keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Edistymistä

Olen huomannut, että en pääse eteenpäin tekstissä jos tunnen, että jo kirjoitettu kohtaus on väärin. Olen tanssinut ongelman ympärillä monta viikkoa, kunnes kirjoitin kohtauksen uudelleen. Ja kappas, tulvaportti aukesi. Uutta tekstiä valui kässäriin monta kohtausta. :)

Kässärin loppu on edelleen vaiheessa, lähinnä kai siksi, että yritän pitää sen tiiviinä, mutta samalla aistin, että se ei nyt ihan onnistu. Sivulla 160 tarinaan tulee uusi hahmo, jonka roolin olen yrittänyt pitää minimissä. Joudun kuitenkin integroimaan hänet tarinaan kunnolla, en voi oikeuttaa hänen läsnäoloaan muuten. Eikä tarina toimi ilman häntä (tai siltä juuri nyt tuntuu).

Miksi näin käy aina? Ensin T otti itselleen näkökulman ja nyt N valaisee taskulampulla kaikki hämärät nurkat. Tottelemattomien hahmojen kerho kokoontuu. ;)

Kässärin rakenne mietityttää minua edelleen. Tämä on omituinen. 

Keskikohtaa on varmaan järjesteltävä jotenkin uudelleen, jos loppu pitenee. Ehkä se on hyvä? Pidän tämän loppuosan kirjoittamisesta, se on jotenkin erilaista kuin ensimmäiset 150 sivua. Lähinnä kai siksi, että kaiken synkistelyn jälkeen tarinassa on enemmän huumoria ja toivoa.

Minulla on itsellänikin toiveikas olo. Alan päästä yli ahdistuksesta tämän suhteen. Koelukijoiden ajatukset varmasti selkiyttävät omia epäluuloja. Loppukaan ei tunnu enää niin kaukaiselta, tuntuu että tiedän minne tarina on menossa ja puuttuvien kohtausten määrän.

Lokakuu on tarkoitus käyttää uuden raakatekstin parissa.

Marraskuussa nanoan projekti VH:n (josta olen yli-innoissani, tein sille Wordin, ratkaisin juonen ongelmia ja olen täyttänyt Pinterestiä!).

Joulukuussa teen uuden läpiluvun TH:sta ja editoin sen kielellisesti järkevämmäksi (eräs päivä hakkasin jo Korvaa-toiminnolla sitten-sanoja ja muita maneereja pois kässäristä).

Kun vuosi vaihtuu, pitäisi kässärin olla valmis koelukuun.

Juttelimme avopuolison kanssa leikkimielisesti kirjailijaskenaariosta tänään, eli siitä että saisin joku päivä apurahaa ja jäisin kotiin kirjoittamaan. Meillä on kolmiossa yksi työhuone, jota avopuolisoni käyttää ahkerasti. Oli siis iloinen yllätys kuulla, että jos apuraha saapuisi, veisimme keittiön pöydän säilytykseen ja tekisimme ruokailutilasta työhuoneeni apurahan ajaksi!

On niin järjettömän hienoa, kun toinen kannustaa omalla hiljaisella tavallaan. Se ei todellakaan ole itsestäänselvyys. :)

2 kommenttia:

  1. Minulla ei ole mitään fiksua sanottavaa, mutta pidän kappaleesta. :)

    Työhuoneskenaario kuulostaa myös hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse olla fiksua sanottavaa, harvoinhan minullakaan on. ;)

      Poista