maanantai 31. elokuuta 2015

Syyspäivänä

Lomalla oleminen on eräänlaista pilven reunalla elelyä. Ei aikatauluja, ei rutiinia, vain täydellinen irtautuminen. Kolme viikkoa on minulle ihan riittävä aika kellumista, sen jälkeen jo kaipaan takaisin töihin. Päivätyö on minulle eräänlainen selkäranka, jonka ympärille kaikki muu rakentuu. Pidän arjestani.

Nyt pitäisi kuitenkin lopettaa kelluminen ja järkeistää taas syksyn ajankäyttö (ja purkaa matkalaukkuni).

Karkailevia pilviä Islannissa...

Elokuun lopun deadline kässärille ei nähtävästi toteutunut. Pitäisi kai harmittaa enemmän ja ruoskia itsensä hommiin uudella aikataululla, mutta jostain syystä en ole kauhean masentunut tästä. Minulla oli tosi hyvä kesä. En pode minkäänlaista katumusta ajankäytöstäni.

Minulla on voimakas tuntemus, että tarina tulee kyllä paperille noroina omalla ajallaan. Pakottaminen tuntuu erittäin vastenmieliseltä. Ja minulla on turvallinen olo, sellainen visio kaikesta. Tuntuu kuin minun pitäisi vielä taipua enemmän, jotta saan kässäristä juuri sellaisen kuin pitää.

Toki uutiset muiden kustannussoppareista ja kirjamessuista saavat itsessäkin aikaan kärsimättömyyttä ja sellaista lempeää kateutta, joka pikemminkin puskee eteenpäin kuin rampauttaa. Se on kuitenkin käynyt koko ajan enemmän vain kohinaksi oman tekemisen rinnalla.

Olen onnellinen juuri nyt. En usko, että kustannussopimus tekisi minua onnellisemmaksi, mutta itseni riuduttaminen ja sellaisen pakkomielteinen jahtaaminen tekisi minut varmasti onnettomammaksi.

Vielä kerran Gullfossin vedet

Tuleva syksy näyttää haasteelliselta. Töissä puhaltavat uudet tuulet ja edessä on uusien työtehtävien opettelua. Viita-akatemia jatkuu. Rahan suhteen edessä on tiukka pätkä. Jossain vaiheessa on pakko  myös kuntoilla aktiivisemmin, sillä päätetyö töissä ja kotona on todella rankkaa kropalle. Ja vaikka syksy on parasta aikaa vuodesta, tulee pimeys aina raskaammaksi ja raskaammaksi.

En nyt jotenkin halua lyödä kaikkien muiden haasteiden päälle tiukkaa kirjoitustahtia, jossa pusken itseni uuvuksiin. Kaikki kehittyminen tapahtuu epämukavuusalueella, tiedostan tämän, mutta liiallinen epämukavuus ei ole hyväksi sekään.

Outoa miten kärsimättömyyteni tulee ja menee. Kuukausi sitten halusin jo lukijoita, nyt taas en. Pidän tämän vielä itselläni hetken. Poistan ja lisään. Darlingsit lohkeavat paikoiltaan melkein itsestään. Kuukauden tauon jälkeen puutteet ovat selkeät ja väsymys poissa.

Ensimmäinen raakaversio valmiiksi viimeistään jouluksi? Ehkä se on riittävän pitkä takaraja tällä erää. :)

maanantai 24. elokuuta 2015

Satumaassa

Viimeinen työviikko ennen lomaa oli aika kamala. Silmääni iski ilmeisesti stressin aiheuttama elohiiri, joka on nykinyt viimeiset kolme viikkoa putkeen (onneksi nyt vaikuttaa laantuneen), ja hommia oli poissaolojen vuoksi niin paljon, että päivät venyivät. Koomasin illat, eikä päähän mahtunut kyllä mitään järkeviä ajatuksia.

