torstai 8. joulukuuta 2016

Talo

Tuntuu kuin minulla olisi miljoona sanottavaa asiaa. No, yritän muistaa edes muutaman.

Saimme talon avaimet alkuviikosta (pahoitteluni jo etukäteen että blogi muuttuu hieman remonttipäiväkirjamaisemmaksi). Oli ihanaa mennä sinne kirkkaassa päivänvalossa ja katsoa paikkoja uudelleen.

Nythän talosta on olemassa vasta luuranko, mahdollisuus. Se tuntuu silti jo kodilta. Ilman kalusteita, kaikkia seiniä ja valaisimia. Katselin sienillä kulkevia johtoryppäitä, ne olivat kuin hermokimppuja lihaksen päällä. Ja seinät luunvalkoista, takkojen tiilet hampaina.

Minun tehtäväni on talon lämmittäminen. Sillä on kaksi suuta ja kauhea nälkä. Ruokin taloa puilla ja vanhoilla muistivihoillani. Se syö sanat armotta, eikä luopuminen kaduta tai ahdista minua. Istun mielelläni takkojen edessä ja katselen liekkejä. Siinä on jotain rauhoittavaa.

Tänään menin taas lämmittämään taloa avaraan pimeään. Luin takan edessä Wisława Szymborskan runoja, oli hiljaista. Se oli kutakuinkin täydellinen hetki. Miksi hiljentyminen on niin vaikeaa muuten?

Talon nälkäinen suu alakerrassa

Olen lopettanut facebookin ja twitterin tuijottamisen, sillä huomasin häiriintyväni keskeytymättömästä uutisvirrasta. Minulla on usein tarve lukea kaikki eteen tuleva, mutta viestit eivät koskaan lopu. Aivot eivät käsittele, turhaannun ja ahdistun ja minun on entistä vaikeampi päästä oikeaan mielentilaan kirjoittamisen suhteen.

Juttelimme aiheesta kirjoittavien ystävien kesken ja vähän jokaisella oli samantyyppisiä ongelmia, vaikka muut käyttävätkin somea aktiivisemmin. Minun keskittymiseni on täynnä hiusmurtumia jo työpäivän aikaisista keskeytyksistä, melusta ja kiireestä. En tarvitse muita häiriötekijöitä.

Se plussa huonossa keskittymiskyvyssä tosin on, että olen sen ansiosta löytänyt runouden. Jaksan lukea runokirjoja hitaasti ja nautiskellen, romaaneja huomattavasti heikommin. Ongelma sinänsä jos haluaa itse kirjoittaa proosaromaanin. Ei siis ihme, että ilmaisuni on muuttunut suppeammaksi.

Enhän jaksanut kahlata läpi TH:takaan, joten se muuttaa muotoaan toisenlaiseksi. Toivottavasti paremmaksi. Ei siis kuitenkaan runokirjaksi, mutta runollisemmaksi (en ole kirjoittanut runoja puoleen vuoteen koska burnoutahdistusjamasennus).

Keskikerroksen takkahuone

Olen myös huomannut, että prosessini on muuttunut. Tiedättekö kun vakuuttaa itselleen tekevänsä asioita tietyllä tavalla ja jossain vaiheessa vain havahtuu, ettei teekään niin vaan näin? Minun kirjoittamistapani elävät yhä. En ole valmis, minulla ei ole yhtä oikeaa tapaa, jolla kirjoitan.

Kahden viimeisimmän novellin kohdalla (joista toista tarjosin antologiaan ja josta olen harvinaisen ylpeä), minulle on kehittynyt erikoinen tapa työstää tekstiä. Pääsen kirjoitusvireeseen lukemalla muita kirjoja, mutta erityisesti poimin muualta sanoja. Luen ja kirjoitan ylös minua kiinnostavia sanoja. Niiden ei tarvitse olla erikoisia, vaan pikemminkin "sointua" tarinan maailmaan.

Kerään sointuvia sanoja ankkurisanoiksi ensin vihkoon ja sitten novellin tiedostoon. Kirjoitan sanojen pohjalta fragmentteja, jotka istutan tarinaan. Saattaa kuulostaa erikoiselta työskentelytavalta, mutta minua tämä inspiroi valtavasti. Lainatut sanat tuovat tekstiin tuoreutta ja antavat uudenlaista ääntä. Useinhan kirjoittajilla on tiettyjä suosikkisanoja ja fraaseja, joihin nojaudutaan ehkä liikaakin.

