tiistai 22. elokuuta 2017

Worldcon 75 - Kiehtova Keskikohta (Torstai, 2/2)

Torstai jatkui vielä kahden paneelin merkeissä. Olin tauon jälkeen selvästi virkistäytyneempi ja huomasin, että neljän ruuhka oli järjestäjillä torstaina paremmin hallinnassa kuin keskiviikkona, sillä ihmisiä ohjattiin ajoissa jonoihin ja käytävillä pystyi oikeasti kulkemaankin. Voinkin vain antaa kiitosta tilanteen nopeasta haltuunottosta järjestäjille. :)

torstai:

11:00 - 12:00 Non-binary Representation in Fiction (täällä)
12:00 - 13:00 Editor's Dream (täällä)
15:00 - 16:00 Writing Characters with Disabilities
17:00 - 18:00 European Myths and History in Science Fiction and Fantasy

(vas.) Karen Babcock, Marieke Nijkamp, Ren Warom, Leon Adams.

15:00 - 16:00 Writing Characters with Disabilities

Kuten Nonbinary-paneelissakin, oli Disabilities-paneelissa puhumassa vain vammaisia tai pitkäaikaissairaita henkilöitä. Leon Adams kehotti kirjoittajia unohtamaan kaiken tietämänsä ja suuntaamaan vammaisten tai pitkäaikaissairaiden blogeihin. Tärkeimpänä hän piti kirjoittajan asennetta jatkuvaan oppimiseen. Ren Warom kertoo kuinka Mad Max: Fury Road-elokuva inspiroi häntä. Furiosan hahmon vammaisuus oli läsnä, mutta se ei ole hahmon tarinan keskipiste.

Marieke Nijkamp kannattaa vammaisten koelukijoiden (sensitivity reader) etsimistä netistä, vaikka kirjoittaja olisikin varma kyvystään kirjoittaa vammaisia hahmoja. Leon Adams kuitenkin muistuttaa, että vammaiset eivät ole velvollisia lukemaan tekstejä, eikä niin saisi missään nimessä olettaa. Halukkaita lukijoita varmasti löytyy ja kirjoittajan kannattaakin haalia useampi koelukija, sillä vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kokemukset eivät ole universaaleja. Ren Warom tähdentää, että ongelmat ovat usein yksityiskohdissa, joita kirjoittaja ei osaa ajatella, mutta jotka vammainen elää.

Leon Adams kehottaa kirjoittajia kuuntelemaan vammaisia ja selvittämään millaista representaatiota he haluavat. Liian moni kirjoittaja nojaa lääketieteen ammattilaisten näkemyksiin ja sivuuttaa vammaisten kokemusten yhteiskunnallisen ulottuvuuden. Ren Warom muistuttaa, että on olemassa näkymätöntä vammaisuutta, joka ei näy ihmisestä päälle päin. "We're not sick or ill, we just see things in a different way".  Hän ei halua ajatella itseään sairaana, sillä ajattelumalli on myrkyllinen. Etenkin kun diagnoosi on uusi, tuppaavat ihmiset ajattelemaan, että vammaisuus määrittelee heidät kokonaan. Että he eivät voi olla mitään muuta.

Leon Adams pyytää kirjoittajia välttämään sanaa rampa (cripple), oli tarinan asetelma mikä tahansa. Koska vammaisista kirjoittavat pääasiassa ei-vammaiset kirjoittajat, on heidän lähestymistapansa luonut standardin vammaisuudesta kirjoittamiselle, eikä ole hyvä mittapuu onnistuneelle representaatiolle. Marieke Nijkamp puolestaan muistuttaa, että osa vammaisista identifioituu nimenomaan rammoiksi, eli sanaa yritetään myös lunastaa, eikä sen käyttöä tulisi valvoa. Monella sanalla on pitkät juuret ableismissa, mutta sanojen luonnetta on mahdollista muuttaa. Hän identifioituu vammaiseksi ja sairaaksi (sick, ill). Ren Warom kertoo surullisen esimerkin omasta pojastaan, joka haukkuu itseään kehariksi (retard) kiusaamisen vuoksi.

