tiistai 22. elokuuta 2017

Worldcon 75 - Kiehtova Keskikohta (Torstai, 1/2)

Keskiviikosta viisastuneena yritin saada unta pataan ja lähteä seuraavana päivänä Messukeskukseen virkistyneenä ja realistisin odotuksen. Latasin itselleni Event Guide appin, tein aikataulun ja tarkistin sen useaan otteeseen huonemuutosten takia. Varauduin siihen, että pääsen paneeliin joka toinen tunti jonojen vuoksi.

Minulla oli torstaina vapaapäivä, joten pääsin paikalle heti aamusta. Aamulla olikin mukavan rauhallista. Oloni oli torstaina parempi kuin keskiviikkona, mutta näin jälkikäteen huomasin, että kuvat ovat kyllä auttamatta surkeita tältäkin päivältä. :'(

torstai:

11:00 - 12:00 Non-binary Representation in Fiction
12:00 - 13:00 Editor's Dream
15:00 - 16:00 Writing Characters with Disabilities (täällä)
17:00 - 18:00 European Myths and History in Science Fiction and Fantasy (täällä)

Paneelivalintani keskittyivät pääasiassa HLBTIQ-teemoihin, sillä totesin aika varhaisessa vaiheessa, että Worldconin panelistit todennäköisesti edustavat kyseisiä vähemmistöjä laajemmin kuin kotimaisissa coneissa, joten priorisoin nämä.

Tässä postauksessa ovat torstain kaksi ensimmäistä paneelia.

(vas) Nino Cipri, D Franklin, Nick Hubble.

11:00 - 12:00 Non-binary Representation in Fiction

(Alkuun haluan huomattaa, että vaikka olen perehtynyt näihin asioihin jonkin verran, on termien kääntäminen haastavaa, koska virallisia käännöksiä ei kaikille termeille ole. Jos joku asia tai termi kuulostaakin hassulta, saa aina kommentoida ja ehdottaa parempaa käännöstä. Olen jättänyt sulkeisiin alkuperäisiä termejä väärinymmärysten varalta.)

Aluksi panelistit esittäytyivät ja kertoivat olevansa kaikki muunsukupuolisia (non-binary). D Franklin kertoi, että muunsukupuoliset hahmot ovat todella heikosti edustettuja fiktiossa ja uskookin osaavansa nimetä kaikki fiktiiviset muunsukupuoliset hahmot viimeisen vuosikymmenen ajalta. Nino Cipri uskoo, että tämä johtuu muunsukupuolisten kirjoittajien vähäisestä määrästä. Cis-kirjoittajille kun muunsukupuolisuus on yleensä jonkinasteinen ajatusleikki tai haaste ja heidän suhtautumisensa muunsukupuolisiin hahmoihin on lähtökohtaisesti erilainen.

D Franklin on huomannut, että muunsukupuoliset niputetaan herkästi osaksi binaarisiä sukupuolikokemuksia. Onkin turhauttavaa lukea kirjoja, joissa yhteiskunnissa on useampia sukupuolia, sillä ne nojaavat edelleen tiukkaan jaotteluun. Hänelle 5 sukupuolen järjestelmässä on vain 5 vaihtoehtoa lisää, joihin hän ei kertakaikkiaan sovi.

Nino Cipri kuvailee lukupettymyksiään sanoilla "getting punched in the face". Kirja saattaa usein alkaa hyvin, mutta jossain vaiheessa muunsukupuolinen hahmo kuolee tai kärsii kertakaikkisen huonosta kirjoittamisesta. Tämä on niin yleistä, etteivät huonot kokemukset enää erotu toisistaan tai synnytä muistikuvaa. Cipri kuitenkin kehuu Stephen Universe-sarjaa ("I felt recognized"), vaikka onkin yleensä varautunut, kun sukupuolta käsitellään metaforien kautta. Hän uskoo, että sarja antaa lapsille kielen puhua sukupuoli-ja seksuaalivähemmistöistä.

