sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Jenna Kostet - Pikimusta, Sysipimeä

Siitä onkin reilu tovi, kun olen viimeksi kirjannut ylös lukukokemuksia. Tällä kertaa haaviin päätyi kirja, jota olen ollut koelukemassa, mutta joka on kehittynyt ensimmäisistä versioista hurjasti. Täysin objektiivisesti tästä on mahdotonta puhua, mutta sanonpa silti muutaman ajatuksen.

Jenna Kostet, Robustos, 2017, oma ostos

Äiti kertoi Auralle lapsena satua sudesta ja Punahilkasta. Satua jonka lopetus ei mennytkään kuten koulussa tai kirjaston kirjoissa. Silti Aura halusi aina kuulla sadun uudelleen. Aikuisena Aura lähtee Ketolanperälle katsomaan sukunsa taloa, jossa ei ole koskaan ennen käynyt. Auran äiti on perinyt talon veljeltään, mutta ei halua nähdäkään sitä tai puhua perheestään. Ketolanperä tuntuu kuitenkin Aurasta tutulta, kuin hänellä olisi taloon syvempi, käsittämätön yhteys.

Rinnakkain kulkee Esterin tarina 1940-luvulla. Ester menee naimisiin Tapion kanssa, mutta mies lähtee sotaan ja nainen jää yksin metsän keskellä sijaitsevaan tupaan. Eristyneisyys ja luonnon läheisyys saavat aikaan Esterissä odottamattoman muutoksen, etenkin kun hänen pihapiiriinsä eksyy kovia kärsinyt susi.

Kostetin kolmas kirja on jälleen uusi aluevaltaus kirjailijalle. Nyt kerrotaan sodan arvista ja etsitään omaa sukutarinaa, kun aikaisemmassa tuotannossa on ollut romanttista spefiä ja dekkari. Pikimusta, sysipimeä on tukevasti realismia, vaikka sen symbolismi leikittelee myös spekulatiivisilla elementeillä ja sen tunnelmassa on voimakas maaginen lataus.

Kaksi kertojaa ja aikalinjaa ovat pääasiassa tasapainossa, joskin aina välillä näytetään hiukan Auran lapsuutta lyhyissä muistelmissa, jotka muodostuivat suosikkiluvuikseni. Viimeinen kerrontatekniikka ovat Auran avomiehen Ossin Instagram-päivitykset, joihin mahtuu rivien väliin myös tulkittavaa.

Aura on pieni. Aura on neljä vuotta. Tukka takussa, sukat sykkyrässä sängynpäädyssä, kun äiti tulee huoneeseen kertomaan iltasatua. 
Aura on jo iso tyttö. Aura ei välitä iltasaduista, mutta äiti kertoo joka ilta saman sadun ja Aura haluaa kuulla sen vaikka teeskenteleekin muuta, piiloutuu peitonmykkyrään, paljastaa hampaat, murisee. 
Sängyn alta kiemurtelee pimeä. Verhon takaa, keittiöstä, valojuova tulee äidin mukana huoneeseen niin kuin käärme. Tänään Auraa ei nukuta. Peiton sisältä kuuluu murinaa. Siellä on iso paha susi. Eikun hyvä susi. Sillä on kiiluvat sudensilmät ja pikipikimusta mieli. Äiti tulee huoneeseen, ja äkkiä alkaa nukuttaa ja pimeä pakenee taas sängyn alle.

Vaikka kirjan kehyskertomus on Auran tarina perheen ja historian selvittämisestä, vie valokeilan selvästi aistivoimakas Ester, jonka luvut pitävät pihdeissään pitkään. Ester on tumma ja kaunis ja omaan yhteisöönsä sopimaton, yhtä aikaa vapaudenkaipuinen ja katkera sekä iloinen metsästään ja sen elämästä. Esterin tarinaa kerrotaan voimakkaalla kielellä ja minä-kertojalla, joskin Esterin maailma alkaa pian kaventua ja paljon jää rivien väliin. Millaisen naisen tärkein side on talon kupeilla käyskentelevään suteen?

