rautalangalla tämän rakenteesta saisi järkevän. Mihin laittaa loppu, millä tavoin kertoa se, millä tavoin syöttää lukijalle tarvittava tieto ymmärrettävässä muodossa? Loppu on tavallaan toisen tarinan alku ja on hankala tunnistaa kohta, jossa ensimmäinen tarinan, kirjan juoni, on tullut päätökseensä. 

Juhannuskokko palaa vielä hetken pimenevään iltaan.

Vietin juhannuksen kirjoittamatta. Avomies osti minulle synttärilahjaksi PS4:n ja siihen Bloodbornen (ihmissusia! hirviöitä! maailmanloppu! lovecraftia ♥). Olen saanut pelaamisen vähennettyä minimiin ja tänä vuonna pelitunnit olivat nopeasti ohi FF4 ja FF5 parissa, vanhat SNES pelit kun eivät montaa tuntia kestä. 

En ollut edes aikonut ostaa mitään pelejä tänä vuonna, sillä tunnen oman tahdonvoimani heikkouden niiden edessä. Sellainen 60 - 100h sitoutuminen syö aikaa tuhottomasti kirjoittamiselta. Nyt olen pelannut silmät kiiluen viimeiset neljä päivää. Ehkä tämä tarvitsee saada ulos systeemistä. Ei kirjoittaminen edennyt muutenkaan kuin ajatustyön tasolla. Liikaa blokkeja...

Munkin hermot omaava kirjoittaja jättäisi pelien suoman nopean mielihyvän sikseen ja keskittyisi puurtamaan kässärin kanssa. Hän malttaisi olla katsomatta sähköpostia, TV:tä ja ponnahtaisi lenkin jälkeen heti kässärin äärelle liikunnasta virkistyneenä. Hän ottaisi työpäivästä rytmin ja omistaisi illat kirjoittamiselle uskollisesti. 

Edellämainittuun kuvioon taitaa olla minulla vielä matkaa... 

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Tyylini kuin

Eilen minulla oli ihana kiireetön lukuhetki takapihalla aurinkotuolissa. Luin loppuun Joel Haahtelan Katoamispiste pienoisromaanin ja onnistuin polttamaan itseni, niin että kropassa on taas punaiset aurinkorajat. Jokin kuitenkin loksahti mielessä lukiessani.

Joel Haahtela, Katoamispiste

Aloin pohtia omaa kirjoittamistyyliäni ja sen kehittymistä. Kun vaihdoin kirjoituskieltä nyt jo kolmisen vuotta sitten, oli teksti alkuun kauhean tönkköä. Oli hirveä taistelu ihan vain saada tekstiä paperille ilman, että lauseet alkoivat koko ajan "hän teki".

Sen jälkeen alkoi angstaus oikeinkirjoittamisesta ja eräänlainen oman tekstin kuulostelu. Siinä ei ollut rytmiä, ei minkäänlaista sointua. Halusin kyllä kirjoittaa tarinoita, mutta en nauttinut kielestä. Lukiessanikin oikeastaan vain hotkin tarinoita, enkä kuunnellut lainkaan sanoja. Teksti oli edelleen jäykkää, kokeilin erilaisia kertojia, aikamuotoja ja lauserakenteita, ja huomasin mitkä niistä sopivat minulle (kolmas kertoja, imperfekti, lyhyet lauseet).

Angstaus oikeinkirjoituksesta sai minut rajoittamaan kirjoittamistani. Yritin käyttää vain sellaisia lauseita, joiden oikeakielisyydestä olin varma. Onneksi luin samaan aikaan loistavia kirjailijoita, joilla oli sanoinkuvaamattoman kaunista kieltä, näin esimerkkinä vaikkapa Siiri Enoranta ja Pasi Ilmari Jääskeläinen. 

Oikeastaan koko runoinnostukseni oli lähtöisin siitä, että ihastuin runokieleen. Moni loistava kirjoittaja kirjoittaa selkeää ja tiivistä kieltä - sille kaikki kunnia - mutta huomasin pitäväni itse enemmän runollisesta ilmaisusta. Runojen vapaa kielioppi, huikeat kielikuvat, se miten tunnelma välittyy niin vähällä ja tietenkin runojen visuaalisuus vetivät minua puoleensa.

Marko Hautala, Kuokkamummo

Tuntuu että oikeastaan vasta nyt keväällä olen havahtunut siihen, että kirja voi olla ansiokas pelkästään kauniin kielensä vuoksi. Kuten vaikkapa tuo Haahtelan Katoamispiste, jonka juoni on aika olematon, mutta kieli sitäkin upeampaa.

Hyvin erityyppisten kirjojen ja tekstityyppien lukeminen on ollut myös hyödyksi, sillä olen vapautunut puhtaan proosamaisesta kerronnasta ja innostunut erikoisemmista rakenneratkaisuista. Johanna Sinisalon tyyli käyttää fiktiivistä faktaa ja eri tekstilajeja etenkin Auringon Ydin kirjassa on inspiroiva. Olen lämmennyt nykyrunoudelle, mm. Johanna Venhon Tässä on Valo oli hieno. Luin vastikään John Keatsin kirjaksi koottuja kirjeitä (Yön kirkas tähti), ja A.S. Byattin hienon pienoisromaanin Ragnarök, joka ei varsinaisesti ole ihan perinteistä juoniproosaa.

Olen tietenkin edelleen vahvasti juonikirjoittaja (tai näin ainakin uskon). Pilkunkäyttöni on muuttunut vapautuneemmaksi viime vuosina. Tapaan linkittää lauseita löyhästi pilkulla yhteen, kuten blogistakin on varmasti näkynyt. Tekstiin ovat hiipineet myös ajatusviivalla erotetut huomautukset, sekä satunnaiset sulkeet (en oikeasti edes pidä sulkeista proosassa).

Ei minusta varmaan mitään runoilijaa ole tulossa, mutta runojen kirjoittaminen on auttanut viljelemään runokuvia, jotka elävöittävät proosaakin. Tämä on hyvää kehitystä, sillä en ole pahemmin välittänyt kuvailusta aiemmin. Nyt otan sen haasteena: miten maalata kuva jokseenkin tuoreena lukijalle?

Siiri Enoranta, Gisellen Kuolema

Tuntuu että silmäilemällä runoja, olen saanut myös silmän sille, mikä on proosassani ylimääräistä tai visuaalisesti väärin. Editointini motoksi onkin tullut: "jokainen luku kuin runo".

Runo on täydellisyyteen hiottu kokonaisuus ja vaadin samaa omalta tekstiltäni. Luvut saavat olla lyhyitä, se on tekstini rytmi. Jollekin toiselle on rupattelevuus ja käärmeinä soljuvat lauseet.

Personifikaatio tuntuu olevan minulle tärkeää. Tiedottomasta tulee ihmismäistä ennen kuin edes tiedostan kirjoittavani kyynelehtivistä kuusista. Kirjoitukseni tihkuu aina symbolismia, välillä onnistunutta, välillä ei. Tekstissäni on myös sellainen synkkä perussävy ja toisaalta ylevä, vanhahtava sanasto, jota yritän yhdistää tuoreeseen. Pidän kirjakielestä, minkä vuoksi minä-kertojat eivät oikein sovi minulle.

Muistan saneeni joskus palautetta, että kerrontani on proosarunomaista. Se on näin jälkeenpäin ajatellen aika osuva kuvaus, vaikka en palautetta saadessani ehkä tunnistanutkaan sitä vielä.

Siinä muutamia ajatuksia tyylistäni. Ei tähän voi kuin todeta vanhan viisauden: lukeminen kehittää omaa kirjoittamista, eikä vaikutteita kannata pelätä. :)

torstai 11. kesäkuuta 2015

Kirjoittajameemi

Anna Hallava lanseerasi kivan kirjoittajameemin, jota ovat täytelleet ainakin Calendula ja Afeni. Miksen siis minäkin? :D

Missä kirjoitat yleensä?


Makuuhuoneessani on työnurkkaus, jossa minulla on loistava työtuoli, kirjahylly, muistiinpanovälineet, kirjoitustaulut ja tietenkin läppäri. Työnurkkaus on kyllä keskittymisen ja hiljentymisen kannalta aivan must, koska saan työpäivän aikana avokonttorissa ihan tarpeekseni jo hälinästä.

Viita-akatemian ja maantieteellisen sijaintini vuoksi olen reissussa paljon, joten niillä reissuilla on mukana hieman kevyempi Surface Pro 3 tablettiläppäri ja sen kanssa kirjoitan ihan siellä missä voin. Yleensä keittiönpöydällä tai sängyllä.

Miten kirjoitat käsikirjoituksen ensimmäisen version?

Ilmeisesti aikamoisena tilkkutäkkinä! Nykyinen kässäri, projekti TH, on syntynyt osittain kesäkässärinä, jota sitten jalostin Nanowrimossa ja vielä lisää Nanowrimon jälkeen. Aivan ensimmäisen version kirjoitin Wordilla, josta siirsin sen Scriveneriin, jotta saisin monimutkaisen rakenteen hanskattua paremmin. Tämä oli toimiva ratkaisu, sillä Scrivenerilla lisäily ja lukujen siirtely oli helppoa.

Muita kässäreitä olen suunnitellut paljon etukäteen, mutta TH on syntynyt enemmän vaellusmeiningillä. Olen täydentänyt sitä pikku hiljaa sieltä sun täältä ja pitänyt runsaasti kirjoitustaukoja. Loppu on yhä kirjoittamatta, mutta se on kyllä työn alla!

Työpöydän kirjat vaihtelevat, mutta leijona on tullut jäädäkseen.

Millaiset olosuhteet johtavat sinulla parhaan tekstin syntymiseen?

Tiedän etukäteen mitä lähden kirjoittamaan, joten kohtauksessa olisi hyvä olla joku porkkana, joka tekee työstämisestä kiinnostavaa. Usein porkkana on esim. jokin ristiriita, jota hahmot puivat keskustelussa, tai uusi mielenkiintoinen miljöö.

Parhaat kirjoitusillat ovat sellaisia, että olen yksin kotona, eikä minua kaivata missään. Laitan kuulokkeet korville, sopivan soittolistan soimaan, sammutan huoneesta valot ja laitan vain lähispotin päälle. Parhaiten sujuu, kun pääsen sopivaan tunnelmaan ja samaistun hahmojen fiiliksiin. Valmistelu tapahtuu usein jo töissä, kirjoitan esim. tauolla jo repliikkejä ylös tai kuuntelen kotimatkalla oikeaa musiikkia.

Millaisia kirjoitusvälineitä käytät (eli tietokone, käsin kirjoittaminen, joku tietty kynä jne)?

Kirjoitan pääasiassa tietokoneella. Vanhempi läppärini on pysyvästi työpisteellä, joten reissussa minulla on tablettitietokone mukana. Säilytän tekstejäni Dropboxissa, jolloin koneet keskustelevat keskenään ja tiedostoja voi muokata missä vain, kunhan on nettiyhteys (käytännössä aina, koska saan sen päälle puhelimestani).

Minulla on paha tapa haalia myös muistivihkoja, joihin kirjoitan otteita kohtauksista, viisauksia, osuvia lauseita, dialoginpätkiä, suunnitelmia tapahtumista, sijoittelen lukuja jne. Työpisteelläni on myös muistitauluja, joissa on postikortteja, kuvia, lehtileikkeitä ja omia raapustuksia. Ne auttavat aivoja jotenkin keskittymään visuaalisesti olennaiseen, esim. tietyt lauseet kässäristä jotenkin iskevät aivoihin eri lailla, kun ne ovat näkyvillä... kuulostipas järkevältä. XD

Runoja kirjoitan muistilapuille, jotka liimaan muistilehtiöön ja kirjoitan runon uudelleen, josta kirjoitan uudelleen muistikirjaan, josta kirjoitan uudelleen läppärille. Tämä on vähän monimutkainen, mutta hauska systeemi! Runot kun tulevat mieleen eräänlaisina välähdyksenomaisina runokuvina! Ne mahtuvat juuri ja juuri muistilapulle, jonka jälkeen lisätila mahdollistaa niiden jalostamisen ja laajentamisen.

Pidän muutenkin käsin kirjoittamisesta (ei kokonaisia kohtauksia), se aktivoi aivoja eri tavalla kuin näppis.

Pienen kirjastolainan suuri ilo ja inspiraatio.

Mistä saat aiheesi?

Olen kiinnostunut ympäriöivästä maailmasta. Luen lehtiä, artikkeleita, puhun ihmisille, katson elokuvia jne. Aina välillä eteen tulee jotain, joka herättää kiinnostuksen ja saa minut tutkimaan sitä syvemmin. Jossain vaiheessa kiinnostavasta asiasta jalostuu aihe, joka törmää toiseen aiheeseen ja niistä tulee yhdessä idea.

Projekti TH lähti liikkeelle siitä, että halusin tutkia suomalaista mytologiaa ja törmäsin minulle vieraaseen lyhenteeseen, josta paljastui vieras termi, jota tutkittuani olin aivan äimän käkenä ja olin törmännyt totaaliseen tabuun. Mytologiasta esiinnousseet aspektit törmäytettynä tuohon em. tabuun loivat idean.

Montako kertaa työstät käsikirjoitusta?

Monta. Projekti TH on periaatteessa luonut koko ajan nahkojaan. Ihan ekasta versiosta ennen Nanowrimoa ei jäänyt kauheasti jäljelle, koska lyhensin sen ns. novelliksi, ennen kuin päätin sittenkin kirjoittaa romaanin. Sitten Nanotin siihen lisää pituutta. Editoin, poistin ja lisäsin tavaraa. Tätä jatkui puoli vuotta. Joka kerta luin kässärin alusta, muokkasin sitä ja kirjoitin uutta tai siirtelin lukuja ja tekstiä ympäriinsä.

Tätä on jatkunut niin kauan, että on mahdotonta sanoa montako versiota tästä on. Jos lasken vain isot muutokset, ollaan nyt ehkä versiossa 6-8? Eikä kässäri ole vieläkään valmis. Siitä puuttuu loppu. Sen jälkeen olisi koelukukierroskin, sen vaatima editointi. Enkä usko editoinnin loppuvan vielä tuohonkaan...

Mikä osa käsikirjoituksesta on sinusta vaikein?

Onhan näitä.... Olen kamppaillut alun kanssa kauan ja saanut sen viimein kuosiin. Keskivaiheessa on omat ongelmansa. Ehkä kuitenkin loppu. Vaikka minulla on selkeä ajatus kässärin lopusta, on se todella vaikea kirjoittaa, kun kässärin asettelemat jännitteet ns. räjähtävät ja minun pitäisi tehdä ratkaisuja hahmojen suhteen. Miten tehdä ilkeitä asioita tyylikkäästi? Mitä jos rakastuu liiaksi omaan hahmoonsa?

Tai no... kakun vie varmasti taustatutkimus. Siitä minulla on vähiten kokemusta ja se on iso pelottava saatana kaapin perällä tämän nykyisen kässärin (ja todennäköisesti kaikkien tulevienkin) kanssa. Taustatutkimus vaatii venymään uusiin ulottuvuuksiin. Pitäisi puhua... ihmisille, kuvitelkaa!

Tähän hakkaan päätäni, kun jumittaa. ;)

Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rituaaleja? Miten valmistaudut kirjoittamaan?

Muistiinpanot, musiikki, ns. inspiraatioalbumit. Usein teen teetä ja evästä, jotta jaksan sulkeutua huoneeseen. Soittolistojen rakentelu vie välillä tuhottomasti aikaa, musiikin kun pitäisi stimuloida oikealla tavalla viemättä kuitenkaan huomiota liiaksi itseensä. Se on hankala tasapaino!

Mitä teet kun tarina jumittaa?

Tiettyyn pisteeseen asti teen muita hommia, kuten katson elokuvia, siivoan, lenkkeilen. Sijaistoiminnot antavat aivoille tilaa setviä ongelmakohtia alitajuisesti. Jossain vaiheessa on tietenkin pakko mennä kässärin luo ja jatkaa työskentelyä. Jos jumitus ei lähde pois, teen usein itselleni "tikkaat", eli kirjoitan tiedostoon sen mitä pitää tapahtua, lisäilen mieleen juolahtavia otteita dialogista jne. Näiden kanssa voi sitten pakottaa tekstiä ulos ja editoida sen myöhemmin paremmaksi.

Keskustelen myös kirjoittajakavereiden kanssa jumikohdista jonkin verran. Yleensä asiat korjaantuvat melkein itsestään, kunhan ne saa purettua. Useinmiten vastaus kysymyksiini on ihan vaan "jatka kirjoittamista". Sekin auttaa, kun joku tsemppaa ja sanoo, että uskoo minun vielä saavan sen kustannussopparin. :)

Mitä genrejä kirjoitat ja/tai haluaisit kirjoittaa?   

Kirjoitan spefiä. En jotenkin jaksa kiinnostua tekstistä ilman spekulatiivista elementtiä, vaikka se olisi kuinka pieni tahansa. En yleensä lähde tekemään tekstiä genre edellä, vaan kirjoitan ja katson mitä syntyy.

Nykyisessä kässärissä on sellaista angstihuttua, romantiikkaa, epätoimintaa jne. että en tiedä yhtään miksi tätä sanoisi!

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Annikin runofestivaalit 6.6.2015

Päätin pistäytyä Tampereella Annikin puukorttelissa järjestettävissä runofestivaaleissa. En oikeastaan tiennyt etukäteen esiintyjiä tai suunnitellut reissua sen pahemmin. Oli mukava lähteä vain kuuntelemaan ja kokemaan runoutta uudella tavalla.

Tämä oli jotenkin niin mukavaa vastapainoa kirjamessujen kaupalliselle otteelle. Tapahtuma järjestettiin tosiaan puukorttelin eteisessä. Tunnelma oli rauhallinen, eikä paikanpäällä ollut mitään hälinää. Pidin myös siitä, miten monipuolista ohjelmaa oli tarjolla: kuvataidetta, proosaa, musiikkia, runoja...

Koska runoudesta ei voi tehdä tiivistelmiä, pitää tunnelmia välittää tällä kertaa yksinkertaisesti kuvin. ;)

Puukorttelissa oli tunnelma kohdillaan.

Jukka Nousiaisen musiikkiesityksessä oli yleisö täysin mukana.

Runofestivaalitaitelijaksi valitun Hanneriina Moisseisen
Karjala-aiheinen näyttely oli esillä halkovajassa ♥

Tässä vielä lähempää edellisen tunnelmia.

Poesian pöydällä ihastutti Raisa Marjamäen kirja
Ei kenenkään laituri, joka on irtosivuista koostettu runokirja.

Hanneriina Moisseisen näyttely jatkui taidekioskissa.

Juha Jyrkäs esiintyy sähkökanteleensa kanssa.

Esikoisrunoilija Vilma Panula lukee kokoelmaansa 
Raa´an verkkokalvolla

Esikoisrunoilija Reetta Pekkanen lukee kokoelmaansa
Pieniä kovia nuppuja

Taukoeväänä teetä ja raperperipiirakkaa

Yllätysesityksen pyörätuolitanssijat
Leevi Ketola & Zaida Launis

Proosatauolla Marisha Rasi-Koskinen luki uutta 
novellikokoelmaansa Vaaleanpunainen meri

Omat ostokset olivat tällä kertaa aika satunnaiset. 

Ikävä kyllä tässä vaiheessa aiemmin paistanut aurinko katosi ja alkoi ensin tihuttaa ja sitten sataa oikein kunnolla. Tarkoitus oli käydä vain syömässä, mutta sade jatkui niin ankarana, että kotiinlähtö alkoi tuntua hyvältä idealta. Sateenvarjon sain kaupungilta, mutta kengät olivat autolle päästäessä ihan läpimärät.

