keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Pasi Ilmari Jääskeläinen - Harjukaupungin Salakäytävät

Luin 2013 Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta, ja kirja teki minuun syvän vaikutuksen. Päätin kuitenkin säästää kirjailijan seuravaa kirjaa hieman myöhemmäksi, jotta lukisin mahdollisimman monipuolisesti, enkä vain niitä juuri itseen kolahtavia erityistapauksia. Muuten voi iskeä joku päivä kauhea epätoivo, kun kaikki helmet onkin luettu.

Tänä keväänä tunsin viimein, että oli aika ottaa kirja hyllystä ja sukeltaa. Ja jollain maagisella tavalla ajankohta ei olisi voinut olla oikeampi...

Pasi Ilmari Jääskeläinen, 2010, Atena Kustannus, oma ostos

Kustantaja Olli Suomisen arki soljuu eteenpäin luotettavana ja itseään toistavana. On vaimo ja lapsi, luottamustoimet, sateenvarjojen ostaminen kadotettujen tilalle, uusien Facebook tuttavien lisääminen...

Yllättäen kaikki tuntuvat lukevan kirjailija Kerttu Karan Elokuvallistä elämänopasta, ja Kerttu tunkeutuu Ollin uniin. He olivat rakastavaisia puoliksi unohtuneessa nuoruudessaan ja jotain kuplii yhä pinnan alla. Olli hyväksyy Kertun kaverikutsun Facebookissa ja saa sovittua tämän seuraavan teoksen julkaisemisesta kustantamossaan.

Samalla hän lipuu aina vain kauemmas arjestaan ja kohti cinemaattisempaa olemassaoloa, jossa on elämää suurempaa rakkautta, salaisuuksia ja tavallisille ihmisille näkymättömiä salakäytäviä.

Tätä kirjaa ei voi kuvailla neutraalisti. Lukukokemus sekoitti minut täydellisesti: aistini ovat vieläkin epävarmat ja ilmassa leijuu M-hiukkasia ja puoliksi muistettuja unia. Harjukaupungin Salakäytävät osui sellaiseen hetkeen, kun näen itsekin pakottavan todellisia unia ja elämä tyrkyttää cinemaattisia tilaisuuksia tylsän jatkumohakuisuuteni sijaan.

On kuin kirjailija olisi kävellyt haudallani ja heittänyt maahan jäätävän kylmän varjon. Se puristaa rintaani, minulla oli lukiessani hetkiä, jolloin sain hädin tuskin henkeä! Olen kirjoitellut viime vuosina kaikenlaista, jossa on ollut ripauksia tästä tarinasta: samanlaisia hahmoja, unikuvia. Ei siinä ole mitään järkeä, mutta jonkinlainen déjà vu tai life imitates art kuvaa tätä tunnetta parhaiten.

Olisin ehkä halunnut suhtautua tähän kirjaan väliinpitämättömämmin. Sen vaikutus oli kuitenkin fyysinen hurmio, epätodellisuus. Ensimmäisen sadan sivun jälkeen kuvailin kirjaa sen lukeneelle kaverilleni Lumikkoa "tavanomaisemmaksi". Mutta jos vertailukohta onkin aivan mikä tahansa muu kirja, ei tässä olekaan enää mitään tavanomaista.

Juuri äsken päärynämekkoinen tyttö oli ollut hänen sylissään. He olivat suudelleet, näykkineet, itkeneet ja kuiskineet suloisia järjettömyyksiä. Hän oli nuollut tuytön poskea ja kaulaa ja maistanut suolan tämän iholla. Tyttö oli hyväillyt, suudellut ja imenyt häntä, puraissutkin hellästi, ja katsonut samalla vihreillä silmillään niin, että Olli lauennut tämän mekolle ja tyttö oli sulkenut silmät ja kuiskannut rakastavansa häntä.

Sitten jokin oli muuttunut.

He olivat katsoneet toisiaan ymmärtäen, että jotain pahaa tapahtuisi. Ei aikaa hyvästeihin: uni repäistiin pois kuin viltti ja tyttö sinkoutui olemattomuuteen.