D Franklinin mukaan on monia tapoja olla muunsukupuolinen. Fiktio tuppaakin esittämään muunsukupuoliset ihmiset yhdenlaisina, jolloin representaatioksi mukamas riittää yksi muunsukupuolinen hahmo, eikä muita tarvitse näyttää. Nino Ciprin mukaan osa ihmisistä kokee, että on olemassa yhtenäinen kokemus miehuudelle ja naiseudelle samalla tavalla kuin vaikkapa amerikkalaisilla olisi vain yksi yhteinen kokemus amerikkalaisuudesta. Lähempi tarkastelu kuitenkin paljastaa ajatuksen absurdiuuden. Totta kai muunsukupuolisen kokemus on erilainen Amerikassa kuin vaikkapa Intiassa ja köyhällä kuin varakkaalla ihmisellä.

Nick Hubble kehottaa kirjoittajia miettimään, miksi he haluavat kirjoittaa muunsukupuolisen hahmon. Pelkkä representaatio ei riitä, varsinkaan jos hahmo tuodaan tarinaan vain tapettavaksi. Nino Cipri kertoo, että moni ihminen uskoo trans- ja muunsukupuolisten ihmisten elämän olevan automaattisesti traagista, sillä fiktio esittää hahmojen elämän sellaisena. Kuolema on liian usein näiden hahmojen tarinan päätepiste.

(vas.) Näistä avaimenperistä tuli kieltämättä hyvä mieli!
(oik.) Kauppakujilla oli myös mahdollisuuksia kaunistautua.

D Franklinin mielestä muunsukupuolisuus pakottaa ihmiset miettimään sukupuolen merkitystä yhteiskunnalle ja yksilöille paljon enemmän. Onkin helpompaa jättää muunsukupuolisuus huomioimatta. Muunsukupuoliset haastavat laatikoitaan rakastavien ihmisten maailmankuvan. Miksi muunsukupuolisilla olisi jonkinlainen yhteinen ideologia - eihän muillakaan ole. Nino Cipri uskoo, että kirjoittajat pelkäävät epäonnistumista ja muunsukupuolisten loukkaamista liikaa. Tämä riski on kuitenkin osa kaikkea kirjoittamista. D Franklin kertoo, että myös muunsukupuoliset kirjoittajat saavat kritiikkiä muunsukupuolisista hahmoistaan, vaikka he kirjoittaisivat suoraan omasta kokemuksestaan. Yhden ihmisen kokemus ei voi koskaan olla universaalinen.

Nino Cipri on kohdannut myös arvostelijoita, jotka lukevat tekstiä väärin, eli päätyvät omituisiin tulkintoihin ja saattavat ymmärtää hahmojen sukupuolen väärin. Cipri onkin lopettanut tekstiensä arvioiden lukemisen kokonaan. Hänestä on erikoista, että spefin lukijat ymmärtävät monimutkaisia taikajärjestelmiä ja yhteiskuntia vaivatta, mutta lopettavat ajattelun, kun kyse on sukupuolipronomineista.

D Franklin kertoo, että muunsukupuolisuuden edustus on vielä heikompaa realistisessa fiktiossa. Nino Cipri puolestaan on kuullut, että erotiikan ja runouden genret ovat avoimempia muunsukupuolisuuden suhteen. Hän lukee myös fanifiktiota ja kertookin, että se oli ensimmäinen genre, jossa hän kohtasi kaltaisiaan hahmoja.

D Franklin on sitä mieltä, että muunsukupuoliset hahmot pelkistetään yhä vain sukupuolensa edustajiksi. Nino Cipriä häiritsee se, miten muunsukupuolinen hahmo on tyypillisesti maan ulkopuolelta tuleva muukalainen joukossa, jossa ihmiset ovat cissukupuolisia. Muunsukupuolisuudesta tehdäänkin outoa ja ihmeteltävää, ja muunsukupuoliset ihmiset rinnastuvat suoraan avaruusolentoihin - kuin muunsukupuolisuus ei voisi olla normaalia maapallolla.

