perjantai 22. toukokuuta 2015

Vieraalla maalla

Viime viikko oli poikkeuksellinen, sillä sain laitettua viimeisen talvilomapäivän perjantaille ja sitä myöten pidettyä hieman pidemmän viikonlopun. En käyttänyt lomaa kirjoittamiseen, vaan taustatyöhön. Ja niin päädyin reissulle Pohjanmaalle.

Olen syntynyt Pohjanmaalla, joten reissulla tuli myös sukuloitua. Parempaa tapaa tutkia vierasta miljöötä ei olekaan kuin käydä paikan päällä! Haistoin, maistoin, kuuntelin ja katselin ja eläydyin maisemiin parhaani mukaan.

Tiedättekö sen hetken, kun pääsee sisään tarinan maailmaan ja oikea maailma ikään kuin hämärtyy ympäriltä?

Pääsin juuri sellaiseen tunnelmaan viime lauantaina, kun pääsin vierailemaan hiukan erikoisemmassa tarinaan liittyvässä paikassa. Oivalluksia tulvi mieleen valtavasti ja sain jälkikäteen kirjoitella niitä ylös. Se oli täydellisen inspiraation hetki; tarina kertoi minulle itse itseään.

Kyse ei ollut tällä kertaa projekti TH:sta, vaan Portti-novellini maailmasta, joka vaikuttaa laajenevan kokonaiseksi romaaniksi. Kutsukaamme sitä vaikka projekti E:ksi. Sen aika ei ole ihan vielä, sillä se vaatii hirveästi taustatutkimusta. Mutta on tärkeää kylvää siemeniä myös tulevan varalle. Ja olihan TH:llakin yli vuoden itämisaika ennen raakaversion kirjoittamista.

Jos TH olisi esikoiseni, tulisi E:sta se kipuileva toinen romaani. Juuri nyt E:ssa tuntuu olevan kokonainen maailma tutkittavana ja löydettävänä. Se haluaisi kovasti jo työn alle, mutta en päästä sitä vielä tämän lähemmäs. TH on saatava ensin valmiiksi ja maailmalle.

Mitä runoilijan katse löytää?

Vieraiden ympäristöjen tarkkailu edesauttaa myös runoilijan tai kirjoittajan katseen kehittymistä. Tarkoitan ilmaisulla sitä havahtunutta tilaa, jossa kirjoittaja on aina tutkiessaan ympäristöään. Hän näkee yksityiskohdat ja suodattaa niistä mielenkiintoisimmat ja tuoreimmat havainnot tekstiin.

Yli neljän tunnin ajomatkan aikana näki auton ikkunastakin paljon sellaista, jonka olisi joitain vuosia sitten jättänyt noteeraamatta: harmaiden kurkien patsasmaiset hahmot pellon uomissa, istutetun ja luonnometsän siluettien erot, puiden sekaan eksyneen lohkareen kivikasvot, lumesta kaarelle taipuneet koivut, sen kuinka puut eivät kasvaneetkaan perillä enää niin korkeiksi maaperän muuttuessa.

Kirjaan ylös kaiken näkemäni ja jalostan kuvailuksi. Se on kuvausrajoitteiselle kirjoittajalle hyvä työskentelytapa. Maisemista syntyy usein myös runoja, kun yritän pohtia mitä tietynlainen maisema kertoo: millainen mieliala sillä on, mitä se voi heijastella runon kertojassa, millaisia ajatuksia se herättää minussa?

Millainen on sinivuokon sielunelämä?

Tilasin reilusti lähdemateriaalia lähikirjastoon ja löysin kerrankin TH:lle loistavaa taustamateriaalia eräästä kirjasta. Sen keskeinen aihe on hankala tutkia, joten jokainen tiedonmuru on tärkeä.

