torstai 18. elokuuta 2016

Aavekirjoittaja

Minusta on hyvää vauhtia tulossa aavekirjoittaja, ainakin tämän blogin suhteen. Päivittäminen on ollut todella nihkeää viime aikoina, kai siksi, että en halua itsekään analysoida sitä miten nyt menee.

Syitä on monia. Viime vuosi oli henkisesti todella raskas, enkä ole toipunut siitä vieläkään täysin, vaikka asiat ovat jo paremmalla tolalla. Keväällä olin todella lamaantunut, joten siitä on tietenkin menty eteenpäin, mutta esimerkiksi se, että sovin vuosilomani vasta lokakuulle, on kostautunut. Pinna tuntuu olevan kireällä, tietyt asiat vaivaavat minua tarpeettoman paljon, eikä päivätyö maistu juuri nyt yhtään.

Olen katsellut muita hommia, mutta järkevä etäisyys ja samantasoinen palkka tuntuvat olevan ongelmallinen kombo. Olen alkanut käydä salilla, mikä on antanut hiukan lisäenergiaa ja mielekästä puuhaa. Tavallisesti olen niin fokusoitunut kirjoittamiseen, että uuden harrastuksen aloittaminen on hankalaa, mutta nyt aloittaminen onnistuu, koska teen mitä tahansa, ettei minun tarvitse pysähtyä ja miettiä. Pari vuotta sitten aloitin juoksemisen, kun olin umpikujassa LP:n kanssa, joten tunnistan kyllä sijaistoimintoni.

Minulla oli selkeä idea siihen mitä halusin tehdä TH:lle. Kävi kuitenkin niin, että patoamani paha olo purkautui juuri käsikseen. Mainitsin ehkä jotain siitä, että TH:ssa kuvataan keskeisiä konflikteja sivusta. No, konflikteihin pureutuminen ei irrottanut minua vapaa-ajalla niistä ikävistä asioista, joita halusin välttää. Kirjoittamisesta tuli raskasta, sitten tuskaisaa, sitten se oli pakko lopettaa.

Teksti oli niin jännittynyttä, kuin kireä vaijeri. Se oli neulanpistoja sormiin. Sarjatulitusta. Voimakasta mutta kipeää.

Olen pitänyt käsikseen etäisyyttä, koska se alkoi kadottaa tarinamaisuutensa ja tuli liian liki. Jokainen kirjoittaa varmasti jostakin itseä vaivaavasta asiasta tai tunteesta, mutta etäännyttäminen tekee tarinoista hyvää fiktiota. Yritin ottaa löysät pois, mutta uudessa tekstissä ei ollutkaan enää taukoja. Oli vain tunnetunnetunne. En pysty pitämään sitä etäisyyttä tällä hetkellä, joten en voi kirjoittaa.

Tietenkin tilanne vaivaa minua. Käsiksen piti valmistua syksyksi. Sen piti lähteä maailmalle. Keksinkö vain tekosyitä ja onko koko juttu vain päässäni? Menen kuitenkin niin pahaan solmuun, kun yritän kirjoittaa, että se ei ole terveellistä. Joten en kirjoita.

Siinä mielessä projekti P tuli juuri oikeaan aikaan. Se tarjoaa todellisuuspakoa. Se on niin kaukana minua vaivaavista asioista, että sen kanssa on turvallista olla.

Haluaisin mennä monessa muussakin asiassa eteenpäin. Vaihtaa työpaikkaa, ostaa omakotitalon, hommata koiranpennun, saada käsiksen rundille. Sen sijaan elän murmelipäiviä hammasta purren. Joten yritän olla ajattelematta sitä.

Ehkä tilanne muuttuu jossain vaiheessa. Saan jonkin oivalluksen ja pääsen yli tästä asiasta. En tiedä, tuntui oudolta olla hiljaa monta viikkoa selittämättä miksi. Joku kysyy aina hyväntahtoisesti miten kirjoittaminen sujuu ja syyllisyys tulee takaisin.

Kirjoitan kyllä muuten ahkerasti. Projekti P:ssä on 55 000 sanaa jo. Etenemme hurjaa vauhtia ja sen kirjoittaminen on todella mukavaa. Pääsen juonimaan, tekemään kauhujuttuja ja kirjoittajatoverini maaninen vauhti pitää minutkin liikkeessä. Uskon projektiin ihan tosissani, vaikka huomaankin toistavani tismalleen samoja dynamiikkoja kuin muissakin käsiksissäni. En selvästikään osaa kirjoittaa kuin tiettyä settiä kerrallaan.