Leon Adams muistuttaa, että on monta tapaa olla vammainen ja tätä monimuotoisuutta harvemmin näkee fiktiossa, joka keskittyy vammaisuuden salonkikelpoisimpiin muotoihin. Vammaiset lukevat heistä kertovaa fiktiota innokkaasti, sillä hyvää (ja huonoa) representaatiota on niin vähän.

Marieke Nijkamp uskoo, että fiktio muokkaa ihmisten ajatuksia ja mielipiteitä vammaisuudesta. Esimerkiksi Rainman-elokuvan problemaattinen ja liioiteltu narratiivi erityislahjakkaasti autistista on jäänyt elämään ihmisten mieliin. Ren Warom on huomannut, että autismista kertova fiktio on hyvin sukupuolittunutta ja keskittyy lähinnä miehiin, joka saa ihmiset uskomaan, että autistit ovat pääasiassa miehiä. Tosiasiassa naisia ei vain diagnosoida autisteiksi yhtä helposti. Samanlainen ongelma on tarkkaavaisuushäiriön kanssa (ADD).

Leon Adams mainitsee Mishell Bakerin kirjan "Borderline" esimerkkinä positiivisesta representaatiosta stigmatisoidusta sairaudesta (BPD, epävakaa persoonallisuushäiriö). Hänelle jäi kirjasta erityisesti mieleen kohtaus, jossa amputaation kokenut päähenkilö kuvittelee itsensä harrastamaan seksiä uuden kehonsa kanssa ensimmäistä kertaa amputoinnin jälkeen. Kirjoittajan ei tulisi vältellä hankalia tai haastavia aiheita.

Kuten aina, Sir Roin pöydässä oli hurjasti ihasteltavaa ♥  

Marieke Nijkamp kehottaa kirjoittajia huomioimaan intersektionaalisuuden. Vähemmistöt eivät usein ole yhtä laajasti lääkäripalveluiden piirissä, eikä heidän oireitaan huomioida samalla tavalla. Näin olleen diagnoosikin jää usein uupumaan.

Leon Adams kehottaa kirjoittamaan vammaisia ohikulkijoita ja sivuhahmoja. "A lot of white guys are writing white guy stories, which doesn't reflect the world we live in." On tärkeää, että vammaiset hahmot ovat ylipäätään olemassa. Liian usein vammaisuudesta tehdään vammaiselle hahmolle koko hänen olemassaolonsa pääpointti ja juoni pyörii sen ympärillä. Marieke Nijkamp komppaa Adamsin kommentteja. Tarinoissa saisi olla vammaisia päähenkilöitä ja ohikulkijoita. Vammaisilla on omat yhteisönsä ja he viettävät aikaa yhdessä.

Panelistit kehottivat kirjoittajia maksamaan vammaisille koelukijoille tai tekemään heille jonkinlaisen vastapalveluksen, sillä kritiikki ja etenkin tietämättömän kirjoittajan sivistäminen on rankkaa puuhaa! Ren Warom neuvoo kirjoittajia suuntaamaan YouTubeen löytääkseen lisätietoa vammaisten kokemuksista. Marieke Nijkamp muistuttaa, että YouTuben v-bloggaajia voi myös tukea Patreonin tai kahvilahjoitusten (coffee button) kautta. Myös vammaisten kirjoittamia kirjoja kannattaa lukea.

Leon Adams kehottaa suhtautumaan traumanjälkeiseen stressihäiriöön (PTSD) vakavasti ja kunnioittamaan lukijoita sisältövaroituksilla (trigger warning). Hän kuitenkin muistuttaa, että PTSD:n laukaisijat voivat olla hyvin erikoisia, eikä kaikkiin voi mitenkään varautua. Adamsin laukaisija esimerkiksi on kondensoitu maito.

Ren Waromilla on myös PTSD, jonka laukaisijoita ei voi ennustaa. Hän kuitenkin tukee sisältövaroituksia fiktiossa ja kehottaa yleisöä suhtautumaan vakavasti PTSD:n oireisiin. Jos jokin sisältö laukaisee kohtauksen, tulisi aina pyytää anteeksi, eikä syyllistää. Leon Adams sijoittaisi sisältövaroitukset kirjoissa aina luvun alkuun. Ren Warom haaveilee kirjan alkuun sijoitettavasta puhelimella luettavasta koodista, joka avaisi sisältövaroitukset erilliseen nettiselaimeen.

