sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Stephen King - Hohto

Koska Irene on pitänyt lomaa King-postauksistaan, joudun jotenkin paikkaamaan tätä puutostilaa. Ja olihan minulla teemaan liittyvä lukuhaastekin työn alla. ;)

Kyseessä on sen verran vanha ja tunnettu teos, että en välttele spoilereita, vaikka en kyllä koko juonta paljastakaan. Ei liene salaisuus, että kauhutarina huipentuu kamalaan kliimaksiin?

Stephen King, 1977 (suom. 2013), WSOY, oma ostos

Jack Torrancelle tarjotaan työpaikkaa Overlook-hotellin talonvahtina. Jack on toipuva alkoholisti, jolle humalainen raivonpuuska maksoi opetustyön ja sai tönimään omaa poikaakin. Hänen vaimonsa Wendy uskoo, että Jack on kääntänyt elämässään uuden lehden, ja yrittää pitää yllä perheen kulissia. Heidän viisivuotias poikansa Danny kuitenkin aistii pinnan alla muhivat kriisit.

Aikuiset uskovat, että talonvahtikeikka syrjäseudulla voi palauttaa perheen elämän takaisin raiteilleen. Se on Jackin viimeinen tilaisuus, viimeinkin hän voi kirjoittaa näytelmänsä valmiiksi, ja aluksi elämä hotellilla tuntuu sujuvan. Mutta hotellin historiasta muodostuu Jackille pakkomielle, ja Danny löytää Overlookin tyhjistä huoneista kaikuja menneistä ajoista ja niiden tragedioista. Ne tuntuvat imevän voimansa Dannyn erityislaatuisesta kyvystä, hohtamisesta, jota poika ei vielä täysin hallitse. Kun talvi saartaa perheen hotellille, on enää vain ajan kysymys milloin Dannyn enneunet muuttuvat todeksi.

Hohto lienee yksi Stephen Kingin tunnetuimmista teoksista. Yhtä tunnettu on varmasti Stanley  Kubrickin elokuvaversio kirjasta, joka on ainakin itselleni yksi kaikkien aikojen hienoimpia kauhuelokuvia (katson sen vähintään kerran vuodessa). En siis voinut välttyä ennakko-odotuksilta tarinan suhteen.

Aloitin viimeksi Kingiltä Christinen, joka jäi kesken. Siispä otin Hohdon mukaani lentokoneeseen, jossa sain lukea rauhassa monta tuntia putkeen. Suljetussa tilassa lukeminen auttoikin pääsemään helpommin tarinaan, joka käynnistyy hyvin hitaasti. Ensimmäisessä sadassa sivussa ei päästy vielä hotellille. Seuraavat sata kuvasivat saapumista. Seuraavat pari sataa alkuongelmia. Vasta viimeiset parisataa sivua tuntuivat nykivän juonta kunnolla käyntiin.

Jyskis... jyskis... jyskisjyskisJYSKISJYSKIS -
Hän pakeni raskaita, räiskiviä, kajahtelevia ääniä mutkittelevissa, labyrinttimaisissa käytävissä paljaat jalat paksunukkaisessa sinimustassa viidakossa suhisten. Joka kerta kun rocque-nuija rysähti seinään jossain hänen takanaan, häntä halutti kiljaista ääneen. Mutta hän ei saanut. Ei saanut. Kirkaisu paljastaisi hänet ja sitten
(sitten AHRUM)
(Tule tänne ottamaan lääkkeesi, vitun nyyhkyvauva!)
Niin ja hän kuuli, miten noiden äänten päästelijä läheni, läheni häntä, syöksyi pitkin käytävää kuin tiikeri vihamielisessä sinimustassa viidakossa. Ihmissyöjä.
(Tule tänne, helvetin äpärä!)
Jos hän ehtisi portaisiin, jos hän pääsisi pois kolmannesta kerroksesta, hän ehkä selviytyisi. Olihan hissikin. Kunpa hän muistaisi, mikä se unohtunut asia oli. Mutta oli hämärää ja kauhu oli vienyt häneltä suuntavaiston. Hän oli kääntynyt yhdestä kulmasta, juossut käytävää, kääntynyt toiseen, ja sydän oli hypännyt kurkkuun polttavana jääkokkareena, ja hän oli pelännyt, että seuraavassa käänteessä hän saa vastaansa sen riehuvan ihmistiikerin.
Kumahteleva jyske oli nyt aivan hänen takanaan, käheä ääni karjui.
Nuijan pää leikkasi viheltäen ilmaa
(roque... heilaus... roque... teilaus... AHRUM)
ennen kuin räiskähti seinään. Jalkojen pehmeää kahinaa viidakkomatolla. Pakokauhu purskui hänen suussaan kuin karvas mehu.
(Sinä muistat kyllä sen, mikä oli unohtunut... mutta muistaako tuo? Mitä se oli?)

