lauantai 7. toukokuuta 2016

Elina Pitkäkangas - Kuura

Kuura ei ole minulle uusi tuttavuus, sillä olen ollut kirjan koelukijana jo sen aikaisempien versioiden kohdalla. En siis pysty puhumaan kirjasta täysin objektiivisesti. Toivottavasti mietteistäni on kuitenkin iloa kirjasta kiinnostuneille.

 Elina Pitkäkangas, 2016, Myllylahti, lahja

Inkan pikkuveli joutuu kammottavaan onnettomuuteen. Inkan on päästävä pikkuveljen luo Turkuun täydenkuun yöstä huolimatta, vaikka Turun ja Kuurankeron välissä on kilometreittäin hukkien, ihmissusien, hallitsemaa erämaata. Karkumatkalla on kohtalokkaat seuraamukset, kun Inka kohtaa muurien tuolla puolen Leon, jolla on salaisuus. 

Veljen pelastamisesta tulee Inkalle pakkomielle, ja hän vetää parhaan ystävänsä Aaronin mukaan suunnitelmiinsa. Inkan vuoksi Aaronin on autettava hiljaista ja syrjäänvetäytyvää Matleenaa, johon Aaron ei ole aiemmin kiinnittänyt huomiota. Eikä mene aikaakaan, kun Aaron ei osaa enää olla ajattelematta pedontuoksuista tyttöä. 

Kuura on Elina Pitkäkankaan esikoisteos, joka aloittaa ihmissusiaiheisen trilogian. Genreltään teos on paranormaalia romantiikkaa, jossa on ripaus kauhua. Kirjan upea kansikuva on Karin Niemen käsialaa. Pitkäkangas kuljettaa kahden kertojan tarinaa onnistuneesti ja pääsee hyvin sisälle nuorten maailmaan. Kertojaäänet ovat onnistuneita ja näkökulmat täydentävät toisiaan hyvin. Pidän kirjassa erityisesti siitä, ettei Kuuran maailmassa ole genrelle tyypillisiä pikaratkaisuja, vaan teoilla on seuraamuksensa ja voittamattomia sankareita on turha etsiä, kun ihmissudet pääsevät irti.

"Susihukka, susihukka näytä hampasi. Nosta tassusi. Karjaise, puraise. Susihukka, susihukka, pakoon pinkase. Jahti lähenee. Tähtää, tarkenna. Yks –­­ kaks –­­ PUM!"

Kirjan päähenkilöissä on virkistävää rosoisuutta. Pitkäkangas uskaltaa lähteä pois pararomanssien tutuista kaavoista. Inkan hahmo erityisesti aiheuttanee lukijoissa inhoa, ärtymystä ja jakaa mielipiteitä. Hän on manipuloiva, itsevarma, mustasukkainen ja tasapainottelee protagonistin ja antagonistin rooleissa pitkin kirjaa. Toisaalta Inkassa on myös herkkyyttä ja haavoittuvaisuutta ja hänen rakkautensa pikkuveljeen ja Aaroniin tuntuu hyvin todelliselta. Inkan kertojaääni tuntuu hyvin auttenttiselta. Minusta hän on kauhean mielenkiintoinen päähenkilö, juuri sellainen hahmo, joka jää nuorten kirjoissa turhan usein mustavalkoiseksi statistiksi. 

Inkan näennäistä kylmäkiskoisuutta tasapainottaa suosittu komistus Aaron. Hän pyristelee eroon pelimiehen maineestaan ja joutuu sietämään pettymyksiä ensimmäistä kertaa elämässään. Kirjan alkupäässä Aaronin valintoja ohjailee yllättävän usein muiden käsitys hänen miehuudestaan. Silloin on harrastettava seksiä, vaikka ei tekisi mieli tai puhuttava keveitä, vaikka mieltä painaisi jokin kauhea asia. Matleenan kohtaaminen saa Aaronin pohtimaan omaa elämäänsä ja valintojaan. Kirjan loppua kohti Aaron muuttuukin hahmoista eniten. 

Monipuolisten päähenkilöiden rinnalla on mielenkiintoisten sivuhahmojen kasti: Inkan pelastaja Leo, jonka ajatuksiin ei pääse kovin syvälle, syrjäänvetäytyvä Matleena, jonka ihon alle Aaron pääsee, ja Inkan ja Aaronin kaveriporukka, joka tuntuu hyvin elävältä. Aaronin ja Inkan kaveruus on rakennettu mielenkiintoisesti, Inka jopa uskoo, että Aaronilla on puolet hänen sielustaan. He tietävät toisistaan hyvät ja pahat jutut, osaavat lohduttaa ja loukata. Romanttista virettä en lukenut hahmojen välillä, mikä vain tekee heidän dynamiikastaan mielenkiintoisemman.  

