torstai 9. marraskuuta 2017

Aakkosia ja rakastajia

Projekti P:n ensimmäinen koelukuversio valmistui kuun vaihteessa.

Tapaukseen liittyi paljon viime hetken panikointia, sillä huomasimme, että käsis oli paisunut 100 000 sanan mittaan ja leikkasimme siitä viikossa 20 000 sanaa (editointisuunnitelmat kunniaan!).

Ja sitten P lähti ensimmäiselle koelukijasatsille!

Nyt saa taas pitää hiukan taukoa kirjoittamisesta, kun kaksi aiempaa kuukautta on työstänyt melkein joka päivä jotain lukua tai pyöritellyt ongelmakohtia.

Olemme hirveän innoissamme P:stä ja vaikka olenkin päivitellyt siitä vähemmän kuin yhdestäkään aikaisemmasta käsiksestäni, tahtoisin kovastaa jotain pientä käsiksen maailmasta. Blogissa vain on aina hankala puhua käsiksestä puhumatta käsiksestä.

Käsiksiäni inspiroi kuitenkin aina jokin teksti, ei niinkään suorien yhtäläisyyksien kautta, vaan pikemminkin niin, että tekstin lukeminen avaa jonkin solmun tai saa sanat virtaamaan ulos. Esimerkiksi Mats Strandbergin ja Sara B. Elfgrenin Engelsfors-trilogia oli minulle tärkeä lukukokemus siten, että se vakuutti minut proggiksemme toteuttamiskelpoisuudesta, vaikka P on pitkä ja siinä on tuhottomasti hahmoja.

P:n kirjasoittolistalle päätyi myös tunnelmallisia runoja Kätlin Kaldmaan runokokoelmasta Rakkauden aakkoset (2015, suom. Anniina Ljokkoi).

Bosnialainen rakastajani (osa 1)
Bosnialainen rakastajani (osa 2)
Afganistanilainen rakastajani
Kanadalainen rakastajani
Rakkauden pimeys

Nyt olisi kuitenkin tarkoitus palata P:n omalaatuisesta maailmasta takaisin TH:n pariin. Vaihtaminen on yllättävän vaikeaa. P:ssä on erilainen kirjoitustyyli kuin TH:ssa, joten P tarvitsisi jotenkin "ravistella" ulos itsestä. Pensselissä on yhä P:n ajatusmaailma.

Mietinkin kirjoittaisinko uutta TH:ta käsin. Olen saanut hyvää materiaalia käsikseen käsin kirjoitettujen fragmenttien avulla ennenkin, mutta en ole aiemmin edes harkinnut käsin kirjoittamista pääasiallisena kirjoitustapana. Ehkä se olisi hyödyllistä ainakin alkuun?

Voisi olla muutenkin hyvä siirtyä pois kirjoitusnurkasni johonkin ihan uuteen huoneeseen kirjoittamaan. Minulla on edessä vapaa viikonloppu yksin talossa, joten aion hyödyntää sen.

Se vähä mitä olen saanut aikaan tuntuu hyvältä. Deletoin reilusti vanhaa materiaalia viime viikolla, kun palauttelin tarinaa mieleeni. Ensimmäinen persoona toimii uudessa tekstissä paljon paremmin kuin kolmas vanhassa. Filleriä ei tarvita, voin kirjoittaa pelkästään mielenkiintoisia kohtauksia, sillä niistä jokaisessa on jokin juttu, jonka vuoksi haluan sanat paperille.

Tässä olisi pari kuukautta aikaa ennen P:n editointia. Ehtisinkö saada käsiksen mitenkään edes vauhtiin?

3 kommenttia:

  1. Hei, aiheesta ihan toiseen:

    Muistaakseni pidät lyyrisyyden ja typografian hyödyntämisestä kirjallisuudessa. Pakko suositella Kätlin Kaldmaan Islannissa ei ole perhosia -romaania! Kaldmaa on onnistunut huiman hyvin yhdistelemään eri juttuja - kuten typografialla leikittelyn, runouden, realismin ja kansantaruston - sukuromaaniinsa, joka on mielestäni todella onnistunut kokonaisuus varsinkin näin toisen kirjoittajan näkökulmasta. Vahva suositus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, en tiennytkään, että häneltä on ilmestynyt myös romaani. Pitääkin metsästää se käsiini. Runokokoelman perusteella lukisin häneltä aivan kaiken. Kiitos vinkistä! :)

      Poista
  2. Käsin kirjoittaminen on mielenkiintoista ja avaa ihan uusia reittejä aivoissa. Harmi kun blogisi on lopettanut, tätä on ollut ilo lukea.

    VastaaPoista