tiistai 21. heinäkuuta 2015

Kirjoittajan intuitio

Kävin viikonloppuna reissussa Jyväskylässä. Reissulla oli mukavan kirjallinen teema, eli Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät. Kaverini oli lueskellut kirjaa ja katsonut siinä esiintyvistä paikoista meille kävelykierroksen. Tämä oli kyllä hieno tapa viettää iltaa ja tutustua kaupunkiin. :)

Kirkkopuiston kahvila oli hauska levähdyspaikka

Illan aikana tuli tietenkin juteltua kirjoittamisjuttuja. Tajusin etten ole luetuttanut kavereilla yhtään mitään melkein vuoteen! Viidassakin viimeisin luetuttamani teksti on tammikuulta. Olen kyllä lukenut ihan hirveästi muiden kässäreitä ja tekstejä, mutta TH on syönyt kaiken ajan ja motivaation, enkä ole halunnut luetuttaa keskeneräistä. 

Viime viikon angstihetken jälkeen tajusin, että kässäristä puuttuu oikeasti vain 4-5 lukua, eli hyvin lähellä loppua ollaan. Jos vaan kirjoitan, niin saan sen valmiiksi elokuun loppuun mennessä. Pitää vaan keskittyä. 

Eihän kässäri tietenkään valmis ole silloin, mutta raakaversio kylläkin. Olen elänyt sen kanssa kohta vuoden ja alan olla eksyksissä sen uumenissa. Hahmotan joitain korjaustarpeita, mutta en mitenkään kaikkea. Haluan jo puhua tästä jollekulle. 

En ole edes kertonut mistä se kertoo, koska haluan koelukijoiden menevän tarinaan sokkona. Muuten olisi hankala hahmottaa kerronko tarpeeksi vai sorrunko esoteerisyyteen. Tavallaan olen elänyt kässärin kanssa jossain pimeässä onkalossa ja alan olla lähellä maan pintaa. Valo sokaisee silmät. 

Harjun portaat esiintyivät muistaakseni kirjan Rouge lopussa.

Kysyin kavereilta onko heillä ikinä aavistuksia kässärin suhteen, sellaisia epäilyksiä sisällöstä, joista vaan miettii "ei tätä varmaan tarvitse korjata". Ja sitten jok'ikinen koelukija mainitsee juuri sen asian palautteessaan. On kuuleman. Ihan jatkuvasti.

Kai asiaan liittyy epävarmuus. Ihan kuin kirjoittajan äänenkin kanssa, vaatii aikansa oppia kuuntelemaan omaa intuitiotaan. Sitä että tietää jotenkin mystisesti mitä pitää tehdä ja miten, eikä tuntemuksella ole välttämättä järjen kanssa tekemistä.

Sitä on väsynyt ja kahden vaiheilla ja valmis tyytymään epäloogisuuksiin tai huonoihin valintoihin. Omat tuntemukset kuitataan jonkinlaisena vainoharhana. Ainakin perfektionisti kuittaa.

Näen mielessäni kässärissä ongelmakohtia. Mutta en taida korjata niitä juuri nyt. Juuri nyt kaipaan jonkun toisen mielipidettä, kannustusta ja ohjausta. Säästämällä nämä jutut saatan myös helpottaa editointia. On nimittäin helpompaa aloittaa sellaisista jutuista, joiden ongelmallisuuden aistii itsekin.

Harjun puilla oli korvat! O.O'

Olo on taas vaihteeksi paljon selkeämpi kuin vaikkapa kuukausi sitten. Tuntuu että saan paremmin otetta lopusta, joka minun pitäisi kirjoittaa tarinalle. Aiemmin kamppailin sen sävyn kanssa, nyt taidan tietää miltä lopun kuuluu tuntua. Ja sitä voi aina korjata myöhemminkin. 

Olen lukenut aika monta kässäriä, jossa oli reilusti korjattavaa. Ei kässäriä saa mitenkään sellaiseen kuntoon, ettei olisi mitään korjattavaa. Eikä keskeneräisessä ole mitään pelättävää. Hyvä koelukija osaa kannustaa ja tehdä ehdotuksia. Ehdotukset voivat olla täysin vääriä ja auttaa silti löytämään oikean vaihtoehdon. Jutteleminen saa aivot liikkeelle. 

Hassua miten aika muuttaa asioita. Yhtenä päivänä ahdistaa, toisena uskoo täysin tulevaan. Kirjoittaminen on aikamoista aaltoliikettä. Onneksi olen perusluonteeltani aika kärsivällinen. Ei tätä hullunmyllyä muuten jaksaisi vuodesta toiseen. 

4 kommenttia:

  1. Nuo korvat olivat hämmentävät!

    Kiva että loppusi alkaa tuntua selkeämmältä. Kärsivällisyys tosiaan on hyödyksi kirjoittaessa, muuten voi mennä järki. Menee se välillä muutenkin kirjoittaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, nyt on hyvä flow! Viikon päästä varmaan taas ei. ;)

      Poista
  2. Tunnistan tuon kuvauksen kirjoittamisen vaiheesta, jolloin alkaa tarvita muiden mielipiteitä elettyään kauan tekstin kanssa yksin. Käsikirjoitukseen tarvitsee välillä uutta näkökulmaa. Ja joskus saattaa tietää, että jollekin kohdalle pitää vielä tehdä jotain, mutta on silti helpompi päättää muiden kommenttien jälkeen, mitä sille tekee. Välillä muiden palaute auttaa tajuamaan mikä siinä kohdassa kaipaa korjaamista tai mihin suuntaan sitä pitäisi viedä. Silloinkin, kun palaute ei koske juuri sitä lukua.

    Kärsivällisyys taitaa olla aika olennainen luonteenominaisuus kirjoittajalle. Olen ainakin ollut huomaavinani, että useimmiten kirjoittaminen jää juuri niiltä, sinänsä kirjoittamisesta kiinnostuneilta ja mahdollisesti lahjakkailtakin ihmisiltä, joilla ei ole siihen vaadittavaa kärsivällisyyttä ja/tai sitkeyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kirjoittaminen ei tapahdu tyhjiössä, vaan teksti hyötyy ulkopuolisista näkökulmista aikalailla. :)

      Minä olen huomannut saman ilmiön. Onhan se rankkaa jatkaa tätä vuodesta toiseen, etenkin jos tulee hylsyjä ja eteneminen jää siihen kustantamon "kynnykselle" ilman mitään erityistä syytä.

      Poista