tiistai 20. joulukuuta 2016

4 x 365

En kirjoittanut tänä syksynä yhteenvetopostausta kuluneesta vuodesta. En lukenut Goodreads-haasteessani luvattua kirjamäärää. En editoinut käsikirjoitusta kustantamorundia varten. En julkaissut mitään.

Tämä vuosi ei mennyt lainkaan kuten kuvittelin.

Haaveilun sijaan elämäni oli suuren osan vuodesta näköalatonta ja vaimeaa. Minulla oli ensimmäinen pidempi kirjoitustauko vuosiin. Se taas johtui ensimmäisestä pidemmästä masennuskaudestani vuosiin. Masennustani ei ole koskaan diagnosoitu. Se on vain aina ollut läsnä, kuin kaapin perälle piilotettu vieras, joka tulee ulos vain sille otollisina aikoina ja rutistaa painollaan lattiaa vasten, kunnes painovoima tuntuu kiskovan maan mustaan ytimeen.

Sille ei oikein ole sanoja, se ei tunnu todelliselta kun se on piilossa, eivätkä sanat tule ulos kun se ottaa syleilyynsä. Se ei tunnu merkittävältä, vaan jotenkin häpeälliseltä salaisuudelta, joka täytyy pitää piilossa (koska kuuntelijoilla on liian usein tyhjä, kummastunut katse, kun yritän puhua siitä). Sillä on ruoskiva ääni, joka kertoo vain omista epäonnistumisesta ja korottaa ne vakaviksi synneiksi.

Nuorempana masennuskaudet olivat lamaannuttavia. En oikein ymmärtänyt niitä, sitä tunnetta, että itsessä on jotain selittämätöntä vikaa. En kyennyt nauttimaan asioista ja ymmärsin vasta jälkikäteen miten syvälle ahdistukseen vaivuin. Kirjoittaminen oli ainoa tapa purkaa minuun patoutuvat tunteet.

(Luin joskus jostain että masennus on yllättävän yleistä kirjoittavilla ihmisillä. Pois se luulo, että jotenkin ammentaisimme tästä olotilasta luomisvoimaa. Masennus on luomistyön vihollinen, joka pysäyttää sen ja tuhoaa tieltään kaiken uskon omiin kykyihin.)

Minusta on tullut parempi ehkäisemään ja hoitamaan masennusta, mutta oikeat olosuhteet pystyvät yhä laukaisemaan sen. Kulunut vuosi oli hyvin raskas, joten ei siis ihme, että jossain vaiheessa kaapin ovi taas aukesi. Minulle aiemmin tärkeät asiat lakkasivat tuntumasta hyvältä. Kirjoittaminen lakkasi tuntumasta hyvältä. Joten en kirjoittanut. Tein asioita yhä mekaanisesti, mutta tunsin usein vain ikävän ja ahdistuksen.

Tunsin syyllisyyttä siitä, että en nauttinut asioista, joista olisi pitänyt. Kuten vaikkapa ulkomaan matkastamme. Tarve olla kuin muut jotenkin voimistuu siinä mielentilassa. On jotenkin absurdia tuntea tarvetta pyytää anteeksi muilta, kun ei nauti omasta lomastaan.

Muistan tarkkaan hetken, kun pahin hellitti. Palasimme Espanjasta kotiin ja kone laskeutui kiitoradalle ja äkkiä olin niin onnellinen, että halusin itkeä.

Tänä vuonna en halua listata asioita, joita olen tehnyt, kirjoja joita olen lukenut, tapahtumia joissa olen ollut. En halua ajatella mitä kaikkea on jäänyt tekemättä, kun iho ei ole tuntunut omalta ja ajatuksissa on ollut lähinnä uupumusta ja mustuutta.

Haluan vain todeta, että mustiin puettu vieras on palannut komeroonsa. Katsoa taas tulevaisuuteen, jossa näkyy muutakin kuin harmaata. Kirjoittaa.  

9 kommenttia:

  1. Tuttuja fiiliksiä ja tunnelmia kuvailit, tsemppiä kevätkauteen ja mahdollisesti uuteen kirjoituskauteen! Onneksi se komeron ovi heiluu kahteen suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satsu tsempeistä. Iloista Uutta Vuotta! :)

      Poista
  2. Kuulostaa jotenkin hirmu tutulta... Täällä oon jos ja kun kuuntelijaa kaivataan :) Jos en ois kännykällä, näpyttäisin pidemmän ja paremman vastauksen, mut pakko on nyt vaan äkkiä kommentoida koska et tosiaan oo yksin näiden asioiden kanssa, vaikka siltähän se aina tuntuu. Masennus on ilkeä kumppani, mut mitään hävettävää siinä ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli itseasiassa todella hyvä keskustelu, kun tämä riehui pahimmillaan. En ole unohtanut, että olet aina tukenani. :)

      Poista
  3. Voimia sinulle pitää se mustiin pukeutunut poissa - valoa ensi vuoteesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rooibos. Valoisaa Uutta Vuotta sinullekin! :)

      Poista
  4. <3

    Kuvailet tosi taitaen noita hetkiä. Voimia ja lämpöä! Osaisinpa sanoa enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä huoli Elina, tärkeintä on muistaminen. Valoisaa Uutta Vuotta! :)

      Poista
  5. Toivotaan iloa ja valoa ensi vuoteen ja että mustiin puettu mörkö pysyy kaapissaan. Sinä riität. <3

    VastaaPoista