Yleisössä istui vammainen kirjoittaja, joka kertoi saavansa koelukijoiltaan jatkuvasti palautetta, jossa koelukijat pitivät kirjoittajan omiin kokemuksiin perustuvia kuvauksia vammaisuudesta liioiteltuina. Marieke Nijkamp kehotti kirjoittajaa kirjoittamaan oman totuutensa, sillä on aina lukijoita, jotka pitävät tapahtumia liian uskomattomina oman elämänkokemuksensa perusteella. Vammaisen kirjoittajan ei tulisi minimoida omia kokemuksiaan tämän vuoksi. Karen Babcock muistutti, että hahmon kärsimykselle ja syrjinnän kokemuksille on oltava syy, muuten lukija ei hyväksy sitä (fiktion säännöt).

Lopuksi Ren Warom kehotti kirjoittajia: "Write about not being seen." , josta Leon Adams kuittasi heti, että hänen ongelmansa on päinvastainen. Hänet nähdään liiaksi vain vammaisena (Adams istui pyörätuolissa).

Marieke Nijkamp pyysi kirjoittajia miettimään miksi juuri he ovat oikeita henkilöitä kirjoittamaan vammaisista ja pitkäaikaissairaista hahmoista. Hän myös teki eron vammaisista hahmoista ja marginalisaatiosta kirjoittamisen välille. "Some stories are best written by the people who've experienced it."

Omia ajatuksia: Todella antoisa paneeli! Esimerkiksi trigger warning-kulttuuri on pitkään mietityttänyt minua, koska toisaalta uskon, että on sisältöä joka kaipaa varoituksia, ja toisaalta sisältövaroitusten varjolla on myös pyritty sensuroimaan tekstejä. Paneeli sai minut myös tajuamaan, että tässä on aihe, johon kannattaisi perehtyä paremmin, sillä termistö oli minulla ihan hukassa.


(vas.) Saara Henriksson, Hal Duncan, Teodor Reljic, Karolina Fedyk, Mari Ness.

17:00 - 18:00 European Myths and History in Science Fiction and Fantasy

Saara Henriksson polkaisee paneeliin käyntiin toteamalla, että suomalaiset eivät pidä itseään eurooppalaisina. Hal Duncan tunnustaa, että skotit tuntuvat olevan samaa mieltä tällä hetkellä. Teodor Reljic kokee, että maltalaiset olisivat mielellään eurooppalaisia ja unohtaisivat afrikkalaiset juurensa kokonaan. Karolina Fedyk on puolalainen ja näkee, että Puola haluaisi eroon leimastaan entisenä itäblokin maana ja mieltää itsensä hyvin eurooppalaiseksi. Mari Ness on huomannut, että pohjois-Italia on eurooppalainen, kun taas etelä-Italia on lähempänä Maltaa.

Mari Ness jatkaa kertomalla amerikkalaisen mytologian kolmijakoisuudesta: on alkuperäisamerikkalaisten mytologia, jota ei opeteta kouluissa, Euroopasta lainatut sadut ja myytit sekä roomalainen ja kreikkalainen arkkitehtuuri ja viimeisenä itsekeksitty mytologia. Karolina Fedyk on sitä mieltä, että kaikki kulttuurit luovat mytologiaa muilta lainattujen tarinoiden perusteella. Krakovin kaupungin paikalliset myytit ovat lainanneet materiaaliaan Aleksanteri Suuren tarinoista. Teodor Reljic on huomannut, että Maltalla on viime aikoina innostuttu uudelleen omasta mytologiasta, kun suosittu musikaali hyödynsi sitä.

Hal Duncan kertoo, että skottien mytologia on kelttiläisiä jumalia, walesilaista ja irlantilaista perimätietoa ja kansantarinoita suurien eeposten sijaan. Heti perään hän kuitenkin muistaa Arthurin legendan, joka on eepos. Kristinusko yhdisti eurooppalaisia uskomuksia pitkän aikaa. Kreikkalainen mytologia on toinen tukipuu eurooppalaisille mytologioille.

Teodor Reljic kannattaa mytologioiden adaptoimista säästellen. Hän adaptoi tarinoita löyhästi, pieninä paloina ja tyyliinsä sopien. Moni mytologia on myös luotu poliittisten syiden vuoksi ja niitä tulisikin tarkastella kriittisesti. Karolina Fedykin mukaan Puolassa on kiinnostuttu käyttämään nimenomaan puolalaista mytologiaa viime aikoina.