Hän itse jäi vapisemaan keskelle elämää, jota ei tunnistanut omakseen muutamaan pitkään minuuttiin.

Sydämentykytyksien, pakahduttavan rakastumisen ja tuttuuden tunteiden alla on tarina keski-ikäistyvästä miehestä, joka haikailee takaisin idealisoituun nuoruuteen. Jääskeläinen on kirjoittanut Ollin elämän realistiset kohtaukset imperfektiin ja unet ja kohtaamiset Kertun kanssa preesensiin. Tämä siksi, että Olli on todella elossa vain uneksiessaan tai Kertun kanssa. Todellinen elämä on hänelle epätodellisempaa kuin uni.

Jääskeläinen vyöryttää alun tapahtumia hitaasti, tutustuttaa meidät Jyväskylään ja Ollin tavanomaisuuteen. Unet vyöryvät salakavalasti aina vain syvemmälle tarinan kudokseen. Niissä on nurinkurista logiikkaa, lentämisen tuntua ja kaikkea sitä, mikä tekee unista niin valloittavia, kun uneksimme niitä.

En tunne itse Jyväskylää, joten otteet Kertun uudesta käsikirjoituksesta, Maagisesta kaupunkioppaasta, ja kirjassa muuten esitelty kaupunki jäivät etäisiksi. Luulen paikallisten kuitenkin pitävän tästä aspektista. Muistan aiemmin lukemistani arvosteluista, ettei osa lukijoista pitänyt fiktiivisten tekstien lainauksista, mutta minusta ne valottivat Kertulle tärkeää cinemaattisuutta ja hahmojen jakamaa rakkautta Jyväskylään.

Facebook on myös kirjassa suuressa roolissa, ja luulin ensin, että kirja oli julkaistu pari vuotta aiemmin kuin olikaan. Palasin itse ainakin ihan 2008 vuoteen, kun palvelu oli vielä uusi ja outo vähän kaikille. Hassua miten kirja saa sen vaikuttamaan niin... pelottavalta. Kuin kaverikutsun hyväksyminen voisikin olla kohtalokas virhe. Toisaalta, kyllä kirja heitti kehiin aivan loistavan kiteytyksen Facebookin luonteesta:

Facebook kuitenkin kutisti välimatkat pariin klikkaukseen ja pakotti ihmiset olemaan yhteydessä toisiinsa ikuisesti. Sellaisena se oli kuin Danten ideoima helvetillinen rangaistus.

Elokuvalliset viittaukset olivat elokuvista innostuneelle lukijalle hyvin mieluisia, vaikka pääosin viitattiin minulle ei-niin-tuttuihin klassikoihin.

Olli ei ole päähenkilönä erityisen mielenkiintoinen, mutta hänen muistoistaan avautuu polku Kerttu Kaaraan. Kerttu on hahmona ristiriitainen, elokuvallinen, pateettinen, rohkea ja tyylikäs. Toisin kuin Laura Lumikon kanssa, selviävät Kertun salaisuudet ajan kuluessa. Minusta hänen tarinansa on hyvin koskettava, vaikka sen myöhemmät vaiheet nousevat aika hurjiin sfääreihin Jääskeläisen sinfoniassa. Toisaalta olen surullinen, että Kertun kaltaisilla hahmoilla tuntuu usein olevan vain tämänkaltainen polku. Lukisin niin mielelläni erilaisia ratkaisuja.

Pienessä roolissa on myös Ollin lapsuuden kaveriporukka, Tourulan Viisikko: Anne, Leo, Riku, Karri ja nuori Olli itse. Lapsien seikkailut olivat suosikkikohtauksiani, koska heidän mukanaan pääsee tutkimaan Jyväskylän salakäytäviä. Salakäytävät ovat ahdistavia ja maagisia, aikalailla selittämätön elementti tässä tarinassa. Melkein maistan mullan suussani vieläkin. Melkein muistan ryömineeni itse niissä...

Olli ryömii.

Kun salakäytäviin vain onnistuu pääsemään sisälle, eteneminen muuttuu helpommaksi. Mieli lakkaa räpistelemästä, avautuu M-hiukkasille ja alkaa muuttua.