On vaikea olla vertaamatta kirjaa leffaan, josta on karsittu taustajuoni melkein kokonaan ja jonka tapahtumat kasaantuvat hotellin saartavan lumen tavoin. Kirjassa puolestaan kerrotaan aika paljon Wendyn suhteesta tämän äitiin, Jackin lapsuudesta, Jackin alkoholismista, Dannyn kokemuksista hohtamisen kanssa, hotellin lukuisista omistajista ja vieraista...

Toisaalta runsas taustatarina kuuluu vahvasti Kingin tyyliin. Tämän kirjan kohdalla vain tuntui usein, että vähempikin olisi riittänyt. Hahmovat puivat paljon menneitä sen sijaan, että olisivat eläneet nykyisyydessä. Kun kirjassa alettiin kuvailla yksityiskohtaisesti Dick Halloranin, Dannyn "mentorin", paluuta hotellille hädän hetkellä, huomasin skippaavani kappaleita suosiolla, mikä on minulle aika harvinaista.

Hohto on siis hidas kirja. Siitä olisi voinut leikata parisataa sivua. Ymmärrän kyllä miksi Jack ja Wendy uskovat, etteivät voi lähteä hotellilta, vaikka siellä tapahtuu outoja ja kamalia asioita. Vaihtoehtoja ei ole, raha on tiukassa ja perheen yhtenäisyys rakoilee. Häviön tunnustaminen tarkoittaisi myös avioeroa. Se ei kuitenkaan estä turhautumistani Wendyn rationalisoinneille, kun hotelli on jo kerran käynyt poikaan käsiksi. Kirja tuntui etenkin keskivaiheilla venytetyltä.

King viittaa kirjassa moneen otteeseen Edgar Allan Poen novelliin Punaisen surman naamio, jossa riisutaan keskiyöllä naamiot kamalassa kliimaksissa. Overlookin kuvailusta tuli myös mieleen Poen tapa tehdä Usherin talosta oma hahmonsa Usherin talon häviö novellissa. Intertekstuaalisia viittauksia on aina kiva bongailla.

Kingin kirjoittaa uskottavasti viisivuotiaan, hiukan ikäistään kypsemmän lapsen sielunmaailmasta. Wendy on myös huomattavasti aktiivisempi hahmo kirjassa kuin elokuvassa, vaikka aika stereotyyppinen äitihahmo. Jack on vihattava ja säälittävä tyyppi, todentuntuinen ja ahdistava. King on onnistunut erityisen hyvin hänen kanssaan, siinä miten Jack rationalisoi sairaassa mielessään kamalat tekonsa, unohtaa ja sopii totuuden mieluisekseen, ulkoistaa omien tekojensa syyt muille. Hänen sortumisensa hotellin manipulaatioon on kiehtovaa ja kamalaa luettavaa.

Parasta Hohdossa on ehdottomasti tarinan muhiminen, se miten hotellin kiroutunut todellisuus kuoriutuu hiljalleen esiin, kunnes kliimaksi käy aivan sietämättömäksi. King kuvailee hienosti hitaasti hiipivää pelkoa, joka tekee tavallisista asioista, vesiletkusta tai puutarhaeläimistä, uhkaavia. Dannyn näkökulmassa on kauhistuttavaa olla, eihän noin pieni lapsi voi puolustautua kunnolla. Kauhu linkittyy oikeaan elämään, se ei synny yliluonnollisesta, vaan siitä minkä yliluonnollinen nostattaa Jackin ja muiden hahmojen sisimmässä.

 Annoitteko heidän lukita teidät itsenne sinne? Gradyn äänessä oli hillittyä ihmettelyä.  — Voi sentään. Naisen, jolla on kokoa vain puolet teistä ja pienen pojan? Se tuskin todistaa, että teissä on ainesta huippujohtajaksi, vai mitä arvelette?
Suoni alkoi tykkiä Jackin oikean ohimon vieteristössä.  Päästäkää minut ulos Grady. Minä hoidan ne.
— Todellako herra Torrance? jopas jotain. Hillityn ihmettelyn tilalle tuli hillitty säälittely. — Valitan, minun on sanottava, että en oikein usko sitä.  Minä  ja muut  —  me olemme alkaneet epäillä, että te ette oikein paneudu tähän sydämestänne, herra Torrance. Että teillä ei ole... vatsaa tehdä sitä. 
— Minulla on! Jack huusi.  Minulla on! Vannon sen!
— Että toimitatte poikanne meille? 
— Kyllä! Kyllä!
— Vaimonne asettuu vastustamaan moista hyvin päättäväisesti, herra Torrance. Ja hän näyttää olevan... melkoisesti vahvempi kuin mitä olemme kuvitelleet. Melkoisesti kekseliäämpi. Tuntuu ilmeiseltä, että hän on päässyt voitolle ainakin teistä.
Grady hihitti.
— Kuka ties meidän olisi pitänyt käydä neuvotteluja hänen kanssaan kaiken aikaa, herra Torrance.
— Minä toimitan pojan, vannon sen, Jack sanoi. Hänen kasvonsa olivat nyt ovea vasten. Hän hikoili. — Vaimo ei asetu tielle. Vannon ettei asetu. Ei hän pysty.
— Pelkäänpä, että teidän on tapettava hänet, Grady sanoi kylmästi.
— Minä teen mitä minun on pakko. Mutta päästäkää minut ulos.
— Annatte sananne siitä, herra Torrance? Grady penäsi.
— Annan sanani, lupaan, vannon pyhän valan, mitä helvettiä ikinä te haluatte. Jos te-
Kuului ontto naksaus, kun salpa vedettiin syrjään. Ovi nytkähti auki puolisen senttiä. Jackin sanatulva ja hengitys katkesivat. Hetken hänestä tuntui, että itse kuolema oli oven takana.

Luin kirjan jälkimmäistä puoliskoa, kun olin reissussa ja poissa kotoa. Nukuin vieraassa sängyssä, varpaat kylminä peiton sisässä, kuuntelin vieraan kadun ääniä ja yritin olla häiritsemättä kämppistäni. Viimeisen parin sadan sivun kohdalla iltalukeminen alkoi olla niin ahdistavaa, että jouduin laittamaan kirjan sivuun ja ajattelemaan iloisia asioita ennen kuin sammutin valot. Kirjan kliimaksi oli pakko lukea kerralla, koska pelkäsin saavani muuten painajaisia.

Reaktioni kirjan loppuun on hullu. Tiesin mitä oli tulossa, muistan leffan ulkoa. Ja silti koin aitoa kauhua ja ahdistusta, kun hotelli saa Jackin valtaansa. Hänen muodonmuutoksensa tuntui niin aidolta, se ruma otus, joka hänestä tuli alkoholin vaikutuksen alaisena, ja se kauhu, jota lapsi tuntee isänsä edessä. Tunsin ahdistuksen kehossani fyysisenä, kuinka lihakset jännittyivät ja otsa oli kireä. Viimeisen luvun suoma helpotus oli valtava.

Hirveintä oli, kun kirjan luettuani lähdin vielä keskellä yötä vessaan. Ovi oli raollaan ja huone pimeänä. Ja siellä seisoi kämppikseni, minua reilusti vanhempi nainen. Säikähdin todenteolla, sillä uuden painoksen lopussa on Tohtori Unen näytesivuja, joissa Dannya yhä vainoaa yksi Overlookin asukkaista, kylpyammeeseen hukkunut vanha nainen. Missäs muualla kuin kylpyhuoneessa...

