sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Sana-avaruuden vanki

Päässäni on sotkuista (milloin tosin ei olisi?).

Torstaina aloitin Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin Salakäytävät, joka lienee nitkauttanut jotain arjessani pois tolaltaan. Unohdin kirjan viikonlopuksi kotiin, kuten sen päähenkilö Olli unohtelee sateenvarjojaan joka paikkaan.

Olen muuten hyvin tuohtunut, että Jääskeläinen on jo kirjoittanut tällaisen kirjan, sillä alitajunnassani on muhinut jotain hyvin samanlaista! Suuntaan tämän turhautumisen kuitenkin runoiluun, enkä ahdistu. Näin taitaa käydä kirjoittajille hyvin usein. ;)

Siispä menin perjantaina kirjakauppaan ostamaan Pablo Nerudaa, koska sitä on aina hyllyssä, vaan tällä kertaa sitä ei ollutkaan hyllyssä, joten ostin pinon alekirjoja: Miina Supisen Säde, Paula Havasteen Tulen Vihat, Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin: Sairaus, Siiri Enorannan Nokkosvallankumous ja Torsti Lehtisen Sanojen avaruus - opas luovaan kirjoittamiseen (joka ei kyllä ollut alessa, ja jota en edes selaillut - luin vain Viitaopettajamme suosituksen takakannessa ja jokin napsahti).

Kirjoittamisopas ja runomuistikirjani sulassa sovussa.

Sanojen Avaruus on kyllä kiehtovan antineuvova. Siinä pikemminkin esitellään filosofisia ajatuksia kirjoittajalle ja kehoitetaan kyseenalaistamaan omat havainnot ja uskomukset. Saattaa kuulostaa vastenmieliseltä, mutta minusta tuo on oudon syvällinen ja virkistävä opas.

Muistan joskus miettineeni blogissakin, että sanavarastoni ei ole tarpeeksi laaja. Selvisi ettei vika ole sanavaraston suppeudesta vaan ajattelun. Vasta kun oman ajattelun perusolettamukset voi hylätä, avautuu kirjoittajalle oikeasti uusia tapoja katsoa asioita ja lähteä kauemmas omasta itsestä. Kirjoittaminen on parhaimmillaan eräänlaista henkivaellusta vieraissa maissa ja nahoissa.

Lehtinen siteraa esimerkiksi Vladimir Solovjovia: "Vain se, joka rakastaa, näkee maailman oikein."

Eikö meille usein opeteta täysin päinvastaista? Että rakastuneet ovat sokeita tai ainakin näkevät maailman vaaleanpunaisten lasien läpi (vaaleanpunaisten, kuvitelkaa, pöyristyttävää!). Kirjoitan juuri nyt hahmosta, joka uskoo täysin päinvastaista. Se on niin kaukana minusta kuin olla ja voi.

Lauantaina oli Viitapäivä, kesäinen auringonpaiste, auton stereoissa Florence + The Machine ja jokainen kuva autonikkunasta kirkui muutosta runotuokioksi. Viidassa oli rentoa keskustelua ja mielenkiintoista runoanalyysia. Alan hahmottaa runojen rakennetta paremmin, nyt jo osaan tehdä parannusehdotuksiakin, kun syksyllä en vielä mitään.

Lauantai-ilta oli uupumusta. Kirjoitin kässäriin yhden ajatuksen, se pitää viimeistellä myöhemmin.

Sunnuntaiaamuna heräsin unesta liian aikaisin ja nukkumisen sijaan kirjoitin post-it lapuille runoja sängyssä tunnin. Unilogiikka sopii runoihin. Joitain asioita ei voi pukea selkeämmin sanoiksi. Unissa aivot kertovat meille runoilla asioita, joita emme halua kuulla tai joita tahtoisimme kiihkeästi kuulla. Uneni eivät ole koskaan intohimottomia.

Jatkuisipa tämä aamu pitempään. Huomenna on taas työpäivä ja työvastuut. Pitää käydä äänestämässä, etten unohda. Pitää siivota ja stressata kuun lopun työmatkaa. Aikaa kirjoittamiselle olisi, mutta tuo kaikki on sille myrkkyä.

Jospa edes post-it lapuille?

