keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Terhi Rannela - Läpi yön

Kiinnostuin tästä kirjasta välittömästi. Jo kannessa on vahva tunnelma, ja takakansiteksti lupasi kiehtovan tarinan. Ensin piti kuitenkin hieman pienentää lukemattomien pinoa, että kehtasin ostaa uuden kirjan. Tuntuu, että tämän lukeminen osui jälleen oikeaan saumaan.

Terhi Rannela, 2014, Otava, oma ostos

Jos tahtoo nähdä aamuruskon, on vaellettava läpi yön.

Päiväkirjamerkinnät alkavat 9.3.1996. Maria on yrittänyt itsemurhaa. Syytä ei kerrota. Marian elämä jatkuu Sellunkylässä, pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tietävät toistensa asiat. Kodissa asiat ovat solmussa, isä juo liikaa. Vain unelma kirjailijuudesta pitää Marian pinnalla, kun hän vuodattaa päiväkirjoihinsa ilot ja surut, vihan, ensirakkauden, ystävyyden ja epävarmuuden. 

Tämä tarina on totta. Se oli minulla päällimmäisenä mielessä, kun aloin uppoutua Marian maailmaan. Aluksi epäilin päiväkirjaromaanin formaattia, mutta sekin epäilys katosi, niin hyvin Rannela saa otteen nuoren maailmasta. Hän kertoo tarpeeksi, jotta lukija on mukana kokemuksissa ja ankkuroituu niihin. 

Eikä Marian elämä ole vain harmaata itsemurhan jälkimainingeissa, vaan kirjan sivuille mahtuu hyviäkin päiviä, loistavia päiviä. Juuri sellaistahan masennus voi olla, katoilla ja tulla takaisin yhtä äkisti. Uppoudun kirjaan iltapäiväksi, niin nopeasti sen tempo kulkee. Lyhyissä fragmenteissa kerrotaan vuosien tapahtumat ja tuntemukset. 

90-luvulle sijoittuvan tarinan maailma saattaa olla vieraahko niille nuorille, jotka eivät ole eläneet sitä. Aikuiselle tuosta ajasta lukeminen oli nostalgista. Apulanta, Don Huonot, Skunk Anansie ja Madonna, vaatteiden tilaus postimyynnistä, Twin Peaks ja X-Files, ruokalan seinien maalaamista, viikkoraha markoissa, Lady Dianan kuolema, Pulp Fiction ja Titanicin jättimenestys, Forrest Gumpin soundtrack... olen nuorempi kuin Maria, mutta minulla on hänen ikäisensä isosisko, jonka kautta elin juuri tuota aikaa.

Rakastuin jo ensimmäisellä sivulla sisällysluetteloon.

Siinä missä Maria kirjoitti käsikirjoituksiaan kirjoituskoneella ja käytti rahansa korjausnauhaan, minä tallensin tarinoitani sentään disketeille. Kirjoittaminen pitää Marian liikkeessä, kun kotielämä on niin raskasta, että hän pohtii veitsikätkölleen menemistä. Kirjoittaminen on Marian tapa tehdä itsestään terve. Ja niin hän kirjoittaa vuodesta toiseen, sietää hylsykirjeet, hakee ammattitaitoaan ja etsii tarinaansa, kunnes lopulta löytää sen. 

Luin joku aika sitten teinivuosieni päiväkirjoja. Muistan miten pökertynyt olin siitä, miten paljon olin unohtanut. Miten suuria asioita olin unohtanut! Millaisten asioiden kanssa olin kamppaillut yksin, ne olisivat olleet monelle aikuisellekin kova pala. Ja siellä lehtileikkeiden, parhaat TV-sarjat listausten ja I love Buffy vuodatusten välissä nämä kipeät asiat olivat tallessa. Kirja vangitsi kaiken tämän. 

En oikein osaa sanoa tästä kirjasta mitään objektiivista. En tiedä, miten se vaikuttaa muihin ihmisiin. Minä olin myyty, tunnistin tarpeeksi itsestäni ja rakkaistani tässä kirjassa. Tämä ei ole niinkään juonikirja kuin mosaiikki Marian teinivuosista. Tarinan omakohtaisuutta on varmasti pohdittu enemmänkin, mutta en ole siitä kauhean kiinnostunut. Tärkeintä on, että tarina on tosi lukijalleen. Siinä Rannela on onnistunut erinomaisesti. 

Läpi yön on liikuttava ja raastava kertomus nuoruuden tunnekuohuista, masennuksesta ja siitä mitä kirjoittaminen merkitsee meille.   

4 kommenttia:

  1. Luin tämän pari vuotta sitten ja kyllä osui ja upposi sillä hetkellä. Vaikka oma elämä ja sen ongelmat ovatkin Marian elämään verrattuna erittäin helppoja ja pieniä, kirjaan samaistui silti. Ja se palo kirjoittamiseen, se tuntui tutulta ja tärkeältä. Upea kirja, olen onnellinen että luin sen juuri silloin kun sen luin. Siinä elämäntilanteessa osui aika syvälle ja jätti jäljen sydämeen (positiivisen sellaisen!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että kirja toimii ilman nostalgialinssejäkin. Minusta tässä kattauksessa oli kuitenkin jotain oudon universaalia, vaikka samaistuminen ei olekaan ihan täydellistä. Jälki tästä nimenomaan jäi. :)

      Poista
  2. Tämä kirja oli jotenkin kuin omasta elämästäni, tai ehkä paremminkin siitä, mitä se voisi olla, jos asiat eivät olisi näin hyvin. Ja päähenkilö on nimikaimani :D Tykkäsin kirjasta kyllä todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvin sanottu, että kirja puhuttelee sen kautta "mitä elämä voisi olla". Minua nimikaimat taas ovat aina outouttaneet, tulee vastareaktio, enpäs tykkääkään! ;)

      Poista