tiistai 5. huhtikuuta 2016

Ikävät asiat kolistelevat

Minulla on ollut viime aikoina hieman vetämätön olo. Mustaan puettu vieras on taas kylässä, se istuu nurkassa tuolilla ja tuijottaa, eikä mikään oikein kiinnosta minua. Nukun huonosti, näen painajaisia. Etsin kirjoista pakopaikkaa, mutta tapani mukaisesti löydän vain tarinoita, jotka saavat ajattelemaan.

Ikävät asiat kolistelevat ihon alla, tunnen niiden liikkeen luiden ja lihasten välissä. Minulla on ollut viime syksystä lähtien haasteita töissä. Nyt alakulo on levinnyt jo vapaa-ajallekin. Se tuntee kirjoitusajatusten väliin. Mietin onko töissä ollut hankalaa, koska olen ollut niin keskittynyt käsikseen ja kirjoittamiseen, mikä puolestaan aiheuttaa syyllisyyden tunnetta, kun yritän kirjoittaa. Syntyy noidankehä, kun yritän töissä olla ajattelematta kirjoittamista ja vapaa-ajalla töitä.

Olisi ehkä korkea aika tehdä jokin päätös tuon työkuvion suhteen. Se vie tällä hetkellä niin paljon energiaa, että työpaikan vaihtamisen on pakko olla yksinkertaisempaa.

Kristiina Wallin, Valon paino s.7

Sain kuitenkin TH:n lähetettyä Maailman laita kisaan ajallaan. Synopsiskin onnistui jotenkuten. Olen tyytyväinen siihen, miten paljon onnistuin tiivistämään ja editoimaan, vaikka keksin kisan viime tingassa. Käsis kutistui parilla tuhannella sanalla ja sain karsittua sellaisia sivuja, joissa oli vain muutaman kappalen verran sanoja.

Kirjoitin myös kokonaan uutta tekstiä ja se tuntui hyvältä. Minulla on aika selkeä kuva jatkon editoinnin suhteen. Luotan koelukijoihin, jotka ovat kertoneet mitä korjata. Luotan vaistooni, joka sanoo miten korjaan. Uskon saavani käsiksen hyvään jamaan, kunhan vain aloitan.

Juuri nyt en vaan halua editoida. Tämä ei ole hyvä mielentila editointiin.

Kristiina Wallin, Valon paino s.44

Taidan lukea runoja. Viikonloppuna jo luinkin Kristiina Wallinin Valon painon, joka on ennen kaikkea kirja surusta. Se on muistelua ja unta, jotenkin maagista ja surrealistista tunnelmaltaan. Wallinin sanat soljuvat yhteen ja muodostavat eläviä kuvia. Kaikista en saa heti kiinni, mutta tarpeeksi, jotta sanat kiinnittävät koukkunsa minuun.

Pidän kovasti Wallinin uusyhdyssanoista. Pimeäntuuli, hiljaisuuskumina, äänisykähtely, läpitiheä... sanat tuntuvat erilaiselta näin. Hyvät runot tuntee ja kokee. Jostain syystä nämä luovat omaa maailmaansa, mennään jo meidän kielemme ohi, ihan muualle.

Näin keväällä valo tuntuu muutenkin painavalta. Erityisen painavaa se on, kun se suunnataan pimeässä pölyttyviin muistoihin. Onneksi Wallin valaisee niitä armollisesti. Tätä lukiessa oli hyvä olla, vaikka odotin surukirjan sattuvan. Hyvä näin.

4 kommenttia:

  1. Tunnistan tuon ongelman, kun työ aiheuttaa haasteita... töissä kirjoittaminen mielessä, vapaalla työt ja stressiä pukkaa joka suunnasta. Jos työpaikan vaihtaminen on mahdollista, kannattanee sitä testata. Joskus se ruoho on aidan toisella puolella oikeasti vihreämpää. Ehkä joskus itsekin uskaltaa sen loikan tehdä...

    Välillä täytyy tehdä irtiottoja niin kirjoittamisesta kuin editoimisestakin. Tauot elvyttävät ja saattavat tuoda uutta näkökulmaa tekemiseen. Täytyy myös muistaa huolehtia itsestään. Kun voi hyvin, kirjoittaminenkin sujuu paremmin. :)

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuopa juuri, että työ-ja vapaa-ajan välillä pitäisi valita jonkinasteinen tasapaino. Muuten ei voi hyvin.

      Mutta tällaista siksakkiahan kirjoittajan elämä on. Jos irtiotto auttaisi tasapainon palauttamisessa. Onneksi minulla ei ole kiire mihinkään. Samaistun Rainer Maria Rilken ajatukseen taitelijasta puuna, joka ei kiirehdi mahlansa virtaamista. Se on lohduttava ajatus hektisessä nykymaailmassa.

      Kiitos tsempeistä! :D

      Poista
  2. Töissä joutuu viettämään niin suuren osan valveillaoloajasta, että jos siellä on ahdistavaa, ei mikään ihme, että ahdistus leviää vapaa-ajallekin ja kirjoittamisennilokin katoaa... Jos vain mahdollista, etsi uutta työtä, vaikka ei sekään nyky-Suomessa aina kovin helppoa ole. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi huonoon työpaikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen siitä kyllä samaa mieltä, ettei samassa paikassa tarvitse kituuttaa ikuisesti. Enköhän saa asiat järjestykseen taas, pitää vaan mennä rohkeasti kohti uusia tuulia. :)

      Poista