Lähdin sitten ensimmäisellä lomaviikolla mökille koomaamaan. Kirjoittamista tein jonkin verran, lähinnä kuitenkin makasin auringossa, katsoin elokuvia, kävin veneilemässä ja saunoin. Olen huomannut, että kirjoittaminen alkaa muistuttaa eräänlaista kakkostyötä. Sen parissa viettää mekaanisesti aikaa, kuin tulisi töihin, ja välillä tuntuu, että kässäri on aina mielessä. Siispä siitäkin oli tarpeen pitää ihan fyysistä lomaa. Yhden 500-sivuisen kässärin koeluin, mutta muuta hommaa ei lomalle jäänyt.

Viime viikolla lähdimme viikoksi Islantiin. Reissu oli aivan loistava! Ohessa muutama kuva matkalta.


Tyypillinen tiemaisema matkan varrelta. Nousuja ja laskuja riitti, jokapuolella oli kalliota, lampaita, luontoa ja upeita maisemia. Saatoin kyllä puristaa ovenkahvaa aina, kun näin tällaisen liikennemerkin. Ajoimme matkan aikana yli 1500 km, vaikka kuljimme vain Reykjavikista länsipuolelta saarta Akureyriin ja takaisin. 


þingvellirin kansallispuisto. Ei paras mahdollinen kuva, mutta sade saavutti meidät juuri kun pääsimme paikalle, joten tutustuminen jäi hiukan lyhyeksi. Kaunista kalliota ja kanjoni aivan vesistön vieressä. Tämä on kuuluu Reykjavikin läheiseen turistirysäkierrokseen nimeltä Golden Circle, jonka päätimme ajella rauhallista tahtia toisena päivänämme Islannissa. 


Geysirin kuuma lähde ennen purkautumista. Itse purkautumisesta minulla ei taida olla hyvää kuvaa, muttta vesi oli niin kuumaa, ettei siihen saanut koskea. Näissä ei siis käyty uimassa! Tämäkin oli täynnä turisteja ottamassa selfejä ja kuvia. Sovimme siis hyvin joukkoon. 
 


Nämä kaksi kuvaa ovat Gullfossin vesiputoukselta, joka on Euroopan suurin vesiputous. Se on todella henkeäsalpaava. Veden pauhu peittää kaiken tehokkaasti alleen ja aivan putouksen vieressä kalliolla (näkyy ylemmässä kuvassa vasemmalla) kastuu kyllä vesihuuruun aika tehokkaasti. 


Kävimme myös Keriðn kraatterijärvellä. Kuva valottui hiukan liikaa, mutta tätä oli hauska kiertää auringonpaisteessa (sitä ei matkalle kauheasti siunaantunut). Muut näkemämme kraatterit olivat kauttaaltaan harmaita. 


Reykjavikissa kävimme tutustumassa Einar Jónssonin veistoksiin hänelle omistetun museon puutarhassa. Todella ilmeikkäitä ja voimallisia veistoksia, pitääkin tutkia häntä lisää Pinterestissä!


Maisemia "pohjoisen pääkaupungin" Akureyrin ja Husavikin väliltä. Tämä oli matkan toinen aurinkoinen päivä. 


Husavikissa kävimme bogailemassa valaita. Niitä löytyikin reilusti aurinkoisena päivänä. Kuvissa tosin näkyy pääasiassa vain epämääräisiä selkiä ja eviä. Merellä näkyi myös delfiiniperhe, joka onnistui välttämään salamavalot vielä tehokkaammin. Liekö kuvan valas sukua Motivaatiovalaalle?


Mývatn järven lähellä oli geoterminen kylpylä, jonka altaat lämmitetään maasta nousevan kuuman höyryn avulla 35-40 asteisiksi. Höyry kuitenkin tuoksuu voimakkaasti rikiltä (tai keitetyltä kananmunalta), joten oleskelu altaassa oli ainakin minulle aika koettelevaa. Sama ihana tuoksu on muutenkin Islannin lämpimässä vedessä. Eipä tullut lämmiteltyä suihkussa yhtään ekstraa!