Ymmärrän hyvin Hohdon suosion. Olen ehkä liian moderni lukija ja kaipaan nopeampaa juonenkuljetusta nauttiakseni siitä varauksetta. Kirjan juoni ei ole erityisen yllättävä, mutta tieto tulevasta pikemminkin lisää kauhua kuin tappaa sen. Pidän selvästi enemmän Kingin uran keskivaiheen tuotannosta kuin aivan varhaisesta, mutta tämä oli positiivinen yllätys. Hohto onnistui säikyttämään tämän lukijan hitaasta startista huolimatta.

4 kommenttia:

  1. Itse asiassa tuli ihan vasta blogattua muutama sananen Kolkuttajista... =D

    Mielenkiintoista oli lukea ajatuksiasi Hohdosta. Minähän en ole mikään Hohto-fani. Olen niin samaa mieltä, että Hohto on järjettömän hidas ja muistan tuskailleeni tuon hitauden kanssa, vaikka yleensä tykkään Kingin rauhallisesti etenevästä kerronnasta. Katsoin leffan pian kirjan lukemisen jälkeen (olin toki nähnyt sen ennenkin, mutta aikoja sitten) ja leffan jälkeen arvostukseni kirjaa kohtaan hieman nousi, sillä elokuva on minusta sangen pinnallinen. Näyttävä leffa tietysti ja katsomisen arvoinen. Minua ei Hohto säikytellyt suuntaan eikä toiseen. Olenkin outo lintu, sillä tykkään Tohtori Unesta paljon enemmän! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas, en ole huomannut! Pitää mennä lukemaan. ;)

      Tätä oli hirveän hankala arvioida leffasta erillisenä, koska elokuva etenee minusta aika täydellisesti. Tietenkin siitä on jäänyt hirveästi tavaraa rannalle, mutta muutokset ovat pääasiassa hyviä. Leffaan ei sovi näin polveileva taustatarina ja sen riisuminen tekee leffasta jotenkin alkukantaisemman. Mitä nyt Wendyä koskevia ratkaisuja en ymmärrä lainkaan (tai sitä kuinka Kubrick piinasi näyttelijätärtä kuvausten aikana).

      Hohto olisi jäänyt kirjana aika keskinkertaiseksi, ellei loppu olisi toiminut minulle niin hyvin. Tässä tosin painavat aika vahvasti omat kokemukset alkoholista.

      Pitää katsastaa tuo Tohtori Uni jossain vaiheessa. Minulla on pari Kingiä, jotka koitan lukea ennen sitä, mutta olen kyllä kiinnostuneempi siitä nyt, kun tämä on luettu. Uudemmat Kingit ovat olleet minusta juonenkuljetukseltaan parempia kuin nämä vanhimmat. :)

      Poista
  2. Hyvä arvio tästä kirjasta. Yritin kerran kuunnella tätä äänikirjana, mutta pääsin vain siihen asti kun Jack analysoi omaa juomistaan ja tuntui että siinä käydään läpi jokainen alas kumottu ryyppy.
    Toisaalta tekisi mieli kokeilla tätä uudelleen, ihan luettavana kirjana, mutta jos tosiaan pitää lukea ensin 400 sivua ennen kun juoni pääsee alkuun niin voi olla vaikeaa. Toisaalta nyt kun tietää että 400 pitää jaksaa, ennen kun pääsee vauhtiin niin sen voi asettaa tavoitteeksi.
    Kirjan loppuosa kun kuulosti sangen viihdyttävältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin, että ensimmäiset 300 sivua olivat hitaat, sitten alkoi helpottaa. Mutta asiaa kyllä auttoi todella paljon se, että olin suljetussa tilassa, jossa ei ollut oikein muuta tekemistä. Keskeytymätön lukeminen kunniaan! :)

      Jos Kingistä pitää noin muuten, niin suosittelen kyllä. Genreä vierastavien ei ehkä kannata tähän ryhtyä, kun Kingillä on muitakin hyviä kirjoja.

      Poista