Sitten salakäytävät alkavatkin houkutella aina vain syvemmälle.

Todellisuudesta tulee Rubiikin kuutio, jolla näkymättömät kädet leikkivät. Olli alkaa taas muistaa asioita, jotka on unohtanut, ja unohtaa samalla osia siitä elämästä, jonka jätti maan päälle hetki sitten - tai ehkä satoja vuosia sitten, ajalla ei ole täällä merkitystä. Salakäytävissä menneisyys ja nykyisyys koskettavat toisiaan, samoin todellinen ja se mikä vain voisi olla. Salakäytävissä voi muistaa kaikki eteensä tulleet valinnat ja niiden myriadeista risteyskohdista levittäytyvät vaihtoehtoiset jatkumot. Pitää vain osata kuunnella M-hiukkasten musiikkia.

Karri varoitti aikanaan, että salakäytävien maaginen tunnelma on vaarallisen voimakas ja voi huuhdella mielen niin puhtaaksi kaikista inhimillisistä yhteyksistä, ettei paluuta enää ole.

Lyhytkin vierailu muuttaa ihmisestä aina jotain.

Jääskeläisen kirjoissa on vahva tarinamaisuus ja elokuvamaisuus. Ne tuntuvat hyvin epätodelta, vaikka ovatkin nautittavia kirjoja. En nyt tarkoita epätodella maagisuutta. Maagisuus on hänen kirjojensa realistisin elementti.

Hahmoille todellisuus on kaukainen, pelkkää likaista lasia. Ollin talon seinät eivät ole suorat ja hänen Jyväskylässään on kolme sateenvarjokauppaa. Pienet yksityiskohdat saavat lukijankin miettimään, että todellisuudessa on jotain pielessä, siinä missä uni soljuu virheettä eteenpäin.

Tuntuu etten löydä kokemukseenikaan punaista lankaa. Tämä on hyvin hämmentävää. Tajuan kyllä, että kirjassa oli etenkin loppua kohden epäuskottavia juonenkäänteitä. Tajuan etten erityisesti pitänyt kirjan hahmoista tai vaihtoehtoisista lopuista (joissa ei loppujen lopuksi ollut suurta eroa). Kaikki nämä kauneusvirheet tuntuivat kuitenkin loppuun asti harkituilta. Melkein kuin Kerttu olisi itse kirjoittanut elämänsä elokuvallisen elämänoppaan opein elokuvaksi, joka on todellisuutta mahdottomampi, kiinnostavampi ja kiihottavampi.

Taidan muistaa liian hyvin ajan, kun olisin kaivannut Elokuvallista Elämänopasta omaan elämääni. Kun elokuvat tuntuivat todellisemmilta kuin oma harmaa arki. Ymmärrän täydellisesti miksi nämä hahmot hulluuntuvat kohtalontunnusta ilmassa, M-hiukkasten värinästä.

Harjukaupungin Salakäytävät on kirja täynnä kaihoa. Se joko saavuttaa lukijan tai ei. Jos se saavuttaa, pyyhkäisee tarina mukaansa kuin salakäytävä. Lukiessaan ehkä unohtaa itsensäkin. Tai muistaa jotain tärkeää.

14 kommenttia:

  1. Tämä kirja minun on pitänyt lukea jo pitkään, ja bloggaukseni vain lisäsi intoani. Kirjoitit siitä tosi mielenkiintoisesti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja ei kai ole ollut kauhean suosittu ainakaan kirjoittavien ja Goodreads-kavereideni parissa, mutta minuun tämä upposi aika voimakkaasti. Kiva jos postaus herätti mielenkiinnon, minusta jo tuntui etten saanut sanottua mitään järkevää. ;)

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus! Itse suhtauduin hieman toisin, vaikka Salakäytävistä ehdottomasti pidänkin. Jyväskyläläiselle tänne sijoittaminen on valtava plussa. Jos/kun satut tänne ja on aikaa, voin näyttää kirjan paikkoja. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Salakäytävissä oli jotain runomaista. Se ei ollut olemukseltaan kirja, vaikka näyttääkin sellaiselta. Joten jos odottaa kirjaa ja saakin tämän, voi kieltämättä hämmentyä, mikäli tajuat yhtään mitä tarkoitan?

