torstai 26. marraskuuta 2015

Huomenna meille lauletaan

Hyydyin sitten ihan totaalisesti nanon kanssa. Loppusaldoksi jäi se 24 000 sanaa. Mutta se on aikalailla sama kuin viime vuonnakin, joten en ole hätääntynyt. Tämä on hyvä pohjatyö, jonka päälle voi sitten jossain vaiheessa rakentaa enemmän.

Sen sijaan hyppäsin taas TH:n editoinnin kelkkaan. Pari viikkoa eri kässärin kanssa tosiaan toi heti uuden näkökulman tekstiin. Tallensin uuden tiedoston (tämä lienee jo versio 5.0!!!) ja lähdin tekemään hieman isompia linjamuutoksia.

Pääasiassa karsin tekstiä alkupäästä ja aloitin minua vaivanneen sivujuonen poiston, jonka myötä kaksi sivuhahmoa yhdistyvät. Nythän teen karkealla siveltimellä ja muokkaan lähinnä puhujia ja kuvauksia oikein, jotta pääsen vauhdilla eteenpäin. Voin tehdä mikroeditointia lukuihin myöhemmin. Olen selvästi niitä "isosta pieneen" editoijia ja kirjoittajia. Kirjoittaminen ilman tarinan kehikkoa ajaa minut hulluksi! 

Islantia, Thingavellirin kansallispuisto

Pääsin jo alun ohi ja keskivaiheeseen. Siinä 30 sivun jälkeen on kohta, jossa tekstin luonne muuttuu ja mukaan tulee toinen kertoja. Toisen kertojan teksti muuttui tässä vaiheessa kirjakielisestä puhekieliseksi, mikä teki tekstistä selvästi energisempää.

Mitenhän en ole tajunnut tätä aikaisemmin? Se vaan tuli luonnostaan, lukeminen tökkäsi kirjakieleen ja aloin puhekielistämään lauserakenteita. Toisaalta puhekielisyys sopii paremmin minä-kertojalle, jolla on tosi lyhyitä lukuja (en jaksaisi lukea tätä pitkiä pätkiä). Minulla siis on henkilökohtainen ongelma minä-kertojien kirjoittamisessa, ne eivät oikein sovi maalailevaan tyyliini. O.o'

Keskivaiheen teksti on muuten kamalaa luettavaa. On siis se siis sujuvaa, kieli ihan jees, mutta se tuntuu tyystin erilaiselta kuin loppu ja alku, jotka olen viilannut hyvin nopealiikkeiseksi. Alussa ja lopussa on enemmän sellaista välähdyksenomaisuutta, kun taas tämä keskivaihe eletään tuskallisen paljon tässä hetkessä. Luvut tuntuvat pitkiltä, niissä ei ole samanlaista jännitettä.

Eilen yhdistin kaksi lukua, heivasin yhden kokonaan. Tuntuu että olennaista informaatiota saattoi pudota matkasta, mutta oikeastaan tiedon puutekin luo jännitystä. Päätin pantata sitä vielä hetken, laittaa lukijan arvailemaan yhden hahmon roolia.

*

Näin kokonaisvaltainen editointi on kyllä todella raskasta. Tuntuu ettei tämä valmistu ikinä. Tällaisina päivinä on kiva kuvitella hetkeä, jolloin haaveet ovat toteutuneet.

Hassua kyllä en unelmoi skumpan juomisesta saatuani kustannussopparin. Minun haavekuvani on omistuskirjoituksen kirjoittaminen uunituoreeseen kirjaan ja sen postittaminen eräälle henkilölle, jolle olen oikeastaan jo päättänyt omistaa kirjan. Ajatuksesta tulee lämmin olo.

Kirjoitin tämän tekstin meille.
Ehkä joku päivä hän saa lukea kirjamme kansien välistä.

2 kommenttia:

  1. Minunkin nanoni tosiaan hyytyi vajaaseen puoleenväliin. Ei voi mitään. Kuten sanoit, pohjan päälle on hyvä rakentaa.

    Ehkä voisit juoda skumppaa postittaessasi? :) On varmasti ihana tietää, kenelle omistaa kirjan. Minä haaveilin kiitoslistan kirjoittamisesta ennen kuin sopparista oli minkäänlaista tietoakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosi tyytyväinen, että minusta irtosi näinkin paljon sanoja. :D

      Kyllä skumppaa voi juoda postitellessa! XD Hassujahan kaikki tällaiset toiveet on, mutta niissä on kyllä sellainen voima, että tulisin hulluksi ilman niitä. ;)

      Poista