sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Sosiaalinen kirjoittaja

Haa, tulipa kerrankin treffattua muita kirjoittajia. Siihen ei tule turhan usein chansseja, mutta oikean porukan kanssa kasvotusten tapaaminen on kyllä mahtavaa.

Läksimme joukolla Turun Keskiaikamarkkinoille ja kiersimme samalla Turun Linnan (ja sen absurdit näyttelyt, mm. Tonttuhuoneen!), Tuomiokirkon, Turun kirjaston, sekoilimme paikallisessa ravintolassa, juttelimme kirjoittamisesta ja kävimme piknikillä Ruissalossa, johon tuli sunnuntaina kuin tilaamalla helle.

Lauantaina mukaan tarttui myös kaikenlaista luettavaa.

Innokkaana shoppailijana olin hiukan huolissani siitä miten kuri pitää Keskiaikamarkkinoiden kojujen keskellä, mutta onneksi muut kiskoivat sen verran innokkaasti mukanaan, etten shoppaillut itseäni vararikkoon. :D

Ostin avokille Salakirjojen parisuhdeoppaan - Kuinka hyvä aviomies voi kesyttää häijyn vaimon?. Mukaan tarttui myös Mustakirja, jossa on autenttisen 1862 noitakirjan loitsuja (en tosin tajua wanhaa suomea tarpeeksi). Ja paikallisessa kirjakaupassa löysin ihanan Hirviökäsikirjan, jossa on kauheita petoja! Kirjassa on Laura Valojärven upea kuvitus, josta maistiaisena kuvassa kannen norjalainen merikäärme. 

Ja fiilistelyä varten wanhan mallin kirjoitusvälineitä...

Tämän lisäksi minun oli vielä palattava Blue Sign Oy:n kojulle, josta nappasin mukaani mustepullon ja mustekynän, joita olen halunnut pienen ikuisuuden, sekä sinetin ja sinettivahaa. Voin sitten kanavoida entisajan kirjailijoita ja kirota mustetahroja, kun tietokoneiden ylivalta alkaa ahdistaa ;)
 
Upean viikonlopun päättääkin Camp Nanowrimo... O.O'
 
Kyllä, tämä on nyt kolmas vuoden sisään. Onko tässä touhussa enää järkeä? Ei ole. Mutta maltillisella tavoitteella (25 000 sanaa) homman luulisi lutviintuvan! 
 
Tarkoituksena on kirjoittaa M loppuun (tai ainakin aloittaa sitä). Olen onnistunut karsimaan editoinnissa puolet M:n pituudesta, joten kirjan juonesta on kirjoitettu ehkä 50%. Se on hyvä runko, johon saa "yhtä laadukasta" jatkoa Nanossa. 
 
Luulen hiukan, ettei minulla ole mahkuja osallistua M:llä Gummeruksen kässärikilpailuun. Olin elätellyt toivoa, muttei keskeneräisen lähettämisestä ole mitään hyötyä. Jos saan M:n kirjoitettua loppuun heinäkuussa, saattaisin ehkä vielä onnistua, mutta viikonloput näyttävät aika täysiltä. Korkeasta työmoraalista huolimatta en ole vielä kehittänyt hyvää prosessia kirjoittamiseen, joten paljon aikaa menee turhaan säätämiseen. Ja olin ajatellut viettää ihan lomaakin elokuussa. ;)

Tärkeintä lienee se, että kässäriä kuitenkin työstää koko ajan. Jos saisin M:n edes johonkin kuosiin, voisin sitten kokeneempana yrittää hioa KK:ta. Se on edelleen joku käsittämätön peto, joka pääsi huhtikuussa ihoni alle eikä ole sieltä sitten lähtenyt pois. Se on lupaava. Siinä on oikeasti sellaista raakaa potentiaalia, joka voisi toimia. Tai sitten ei. Riippuu hiukan viikosta mitä mieltä olen KK:sta.
Ensi viikonloppuna Finnconiin! :D

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Paluu arkeen

Blogikooma päättyy taas hetkeksi. Kesän poltteessa huomaan kuitenkin, ettei koneella oleminen kiinnosta päätetyöläistä pätkääkään vapaa-ajalla. Onneksi illat sentään viilenevät!

Hiipuvan illan tunnelmia laiturin keinuessa ja kaislojen suhistessa.

Juhannus tuli ja meni ja minä sen mukana. Lähdin mökille kolmeksi päiväksi rentoutumaan ja paastoamaan arjen kiireistä ja mediasta. Puhdistus teki hyvää. En katsonut TV:tä enkä kelloa. Luin kirjoja, tein kotihommia, söin ja join, ja saunoin ja uin.

