sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Novellin tarina

Keväällä 2013 järjestimme kirjoittavien kavereiden kanssa eräänlaisen "novellipajan". Meillä oli yhteinen teema ja aikataulu, jonka mukaan puimme tekstejä joukolla ja seuraavassa vaiheessa yksittäisen koelukijan kanssa. Kirjoitin pajaa varten tarinan, joka oli ensimmäinen suomenkielinen novellini vuosiin. 

Se oli aluksi aika kamala. Editoin sitä palautteen avulla 3-5 rundia kesän aikana. Se muuttui hitaasti hiukan paremmaksi. Siinä oli epätavallinen idea, joka kantoi itse tekstiä paremmin. Tässä vaiheessa olin vasta irtautunut englanniksi kirjoittamisesta, joten jouduin hinkkaamaan paljon perusasioita kuntoon: sanajärjestyksiä, epäselvyyksiä, lauserakenteita, täytesanoja jne.  Minulla riitti innostusta työstämiseen, ja sain itsekin kokemusta muiden tekstien esiluvusta. 

Kesällä 2013 huomasin Novelli palaa! hankkeen järjestämien novelliklinikoiden mainokset. Pääsin Helsingissä järjestettävään novelliklinikkaan. Siellä eräs kirjailija luki novellin ja antoi siitä palautetta. Näin jälkikäteen tajuan, että hän ei keskittynyt varsinaiseen editointiin, vaan pyrki pikemminkin tsemppaamaan minua jatkoa ajatellen. Joitain hyviä pointteja sain kuitenkin sieltä. 

Syksyllä 2013 jatkoimme kaveriporukan novellipajaa, ja työstimme novellia vielä jonkin verran. Tässä vaiheessa olin jo 5-7 editointirundilla. Loppuvaiheessa lukijat olivat sitä mieltä, että novelli on sillä erää valmis. Jätin sen pöytälaatikkoon. 

*

Talvella 2014 kaivoin novellin pöytälaatikosta ja hain pari uutta palautetta. Kirjoitin siihen yhden kohtauksen lisää ja yritin keskittyä oikeinkirjoittamisen korjaamiseen. Tavoitteenani oli laittaa novelli 2014 Novaan maaliskuussa. Tein töitä novellin parissa kuin riivattu, vaikka se oli tuntunut aiempana syksynä valmiilta. Nyt ongelmakohdat näkyivät selvästi. Maaliskuussa novelli oli pakko päästää käsistä. 

Kesällä 2014 novelli sijoittui Novan TOP 10:n. Säteilin palkintojenjaossa, sain palautetta ja päätin unohtaa novellin toistaiseksi. Sain myöhemmin myös eräältä tuomareista tarkemman henkilökohtaisen palautteen. En lähtenyt muokkaamaan sen perusteella novellia, vaikka kyseessä olikin hyvin innostava ja perusteellinen palaute. 

Loppukesästä 2014 valikoin novellista muutaman sivun tekstinäytteeksi hakemukseeni Viita-akatemiaan. Reilu kuukausi myöhemmin pääsin sisään. Heti aluksi käsittelimme ryhmän kanssa pääsykoetekstit läpi. Jos olisin tiennyt tämän etukäteen, olisin varmasti valinnut toisen tekstin, sillä aloin olla tämän novellin kanssa jo ihan uupunut

Sain jälleen hyviä pointteja ja parannusehdotuksia, joiden annoin olla, koska minun puolestani teksti ei ollut menossa enää mihinkään. Osaltaan vaikutti myös se, että ryhmässä käsiteltiin vain katkelma kokonaisesta novellista. 

*

2015 keväällä sain viestiä novellin julkaisusta ja kommentit sen muokkaamiseen. Ne tulivat hiukan puun takaa, sillä muistin julkaisun vielä viime syksynä, mutta kun mitään ei kuulunut, ehdin jo hengähtää riemuissani, ihanaa, saan haudata tämän. 

Fiilikset ovat siis kieltämättä hieman erikoiset. Tiedän mitä pitää korjata ja mihin mennessä, mutta en saa itsestäni irti minkäänlaista draivia siihen. 

Tiedättekö sen tunteen, kun tahtoo vain repiä oman tekstinsä palasiksi? Kun jokainen lause on pielessä ja kuulostaa typerältä? Pariin vuoteen mahtuu pakostakin kehitystä jos kirjoittaa, lukee, editoi ja saa paljon palautetta. Kirjoittaisin novellin tyystin erilailla jos lähtisin muokkaamaan sitä vapain käsin. 

No, ehkä on ihan OK, ettei tämä kiinnosta. Täytyy vain totutella ajatukseen, tsempata itsensä vielä kerran ja tehdä vaaditut korjaukset. Sen jälkeen tekstistä saa päästää irti. Vihdoin ja viimein. 

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä viimeiselle kierrokselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kummasti oma väsyminen taittuu, kunhan taas lueskelee, tsemppaa ja pakottaa itsensä takaisin tekstiin. :)

      Poista
  2. Mahtavaa, että novellisi pääsee julki! Ymmärrän kyllä kyllästymisen tekstin muokkaamiseen, jos se on käynyt jo noin monta kierrosta läpi, ja kun sen kirjoittamisesta on noinkin kauan. Mutta enää pieni rutistus jäljellä ja teksti on oikeasti valmis - kun se on painettu, et voi palata siihen, vaikka haluaisit.
    Tiedän tunteen, että oman tekstin haluaa repiä palasiksi ja kirjoittaa uusiksi, mutta hyvä novellistasi tulee. :) Koska se on jo varmasti hyvä nytkin, ei sitä muuten haluttaisi julkaista, korjaukset tekevät siitä vain vielä paremman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tämä tästä vielä onnistuu! Alku oli vaan eeppisen nihkeä, ja minulle ihan uusi tilanne. Ymmärrän nyt paaaaljon paremmin kirjailijoita, jotka eivät enää koskaan lue omia kirjojaan. O.o'

      Poista