Totesin jo varhain, että teiden varret ovat lampaita täynnä. Ajettuamme pari päivää olin aivan varma, että Islannissa on enemmän lampaita kuin ihmisiä. Katsokaa nyt tuotakin: naama sanoo "emmääää ollut tiellä", vaikka se oli hetki sitten tieltä pois hätyytelty. Onneksi asfalttiteiden maksiminopeus oli vain 90 km/h ja näkyvyys oli pääasiassa OK (paitsi sateisina aamuina, kun sumu oli hyvin sankkaa).


Dettifossin vesiputous (Jökulsárgljúfurin kansallispuisto), joka näkyy myös Prometheus elokuvan ensimmäisessä kohtauksessa. Tämä oli minusta Gullfossiakin hienompi näky. Dettifossia ympäröi hyvin karu kalliomaisema ja itse putous oli korkea. 


Lähellä Sellfoss putousta, Dettifossin alajuoksulla. Aivan pitoukselle ei päässyt kävellen, sillä pienet virtaukset kulkivat kävelyreitin yli ja valuivat sitten takaisin jokeen, kuten kuvassa näkyy. Kuvaajilla oli tietenkin vedenkestävät kengät ja he pääsivät aivan loppuun saakka, mutta minä kastelin kenkäni ja puolessa välissä, ns. helpoilla ylityspaikoilla. 


Eräänä sumuisena aamuna. Tai no, kuva olisi voinut olla melkein miltä vain aamulta. Islannissa satoi paljon ja aamut olivat pääasiassa sumuisia. Välillä sumu oli tielläkin ja yhdellä etapilla ajoimme rinnettä 30 min sumussa. Onneksi lampaat eivät eksyneet tielle sillä kertaa. 


Reykjavikin ranta illalla hotellimme ikkunasta. Reykjavik oli mukava pieni pääkaupunki, joka oli aivan täynnä turisteja ja heille suunnattuja palveluita. Erityisen hauskaa oli bongata kävelyillä mytologiavaikutteisia kadunnimiä kuten Baldursgata tai Óðinsgata. 


Paikallista huippumuotia? Tai kenties turistiryhmä matkalla luolailemaan. Halusin ehdottomasti käydä luolassa vielä reissun lopuksi, sillä Suomessa ei pahemmin luolia ole. Likinäköiselle lievästi klaustrofoobiselle kirjoittajalle tämä oli mielenkiintoista!


Luola on oikeastaan väärä termi tässä, sillä menimme laavatunneliin. Leiðarendi on alle kilometrin mittainen putki, jossa on useampi haara. Tunneliin mentiin tietenkiin jonossa ja vain otsalamppujen valossa. Onneksi meillä oli kypärät, sillä paukautin pääni aina kattoon, kun tunneli kävi ahtaaksi. Välillä putki oli niin ahdas, että oli ryömittävä. Alkuun into karkotti ahdistavat ajatukset, mutta tajutessani etten tiennyt mistä pääsee ulos ja jäädessäni yksin ryhmän keskelle silmälasit huurussa, oli hiukan ahdistunut olo! (spoileri: löysin ulos ;D)


Itse laavakentät olivat useimmiten vihreän sammalen peitossa. Kuvailin näitä ehkä hiukan liikaa, mutta minusta vihreissä laavakentissä oli jotain todella sympaattista! :)

Tässä ei todellakaan ollut joka ainoa matkakohde, vaan eräänlainen highlights. Otimme tälläkin reissulla yli 2500 kuvaa, joten karsintaa oli tehtävä. Melkein jokainen maisema oli sellainen, että siitä olisi tehnyt yksinään tällaisen postauksen. Ai niin ja yhtenä päivänä kamerasta loppui akku, joten osasta kohteista on vain kamerakuvia (puhelimeni kamera on aika surkea). 

Nyt minulla on vielä viikko lomaa, jonka aikana toipua matkasta ja saada taas jonkinlainen groove päälle. Syyskuussa alkavat taas Viita-akatemia, työt ja arki. Ainakin lomaani on siunattu upeilla keleillä. Toivottavasti lukijoidenkin elokuu on ollut rentouttava!