Kotiinpaluussa oli hitusen katkeruutta, kun olisin ollut jo lomakypsä ja lomani on vasta elokuussa. Onneksi edessä on kaikkea kivaa kuten kirjoittajakavereiden tapaaminen Turussa ja sitten Finncon. Ensi kuulle on liput Within Temptationin keikalle, ja meille on ilmeisesti tulossa kesävieraitakin useampana viikonloppuna.

Ehkä se loma sieltä sittenkin pilkottaa läpi myös arkeen.

Kirjoittamisopasvalinnat ovat osuneet nappiin.

Fiilistelyn ja rentoutumisen ohella olen myös tutustunut ostamiini kirjoitusoppaisiin.

Jack M. Bichamin Scene & Structure kirjaa oli kehuttu, eikä turhaan. Kirjassa paneudutaan kirjoittamisen logiikkaan ja kirjan rakenteisiin. Syy-ja seurausketjut käydään läpi lausetasolta koko kässärin mittaan ja myöhemmin paneudutaan rakenteisiin muutenkin (mistä aloittaa, miten pidetään yllä jännite, mitä on kohtauksen tarkoitus jne.). Jälkikäteen tuntuu typerältä, ettei näihin asioihin ole kiinnittänyt enemmän huomiota! 

James Scott Bellin Revision and Self-Editing for Publication kattaa kirjoittamisen hieman laajemmalti. Siinä käydään läpi mm. dialogin kirjoittamista, kohtauksen perusidea, juonen ainesosat, milloin kerrotaan ja milloin näytetään, miten tehdään toimivaa kuvailua... Kirjassa on ihanan paljon osuvia esimerkkejä, joista jää ehkä jotain korvienkin väliin. 

Kirjat ovat antaneet termistön ilmiöille, joita olen vain ohimennen ihmetellyt. Valveutunut kirjoittaja varmaan pärjää ilman näitä, koska toimivat rakenteet on sisäistetty lukemalla laajasti. Minulla on ollut lukemisessa niin suuri ajallinen tauko, että mahdolliset opit ovat kadonneet aivoistani, koska olen lukenut vuosikausia vain amatöörien tuherruksia (olkoonkin, että ficcipuolella on myös todella lahjakkaita kirjoittajia).
 
Nämä olivat mukanani myös mökillä ja tein niistä luentomalliin muistiinpanoja lukiessani. Kuten tavallista, ihan kaikkia oppeja en suorilta allekirjoita. On kuitenkin mukava todeta missä on itse mennyt metsään ja miksi oma editointi ja kirjoittaminen on ollut niin hankalaa.

Suosittelen lämpimästi! ♥

lauantai 15. kesäkuuta 2013

J.S Meresmaa: Mifongin Perintö

Päätin poikkeuksellisesti kirjoittaa muutaman sanan lukemisistani. Kirjan lukeminen herätti ajatuksia, joten miksipä olla jakamatta niitä! 

Sain Mifongeista ensimmäisen kerran tietoa kirjablogien kautta, kun kirjan arvostelut alkoivat siellä pyöriä. Kirjaa kehuttiin käännösfantasiahenkiseksi, joten kiinnostuin siitä saman tien. Lukutaustani on hyvin fantasiaväritteinen, mutten ole lukenut oikein mitään aktiivisesti sitten lukion. 


Syy miksi kirja valikoitui luettavaksi, oli siis haluni tutustua uusiin suomalaisiin kirjoihin. Pihinä tapauksena osallistuin myös kirjailijan blogissa arvontaan, jossa voitin sarjan kakkososan. Kukin voi itse päätellä miten tämä hirveä lahjus on vaikuttanut arvostelun sisältöön ;)

J.S.Meresmaa, 2012, Karisto, oma ostos

Mifongin perintö aloittaa Meresmaan Mifonki-sarjan (trilogian?). Kirja oli laitettu kaupassa lanuhyllylle, mutta mielestäni aikuinenkin viihtyy sen parissa.

Tarina kertoo prinsessa Ardisista, joka joutuu häidensä alla Merontesiin kirjanhakumatkalla saapuneen Dante Rodastanin pelastamaksi. Ei-niin-yllättäen Dante miellyttää Ardisin silmää enemmän kuin ikääntyvä kuningas, jolle hänet on luvattu. He rakastuvat, mutta Ardis valitsee velvollisuutensa prinsessana orastavien tunteiden sijasta. Salaliittojen, katalien suunnitelmien ja monien käänteiden kautta Dante ja Ardis joutuvat mukaan vauhdikkaaseen seikkailuun.