15 kommenttia:

  1. Olen välittömästi kiinnostunut Lehtisen kirjasta. Olen liian hyvä tottelemaan kaikkia pikkuneuvoja. Rakastan teoriaa, näköjään liian paljon kun en osaa vastustella sitä. Täytyy siis tutustua opukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. kirja on mielestäni mahdollisimman kaukana kaikesta kirjoittamiseen liittyvästä teoriasta. Se pikemminkin kannustaa ajatteluun ja kokeiluun. Ei siis mikään basic setti muotoiluun, lauseoppiin jne.

      Mutta kannattaa ehdottomasti kyllä kokeilla!

      Poista
    2. Siksi juuri kiinnostuin -- liian hyvä tottelevuus ei johda mihinkään hyvään.

      Poista
  2. Minullakin on tuo Torsti Lehtisen kirja, ja olen aina välillä lukenut sitä sieltä täältä. Pitäisi ehkä palata taas sen pariin. Sen kyseenalaistaminen ja ajatukset voisivat tehdä hyvää juuri nyt, kun tuntuu että työn painekattilassa oma sisin alkaa puristua aika minikokoiseksi.

    Unet ja runot todellakin sopivat yhteen.

    Tuo on kaunis ja ajatuksia herättävä sitaatti. Välillä näkee, kuinka sellaiset kirjallisuudesta Oikeasti ja Älykkäästi Kirjoittavat halveksivat kaiken sortin "sentimentaalisuutta" ja pitävät tunnekylläisiä kirjoja arvottomana roskana. Itseäni tuollainen tietysti kirvelee, kun kirjoitan hyvin tunnepohjaisesti, hahmopohjaisesti, ihmiselämästä. No, se on se mikä minua kiinnostaa, ja hienoin kielellinen ja rakenteellinen kikkailu ei ole minulle minkään arvoista sen rinnalla. Niin että pitäkööt arvostelunsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, jotenkin arvelinkin, että sinullaa saattaa olla tämä kirja. Niin tiuhaan sitä on tunneilla siteerattu, että minäkin ostin sen edes tajuamatta tätä aivopesua! XD

      Minusta koko kulttuurimme aliarvostaa tunteellisuutta ja tunteiden näyttämistä. Rakkaus on monesta pliisu aihe, josta ei saa saa sanoa suoraan, koska muuten tulee Iso Klishee ja pilaa kaiken. Onkin ollut aikamoinen duuni tunnistaa omat blokit tällä saralla, jotta voi todella paneutua itselle tärkeisiin asioihin.

      Katsotaan sitten myöhemmin millaisia arvosteluja tulee! ;)

      Poista
  3. Olen hämmentynyt, millä tavalla olisit kirjoittanut harjukaupunkimaista?

    Ajattelun kankeus on tosiaan ongelmallista. Tämän huomaa esim. editoidessa, kun antaa ei-niin-kovin-hyvän kohdan olla tekstissä kierrokselta toiseen, "koska se vaan on aina ollut näin" tai koska joku lause on aina ollut juuri tässä muodossa, niin että muistaa sen jo ulkoa. Jossain kohtaa sitten havahtuu tajuamaan, että eihän tämä henkilö puhu/ajattele/ikinä uskaltaisi sanoa näin. Huokaus. Ihanakamala editointi ja kirjoittaminen.

    Runoja, kiehtovaa! En ole vielä kunnolla päässyt sisälle runouteen, enkä kyllä aktiivisesti ole yrittänytkään. Proosassa riittää ihan tarpeeksi haastetta ja tekemistä toistaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin kiinnostaa mitä Jääskeläinen oli mennyt keksimään ennen sinua!

      Poista
    2. Ah, ei siis välttämättä harjukaupunkimaista tai pasin tyyliä, mutta meillä on selvästi ollut (tai selvästi ja selvästi - *ehkä*) ollut samanlainen ajatusjuna. Lienee parempi, että kerron joskus livenä tai vähemmän julkisesti. ;)

      Joo, ajattelu kyllä kangistuu jossain vaiheessa, kun kässäriä on työstänyt aikansa. Sitä ikään kuin hakkaa kiveen osan tekstistä edes tajuamattaan.

      Tämä runojuttu ei ollut mikään "hei kirjoitampa runoja!" fiilis, vaan ne lähtivät purkautumaan eräs päivä suorastaan kivuliaasti ylös. Kehoitan välttämään kirjallista puuhaa, jossa laitetaan kirjoittamaan runoja. Siitä voi saada tartunnan! XD

      Poista
  4. Harjukaupungin salakäytävät lähti pari viikkoa sitten mukaan kirpparilta kolmella eurolla. Kun saan pari luvussa olevaa kirjaa alta pois, on sen vuoro!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä erittäin mielenkiintoinen lukukokemus, en vielä tiedä miten käy, mutta suosittelen!

      Poista
  5. Kirjoitit juuri jostain sellaista, joka sytytti hehkulampun pääni yläpuolelle: "Muistan joskus miettineeni blogissakin, että sanavarastoni ei ole tarpeeksi laaja. Selvisi ettei vika ole sanavaraston suppeudesta vaan ajattelun." Minulla on ollut viime aikoina juuri sama fiilis tuosta sanavaraston suppeudesta! Olen huomannut, että flowssa yritän toistuvasti käyttää samoja sanoja kuvaamaan joitain tunnetiloja. Internetin synonyymikoneesta on toisinaan hyötyä, mutta ei aina.

    En ole aikoihin lukenut luovan kirjoittamisen oppaita, mutta tämä Lehtisen teos herätti mielenkiintoni. Ajatuksia nousi jo tämän pienen esittelysi pohjalta. Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuo tilanne on niiiin tuttu. Tuskailin sen kanssa oman aikansa. Sitten se vaan katosi jossain vaiheessa, kenties onnistuin vinksauttamaan aivot... tai jotain?

      Kiva jos teos kiinnostaa. Löysin omani ihan kirjakaupasta, mikä on todella harvinaista. :)

      Poista
  6. "Muistan joskus miettineeni blogissakin, että sanavarastoni ei ole tarpeeksi laaja. Selvisi ettei vika ole sanavaraston suppeudesta vaan ajattelun. "

    Tämä tässä kuvaa hyvin omia ongelmia, kun sitä jumittaa käyttämään samoja sanoja kun parempia ei muka keksi ja sitten tekee johtopäätöksiä että parempaan ei pysty.

    Viitapäivät kuulostavat aina hyvin mielenkiintoisilta, mutta myös hyvin uuvuttavilta. Varsinkin matkustamisosuus. Onneksi sulla on sentään mökki ja auto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tekee hyvää harjoitella eri näkökulmasta kirjoittamista, esim koulupäivä pulpetin näkökulmasta voisi antaa ihan uusia ajatuksia kaikista normaaleimpaankin toimintaan. ;)

      Ovat ne kyllä uuvuttavia. Lauantai-iltaisin olen ihan koomassa ja sama sunnuntaina. Kirjoittamisesta ei tule yleensä yhtään mitään alkuviikosta, koska viikonloppuna ei ole oikeastaan levännyt lainkaan. En olisi varmaan edes hakenut Viitaan ellei olisi omaa autoa ja jotain yösijaa lähempänä. Ei olisi suoraa yhteyttä oikein mihinkään ja tämän tavaramäärän kuskaaminen on nytkin aikamoista. ;)

      Poista
  7. Todella valaiseva ajatus tuo, että kyse ei ole sanavaraston suppeudesta vaan ajattelun. En ole ikinä tajunnut ajatella asiaa siltä kannalta. Toisaalta en ole ajatellut sanavarastoasiaa hirveästi, olen kai ollut laiskan tyytyväinen omaani. Mutta jos haluaa kehittyä ja asettaa itselleen haasteita, voisi olla hyvä harjoitella ajatella laajemmin ja käyttää jotain ei ensimmäisenä mieleen tulevaa sanaa... Vaikka eikö Stephen King sanonut, että joskus se eka mieleen tuleva sana on se paras ja jos yrittää keksiä synonyymia voi päätyä sanan sijaan sen serkkuun? Olen lukenut vähän oppaita, mutta tuo esittelemäsi olisi tutustumisen arvoinen.

    Myös tuo rakkausitaatti on hieno. Ympäristömme tosiaan ei taida arvostaa sentimentaalisuutta. Jos jotain rakastaa, eikö sitä ole helppo kuvailla?

    VastaaPoista