perjantai 8. toukokuuta 2015

Lopettamisen vaikeus

OK, editointikuukausi ei mennyt nappiin. Suurin osa viime kuusta katosi pakonomaisen runoilun sumuun. Onneksi se tuntuu nyt hetkeksi lakanneen ja ripaus selväjärkisyyttäkin on palannut pöydälle.

Totuus on, että tämä kässäri on saatava kuosiin seuraavan neljän kuukauden sisällä, koska syyskuussa alkaa Viidan kakkosvuosi, joka tuo taas tullessaan koeluettavaa. Kässärille on siis nyt ihan eri lailla aikaa kuin myöhemmin.

Missä kuosissa kässärin on oltava syyskuussa? No ainakin taustatutkimus pitää olla pois alta, kässärillä on oltava kaikki osat olemassa ja toivon mukaan se on joko ollut koeluettavana tai se on menossa koelukuun.

*

Mitä on kesken juuri nyt? Olen hinkannut alkua, mutta se ei ole isoin ongelma. Ongelma on ryppy keskivaiheessa, joka tarvitsisi silottaa. Olen vältellyt sitä, vaikka tiedän tarkalleen mikä ja missä ongelma on. Kun alku ja keskikohta on hiottu oikeaan muotoon, on mahdollista viimein kirjoittaa loppu.

Oloni keveni tänään hieman, kun tajusin mikä ongelmani on ollut tarinan lopun suhteen. Olen jotenkin kuvitellut, että loppu on vain muutaman kohtauksen feidaus ja lopputekstit. Samalla olen kuitenkin ymmärtänyt, ettei tarina voi loppua näin, koska liian moni asia on yhä auki.

Tosiassa lopun tarvitsee olla kokonainen kolmas näytös.

Kolmas näytös puolestaan tuntuu hankalalta, koska olen kirjoittanut kakkosnäytöksen kliimaksia kuin koko kirjan kohokohtaa. Ja oikeastaan se ei ole - tai ainakaan sen ei tarvitse olla. Kakkonen ja Kolmonen ovat keskenään hyvin erilaisia, joten kai minua pelottaa hieman kirjoittaa realistista Kolmosta, joka vaatii nimenomaan taustatutkimusta. Pelkään sortuvani infodumppaukseen ja epäilen omia ratkaisujani lopun suhteen. Yritän setviä tarinan logiikkaa, jossa olen huomannut aikamoisia hiusmurtumia viime aikoina.

Mutta Kakkonen ei toimi kirjan kliimaksina juuri erikoisuutensa vuoksi. Kolmosen typistäminen muutamaan kohtaukseen on kuin ei antaisi hyökyaallolle tilaa murtua. Ja olen kuitenkin rakentanut tarinaan useamman voimakkaan konfliktin, jotka jäisivät näkemättä ilman tilaa hengittää. Olen vaan pitänyt niitä Kakkosta vähempiarvoisina jostain syystä, ajatellut etteivät ne ole kuin sivujuonia, vaikka tosiassa ne ovat yhtä tärkeitä kuin pääjuoni.

*

Tämän kässärin kirjoitusprosessi on kyllä niin omituinen. Aina kun luulen setvineeni kaiken kuntoon, tulee taas joku kristallinkirkas ajatus, joka vie mennessään. Mutta ehkä kirjoittamisen kuuluukin olla tällaista, vähän kuin hulluutta tai rakastumista tai molempia.

Kumpa se tunne välittyisi myös lukijalle.


VAST - Touched 

7 kommenttia:

  1. "Aina kun luulen setvineeni kaiken kuntoon, tulee taas joku kristallinkirkas ajatus, joka vie mennessään. Mutta ehkä kirjoittamisen kuuluukin olla tällaista, vähän kuin hulluutta tai rakastumista tai molempia."

    Juuri näin. Todella vaikeaa määritellä se viimeinen ja lopullinen piste käsikirjoitukselle. Vaikka juoni olisi selkeä, aina tulee se jokin joka vie mukanaan.

    Neljän kuukauden deadline kuulostaa hyvältä ja ei niin tiiviiltä että joutuu paniikissa tekemään hommia. Vaikka yleensähän se paniikkiin tuppaa menemään jos omaa "Onhan tässä aikaa" mentaliteetin mitä itse harrastan jos deadlineen on reilusti aikaa. Sitten yhtäkkiä sitä ei olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yleensä säntillinen ja eksakti ihminen, siksi tämä hullunmylly turhauttaa. ;)

      Eka deadlinehan oli kesä, joten oikeastaan tämä on vain tarkennus siihen. Pystyn tähän kyllä, kunhan vaan alan puuhata. Konkreettinen lista auttaa kummasti! Tuskinpa paniikissa tekisin muutenkaan, homma vaan venyy jos venyäkseen. Teen mielummin valmista kuin hutiloitua ja kärsin sitten vähän pidempään julkaisuangstista ("mää en saa tätä ikinä valmiiksi/kustantamoon/kirjapainoon/kauppaan"). XD

      Poista
  2. Heh, sama täällä. "Aina kun luulen setvinneeni kaiken kuntoon, tulee taas joku kristallinkirkas ajatus, joka vie mennessään." Tämä ei ehkä lohduta, mutta olen saanut näitä ajatuksia jo julkaistuistakin teksteistä... Mutta joskus on vain lopetettava. Deadline on hyvä motivaatio.

    Mielenkiintoinen kappale, en ollut ennen kuullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perfektionisti murehtii kirjan keskeneräisyyttä varmasti jo julkaisunkin jälkeen. Tämä on onneksi ihan luonnollista tutkimusmatkailua. Kunhan raamit on kunnossa, pystyn varmasti editoimaan järkevämmin.

      Tuo on kaikkien aikojen suosikkibiisini. Olen kirjoittanut sen ympäriltä monta tarinaa ja tavallaan se heijastaa nykyistäkin kässäriä. ;)

      Poista
  3. Ääh, minulle loput tuovat aina päänvaivaa. Minäkin ajattelen, että kyseessä on feidaus ja lopputekstit, ja sitten kuitenkin onnistun skippaamaan nekin... Luulen että tämä on kärsivällisyyden puutetta.

    Se on tietysti normaalia, että kun luulee tekstin tulleen valmiiksi, nurkan takaa ilmestyy uusia ongelmia. Siksi on hyvä että sinulla on dedissuunnitelma. Kyllä tämä tästä, kirjoittamalla. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tyypillisesti hyvin kärsivällinen, mutta kässärinkirjoitus koettelee kyllä kärsivällisyyteni rajoja. Kyse ei ole niinkään siitä, että pitäisi päästä julkaisemaan, vaan siitä että luettuani kässärin 20 kertaa läpi, en jaksa enää kiinnostua siitä millään tavalla. Aikalailla sama siis kuin sen kisanovellin kanssa. Jossain vaiheessa teksti alkaa maistua liian kauan jauhetulta purukumilta. O.o

      Onneksi ongelmat eivät ole uusia. Ne ovat pikemminkin lymyilleet ja odottaneet valaistumista, koska olen vältellyt niitä aika kauan. Kyllä se siitä!

      Poista
  4. Paljon tsemppiä! Mulla tän Oriveden kässärin lopun kanssa ei juuri ollut ongelmia, mutta huomaan, että ainakin kahden muun käsiksen kanssa loppu on oikein suuri ongelma :D Fantasiakäsiksessä jopa tuntuu, että aloitin stoorin aivan liian kovilla panoksilla, enkä kykene nostamaan niitä enää loppukliimaksiin! Ehkä pahin mahdollinen tilanne :D

    VastaaPoista