maanantai 9. tammikuuta 2017

Kauppalista

Kerrotaan kuulumiset:

seinien villat peitetty, väliseiniä pystytetty,
lattioita hiottu, jätekuormia kasattu,
puita poltettu, lattiat lakaistu kymmeniä kertoja,
soittolistat kulutettu loppuun,

riidelty väsyneenä typeristä asioista,
pyydetty anteeksi, saatu anteeksi,
makoiltu sohvalla rinnakkain ja puhuttu pelistä
(jossa toinen googlaa ja toinen pelaa ja päämäärä on yhteinen
- ja tämä on jotenkin laatuaikaa yhdessä),

syöty leivinuunissa lämmitettyä makaroonilaatikkoa,
unelmoitu puutarhasta, kirsikkapuun lehtiverhosta,
puheltu seinille, puheltu puluille,
puheltu pihatammelle (sinä olet haltijapuuni, etkö olekin?),
ihaltu pihakoivua joka puski sitkeän oksansa vanhan tönön peltikatosta läpi
(voi kulta, miksi tuo puu pitää kaataa?),

luettu kirjoja villasukat jalassa,
luettu viisi sivua ennen nukkumaanmenoa
ja seuraavana yönä taas viisi,
askarreltu bujoa, ryhdytty oikein ajattelemaan,
kaunistamaan kaunistumaan haaveilemaan,
tapailtu runoa mutta istuttettu sanat proosaan,
kirjoitettu lintujalintujalintuja,

pohdiskeltu omaa kirjoittajuutta, omaa ääntä,
sitä mystistä asiaa jota etsittiin kuin lintukotoa,
(koska all problems solved, my dear)
ja tajuttu että saatana tämä tässä on ääneni,
tämä kummallinen mahtipontinen romanttinen synkkävireinen yksinäinen,
ja tajuttu että neljä vuotta sitten pidin tätä taideproosana,
että tätäkö minusta tulikin?

mutta kaiken tämän alla on outo rauhallisuus,
että ihminen muuttuu ja minä neljä vuotta sitten,
sehän oli vielä keskeneräinen
- tai siis olen vielä nytkin,
mutta se ei oikeastaan haittaa,
koska keskeneräisyys ei ole viiltävää keskeneräisyyttä
vaan oksasormia ja riemulla ihon läpi puskevia lehtiä

ehkä minä humallun sanoista ja tästä tyyneydestä
sen kamalan vuoden jälkeen,
ja nauran kun minulle sanotaan,
hullu, se käsikirjoitushan oli jo valmis!
nauran koska kirjoitin kuin matemaattista kaavaa
- olisi pitänyt puhua enemmän puille,
kuiskata kaarnaa vasten: minä elän, minä elän...


Tuntuu välillä oudolta, kun mietin mistä olen tullut ja minne olen saapunut. Toisaalta on vapauttavaa tajuta kypsyneensä. On vapauttavaa tajuta, että kirjoittaminen tarjoaa vieläkin suunnatonta riemua, vaikka se on monella tapaa hallitumpaa kuin ennen. On vapauttavaa, että kirjoittamiseni ei pyöri julkaisemisen ympärillä, vaan se on arvokasta sellaisenaan.

Elämäni alkaa uudelleen. Runot ovat palanneet luokseni. Heitän välimerkit menemään, sommittelen ja maistelen minulle rakkaita sanoja, teen uusia yhdyssanoja, etsin ilmaisuja. Teen kirjallista puutarhaa. Osa siemenistä itää ja ne siirretään teksteihin, osa jää niittykukkina kivijalkapuutarhaan.

4 kommenttia:

  1. Tuo on mukava ja kannatteleva ajatus: kirjoittaminen kirjoittamisen vuoksi, ei julkaisun.
    Niinhän se menee.
    Än

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että olisin aika ahdistunut jos pitäisin nykytilanteessa väkisin kiinni itseasettamistani aikatauluista julkaisun suhteen ja painottaisin nimenomaan sopimuksen hommaamista enkä hyvän tarinan kirjoittamista. Minulla on oudon lempeä olo kaiken keskellä. :)

      Poista
  2. Vau, todella hieno runo! Ihanaa, että runot ovat palanneet luoksesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoudesta en tiedä. Öööö.... yritin siis kirjoittaa kuulumisia, mutta sanat purkautuivat jostain syystä ensin kauppalistaksi ja sitten raakarunoksi (tämä on ehkä se lopullinen sekoaminen). O.o'

      Poista