Ilokseni huomasin, että taustamateriaaliksi päätyi myös kuvakirja. Lainaan niitä harvemmin, vaikka vietän liikaa aikaa Pinterestissä tutkimassa taitelijoita (viime aikoina mm. Gustav Klimt ja Zdzisław Beksiński). Kuva voi olla tärkeä osa mielen prosessia, kuten myös runo. Joskus ne kiteyttävät asioita, jotka lipuvat tajunnan reunamilla ja auttavat ne sanoiksi.

Tällä viikolla löysin yhden runon, joka kiteyttää TH:n ytimen. Outoa kuinka se ei ole tullut vastaan aiemmin? Olen ollut tämän kässärin kanssa hyvin tarkka etten viljele runoja, lyriikoita tai intertekstuaalisuutta huolimattomasti, mutta tämän runon voisin kuvitella kirjaan.

Olen kuullut joskus ajatuksen: "me kaikki seisomme jättiläisten harteilla". Viittaukset itselle tärkeään taiteeseen tuntuvat juuri tältä. Rakennan kaikkien aiempien tarinoiden varaan, mutta lukijalle korostuvat ne viittaukset, jotka tuon itse näkyviksi.

Eri jättiläisillä on erilainen kaiku. Joku voi olla niin rakas, että tuntuu hölmöltä viitata siihen - onhan viittaus tietyllä tapaa kuin sanoisi "minun sanani ja hänen kulkevat rinnakkain." Ne muodostavat dialogin. Rehellinen keskusteluyritys voi näyttää sangen mahtipontiselta jos nousee liian korkean jättiläisen harteille.

Lienee kuitenkin parasta olla röyhkeä taiteilija ja unohtaa yleisö vielä tässä vaiheessa. ;)

Näitä tunnelmia kaipaan ♥  

Vaikka reissussaolo onkin raskasta ja kirjoittaminen jäi, sain matkalta hurjasti eväitä tulevaan. Ikävä kyllä toin reissulta tuliaiseksi flunssan, jonka johdosta tämä viikko on kulunut sängyn pohjalla, kun pelkkä ajattelukin on tuntunut ylivoimaiselta.

Loppuun vielä muutama sivusto, joilta voi löytää vanhaa, vaikeastisaatavaa kotimaista kirjallisuutta ilmaiseksi: Projekti Lönnrot ja Project Gutenberg. :)

5 kommenttia:

  1. Tää on tuttu tunne! Vieraissa paikoissa saa inspiraatiota ihan eri tavalla ja ideoita tuntuu kuin virtaavan ympäristöstä. En ole ikinä ollut matkustelun suuri ystävä siihen liittyvien oheishässäköiden vuoksi, mutta juuri tämän takia tarvitsisin sitä aina välillä. Vieras maisema saa aivot käymään taas ihan eri tavalla, kai ne kliseisesti ilmaistuna tuulettuvat.

    Mut flunssa ei ole kivaa. Se tuhoaa kaiken luovan ajatustoiminnan ja jättää jäljelle hyödytöntä hourailua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo alan nyt vasta toipua flunssasta. Energiataso on ollut aika nolla viime viikon.

      Matkustelu tukee aina kirjoittamista. Se saa tutkailemaan asioita uusista näkökulmista, antaa mielelle ja silmille purtavaa. Eikä edes tarvitse lähteä kauhean kauas kotoa. Aina välillä kuulee näistä "turistina omassa kotikaupungissa" kokemuksista. Läheltä löytyy usein paljon sellaista, jota ei itse noteeraa mitenkään. :)

      Poista
  2. Project Lönnrot ja Project Gutenberg ovat tosiaan hyviä! Tosin en ole moneen vuoteen oikein muistanut niiden olemassaoloa.

    Kiva, että olet löytänyt lähdemateriaalia ja saanut reissusta inspistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, minä löysin ne vasta ensimmäistä kertaa. ;)

      Poista
    2. Meillä mainostettiin niitä opiskelun yhteydessä, tuskinpa muuten olisin niiden pariin eksynyt. :)

      Poista