lauantai 1. lokakuuta 2016

Lokakuu

Miten on jo lokakuu?

Olen taistellut edelleen uupumusta vastaan (matkustin esimerkiksi Tampereelle asti Viita-tapaamiseen vain tajutakseni, että tulin paikalle vääränä päivänä), kituuttanut ilman tietokonetta, saanut tietokoneen takaisin, tajunnut että se vaihdettiin uuteen, tapellut varmuuskopioiden palauttamisen kanssa ja saanut lopulta kaiken kuntoon. Luojan kiitos, kirjoittaminen nettiselaimen kautta on nimittäin aivan hirveää tuskaa.

Projekti P:n ensimmäinen versio on kuitenkin saatu kuosiin. Siihen tuli 75 000 sanaa. Editointi on varmaan aika helvetillinen prosessi, mutta so what. Yhteistyö olisi voinut kuivua kokoon jo ensimmäisen version aikana, joten olen toiveikas tulevaisuuden suhteen. Nyt meillä on kirjoitustauko ennen editointia, jotta tekstiä voi tarkastella hieman armottomammin.

P:n juoni on aika solmussa koska sitä on kirjoitettu erikoisella tekniikalla. Tai siis olemme sopineet juonesta aina whatsappissa vähän tähän malliin:

"Mun vuoro. Mitä sit tapahtuu?"
"No ne vois tehdä tätä."
"Okei, mä kirjoitan."
(viikko myöhemmin)
"Miks me tehtiin noin?"
"Kai siinä joku järki oli..."

Ehkä juonen oikaiseminen onnistuu paremmin nyt, kun meillä on selkeä kuva hahmoista ja siitä mitä tapahtuu seuraavassa osassa. Kyllä, P on ilmeisesti osa sarjaa. Hulluus ei ole ole loppumassa hetkeen. :)

Olen myös editoinut goottinovelliani. Antologiakutsun kalmanraja on lokakuun lopussa, joten tämäkin on venynyt hyvin sujuvasti alkuperäisestä aikataulustani. Hyvä vain, teksti on kypsempää ja tuntuu paremmalta, vaikka novelli on edelleen aivan hirveä. Mutta luulen, että keksin tälle jonkin muunkin kisan, ellei sille löydy kiinnostusta goottiantologiasta.

Novelli menee seuraavaksi koelukijoille. Olen tekstiin yllättävän tyytyväinen.

Myös TH on edistynyt. En ole koskenut varsinaiseen kässäritiedostoon, mutta ajatustyö on liikkunut hirveää vauhtia eteenpäin. Teksti on alkanut taas loksahdella paikoilleen, se löytää selvästi muotonsa, kun en yritä pakottaa sitä mihinkään muotoon.

Vaikeinta on jotenkin hyväksyä ja hahmottaa se, mitä vanhasta tarinasta ja käsikirjoituksestä jää uuteen ja missä muodossa. Aiemman fokus oli väärä, tuntuu että kirjasin siinä vain ylös faktoja tapahtuneesta, enkä antanut mahdollisuutta välittää tapahtumista tai hahmoista.

Vanhassa käsiksessä on yksi näkökulma, josta olen yrittänyt pitää kiinni, mutta joka taitaa jäädä hyödyntämättä uudessa ainakin sellaisenaan. Se tekee minut surulliseksi, tietenkin. Toisaalta olen novellia editoidessani tajunnut, että aiemman version tärkeä sidosteksti menettää usein merkityksensä, koska uusi teksti käy samat asiat läpi. Tarvitsin vanhassa käsiksessä tämän näkökulman, sillä kyseinen hahmo vain vilahti käsiksen nykyajassa. Nyt hahmoa näkyy huomattavasti enemmän, jolloin hänen ei tarvitse kertoa uuden käsiksen nykyajassa tapahtuvista asioista.

Uusi TH tuntuu löytäneen kertojaäänensä. Olen raapustellut siitä otteita muistivihkooni, eikä sanojen sävy ole enää ahdistava. Pystyn kirjoittamaan tätä. Siirrän kohtauksia eri paikkoihin, jolloin sanojen rytmi ei ole vain viiltämistä viiltämisen perään, kuten kesällä kirjoittamissani pätkissä.

Syksy on aina ollut minulle tärkeää luovaa aikaa. Minua jopa harmittaa, että lähden matkalle viikon sisään ja menetän lokakuun Suomessa. Kadottaisin mielummin marraskuun, se on kaamosherkälle ihmiselle aina hankala kuukausi. Mutta nautiskelen lokakuusta vielä kun voin. Tuskinpa mietin sitä enää matkalla.