Mari Ness kehottaa kirjoittajia tutustumaan nimenomaan tarinoiden vähemmän tunnettuihin versioihin. Hän itse työskentelee paljon uudelleentulkintojen parissa, sillä kaikki tarinat eivät ole säilyneet kokonaisina, jolloin kirjoittajan on täydennettävä oma osansa, jotta myytti saa uuden elämän. Karolina Fedyk mainitsee merenneitotarinan, jossa kaksi miestä rakastuvat. Kansanperinne on täynnä salaisia aarteita!

Kuhinaa Trade Hallissa; tiivis ihmismassa vasemmassa yläkulmassa 
jonottaa George R.R. Martinin nimmareita.

Teodor Reljic on kiinnostunut kansanperinteen ja mytologian ohella myös siitä, miten niihin liittyviä uskomuksia harjoitetaan. Käytännön elämään valuneet uskomukset ja tavat ovat tislattua tarinankerrontaa. Hän pitää erityisesti vanhojen tarinoiden löyhästä rakenteesta ja kertojaratkaisuista, joissa tarina nimenomaan kerrotaan eteenpäin. Vanhojen tarinoiden fragmentaarisuus on osa niiden viehätystä modernien täydellisesti yhteensopivien narratiivien rinnalla (1001 yötä vs Marvel).

Hal Duncan on myös kiinnostunut myyttien vaihtoehtoisista versioista ja kehityksestä vuosien varrella. Esimerkiksi Lucifer ei ollut alun perin yhtenäinen hahmo, vaan käärme ja enkeli olivat erillään. Ajan mittaan tulkinnat ovat yhdistäneet kaksi hahmoa ja Luciferista on tullut jopa oman tarinansa sankari. Hyvä kirjoittaja saa kuluneenkin mytologian tuntumaan taas tuoreelta!

Teodor Reljic näkee, että mytologioiden kuluminen johtuu oikeastaan elokuva-ja kirjateollisuudesta. Mari Ness komppaa tätä ajatusta. Etenkin Hollywood on jumittunut ajatukseen, että elokuvia kannattaa tehdä tutuista ja turvallisista aiheista, mikä ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi uusi kuningas Arthur leffa floppasi. Kuluttajien pitäisikin näyttää päättäjille, että tuoreet ideat ja näkökulmat voivat tuottaa rahaa.

Mari Ness haluaisi nähdä Italian ja Espanjan kulttuuria ja historiaa enemmän fantasiakirjallisuudessa, joka keskittyy nyt pitkälti keskiaikaiseen Ranskaan ja Englantiin. Karolina Fedyk haluaisi myös lisää uusia aikakausia, ilmastoja ja kulttuureja. Teodor Reljic muistaa yleisön reagoineen BBC:n Roma-sarjaan yllättyneinä, kun sarjassa näkyi monikulttuurinen Rooma. Ihmiset ovat tottuneet näkemään vain valkoisia protagonisteja ja ohikulkijoita, jolloin ihmisten käsitys historiasta on myös vääristynyt.

Hal Duncan haluaisi nähdä 1920-luvun sosialisteja käsittelevää kirjallisuutta, sillä lähes kaikki 1900-luvun historiallinen fantasia keskittyy Toiseen Maailmansotaan. Hän kuvaili, miten historiasta tulee kansanperinnettä suullisen perimätiedon ja kertomusten myötä. Saara Henriksson pohti kuinka, kuinka tieteisfiktiossa on usein maapallonlaajuinen monokulttuuri ja vain yksi hallitus. Tämä vaikuttaa nykytilanteessa hyvin epätodennäköiseltä.

Omia ajatuksia: Paneelissa oli hiukan liikaa porukkaa. Nyt yhteenvetoa kirjoittaessani pidän paneelin antia paljon parempana kuin paikan päällä. Hal Duncanin aksentti tuotti myös ongelmia, joten missasin jonkin verran hänen juttujaan. Odotin ehkä eksaktimpaa näkökulmaa tähän paneeliin.

Ja siinä olikin torstai. Seuraavaksi reportaasi jatkuu lauantailla. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti