tiistai 3. marraskuuta 2015

Kauhuromantiikkaa

Marraskuu on saapunut. Aloitin Nanowrimoni lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, vaikka väsymys oli Viitapäivän jälkeen kova. Sain naputeltua jopa viitisensataa sanaa ennen kuin sängyn kutsu kävi vastustamattomaksi. Sen jälkeen sanoja on tullut kevyesti jo 5000. Nano on siis alkanut hyvin.

Luulen kässärin "helppouden" tulevan siitä, että sen idea on peräisin viime vuoden syksyltä. Kirjoitin sitä silloin joitain tuhansia sanoja, turhauduin ja jätin hautumaan. TH:llahan oli myös pitkä, yli vuoden itämisaika, jonka jälkeen se oli helpompi valuttaa nanowrimossa paperille.


Toismaailmallinen Dettifoss Islannissa, 
tuntuu että kuulen yhä sen kohinan kuvissa

Minulla on sellainen utuinen ajatus juonesta, jota seuraan. Luvut ovat lyhyitä tunnelmapaloja, joita saan syventää myöhemmin ja muokata. On outoa kirjoittaa taas raakatekstiä, kun olen lähinnä hinkannut vanhaa kuluneen vuoden. Pientä silmämääräistä editointia olen tehnyt nytkin, ennen kuin aloitan aina päivän sanojen keruun. Poistettavat jutut vedän yli, jotta sanat säilyvät. En jumita toimimattomiin lauseisiin.

Kässärin genre on kai eräänlaista kauhuromantiikkaa. Gotiikka on sydäntäni lähellä, siitä näkyy viitteitä monessa tekstissäni, aina ensimmäisistä lähtien. Kuuntelen synkästä viulumusiikista koottua soittolistaa ja fiilistelen hämäriä öitä, usvaa, kuolleita puita ja ihmisiä, jotka tuntevat syvästi sovinnaisen kuorensa alla. Lokaatio on tarinalle tärkeä ja tunnistan monta muutakin elementtiä, jotka sopivat gotiikan määritelmään.

Muistan että hahmottelin viime vuonna vaarnamaisen kässärin reseptiä. Minusta tuntuu, että se on terävöitynyt kuluneen vuoden aikana entisestään. Olen kirjoittanut lisää ja hahmotan ne langat, jotka kulkevat tekstistä toiseen (sulkeutuneita ihmisiä, puita, ankeriaita, muodonmuutoksia, runoutta, mykkä värimaailma, intohimo ja sen kieltäminen, kyynisyys ja idealismi).

On ihana kirjoittaa jotain uutta, löytää ne kohdat joissa on jo lupaus käsikirjoituksen tarinasta ja hahmoista. Sanat eivät vielä asetu sijoilleen, mutta ne pitävät paikkaa oikeille sanoille. Päivän päätteksi minulla on kylläinen olo.

Ostin kirjamessuilta Naapurini Totoro julisteen ja laitoin sen työpöytäni päälle. Metsänjumala katselee minua sieltä ja käskee sanataimien kasvaa. 

6 kommenttia:

  1. Ankeriaita :D Vaarnamainen kässäri ei kuulosta yhtään hullummalta. Lukisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkään ankeriaita ihan hirveästi, joten on erityisen epämukavaa, että ne uivat aina teksteihinikin! O.O

      Poista
  2. Ihana, että sinulla on Nano jo noinkin paljon auennut! ^^
    Minä en edelleenkään ole varma, teenkö sitä tänä vuonna loppuun. Teksti luisuu käsistäni pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kypsytellyt ideani kirjoitusvalmiiksi ja raivannut kalenterista kirjoitustilaa. Lisäksi olen lopen kyllästynyt editointiin, jolloin uuden kässärin aloittaminen tuntuu melkein levolta. ;)

      Katsele ihan rauhassa lähteekö kässäri sujumaan. Sinulla on vielä vasta-alkaneet opiskelutkin tälle syksylle, ei itseään kannata repiä liian moneen juttuun yhtä aikaa.

      Poista
  3. Postauksesi on jotenkin kirottu, olen kommannut jo kaksi kertaa, mutta kommentit katosivat taivaan tuuliin.

    Yritetään vielä: Ankeriaat ovat mielenkiintoisia! Oma nanoni on täynnä meduusoja. Gotiikka kuulostaa sinun jutultasi.

    Kaunis putous!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogiankeriaani ilmeisesti takertunut postauksiisi ja ahmaissut ne limaiseen suuhunsa. O.O'

      En tiedä mikä noissa syvyyksissä ja pimeissä onkaloissa asustavissa olennoissa kiinnostaa. Ehkä se, että ne on niin epäihmismäisiä. Ne herättää sellaisia selkäydinreaktioita, kun kaikki muu maailmassa on jo ratinalisoitu. Vähän kuin käärmeen luikerrus on edelleen vatsanpohjasta kouraiseva näky.

      Poista