Olipa masentava postaus. Mitään akuuttia hätää minulla siis ei ole, prosessoin vaan tapahtuneita aina hitaasti ja olen uupunut ja loman tarpeessa. Se varmasti heijastuu myös kirjoittamiseen. Ja koska olen niin kunnianhimoinen TH:n suhteen, en tahtoisi tuhlata aikaani, kun en selvästikään ole oikeassa mielentilassa sen työstämiseen. That's all.

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Salarakkaan paluu

Blogin kesätauko osui vaihteeksi heinäkuulle. Yleensähän olen pitänyt lomani elokuussa ja tyhjentänyt samalla pääni. Tänä vuonna väsymys iski aikaisemmin. Bloggaamistauko tekee hyvää. Välillä analysointi ja jäsentely eivät yksinkertaisesti auta eteenpäin ja tarvitaan pelkkää tekemistä.

Mutta mitä kesä olisi ilman kesäkäsistä?

Aivan, ei taas mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Hups. 

En muista kerroinko blogissa eräästä sunnuntaiaamusta muutama kuukausi sitten, kun parantelin pientä krapulaa energiajuomalla ja aloimme kirjoittajakaverin kanssa keskustelemaan eräästä mytologisesta hahmosta, josta molemmat halusivat kirjoittaa, ja hedelmistä ja teineistä ja päädyimme jotenkin tekemään yhteistyötä. Syntyi projekti P.

P on toiminnallinen nuorten kirja, jossa on oma spefimaailmansa, tyypillinen romanssikuvio, 80-lukulaisuutta ja kauhuvaikutteita. 100% darling, jota en aio lahdata.

Alkuun puimme P:tä hiukan sivusilmällä, tarkoitus kun oli vähän keräillä ideoita ennen kuin aloittaisimme. Tämä ei ollut kummankaan ykkösprojekti, joten heittelimme ideoita ja teimme Pinterestejä.

Kolmisen viikkoa sitten rikoskumppanini yhtäkkiä ilmoitti, että oli kirjoittanut ensimmäisen luvun. Noin vain. Ei meillä ollut edes hahmoja vielä, pelkkiä hahmotelmia. No, tsekkasin luvun Drivesta ja ryhdyimme puhumaan ja minäkin aloin kirjoittamaan...

Ja sitten kävikin niin, että Whatsapp täyttyi, Drive täyttyi ja Pinterest-albumit räjähtivät käsiin!

Tämä on saattanut soida jonkin verran viime viikkoina. XD

Kolme viikkoa myöhemmin sanoja on n. 35 000, juonen suuret linjat on mietittynä, pääviisikko on on aika selkeä, sivuhahmot varastavat itselleen sivutilaa (vaikka suhde heihin muistuttaisi enemmän inhoihastusta), salablogimme on täynnä kirjoituksia aiheesta kuin aiheesta ja hahmojen nimet on ollut pakko excelöidä, jotta pysymme kärryillä.

P laittaa minut monessa suhteessa täysin uusille urille. Tutustun itselleni vieraaseen kieleen ja kulttuuriin ja opettelen sitä mukaa kun kirjoitan. Pääsen tekemään toiminnallista käsistä, mitä en ole tehnyt aikoihin. On yllättävän rentouttavaa vain latoa tekstiä ja kirjoittaa laajaa hahmokaartia ja useaa näkökulmaa ilman minimalismin vaatimuksia. Tämä ei myöskään ole minulle tyypillinen angstikässäri, mikä on on plussaa!

Yhdessä kirjoittaminen on helvetin koukuttavaa. Toistaiseksi olemme pääasiassa kirjoittaneet aina molemmat erillisiä kohtauksia, mutta tarkoitus on siirtyä editointivaiheessa yhteiskirjoittamiseen, jotta tekstistä tulee tyyliltään yhtenäisempää.

Meillä on ollut hyvä fiilis. Täydennämme toisiamme siinä mielessä, että toinen on loistava kirjoittamaan dialogia ja teinejä ja toinen on spefipainotteinen juonittelija. Makumme osuu pääasiassa yhteen ja pääsemme toteuttamaan yhteisiä kiinnostuksenkohteita tässä käsiksessä. Innostamme toisiamme. Se tuntuu helvetin upealta, kun on tottunut hautomaan käsiksiä yksin pitkiäkin aikoja.

Toki nyt ollaan häämatkalla, paluu arkeen on vielä edessä. Ainakin kirjoittaminen on upeaa, kun on flow ja raakatekstivaihe. Ehkä pitäisi tuntea syyllisyyttä siitä, etten juuri nyt työstä jotain muuta, mutta en aio mennä sille polulle. Tämä on liian kivaa.

Tavoitteenammehan ovat vaatimattomasti myyntimenestys, trilogia ja maailmanvalloitus. ;)