Panelistit miettivät lopuksi tarkoituksellista harhaanjohtamista hahmojen sukupuolen suhteen (misgender =/= misgenderöidä =/= sukupuolittaa väärin). D Franklin ei kannata tällaista lähestymistapaa cis-lukijoiden opettamismielessä, sillä ei-cissukupuolisille tilanteet, joissa heidän sukupuolensa tulkitaan väärin tai se kieltäydytään tulkitsemasta oikein, ovat usein todella epämukavia ja loukkaavia. Misgenderöinnin seuraukset tulisi näyttää lukijalle sellaisina kuin ne ovat. Muunsukupuoliset joutuvat näihin tilanteisiin jatkuvasti! Nino Cipri ei vaivaudu pitämään yllä ystävyyksiä, joissa toinen osapuoli ei edes yritä käyttää oikeita pronomineja tai termejä.

Yleisöstä mainittiin, että muunsukupuoliset hahmot ovat lähes poikkeuksetta nuoria ihmisiä. Panelistit olivat samaa mieltä ja kehottivatkin kirjoittajia kirjoittamaan myös vanhempia muunsukupuolisia hahmoja.

Lopuksi puhuttiin myös siitä, kuinka hlbtiq-liittolaisilla saattaa olla aivan erilainen kuva hyvästä representaatiosta kuin hlbtiq-ihmisillä itsellään. Nino Cipri kehottaa kirjoittajia lukemaan kaiken mahdollisen, googlettamaan ja ennen kaikkea puhumaan muunsukupuolisille ihmisille. D Franklin kehottaa hankkimaan muunsukupuolisia koelukijoita (sensitivity readers) fiktiota ja arvosteluita varten, sillä arvosteluissakin näkee jatkuvasti vääriä termejä ja muuta loukkaavaa.

Omia ajatuksia: Todella hyvä paneeli. Tässä näkee heti pienen panelistiryhmän synergian ja sen, miten eri tavalla muunsukupuoliset kertovat muunsukupuolisten representaatiosta kuin vaikkapa cis-kirjoittajat. Ote oli selvästi perehtyneempi ja paneelissa käsiteltiin asioita konkreettisemmin.

(vas) Masumi Washington, Robert S. Malan, Thoraiya Dyer, Katrina Archer

12:00 - 13:00 Editor's Dream

Jäin kuuntelemaan Editor's Dream-paneelia, sillä se oli samassa salissa edellisen paneelin kanssa. Muuten olisin tuskin ehtinyt heti seuraavaan paneeliin. Toki olin aiheesta kiinnostunut, vaikka julkaisuprosessi onkin ulkomailla aika erilainen kuin Suomessa.

Pienkustantamossa työskentelevä Robert S. Malan kertoo aluksi mitä tapahtuu, kun tarina on myyty kustantajalle. Hänen mukaansa kaikissa tarinoissa on parannettavaa, ainakin pikkuvirheet on korjattava. Kirjoittajien tulisi aina seurata kustantamon ohjeita tarinoiden lähettämisen suhteen, sillä säännöt ovat olemassa syystä. Julkaisuprosessi itsessään on pitkä ja vaatii kirjoittajalta kärsivällisyyttä. Kirjoittajien on kuitenkin mahdollista neuvotella omat sopimuksensa, ainakin pienessä kustantamossa. Hyvä esimerkki sopimusasioiden neuvottelusta ovat tekstien oikeudet muissa medioissa. Kustantaja haluaa nimenomaan pitää huolta kirjailijoistaan, ei varastaa heiltä.

Masumi Washington on toiminut kääntäjänä Japanissa ja osallistunut käsittääkseni jonkin verran myös julkaisuprosessiin. Hän kehottaa kirjoittajia miettimään mitä heidän tarinansa tuo antologiaan, johon tekstiä tarjotaan. Kirjottajien tulisi miettiä tätä yhteensopivuutta aihetta syvällisemmin aina teeman tasolla. Mitä juuri sinä voit tarjota?

