lauantai 1. lokakuuta 2016

Lokakuu

Miten on jo lokakuu?

Olen taistellut edelleen uupumusta vastaan (matkustin esimerkiksi Tampereelle asti Viita-tapaamiseen vain tajutakseni, että tulin paikalle vääränä päivänä), kituuttanut ilman tietokonetta, saanut tietokoneen takaisin, tajunnut että se vaihdettiin uuteen, tapellut varmuuskopioiden palauttamisen kanssa ja saanut lopulta kaiken kuntoon. Luojan kiitos, kirjoittaminen nettiselaimen kautta on nimittäin aivan hirveää tuskaa.

Projekti P:n ensimmäinen versio on kuitenkin saatu kuosiin. Siihen tuli 75 000 sanaa. Editointi on varmaan aika helvetillinen prosessi, mutta so what. Yhteistyö olisi voinut kuivua kokoon jo ensimmäisen version aikana, joten olen toiveikas tulevaisuuden suhteen. Nyt meillä on kirjoitustauko ennen editointia, jotta tekstiä voi tarkastella hieman armottomammin.

P:n juoni on aika solmussa koska sitä on kirjoitettu erikoisella tekniikalla. Tai siis olemme sopineet juonesta aina whatsappissa vähän tähän malliin:

"Mun vuoro. Mitä sit tapahtuu?"
"No ne vois tehdä tätä."
"Okei, mä kirjoitan."
(viikko myöhemmin)
"Miks me tehtiin noin?"
"Kai siinä joku järki oli..."

Ehkä juonen oikaiseminen onnistuu paremmin nyt, kun meillä on selkeä kuva hahmoista ja siitä mitä tapahtuu seuraavassa osassa. Kyllä, P on ilmeisesti osa sarjaa. Hulluus ei ole ole loppumassa hetkeen. :)

Olen myös editoinut goottinovelliani. Antologiakutsun kalmanraja on lokakuun lopussa, joten tämäkin on venynyt hyvin sujuvasti alkuperäisestä aikataulustani. Hyvä vain, teksti on kypsempää ja tuntuu paremmalta, vaikka novelli on edelleen aivan hirveä. Mutta luulen, että keksin tälle jonkin muunkin kisan, ellei sille löydy kiinnostusta goottiantologiasta.

Novelli menee seuraavaksi koelukijoille. Olen tekstiin yllättävän tyytyväinen.

Myös TH on edistynyt. En ole koskenut varsinaiseen kässäritiedostoon, mutta ajatustyö on liikkunut hirveää vauhtia eteenpäin. Teksti on alkanut taas loksahdella paikoilleen, se löytää selvästi muotonsa, kun en yritä pakottaa sitä mihinkään muotoon.

Vaikeinta on jotenkin hyväksyä ja hahmottaa se, mitä vanhasta tarinasta ja käsikirjoituksestä jää uuteen ja missä muodossa. Aiemman fokus oli väärä, tuntuu että kirjasin siinä vain ylös faktoja tapahtuneesta, enkä antanut mahdollisuutta välittää tapahtumista tai hahmoista.

Vanhassa käsiksessä on yksi näkökulma, josta olen yrittänyt pitää kiinni, mutta joka taitaa jäädä hyödyntämättä uudessa ainakin sellaisenaan. Se tekee minut surulliseksi, tietenkin. Toisaalta olen novellia editoidessani tajunnut, että aiemman version tärkeä sidosteksti menettää usein merkityksensä, koska uusi teksti käy samat asiat läpi. Tarvitsin vanhassa käsiksessä tämän näkökulman, sillä kyseinen hahmo vain vilahti käsiksen nykyajassa. Nyt hahmoa näkyy huomattavasti enemmän, jolloin hänen ei tarvitse kertoa uuden käsiksen nykyajassa tapahtuvista asioista.

Uusi TH tuntuu löytäneen kertojaäänensä. Olen raapustellut siitä otteita muistivihkooni, eikä sanojen sävy ole enää ahdistava. Pystyn kirjoittamaan tätä. Siirrän kohtauksia eri paikkoihin, jolloin sanojen rytmi ei ole vain viiltämistä viiltämisen perään, kuten kesällä kirjoittamissani pätkissä.