Kirjoitan ylös myös inspiroivia aforistisia lauseita tai runon pätkiä. Niitä en tietenkään käytä sellaisenaan. Ne ovat esillä, saattavat sytyttää minussa jonkin lauseen tai fragmentin. Kun editoin lopullista novellia, putoaa siitä muutenkin kaikki sellainen sisältö, joka ei enää kuulu tarinaan. Rakennuspuut. Ne ovat usein juuri muualta saatua ainesta, joka ei tunnu omalta, mutta on ollut tärkeää rakennusainetta.

Fragmentti: Johanna Venho "Siemen (2)" 

Ankkurisanoja alkaa vilistä tuotannossani. TH:n fragmentit ja ankkurisanat on kirjoitettu milloin minnekin ja ne eivät ole lainasanoja, vaan mieleeni juolahtaneita. Sama on VH:lla, sen ankkurisanojen lukeminen saa minut aina hartaaksi ja inspiroituneeksi. Käsis HT:n (jota en ole päässyt oikein aloittamaan) ankkurisanat ovat lainasanoja ja omiani.

Mikä sitten tekee sanasta tai lauseesta ankkurin? Siinä on jonkinlainen lataus, se koskettaa tunteisiin. Sen tuntee oikeaksi, vaikka ei ymmärtäisikään sitä täysin. Kuvassa (yllä) uuden novellin ankkuriruno.

Aloin kirjoittaa uutta novellia muutama viikko sitten. Se on syntynyt projekti P:n sivutuotteena, vaikka onkin enemmän sukua goottinovellilleni. Olen novellista kauhean innostunut, mutta olen ollut aika väsynyt kotiinpäästyäni, joten kirjoittaminen on edennyt hitaasti.

Talokin on hahmo novellissa. En tehnyt sitä tietoisesti, jotenkin minun talostani vain tuli novellin keskeinen tapahtumapaikka. Samanlainen kolmekerroksinen tornitalo, samanlainen nälkäinen takka, huokailevat portaat ja kirkas kevätaurinko joka tulee ikkunoista sisään kutsumatta. Talo on melkeinpä kolmas päähenkilö.

Talossa on kolme kerrosta ja linnunpesä.

Huomenna otan talolle luettavan kirjan, luonnoslehden ja pahvia. Ruokin taloa, kuuntelen hiljaisuutta, luen ja olen täysi.

8 kommenttia:

  1. Takka kuulostaa ihanalta samoin kun lukeminen sen edessä.
    Jännittävä tapa tuo sanojen keräily. Toivottavasti antologia hyväksyy novellin. Milloin remontti alkaa ihan kunnolla? Olisi mielenkiintoista lukea lista mitä kaikkea talolle pitäisi vielä tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takat ovat kyllä olleet varsin ihania, etenkin nyt kun ulkona on reilusti pakkasta ja paljon tekemistä. Remontti on alkanut nyt ihan kunnolla, laitoimme kattoon ulkopuolen alapohjan talolle pesiytyneiden pulujen suureksi harmiksi. Totta kai juuri tälle viikonlopulle osui kunnon pakkaskeli.

      Pitää tehdä tarkempaa listaa tehtävistä töistä blogin puolelle joku hetki. :)

      Poista
  2. Taloprojektit ovat ihania! Mielellään kuulisin lisää talotarinoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taloprojektin ihanuudesta en enää tiedä (tulin kotiin 22:30 O.O), mutta tarinoita varmasti riittää. :)

      Poista
  3. Täälläkin odotellaan mielenkiinnolla juttuja remontista! :) Täytyy muuten joskus kokeilla tuota sanankeräilytekniikkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea kannattaa kokeilla! Tai siis ainakin kirjoittamistekniikoita. Olen itse viehtynyt kollaasijuttuihin viime vuosina.

      Remontti näyttää kiinnostavan yllättävän monia (talo on kohta mua suositumpi ja perustelen sille Instagram-tilejä tms.) XD

      Poista
  4. Onnea talosta ja takasta ja runoista. :) Ei ihme jos talo tahtoo myös päähenkilöksi! / B

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! Talo on hyvin omapäinen. Tänään ei sujunut lämmitys niin millään. Tiedä sitten mitä tein mielenpahoittamiseksi. XD

      Poista