Thoraiya Dyer on joukon ainoa kirjailija. Hänen kokemuksensa on ollut vaihtelevaa. Välillä kustantaja ei tarvitse kuin hyvin kosmeettisia muutoksia, välillä tarjottu tarina on liian samanlainen toisen potentiaalisen tarinan kanssa ja muutokset ovat suurempia, sillä niillä pyritään erottamaan kahta tarinaa toisistaan. Voidaan esimerkiksi pyytää, että tarinasta editoidaan hauskempi tai surullisempi.

Katrina Archer on copyeditor, eli kielenhuollon ammattilainen, joka tulee mukaan vasta prosessin loppuvaiheilla. Archerin työssä vallitsee kolmen C:n periaate: selkeys, koossapysyminen ja oikeellisuus (clarity, cohesiveness, correctness). Archer myös varmistaa, että tarinan kieli, juoni ja faktat pysyvät yhdenmukaisina. Koska työ on yleensä pilkunviilaamista, ei sitä kannata tehdä kuin vasta aivan loppumetreillä, kun juonellisia muutoksia ole enää odotettavissa.

Robert S. Malanin mukaan kustannustoimittajan saaminen on arpapeliä ja aina välillä kirjoittaja saa itselleen sopimattoman kustannustoimittajan. Tietenkin kaikkien osapuolien etu on löytää hyvä kirjoittaja-kustannustoimittajatiimi, mutta se on pikemminkin etuoikeus kuin oletus.

Katrina Archerin mielestä viimeistelty lopputulos on aina tiimityötä, jolloin myös ristiriitojen mahdollisuus on olemassa. Thoraiya Dyer kehottaakin kirjoittajia odottamaan, kun he saavat palautetta, sillä kirjoittajan ensimmäinen reaktio on usein tunnepitoinen. Tyypillisesti kirjoittaja huomaa rauhoittuessaan, ettei hän ole kirjoittanut niin selkeää tai hyvää tekstiä kuin olisi halunnut. Välillä kustannustoimittajan ja kirjoittajan välillä on kuitenkin selvä mieltymysten kuilu - jos kustannustoimittaja vaikka haluaa tarinasta romanssipitoisemman, vaikka kirjoittaja ei halua lisätä siihen romanssia. Tällaisissa tilanteissa kirjoittajan tulisi olla yhteydessä agenttiinsa.

Masumi Washington kertoo mielenkiintoisen tilanteen, joka liittyy novellien kääntämiseen. Tarinoita ei vain käännetä, vaan ne myös toimitetaan kääntämisen jälkeen. Aina välillä käännöksen toimittajalla voi olla muutosehdotuksia tarinaan. Tällaiset tilanteet johtuvat yleensä kulttuurieroista. Toimittajien on ajateltava oman kielialueensa markkinoita ja sitä millaiset tarinat myyvät missäkin. Washington on muun muassa ollut välikätenä tilanteessa, jossa tarinan loppu haluttiin muuttaa. Lopulta kirjoittaja kirjoitti tarinalle uuden lopun, jonka Washington käänsi englanninkieliseen antologiaan.

Kävin kiertelemässä monipuolisen kirjakirppiksen pöydillä moneen otteeseen.

Robert S. Malan kehottaa kirjoittajia muistamaan, ettei kritiikin antaminenkaan ole helppoa. Sen vuoksi kirjoittajan olisi hyvä ymmärtää, että kritiikkiä annetaan usein hyvästä syystä. Myös hän neuvoo odottamaan kritiikkiin vastaamisen kanssa muutaman päivän, sillä tunteet kuumenevat herkästi. Hänen kokemuksensa mukaan kritiikistä ja muutospyynnöistä voidaan aina keskustella. Jos kirjoittajalla on hyvä syy kieltäytyä muutoksista, se voi riittää kustannustoimittajalle. Välillä kustannustoimittajan tehtävä onkin saada kirjoittaja katsomaan tekstiään uusin silmin.