Luin kirjan muutamassa illassa, mikä varmasti kertoo sen mukaansatempaavuudesta. Meresmaalla on lahja kirjoittaa fantasiamaailmastaan aistikkaasti ja uskottavasti. Toisinaan kirja tuntui fantasiamausteiselta historialliselta romaanilta, joka kertoo yksityiskohtien uskottavuudesta. Mifongin maailma itsessään olikin mielestäni kirjan parasta antia.

Annan ison plussan ratkaisusta lisätä kirjan alkuun hahmolistaus, joka helpotti lukemista. Hahmoista pääpari ei onnistunut sytyttämään minussa suuria tunteita. Pidän aktiivisemmista sankarittarista, vaikka Ardis selvästi kasvoikin kirjan aikana ja oli loppua kohden paljon mielenkiintoisempi hahmo. 

Danten Linn-sisko on enemmän sitä naismallia, josta haluan lukea. Ikäväkseni hänen roolinsa oli kirjassa aika pieni, kuten myös toisen suosikkihahmoni Harbenin. Pidin myös Danten pantteriystävästä Reusta ♥

Olisin ehkä toivonut tarinan pahiksille enemmän konkreettista tekemistä kirjan alkuun. Myöhemmin Verna ja Bran onnistuivat herättämään kiinnostukseni. Pidän hyvin erityyppisistä rakkaustarinoista kuin Danten ja Ardisin kielletty romanssi, joten saatoin hiukan pyöritellä silmiäni hahmojen soutaessa ja huovatessa.

Huomasin hämmentyväni Meresmaan ratkaisusta harrastaa head hoppingia lukujen sisällä. Alkuun luulin, että lukujen alussa ilmoitetaan aina näkökulmahahmo kullekin luvulle, jonka näkökulmasta ei poiketa. Siispä kun näkökulma pomppasikin johonkin toisen hahmon ajatuksiin yhden tai kahden kappaleen ajaksi, tuntui se äkilliseltä. Tätä tapahtui paljon etenkin Ardisin ja Danten kohtaamisissa, mutta pomppiminen ei suinkaan rajoittunut päähenkilöihin vaan ajatuksia kerrottiin myös sivuhahmoilta, eikä ratkaisu tuntunut aina perustellulta. Puolessa välissä kirjaa lukujen alussa ei enää nimetty näkökulmahahmoja lainkaan.

Head hopping on tyylikeino joillekin kirjailijoille (mm. Nora Roberts). Minulle se on pieni punainen vaate. Lukiessa minusta tuntui, että jännite kärsi ratkaisusta kertoa lukijalle muidenkin ajatukset. Erityisesti mietin tätä Landisin hahmon kohdalla ja myöhemmin Vernan tavatessa Ardisin. 

Toinen lukunautintoani hälventävä seikka oli hahmojen innostus esittää kysymyksiä. Kuka teki, mitä teki, miksi teki? Kysymyksiä tuli usein tulvana, ja ne alleviivasivat ajatuksia, joita mietin muutenkin. Aliarvioitiinko lukijaa? Ehkä hiukan, mutta toisaalta tämäkin on yksilöllinen kokemus. 

Vaikka kirja hyödynsikin aika tyypillisiä asetelmia, ei juoni tuntunut liian ennustettavalta, ja lopun cliffhanger sai minut kiinnostumaan jatkosta. 

En rakastunut kirjaan, mutta viihdyin sen parissa, joka on itsessään iso asia laiskalle lukijalle. Mielestäni Mifongissa on ainesta koukuttaa minut tulevaisuudessa ja annan sarjalle mielelläni siihen tilaisuuden. 

torstai 13. kesäkuuta 2013

Kirjakaupasta

En ole viihtynyt kirjakaupoissa viime vuosina. Nuorempana saatoin haahuilla Akateemisessa kirjakaupassa tuntitolkulla, mutta sitemmin olen huomannut ahdistuvani loputtomien hyllyjen keskellä. Kirjameri ikäänkuin sulaa sateenkaarena soljuvaksi madoksi, jonka suomut eivät erotu toisistaan. Fantasiahylly ei tunnu omalta, eikä realismikaan.

Lukemiseen addiktoitunut siskoni tai kirppiksiä kiertävä äitini on siis hoitanut puolestani ne kirjashoppailut, joita en ole saanut hoidettua netin kautta. Kirjastoissa olen viihtynyt entiseen tapaan, joskin huomaan turhan usein, ettei etsimiäni kirjoja ole saatavilla.

Tänään tapahtui kummia, kun uskaltauduin yksin kirjakauppaan. Pysähtelin hyllyltä toiselle tutun kuuloisten nimikkeiden perässä ja hypistelin etenkin alelaarin pokkareita. Tunnin kiertelyn päätteeksi saavuin kassalle syli täynnä kirjoja.

Kesälukemista, josta riittää iloa varmasti muillekin perheen lukutoukille.

