torstai 18. elokuuta 2016

Aavekirjoittaja

Minusta on hyvää vauhtia tulossa aavekirjoittaja, ainakin tämän blogin suhteen. Päivittäminen on ollut todella nihkeää viime aikoina, kai siksi, että en halua itsekään analysoida sitä miten nyt menee.

Syitä on monia. Viime vuosi oli henkisesti todella raskas, enkä ole toipunut siitä vieläkään täysin, vaikka asiat ovat jo paremmalla tolalla. Keväällä olin todella lamaantunut, joten siitä on tietenkin menty eteenpäin, mutta esimerkiksi se, että sovin vuosilomani vasta lokakuulle, on kostautunut. Pinna tuntuu olevan kireällä, tietyt asiat vaivaavat minua tarpeettoman paljon, eikä päivätyö maistu juuri nyt yhtään.

Olen katsellut muita hommia, mutta järkevä etäisyys ja samantasoinen palkka tuntuvat olevan ongelmallinen kombo. Olen alkanut käydä salilla, mikä on antanut hiukan lisäenergiaa ja mielekästä puuhaa. Tavallisesti olen niin fokusoitunut kirjoittamiseen, että uuden harrastuksen aloittaminen on hankalaa, mutta nyt aloittaminen onnistuu, koska teen mitä tahansa, ettei minun tarvitse pysähtyä ja miettiä. Pari vuotta sitten aloitin juoksemisen, kun olin umpikujassa LP:n kanssa, joten tunnistan kyllä sijaistoimintoni.

Minulla oli selkeä idea siihen mitä halusin tehdä TH:lle. Kävi kuitenkin niin, että patoamani paha olo purkautui juuri käsikseen. Mainitsin ehkä jotain siitä, että TH:ssa kuvataan keskeisiä konflikteja sivusta. No, konflikteihin pureutuminen ei irrottanut minua vapaa-ajalla niistä ikävistä asioista, joita halusin välttää. Kirjoittamisesta tuli raskasta, sitten tuskaisaa, sitten se oli pakko lopettaa.

Teksti oli niin jännittynyttä, kuin kireä vaijeri. Se oli neulanpistoja sormiin. Sarjatulitusta. Voimakasta mutta kipeää.

Olen pitänyt käsikseen etäisyyttä, koska se alkoi kadottaa tarinamaisuutensa ja tuli liian liki. Jokainen kirjoittaa varmasti jostakin itseä vaivaavasta asiasta tai tunteesta, mutta etäännyttäminen tekee tarinoista hyvää fiktiota. Yritin ottaa löysät pois, mutta uudessa tekstissä ei ollutkaan enää taukoja. Oli vain tunnetunnetunne. En pysty pitämään sitä etäisyyttä tällä hetkellä, joten en voi kirjoittaa.

Tietenkin tilanne vaivaa minua. Käsiksen piti valmistua syksyksi. Sen piti lähteä maailmalle. Keksinkö vain tekosyitä ja onko koko juttu vain päässäni? Menen kuitenkin niin pahaan solmuun, kun yritän kirjoittaa, että se ei ole terveellistä. Joten en kirjoita.

Siinä mielessä projekti P tuli juuri oikeaan aikaan. Se tarjoaa todellisuuspakoa. Se on niin kaukana minua vaivaavista asioista, että sen kanssa on turvallista olla.

Haluaisin mennä monessa muussakin asiassa eteenpäin. Vaihtaa työpaikkaa, ostaa omakotitalon, hommata koiranpennun, saada käsiksen rundille. Sen sijaan elän murmelipäiviä hammasta purren. Joten yritän olla ajattelematta sitä.

Ehkä tilanne muuttuu jossain vaiheessa. Saan jonkin oivalluksen ja pääsen yli tästä asiasta. En tiedä, tuntui oudolta olla hiljaa monta viikkoa selittämättä miksi. Joku kysyy aina hyväntahtoisesti miten kirjoittaminen sujuu ja syyllisyys tulee takaisin.

Kirjoitan kyllä muuten ahkerasti. Projekti P:ssä on 55 000 sanaa jo. Etenemme hurjaa vauhtia ja sen kirjoittaminen on todella mukavaa. Pääsen juonimaan, tekemään kauhujuttuja ja kirjoittajatoverini maaninen vauhti pitää minutkin liikkeessä. Uskon projektiin ihan tosissani, vaikka huomaankin toistavani tismalleen samoja dynamiikkoja kuin muissakin käsiksissäni. En selvästikään osaa kirjoittaa kuin tiettyä settiä kerrallaan.

Olipa masentava postaus. Mitään akuuttia hätää minulla siis ei ole, prosessoin vaan tapahtuneita aina hitaasti ja olen uupunut ja loman tarpeessa. Se varmasti heijastuu myös kirjoittamiseen. Ja koska olen niin kunnianhimoinen TH:n suhteen, en tahtoisi tuhlata aikaani, kun en selvästikään ole oikeassa mielentilassa sen työstämiseen. That's all.

6 kommenttia:

  1. Tutulta kuulostaa. Tilanne vaatinee vain kärsivällisyyttä, onneksi teillä on toinen projekti, joka vetää mukavasti. :)

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä se siitä taas iloksi muuttuu jossain vaiheessa. :)

      Poista
  2. Kuulostaa uuvuttavalta tilanteelta! Toivottavasti uudesta harrastuksesta ja projekti P:stä kuitenkin on iloa. Ei ne kaikki käsikset valmistu silloin kun alunperin tahtoisi. Yritä olla tuntematta syyllisyyttä kirjoittamattomuudesta ja kovasti tsemppiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen todennut, että käsiksien valmistuminen on mystistä puuhaa, eikä pelkästään raakaa työtä, vaikka siihen kuinka uskoisi. Jospa tuulet kääntyvät vielä tämänkin suhteen. :D

      Poista
  3. Wow, kuulostaa pintapuolisesti ihan samalta kuin mun vuosi ja kesä. Huojentavaa kuulla, että en ole ainoa, mutta se ei poista ongelmaa. Täällä ongelmat alkavat pikkuhiljaa saada riittävästi tilaa alkaaksen ratketa. Paljon jaksamista kaikkeen! :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nämä alamäet ovat varmaan aika tuttuja monelle kirjoittajalle. Sitä joko ollaan luovuuden ekstaasissa tai kirjoitusblokin kellarissa. Onneksi tilanne tuntuu paranevan pikku hiljaa. :)

      Poista