Hän jatkaa vielä, että umpikujia tulee myös vastaan. Näissä tapauksissa kustantaja voi irtisanoa kustannussopimuksen. Tekstistä tappeleminen on raskasta ja syö vain aikaa ja rahaa, johon pienillä kustantajilla ei ole varaa. Thoraiya Dyerilla on kokemusta siitä, että hänen tarinoitaan on hyväksytty antologioihin tai muihin julkaisuihin, mutta kustantajista ei olekaan koskaan kuulunut takaisin. Hän on myös kerran saanut kustannustoimittajalta takaisin 1 500 sanaisen tarinansa niin, että kustannustoimittaja oli ikään kuin kirjoittanut oman tarinansa sen sisälle. Yhteistyö kaatui tähän.

Katrina Archerin työskentelytapaan kuuluu kiinteästi style sheetin eli sanalistan kokoaminen tarinoista, joita hän editoi. Näin hän pitää olla tarinan kielellisen koostumuksen. Jos jokin sana ei hänen mielestään toimi tarinassa, hän kysyy aina sen muuttamisesta kirjoittajalta. Usein hänellä on sanalistaan nojaava ehdotus jo valmiina mielessään. Archer toimii freelancerina, joten hän saa olla suoraan yhteydessä kirjoittajiin.

Thoraiya Dyer puolestaan ei koskaan edes kuullut oman kirjansa copyeditorin nimeä. Hänen kirjalleen ehdotettiin vakavampaa loppua Yhdysvaltojen julkaisua varten, mutta hän päätti pitää alkuperäisen lopun ja kustantaja suostui tähän. Robert S. Malan kertoo, että pienet kustantamot voivat ottaa enemmän riskejä. Esimerkiksi elokuva District 9 oli selvästi kulttuuri-identiteetiltään eteläafrikkalainen ja se menestyi siitä huolimatta. Hänestä tarinoita ei tulisi muokata muille markkinoille vain myynnin vuoksi. On myös mietittävä, paraneeko tarina muutosten ansiosta.

Masumi Washington ei kohtele vanhoja konkareita ja uusia kirjailijoita eri tavoin. Hänestä hyvän kustannustoimittajan merkki on nimenomaan kaikkien kirjoittajien yhdenvertainen kohtelu. Robert S. Malan on huomannut, että uudet kirjailijat ovat innostuneempia ja ottavat muutokset vastaan helpommin. He yleensä suostuvat melkein kaikkeen. Vanhat konkarit eivät ole yhtä innostuneita, sillä heillä on jo odotuksia prosessista. Thoraiya Dyer uskoo, että kustannustoimittajat antavat uusille kirjailijoille enemmän kehuja kuin kokeneille.

Robert S. Malan toivoo uusilta kirjailijoilta nimenomaan kunnioitusta yhteistyökumppaneitaan ja taidettaan kohtaan. Katrina Archer puolestaan toivoo, että hänelle maksetaan ajallaan.

Omia ajatuksia: Paneeli oli mielenkiintoisempi kuin luulin. Olin kuitenkin aika huonovointinen tämän aikana ja etenkin Washintongin paksua aksenttia oli hankala seurata, joten luulen misanneeni jonkin verran sisältöä tästä, mikä vähän harmittaa. Niin ja Suomessa kun ei ole agentteja, olisi hauskaa kuulla, miten suomalaiset kirjailijat käsittelevät ristiriitoja kustannustoimittajan kanssa.

Seuraavassa postauksessa lisää torstaita.

2 kommenttia:

  1. Kiva kun jaksoit kirjoittaa näistä, mukava lukea kun ei itse ehtinyt paikalle. Mielenkiintoisissa ja asiantuntevissa paneeleissa kävit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Conraportteja aina mukava tehdä, vaikka niissä onkin hurjasti työtä. Onneksi ihmiset kirjoittavat vähän kokemuksiaan, nähtävää ja tehtävää kun oli niin paljon, ettei yksinkertaisesti ehtinyt kaikkialle! :)

      Poista