Jouduin jättämään pokkarihyllyyn paljon mielenkiintoisia kirjoja. Loppujen lopuksi mukaan valikoituivat Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät, J.S Meresmaan Mifongin perintö (Mifongin Ajan voitin vastikään kirjailijan blogista), F.Scott Fitzgeraldin Kultahattu, ja jo kauan himoitsemani Haruki Murakamin Norwegian Wood. 

Näiden lisäksi ostin (taas) uuden muistikirjan ja pikaoppaan kielenhuoltoon. Tarvitsisin vielä oikeasti pätevän kielioppiraamatun, joka ei paina monta kiloa, mutta tällä pääsee alkuun! Muistikirjojen kerääminen ja verkkainen täyttäminen on ehdoton paheeni. Tekosyyksi riittää usein vain "mutta kun se oli niin kaunis!" ;)

Avokkini sanoin muistikirjaharrastukseni alkaa lähennellä
Klonkkumaista pakkomiellettä. My preciousssss...


En muista ostaneeni yhtä paljon kirjoja vuosikausiin! Minulla on pieni epäilys, että kirjablogien lukeminen on avartanut mieltäni tässä suhteessa ja saanut minutkin hiljalleen innostumaan kirjoista, jotka eivät ole aiemmin mahtuneet kapealle lukulistalleni.

Näiden lisäksi piipussa on muutama englanninkielinen kirjoitusopas, joiden pitäisi saapua ensi viikolla. Vanhempani ovat viimein ostaneet kesämökin ja hyvällä onnella pääsemme sinne jo Juhannuksena, joten mikäpä ihanampaa kuin lukea kirjoja luonnon helmassa! :D

 

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kaipaan


Olen istunut paljon kotona viime kuukausien ajan. Sopeutuminen uuteen asuinpaikkaan ja työmatkaan on vienyt energiaa. En ole vaan jaksanut tehdä viikonloppuisinkaan mitään sosiaalista. Ja avokkini on edelleen työnarkomaani, joten aikaa on ollut loputtomasti rentoutua ja kirjoittaa. 

Täyttää muistikirjojen loputtomia sivuja ajatuksilla. Kaivautua vanhoihin ideoihin, hahmoihin ja maailmoihin. Muistaa miksi niitä alunperin rakastikaan.

 Kirjoittaja ilman muistikirjaa? Joku päivä editoin I:n vain
etten täyttänyt näitä sivuja turhaan.
 

Nyt sopeutumisjakso on ohi ja sen huomaa etenkin aamuisin. Huudatan musiikkia autossa 40 min suuntaansa ja elän tarinoitani. Ajaminen yksin on oudon rentouttavaa. Kuulen hahmojeni äänet, pohdin heidän matkaansa. Ajatuksilleni on paremmin tilaa tyhjiössä, tiellä kun ei ole nettiä tai TV:tä häiritsemässä.

Alan taas kaivata ihmisten pariin. Sisällä istuminen ei auta kirjoittajan mielikuvitusta tai kykyä maalata maisemia paperille. Kirjoittaminenkin on tehokkaampaa kunnon tauoilla. Onneksi loppukuusta on enemmän menoja ja kesäviikonloput ovat perinteisesti vilkkaampia. Sunnuntaina saamme vieraita urakalla grillaamaan.

Kaipaan kai käsin kirjoittamista. Nyt kun lukukausi on ohi, ei ole kirjoittamispiiriä, johon uppoutua viikottain.

 Koskitunnelmia. Sen pauhu on hypnoottinen ja tuoksu huumaava.

Luen kenties liikaa kirjoittamisoppaita ja neuvoja. Kirjoitin vuosikausia huolettomammin ja nyt on sellainen olo, että pitää katsoa tarkemmin mitä tekee, sisäistää uusia oppeja editointia varten. Sokeasti en niitä kuitenkaan kelpuuta. 

Tilasin taas muutaman kirjoitusoppaan kotiin ikään kuin synttärilahjaksi. Epäilemättä istun kohtapuoliin takapihan aurinkotuolissa nenä kiinni kirjassa ja teen taas muistiinpanoja. Tuntuu oudolta tajuta, että teorian pänttääminen on minulle oikeasti mielekästä, kun miettii millainen opiskelija olin.

Samalla pohdin vaihtoehtoja tulevaa varten. Kirjoittamiskurssit kiinnostaisivat edelleen ja työssäkäyvällä olisi niihin varaakin. Matkat tai järkevän sisällön puute muodostuvat usein sitten syyksi etten ole vielä sinne eksynyt.

Mikään ei kuitenkaan voita toisilta saatua palautetta. Kiitos, olette korvaamattomia! :D