lauantai 8. syyskuuta 2018

Doppelgänger

Tämä postaus on ollut hävettävän monta viikkoa luonnoksissa, mutta jospa viimein postaisin tämänkin. :)

Olen aina pitänyt saksankielen sanasta doppelgänger. Se on jotenkin jännittävänkuuloinen termi. Pidän myös kaksoisolennon motiivista kirjallisuudessa ja monet suosikkitarinani hyödyntävät kaksoisolentoja.

Esimerkiksi Edgar Allan Poen tarinassa William Wilson epäonninen päähenkilö kohtaa kaksoisolentonsa nuorena poikana, eikä pääse tästä enää sen jälkeen eroon. Kertojan elämän mennessä aina vain kurjempaan suuntaan, antaa kaksoisolento kunnollisilla neuvoillaan kontrastin kertojan elämään, kunnes konflikti on ratkaistava ja vain yksi heistä voi jäädä eloon.

Kaksoisolento on usein jonkinlainen heijastus henkilön todellisesta minästä tai sielusta. Joskus kaksoisolennon olemassaolo on luonnolinen asia, eräänlainen dualismin lakien mukainen tasapainottaja, joskus se taas toimii symbolina henkilöhahmon henkiselle kaaostilalle.

Pohdiskelen kaksoisolentoja tällä hetkellä kahden käsikirjoituksen kautta. Projekti TH:ssa kaksoisolento on merkittävässä roolissa ja projekti VH:ssa on samankaltainen asetelma. Olen aloittanut käsikirjoitukset aikoinaan vuoden sisään toisistaan, kahtena itsenäisenä projektina. VH:n oli tarkoitus olla aikuisille suunnattu kauhukäsis, TH:n lanua. Ajan myötä käsisten erot ovat hioutuneet pois ja jäljelle on jäänyt kaksi yllättävän samankaltaista tarinaa.

Edgar Allan Poen William Wilson

On aika tyypillistä, että kirjoittajat käsittelevät samoja teemoja uudelleen ja uudelleen hieman eri näkökulmista. Kun jokin käsis hautautuu, selviävää siitä usein jokin ydinajatus seuraavaan tekstiin. Rinnakkaiset käsikset voivat olla hyvin erilaisia, kuten vaikkapa projekti P, mutta sisältää silti samoja teemoja. Tiedän jo nyt, että P:ssä on samoja tuulia kuin kahdessa muussakin käsiksessä, koska minua kiehtovat tietyt asetelmat. P vain on tunnelmaltaan ja muodoltaan erilainen.

Olen kirjoittanut TH:tä nelisen (vai viitisen?) vuotta. Siinä on ajankohtainen aihe ja koeluettu versio oli monen koelukijan mielestä hiomisella valmis kustantamoihin. En ollut siihen itse tyytyväinen, vaan päätin kirjoittaa sen alusta uusiksi. Sitten tapahtui, no, kaikenlaista, eikä käsis ole edennyt pariin vuoteen kuin lyhyissä purskissa.

Nyt kun olen yrittänyt kirjoittaa sitä, olen törmännyt vanhoihin ja uusiin ongelmiin. En esimerkiksi osaa muuttaa tiivistelmämuodossa kerrottua taustatarinaa dynaamisiksi kohtauksiksi. Minun on vaikea työstää tekstiä, koska jossain vaiheessa pitkä historia alkaa myös muuttua kirjoittamisen esteeksi. On toki kirjoittajia, jotka pieksevät samaa tekstiaihiota vuosikausia, kunnes se taipuu kirjaksi. On tekstejä, jotka vaativat aikaa ja panostusta, mutta ne palkitsevat kirjoittajansa.

Rakastan tätä käsikirjoitusta, mutta luoja sen kanssa on vaikeaa! Se on anteeksiantamaton. Se on vaativa. Sen maailma on julma ja luotaantyöntävä. Siinä on hyvä aihe ja tarina-aihio ja minä oikeasti välitän näistä hahmoista. Olen kuitenkin työstänyt tätä nyt viisi vuotta tavalla tai toisella. Se on pitkä aika omistaa huonostikäyttäytyvälle käsikselle.

Tällä hetkellä olisi helpompaa kirjoittaa VH, sillä saisin kirjoittaa edelleen samasta asetelmasta, mutta ilman samanlaista painolastia. TH:n hyvät ominaisuudet voisi vain siirtää johonkin toiseen käsikirjoitukseen, etsiä jokin kokonaan uusi tulokulma ja unohtaa vanha. Suhtautumiseni aihepiiriinkin on muuttunut viidessä vuodessa niin paljon, että en edes muista mitä kaikkea tarinan piti olla 2013.

Ote Pauli Tapion runokirjasta Varpuset ja aika. Erityisesti (10) tuntuu kirjoittajalle hyvin läheiseltä. 

En enää oikein tiedä mikä on alkuperäinen ja mikä doppelgänger. Käsisten välillä on hurjasti ristipölytystä. Niiden vastaavat hahmoparit ovat imeneet toisistaan paljon vaikutteita ja lähentyneet, vaikka heidän ulkoiset eronsa ovat edelleen olemassa ja hahmot ovat ihan selvästi eri hahmoja.

William Wilson ei ehkä tiedä kaksoisolentonsa todellista luonnetta, mutta he seisovat silti samassa huoneessa kuiskuttelemassa toisilleen. Onko molemmille tilaa vai tulisiko toisen kadota?

Ristiriitaisinta epävarmuudessa on se, että TH:n uusin versio on minusta helvetin hyvä. Kunhan saan raakatekstin fragmentit purettua paremmin kohtauksiksi ja pääsen oikeasti sisään uusiin hahmoihin, juonen rytmitykseen tms., se on paljon parempi kuin aiempi versio. Ongelmani tuntuukin olevan lähinnä sen raakatekstin tuottamisessa. Että onko siihen mitään järkeä käyttää aikaa ja energiaa, kun tuo toinen kirja kirjoittaa itse itsensä? Onko minulla enää samanlaista sisäistä paloa tähän kuin vaikka kolme vuotta sitten?

Käsis on hyvin henkilökohtainen, se tulee iholle, vaikka se on hyvin kaukana minusta hahmojensa ja tapahtumiensa suhteen. Fantasian ja liioittelun kautta paisutettu tarina kuitenkin sisältää totuuden torajyvän ja se hiertää, kun kirjoitan sitä. Jaksan vielä uskoa, että tämä näkyy lukijallekin, vaikka välillä haluaisinkin päästää totuuden ääniä päästelevän kaksoisolennon päiviltään.

Lopputulemani tälle pohdiskelulle on, että jatkan molempien käsikirjoitusten työstämistä ja teen aina sitä, joka tuntuu sillä hetkellä paremmalta. Pohdiskelutauot ovat olleet minulle aina tarpeellisia, jotta teksti alkaa kerrostua ja nautin siitä myös lukijana.

En usko, että käsiksistä voi tulla liian samanlaisia, sillä niiden keskeinen teesi on aivan eri: toisessa hukutaan ja toisessa noustaan.

Kumpa vain viimein tarttuisin niistä toiseen ja kirjoittaisin valmiiksi. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti