torstai 2. heinäkuuta 2015

Kesäperinne(kö)

Helteet ovat saapuneet sopivasti työstressin huipentumaan. Sen sijaan, että nauttisin auringosta, paistun elävältä autooni aina kotimatkalla. Kotona raahaudun koneelle, totean että ruutu heijastaa valoa liiaksi voidakseni viedä konetta pihalle ja sulkeudun pimeyteen.

Tätä se on, kirjoittajan kesä.

Kummallista kyllä, kesärituaalini ovat pitkälti kammioon sulkeutumista. Helteellä tahdon aina katsoa Hellraiserit ja laittaa Christopher Youngin säveltämän soundtrackin soimaan. Tai sitten luen ko. sarjan sarjakuvia & Clive Barkeria. Siinä taitaa olla yksi tarina, johon en kyllästy ikinä. ♥

Jokaiselle kirjoittajalle sallittakoon muutama klishee...

TH on edistynyt malttilisesti. Samalla olen tehnyt mielenkiintoisia havaintoja. Olen aika esteetti luonne, haluan että asiat ovat visuaalisesti tietynlaisia. Kässäreiden kohdalla olen huomannut, että pitkä kässäri alkaa ahdistaa minua nopeasti. Tekee mieli palata alkuun, lukea ja korjailla. 

Onnistun huijaamaan itseäni jatkamaan parhaiten, kun kirjoitan käsin seuraavan kohtauksen. Käsin kirjoittaminen on hidasta, en edes odota tuottavani valmista tekstiä, mutta kohtausta edeltävää tekstimassaa ei ole tyhjällä paperilla. Aivoni kuvittelevat, ettei sitä ole olemassakaan. Etenen pala palalta, raapustelen. 

Muistutan itseäni jatkuvasti siitä, että vuosi on todella lyhyt aika työstää romaania. On ammattilaisia jotka saavat romaanin tehtyä vuodessa, mutta minulla ei ole heidän kokemustaan. Minun ei tarvitse pusertaa tarinaa, eikä valmistua liian pian. Saan edetä kaikessa rauhassa. 

Huomasin alkavani miettiä syrjähyppyä työmatkalla. Päähäni tuli täydellisen valmis juoni, olin jo laskemassa montako päivää sen kirjoittamiseen menisi ja kirjoitin synopsista. Kyse oli fan ficistä, josta luovuin loppujen lopuksi, mutta pelkkä jonkin muun suunnittelu oli sykähdyttävää. 

Jotenkin päädyin miettimään, olisiko minulla idea STK:n urbaanin fantasian antologiaan.

Olen huomannut etten innostu pelkästä kisasta, vaan minulla on oltava tarinan aihio jo olemassa jollain tasolla. Keväällä istutin pienen tarinan siemenen, josta on nyt versonut novelliaihio. Se on kenties ihan tervetullut tauko romaanin maailmasta, jossa olen ollut liki vuoden yhtäjaksoisesti.

Genre tuo minulle lähinnä mieleen nahkaan puetut adonikset ja pararomanssit, mutta on hauskaa soveltaa mytologiaa kotimaiseen ympäristöön. Maailmanpelastustarinat eivät jotenkin istu Suomen profiiliin, joten keksin mielenkiintoinen leikkauspisteen mytologialle ja nykypäivälle varsin vaarnamaisella tavalla. Olen mielenkiintoista löytää uusia hahmoja, tutustua heihin, löytää novellin keskeinen ristiriita (kaikki lähtee halusta) ja särkeä heidän sydämensä.

Toistaiseksi aion työstää novellia. Aikaa on lokakuun loppuun, joten tämän saa hyllyllekin jos TH:n kutsu käy ylivoimaiseksi. Olen myös kaivannut novellin kirjoittamista prosessina.

Uusien ideoiden kanssa pelehtiminen on vähän kuin avaisi tällaista. ;)

Uuden novellin myötä tulin lukeneeksi vanhoja novellejani - miten aika kirkastaakin niiden virheet päivänselviksi. Viime kesänä kirjoitin kaksi novellia: Stepanin koodeksi-novellin ja Portti-novellin. 

Koodeksinovellin ongelma oli kisan sivurajoitus, tarina oli siihen nähden liian monimutkainen. Kisastahan ei tullut menestystä, mitä en ihmettele. Sitä oli kuitenkin hauska kirjoittaa ja tarina oli sinänsä mielenkiintoinen. Sain irrotella sen parissa. :)

Portti-novellihan laajeni myöhemmin projekti E:ksi, eli siinäkin yritin tehdä liian monimutkaista sivumäärään nähden. Novellin kirjoittaminen oli opettavaista, intohimoista ja lopputuotos oli taas minun mittapuullani askel kohti kehittymistä. Tällä en koskaan nähnyt realistisia mahdollisuuksia menestyä, koska aika loppui kesken, mutta en kadu sen kirjoittamista. 

Nova-novellin vaiheita olen jauhanut blogissa kyllästymiseen asti (ainakin itse olen kyllästynyt siihen), mutta sekin oli tärkeä askelkivi. Kisamenestys teki hyvää kirjoittajaitsetunnolle ja armoton editointi oli todella opettavaista. 

Urbaaninovellista on vaikea sanoa tuleeko menestystä, mutta juuri nyt olen vain iloinen, että pääsen kirjoittamaan jotain uutta. Olen iloinen, että on lyhyen ajanjakson päämäärä, pieni kokonaisuus ja erilainen fokus kirjoittamisessa. TH:ssa on oltava vakava, vaadin siinä itseltäni hirveästi. Tämän kohdalla ei ehkä tarvitse olla niin vaativa. 

Tietyssä mielessä novellin kirjoitus muistuttaa eniten ficcaamista. Novellini ovat olleet pinnallisempia kuin romaaniraakileeni. Nautin viihteen kirjoittamisesta, klisheistä ja tarinallisuuden tunnusta novelleissa. Romaaneissa tuppaan ankkuroimaan tarinan voimakkaammin realismiin, kun taas novellissa saa irrotella. 

Johtuuko se siitä, että novellimitassa harvoin ehtii rakentaa mitään todella omaperäistä? Huomaan inspiroituvani novelleissa selvemmin olemassaolevista tarinoista, jolloin ne ehkä liikkuvat liian tuttuja polkuja ja käyttävät enemmän samoja olemassa olevia arkkityyppejä. En tiedä, minusta novellit ovat tarinallisempia kuin romaanit. Tai sitten olen vain lukenut pääasiassa viihdenovelleja. 

En myöskään tiedä vielä päätyykö novelli koskaan kisaan vai jääkö pöytälaatikkoon. Juuri nyt tämä yllätyksellisyys tuntuu ihanalta. Ei liene ihme, että kirjoitan novelleja pääasiassa kesäisin; mikäpä olisi kirjoittajalle novellia parempi kesäromanssi? ;)

2 kommenttia:

  1. Rakastan kirjoituskilpailuja. Mikään ei motivoi niin hyvin kuin deadline, ja parasta mitä voin keksiä, on ulkoapäin annettu rajoitus. No, taidan tehdä silti jotain väärin, koska en ole menestynyt kisoissa. xD

    Kesäromanssin parissa ollaan täälläkin. Minulle kesä on yleensä hyvää kirjoitusaikaa, tämä kesä on poikkeus. Kyseinen novelli taas ei ole poikkeus -- se on menossa erääseen kisaan ja sinne se laitetaankin. Vaikka väkisin. Ei se siihen kuole, vaan vahvistuu, eikös? ;D

    Yritä olla paistumatta ihan kokonaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoituskilpailut ovat ihan jees: yritän suhtautua niihin sellaisina selkään tuuppijoina. Välillä ne laittavat ajattelemaan ja tutkimaan mieleen hautautuneita ideoita, jotka ehkä muuten jäisivät hautaansa.

      Hienoa, että olet työstänyt kisanovellia, vaikka kesä ei olisikaan niin ahkeraa aikaa. Väkisin tekeminen on välillä ihan tervettäkin.

      Kaikki kirjoittaminen vahvistaa. ;)

      Poista