Syksy on aina ollut minulle tärkeää luovaa aikaa. Minua jopa harmittaa, että lähden matkalle viikon sisään ja menetän lokakuun Suomessa. Kadottaisin mielummin marraskuun, se on kaamosherkälle ihmiselle aina hankala kuukausi. Mutta nautiskelen lokakuusta vielä kun voin. Tuskinpa mietin sitä enää matkalla.

8 kommenttia:

  1. Kiva kun päivittelit kuulumisiasi! Toivottavasti tuo ikävä uupumus helpottaisi eikä tulisi lisää tuollaisia kone- tai muita vastoinkäymisiä :/

    Mutta onnea ensimmäisen version valmistumisesta! Olette olleet nopeita! Ja siitä että TH on löytämässä muotoaan. Ymmärrän vanhasta versiosta luopumisen ja muodonmuutoksen tuskan.

    Kivaa matkaa, kaikesta huolimatta! Eiköhän paikan päällä matkaan lähtö tunnu kuitenkin hyvältä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. En usko että mikään muu voi mennä enää pieleen. Syyskuu oli niin seko kuukausi, että asioiden on pakko mennä jo paremmin. O.o

      Kirjoittaminen (lievästi maanisen) parin kanssa on yllättävän nopeaa! Olen itsekin yllättynyt, että homma lähti näin hyvin käyntiin. Mutta hirveä helpotus tuo TH. Jumittavat käsikset ovat hirveitä.

      Kyllä matka tuntuu jo nyt hyvältä. En vaan vielä kunnolla hahmota koko juttua. :)

      Poista
  2. Vau, te kirjoititte hillittömän nopeasti tuon 75 000 sanaa! Onnittelut! :) Kuulostaa todella inspiroivalta, että on joku jonka kanssa viestitellä tarinasta ja sen etenemisestä. Samoin se, ettei tarvitse aina vain kirjoittaa, vaan voi myös lukea toisen kirjoittamaa tekstiä.

    Oli mukava lukea jälleen kuulumisiasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tahti on kieltämättä ollut kova ja se kyllä näkyy tekstissäkin. Toisaalta yhteisten työskentelytapojen löytäminen ja sopiminen on alkuun hankalaa. Yksin tuskin olisin saanut tätä aikaan, teksti on hyvin erityyppistä kuin omani.

      Eipä sinuakaan ole kauheasti näkynyt, pitääkin käydä vilkaisemassa kuulumiset piakoin. :)

      Poista
  3. Tuo Viita-tapaamisen päivämoka oli varmaan aika kauheaa. Stressaan tuollaista joka kerta kun olen sopinut jonkin työtapaamisen.

    Projekti P on lähtenyt aika vauhdilla käyntiin. Onnea :)

    Mukavaa lomaa, toivottavasti irtiotto auttaa uupumiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävää tietenkin mennä sinne asti, mutta ainakaan mitään noloa hetkeä siihen ei liittynyt, kun huomasin asian ihan itsekseni.

      Kiitos, tarkoitus olisi mahduttaa lomaan paljon editointia ja käsiksiä, katsotaan nyt miten realistista tämä on. :D

      Poista
  4. Huh, kuulostaa siltä, että sinulla on ollut melkoista menoa! Toivottavasti loma rentouttaa. :)

    Jossain vaiheessa taisi olla puhetta, että voisit mahdollisesti minun kilpailuficciäkin betalukea. Ajattelin nyt varmistaa, että mikähän on tilanne? Mahtuuko tällainen ohjelmaasi? (Kilpailun deadline on 31.10.)

    Ihan ok siis, jos ei mahdu, en siis ota pahalla. Ajattelin vain kysäistä, kun muistelin, että oltaisiin tällaisesta puhuttu jossain vaiheessa alkusyksyä.

    Minulle voi vastata myös sähköpostilla: afeninblogit@outlook.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, laita vaan heti tulemaan niin luen. :)

      Poista