      Ja kyllä! Haluan ehdottomasti Salakäytäväkierrokselle Jyväskylään! :)

      Poista
    2. Luulen tajuavani, Jääskeläisen teksteissä on usein elementtejä, joita ei osannut odottaa. Ja tervetuloa!

      Poista
    3. Ihan jotta itse muistan myöhemmin, löysin postauksen Harjukaupunki kävelyretkestä. ;)

      Poista
  3. Harjukaupungin salakäytävät oli omituinen kokemus. "Se ei ollut olemukseltaan kirja, vaikka näyttääkin sellaiselta". Kuten sanot, se on kuin epäkirja jostain toisesta maailmasta. Pelitermeillä ilmaistuna sen maailma "glitchaa" melko pahasti. Ja en tarkoita välttämättä surrealismia vaan kertakaikkista outouden tunnetta. "Lumikko ja yhdeskän muuta" on Salakäytäviin verrattuna maanläheinen kirja. Vaikuttava kirja se oli, pitäisi lukea uudestaan.

    Kannattaa edetä seuraavaksi Jääskeläisen viimeisimpän kirjaan, se on mielestäni paras hänen tuotannossaan. Se on vahvasti jakanut mielipiteitä, yhdet pettyivät ja toisille (kuten minulle) se oli edellisten kirjojen luomien odotusten lunastus. Piti siitä tai ei, ei sitäkään voi lukea neutraalisti. Siinä niitä glitcheja vasta onkin tiedossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, ettei tästä kirjasta saa aikaan yhtään järkevää keskustelua, mutta taidamme olla aika samoilla linjoilla. Lumikkoon oli tosiaan mahdollista sulahtaa sen outoudesta huolimatta, siinä missä Harjukaupungin outous oli pelottavampaa. Vähän kuin David Lynchin leffat vs normaaleimmat hetket Twin Peaksissa.

      Sielut kulkevat sateessa on minulla jo hyllyssä odottamassa lukemista, mutta kuten Lumikonkin kanssa, taidan säästää sitä jonkin aikaa. Harjukaupungista toipuminen kestää kuitenkin. :)

      Poista
  4. Itse yritin lukea tätä kirjaa ensimmäisen kerran vähän sen jälkeen kun olin muuttanut Jyväskylään. Silloin en päässyt ensimmäistä lukua pidemmälle, mutta myöhemmin olen ihastunut Jääskeläisen tuotantoon, ja itse asiassa tämä sieltä on nyt enää ainoana lukemattomana pönöttää hyllyssä odottamassa. :) Sielut kulkevat sateessa asetti riman kyllä korkealle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja alkaa aika hitaasti, minullakin oli tätä ennen yksi yritys, mutta en päässyt lukemisessa kauhean pitkälle. Mielentila ei ollut oikea. Minä vähän luulen, ettei Jääskeläisen tuotanto ole samanlaista kuin sen suhteen, ettei edellisen perusteella voi olettaa yhtään mitään. Ainakin Lumikko ja Harjukaupunki olivat hyvin erilaisia ja niin vaikuttaa olevan Sielutkin.

      Hauskoja lukuhetkiä, kun pääset tämän pariin lopulta! :)

      Poista
  5. Aloitin eilen illalla tämän lukemisen ja hyvältä vaikuttaa. Kiitos suosituksestasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos kiinnostuit tämän epämääräisen vuodatuksen pohjalta kirjasta! ;)

      Poista
  6. Mielenkiintoisesti kirjoitettu kirjasta! Jota en kyllä ole lukenut, lukujonossani on Lumikko ja yhdeksän muuta. :) B

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että Lumikko on enemmän sinun näköisesi kirja. Pidän siitä itsekin tietyllä tapaa enemmän, ehkä siksi että siinä puhutaan niin paljon kirjoittamisesta. Toisaalta tälläkin on lumonsa. :)

      Poista