Esterin vetovoima on niin voimakas, että hän-kertojaan turvautuva Aura jää auttamatta hänen varjoonsa, vaikka Auran etsintä selittää Esterin salaisuuksia ja toimii hyvänä kehyksenä tarinalle. Aura on solubiologi, jolla on vaikea äitisuhde ja kaupungissa viihtyvä avomies, joka ei innostu Auran kiinnostuksesta ränsistyneeseen sukutilaan. Toisaalta kertojien kontrasti auttaa erottamaan heidät toisistaan, toisaalta se saa takertumaan Esteriin paljon voimakkaammin kuin Auraan.

Kirja virittelee rinnakkaisuutta Auran ja Esterin välille, mutta minun oli vaikea ostaa tätä ajatusta omakseni. Kirjan loppuvaiheilla eräs hahmo jopa kommentoi Auran ja Esterin samankaltaisuutta. En tiedä, jäin kaipaamaan jotain vielä Auran hahmoon, sillä nyt hänen motivaationsa tuntuu hieman juonen sanelemalta. Pidin Aurasta eniten hänen lapsuusmuistoissaan, jotka ovat tunnelatautuneita ja koskettavia. Lapsen maailmaan sujahdetaan kovin vaivattomasti. 

Sinä yönä minä näen unta. Minun unessani susi muuttuu mieheksi, tulee sisälle tupani ovesta ja rakastelee kanssani. Ulkona on hämärää. Niin tummaa, että en näe muuta kuin pimeyttä ja yön hahmoja. Hän tulee tupaani, avaa oven niin että se narahtaa hiljaa. Tunnen oven narahduksen, kuistin lattialankkujen tärinän, ja askeleet joita olen kaivannut.

Ovella hän pysähtyy katsomaan minua, kun istun tuvan pöydän ääressä ja lopulta käännän katseeni häntä kohden. Hänellä on mustat silmät ja päällään suden nahka. Hän katsoo minua ja minusta tuntuu, että pelkästään katsomalla hän voi hyväillä, koskettaa minua ja tuntea minut sellaisella tavalla, jolla kukaan ei ole koskaan minua tuntenut.  

Tarinan kaksijakoisuus tuntuu myös sivuhahmoissa. Menneisyyden sivuhahmot tuntuvat auttamatta todellisemmilta kuin nykyhetken. Sivuhahmoilla ei ole omia tarinoitaan, enkä oikeastaan sellaisia heille kaivannutkaan. Ainoastaan kartanon Elisa nousee muistettavaksi sivuhahmoksi, johon puhalletaan pienillä eleillä paljon elämää ja persoonaa. Hänen ystävyytensä Esterin kanssa oli koskettava sivujuoni. 

Pidän kirjan rytmityksestä. Auran luvuissa tehdään kaikenlaista, kun taas Ester nimenomaan kokee ympäristönsä. Kieli on napakkaa ja rytmitettyä ja luvut lyhyitä. Kertojat ja tapahtumien ajankohdat on eritelty lukujen alussa, joten tarinassa pysyy hyvin sisällä. Tässä suhteessa kirja oli nopealukuinen.

Parasta kirjassa on sen lopetus, kun Esterin salaisuudet selviävät ja palaamme hetkeksi Auran äidin lapsuuteen herkässä kohtauksessa, josta tuli todella lämmin olo. Myös Esterin elävät luontokuvaukset, joissa hän elää miltei symbioottisessa suhteessa puihin, avantoon, eläimiin ja elävään maahan olivat mieluisaa luettavaa. Totuuden merkitys Auralle tuntui tässä suhteessa vähemmän merkittävältä kuin olisin kuvitellut, mutta tulkintani hänestä eräänlaisena tunteiden tukahduttajana on myös kontrasti Esterille, joka on kuin ylitsevuotava astia.

Kaiken kaikkiaan Pikimusta, sysipimeä on sopiva nautiskelukirja elävästä kielestä innostuville lukijoille. En luokittelisi tätä varsinaisesti historialliseksi romaaniksi, sillä Ester on kovin eristyksissä ja sotaa suuremman roolin saavat hänen tunteensa ja halunsa. Tarina toimii ja suosittelenkin lukemaan kirjan vapaapäivänä luonnon helmessa.   

2 kommenttia:

  1. Hyvä arvio mielenkiintoisen kuuloisesta kirjasta. Piti käydä varaamassa kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos bloggaus sai kiinnostumaan kirjasta! :)

      Poista