Kirjan romanssit on toteutettu hyvin. Inka painii kerrankin miehen kanssa, joka ei sano hänelle kaikkeen kyllä, eikä heidän suhteensa pysy puhtaana hyväksikäyttökuviona, vaikka Inka sitä kovasti haluaisikin. Aaronin ja Matleenan orastava romanssi kiinnostaa varmasti kohdeyleisöä. Pitkäkangas kirjoittaa seksuaalisen jännitteen ja seksin luontevasti osaksi hahmojen elämää, mikä ei ole aina itsestäänselvyys genren kirjoissa. En varsinaisesti ihastunut näihin pareihin, mutta viihdyin kyllä heidän seurassaan. 

Miinusta kirjalle on pakko antaa sen oikoluvusta ja kielestä. Kirjaan on jäänyt kirjoitus- ja pilkkuvirheitä. Silmiini osui myös jonkin verran kankeahkoja lauserakenteita, anglismeilta tuntuvia ilmaisuja, toistoa, täytesanoja ja lauseenvastikkeita. Pääasiassa kirjan kieli on toiminnallista, dialogi napakkaa ja tarina etenee, mutta kauneusvirheet harmittivat. En usko, että tämä haittaa kirjan kohdeyleisöä, mutta enemmän lukevia ihmisiä varmaan jonkin verran. 

Tarrauduin vesilammikossa lojuvaan taskulamppuun kuin viimeiseen oljenkorteen. Sohaisin sen osoittamaan lähintä olentoa, joka seisoi vain kivenheiton päässä kasvoistani.
Valo sokaisi sen siniset silmät. Irvistävä kita oli niin suuri, etten hetkeen nähnyt muuta kuin pitkät torahampaat, verestävät ikenet ja helakanpunaisen kielen. Eläimen vartalon rakenne oli kuin ihmisellä, mutta kasvot olivat suden. Toisesta käsivarresta oli jäljellä pelkkä tynkä. Valossa peto painoi korvansa luimuun, ärisi ja loikkasi hämärään.
En voinut kuin tuijottaa kohtaa, jossa otus oli hetki sitten seissyt.
Saatoin kuulla kiväärin laukaisun. Kenties kaksi. Sitten vartija tarrasi olkapäihini ja ravisteli minua. 
"Sulje silmät!" hän huusi raivoissaan. Katsoin hänen vauhkoontuneisiin silmiinsä mieli tyhjänä. "SULJE SILMÄT NYT!" 

Eniten pidän Kuurassa sen mytologiasta ja ihmissusista. Lykantropia on virus, joka on levinnyt kaikkialle maailmassa. Kaupunkien ympärille onkin rakennettu muurit ja Jahti-järjestö jahtaa ihmissusia täydenkuun öinä. Hukat ovat osa kirjan ihmisten jokapäiväistä kulttuuria: ne ovat TV:ssä, loruissa, urheilujoukkueiden ja paikkojen nimissä ja ajatuksissa. 

Kirja herättää mielenkiintoisia kysymyksiä hukkametsästyksestä, mutta ei esitä ihmissusia hampaattomina petoina, jotka eivät olisi ansainneet hurjaa mainettaan. Ihmissusifanina on mukava nähdä oikeasti murhanhimoisia ja pelottavia ihmissusia, vaikka tarinan painopiste on romantiikalla. En luonnehtisi Kuuraa varsinaisesti pelottavaksi, mutta siinä on kauhuelementtejä ja etenkin kirjan loppu on aika tiivistunnelmainen. Verenhimoisen luonteensa puolesta Kuuran ihmissudet muistuttavat minua etenkin Ginger Snaps-elokuvasta, jota suosittelen lämpimästi ihmissusista kiinnostuneille.

Kirjan juoni etenee hurjaan kliimaksiin, joka petaa asetelman seuraavalle osalle. Aikamoinen cliffhanger loppu onkin! Päähenkilöiden valinnoilla on kauheita seuraamuksia jo Kuurassa ja on mielenkiintoista nähdä, miten tilanne kehittyy Myrskyssä

Kaiken kaikkeaan Kuura erottuu edukseen genrensä kirjoista vetävällä tarinallaan, uskottavalla nuorisokuvauksellaan ja kauhuelementeillään. 

1 kommentti:

  1. Näin mainoksia Kajosta, joten minun tuli kiire lukea Kuura. Pidin tarinasta ja sen kuvastosta.

    VastaaPoista