Paikallisille runofestari on varmasti vaivaton osallistua. Minulle taas ajoa kertyi lähemmäs pari tuntia, joten kauhean pitkää reissua ei päiväseltään voinut tehdä. Kivaa kuitenkin oli ja pitää ehdottomasti käydä uudelleen ensi vuonna!  

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Pelko, pelko

Kuten postaustahdista näkee, toukokuu ei oikein sujunut kirjoittamisen suhteen. Voisin keksiä tekosyitä, mutta lienee parasta vain kertoa totuus: nyt pelottaa.

Olen saapunut kässärin kirjoittamisessa kohtaan, jossa välttelemäni asiat ovat viimein saaneet minut kiinni. Ns. sisäpinta on tällä erää valmis ja minun pitäisi siirtyä seuraavaksi ulkopinnalle ja loppuun. Se on pelottavaa, sillä en voi enää kirjoittaa kirjan pääteemasta viistosti. Minun on puhuttava suoraan.

Suoraanpuhuminen taas on vaikeaa, sillä puhuakseen suoraan on tiedettävä mitä puhuu. Jos kutsumuksensa löytää sellaisesta aiheesta, josta ei ole omakohtaista kokemusta, on tämä äärimmäisen haastavaa.

Mutta aihe on valinnut minut ja tiedän, että tämä kässäri on se projekti, jolla on valtava potentiaali tulla esikoiseksi. En voi luovuttaa vain koska edessä on haasteita... (välillä tekee kyllä mieli luovuttaa).

Aale Tynni - Lasinen vuori

Seison siis kynnyksellä. Tiedän että jos vain otan sen viimeisen askeleen, helpottaa tämä angsti lopulta. Samalla kuitenkin mielikuvitus laukkaa ja ahdistus leviää. Kirjoittaminen on turvallista, kun se tapahtuu omassa sopessa. Kun taas harrastelijakirjoittaja lähtee hakemaan lähdemateriaalia maailmalta, tulee sitä tietyllä tapaa haavoittuvaisemmaksi.

Tämä on oikeaa taustatutkimusta, oikeista aiheista, oikeista ihmisistä. Sillä on väliä mitä kirjoitan, mitä sanon, miten esittäydyn. Luon odotuksia. Asetun alttiiksi. Mitä jos en kirjoitakaan tästä aiheesta oikein? Mitä jos minua ei oteta vakavasti?

Mitä jos kirjoitan väärin?

Kirjan loppuun on kypsynyt kysymysmerkki. Se on ehkä kysymys, jota ei saa kysyä. En tiedä siihen vastausta, enkä usko löytäväni sitä kaiken taustatutkimuksen jälkeenkään. Kuka minä olen kysymään ja haastamaan?

Mutta minusta tuntuu, että en voi kirjoittaa tarinaani ilman tuota kysymysmerkkiä. Vaikka olen täysi maallikko ja harrastelija ja huijari... (ja pelko on taas äänessä).

Miki Liukkonen - Matematiikan ulkopuolisia yhtälöitä III

Olisinpa tyytyväinen erilaisiin tarinoihin. Kumpa minun ei tarvitsisi mennä näin syvälle.

Ja kuitenkaan en osaa kirjoittaa mitenkään toisin. Seison kynnyksellä, mutta ennen pitkää se on ylitettävä. Voin vain kuvitella miltä ilma tuoksuu oven toisella puolella. Ehkä ovi menee edessäni kiinni. Ehkä pääsen haluamaani paikkaan.

(Sivuhuomautuksena: en ole edes lukenut proosaa pitkään aikaan. Pelkkiä runoja. Tuntuu ei pää sulata mitään muuta.)

Ihmisten kohtaaminen on pelottavaa. Nykymaailmassa jokainen mielipide ja ajatus revitään kappaleiksi sekunneissa. Olen pääasiassa aika itsevarma ja rohkea, ja sanoisin että minulla on yllättävän kova nahkakin. Siitä huolimatta seuraava askel tuntuu kovin vaikealta.

Koskaan ei ole valmis. Juuri nyt istun saunassa, nielen villaa. ;)