sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Sileä

Tämä viikko valui hukkaan. Flunssa pakotti saikulle, melkein hitsauduin kiinni sohvaan, kun en jaksanut nousta tai ajatella. Piti jättää Viita-akatemian lähiviikonloppukin väliin, vaikka seuraava on vasta marraskuussa.

Turha sitä kai on murehtia. Näitä sattuu. Olipa sängyn pohjalla aikaa ajatella. Kun lauantaina pystyin jo istumaan, luin taas TH:ta pitkästä aikaa. Se oli muuttunut parin viikon sisällä taas kurjasta kauniiksi.

Poistin sieltä toistoa ja käänsin lauseita "oikein päin". Eräs maneerini on kertoa asioita sen kautta "mitä ne eivät ole" (hän ei katsonut, hän ei tiennyt). Teen tätä niin paljon, että lauseita on käännettävä taas oikein päin, jotta kässäri ei ole pelkkää ei:tä.

Kirjoitin lisää sidostekstiä, käänsin kässärin muotoilua fiksummaksi. Luvuilla ei ole juuri nyt nimiä, eikä siten siis sisällysluetteloakaan. Se tekee 170-sivuisen kässärin selaamisesta kauhean vaikeaa. Ajattelin lisätä otsikoiksi kunkin luvun ensimmäiset lauseet, mutta sitä varten tarvitsisi taas muokata tyylien automaattiasetuksia. Ja entä sitten kun ensimmäiset lauseet hioutuvat? Taidan odottaa vielä...

Juuri nyt teksti alkaa tuntua laineiden hiomalta kiveltä, paikoitellen on hyvinkin sileää. Se on hyvä.

Ympäröin itseni aina kirjoilla kun kirjoitan. Etenkin Keatsilla. ♥  

Välillä pohdin voiko kässäri mitenkään aueta? Siinä on useampi kohta, jossa tietoa pantataan ennen kuin se kerrotaan lopulta. Intertekstuaalisia viitteitä pelkään eniten. Ne tulivat tarinaan luvatta, ilman selkeää aikomusta. Nyt ne tuntuvat niin kiinteiltä, että en halua irrottaa niitä. Toisaalta tarinan ymmärtäminen ei ole niistä kiinni.

Luin tänään Johanna Hulkon Säkeitä Pietarista, joka vei mennessään täysin. Kirja kertoo lumoavalla tavalla Pietarista vuosikymmeniä sitten, salaisuuksista ja runoilija Anna Ahmatovasta, jota en tuntenut etukäteen. Aukoista huolimatta kirja toimi. Oikeastaan ryhdyin heti metsästämään Ahmatovan runoja, hän vaikuttaa hyvin kiehtovalta. Luulen että toinen lukukerta, tällä kertaa runsaamman omatoimisen taustoituksen kanssa, on vielä parempi.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun kirja saa minut innostumaan muusta taiteesta viitteidensä vuoksi. Lukiessani Harjukaupungin salakäytäviä googletin Gustav Klimtin töitä, Katoamispiste  sai minut kiinnostumaan Raija Siekkisestä jne. Ehkä sama toimii joillekin lukijoille myös oman kässärini kohdalla?

Lopuksi vielä illan tunnelmamusiikkia:

Hammock - Maybe They Will Sing for Us Tomorrow

11 kommenttia:

  1. Minäkin olen paininut flunssan kanssa ja nyt on (toivottavasti) jäljellä enää yskä. Kunhan se ei nyt uudestaan riehaantuisi... Tsemppiä toipilasmeininkiin ja kirjoitusiloa - kuulostaa hyvältä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa toivun tosi vähällä, koska nyt ei edes vuoda nenä. Outoa. Tai sitten flunssan ihmelääke Duact toisiaan tehoaa (saan aina sieraimeni niin tukkoon, etten edes pysty nukkumaan). Paranemisia vielä sinne!

      Poista
  2. Tsemppiä! Toivottavasti flunssa pian muuttaa toiseen osoitteeseen. Tai mielellään ei minnekään, se saisi oikein mieluusti olla koditon. :D Harmi, että lähiviikonloppu jäi väliin. :( Mutta ehkä pieni lepo tekee ihan hyvääkin?

    Paranemisia joka tapauksessa!

    P.S. Saatoin tunnistaa sinut Facebookista, ehkäpä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin tartuttaa jo työkaverini, siihen malliin ainakin töissä niisteltiin, kun palasin. >.<'

      PS. Voi ei, salainen henkilöllisyyteni on paljastunut. Kai ymmärrät, että minun on nyt murhautettava sinut? No hard feelings, tunnen yhden ninjakirurgin, joka hoitaa homman kivuttomasti! XD

      Poista
    2. Hahah, selkis! Sovitaanko joku teloitusaika? :D Ei sentään (taidan tuntea hänet myös). Mutta toivottavasti kohta pääset taas jatkamaan kirjoitustöitä! :)

      Poista
  3. Minullakin on tuo "ei ole"-maneeri! Mistähän sekin kumpuaa.

    Tsemppiä editoimiseen! Ja toivottavasti flunssa jättää sinut rauhaan. Mitä tulee intertekstuaalisiin viitteisiin, niin tietty voi olla, etteivät kaikki lukijat saa niistä irti mitään, mutta ei se välttämättä haittaa. Itse pidin todella paljon esim. Ready Player Onista, vaikka suurin piirtein kaikki viittaukset menivät minulta ohi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko se sinun maneeri? OTA SE HETI TAKAISIN!

      Tuo intertekstuaalisuuteen suhtautuminen taitaa olla persoonakysymys. Itse nautin viitteiden bongaamisesta ja siitä, että taide tutustuttaa minut uusiin taiteilijoihin. :)

      Poista
    2. No se onkin ollut välillä hukassa, sinulleko se meni. :D Ei-otan sen takaisin xD

      Minulla vaihtelee kirjoittain, jos viitteet pitäisi ymmärtää juonen ymmärtääkseen, ja en tunnista niitä, saatan ärsyyntyä. Joskus on kivaa löytää niiden kautta uusia juttuja, mutta myönnän että joskus olen vähän laiska etsimään niitä.

      Poista
  4. Flunssa voi joskus olla melkein ihan vähän hyväksi, kun se pakottaa pysähtymään ja lepäämään. Toivottavasti on silti nopeasti ohimenevää laatua.

    Säkeitä Pietarista kuulosti sen verran mielenkiintoiselta, että pistin nimen mieleen! Pietari on yksi lempikaupungeistani <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stressitaso kyllä laski flunssan myötä pohjamutiin, siinä mielessä se oli ihan jees. Ja onneksi oli ohimenevää laatua (tai sitten liian vahvoja lääkkeitä).

      Suosittelen SP:ta ehdottomasti siinä mielessä, että se tuo lukijan eteen hyvin elävän kuvan Pietarista ja Venäjästä. Se pursuaa yksityiskohtia, jotka maistuvat oikeasti eletyiltä. Olisin varmaan lukenut kokonaisen kirjan pelkistä Pietari-takaumista. Toisaalta päähenkilön Ahmatova-fiksaatio ja kirjojen hamstraaminen divareista lämmittivät henkilökohtaisesti... okei, hiljenen nyt. Parempi etten spoilaa liiaksi. XD

      Poista
    2. Ah ihanuutta! Olin vaihdossa Pietarissa kolme kuukautta ja kaupunki teki lähtemättömän vaikutuksen. Nyt ainakin olen sitä mieltä, että kirja on ihan pakko lukea!

      Poista