keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Editointia hulluille

Ellei muuta, niin ainakin olen deletoinut!

Olen toipunut viime viikkoisesta retkahduksesta. Loppuviikosta palasin jo kässärin äärelle, ja viikonlopun illat menivät kirjoittaessa. Kuukausi vaihtui, taas ollaan lähempänä kesää. Jäin miettimään mitä olen edes saanut aikaiseksi? Editointi tuntuu polkeneen paikallaan, vaikka tiedän edenneeni sen kanssa.

Se on tämä työskentelytapa, kässärin työstäminen milloin missäkin järjestyksessä tai näkökulmassa. Viime aikoina olen siirrellyt kohtauksia uuteen järjestykseen, yrittänyt tehdä jännitteitä ja tekstin logiikkaa paremmiksi. .

Ei tämäkään ole selväjärkisen hommaa! Niin moni asia muuttuu, kun kohtauksia siirtelee. Aika valuu siihen, että yritän muuttaa kässärin siirtojen myötä taas loogiseksi. Hahmolla ei olisi tätä tietoa tai ajatusta ilman tuota tapahtumaa jne. Se on loputon suo.

Paperilla kässärin rakenne on ihan yksinkertainen:

A | A | B | C | B | C | B | C | D | D

Ongelma onkin se, että Kirjoitin B:n ja C:n alunperin irrallisiksi kohtauksiksi, B:t kertoen yhden tarinan ja C:t toisen. Nyt kun pitäisi löytää niille yhteinen rytmi, olen ärsyyntynyt. Kohtauksien siirtely, leikkaus, yhdistely ja laajennus vaikeutuvat heti, kun pitää ottaa huomioon tuo toinen näkökulma.  B:n ja C:n dialogi on olennainen syy sille, miksi ylipäätään lisäsin uuden näkökulman. Se valuu hukkaan jos järjestelen kohtaukset väärin.

Vide cor meum. Mutta sydämen paljastaminen on rankkaa puuhaa!

Samalla itse teksti alkaa kyllästyttää. Huvittavaa, etenkin kun hehkutin tunnelmiani vasta hetki sitten, mutta tällaista vuoristorataa kirjoittaminen on. En enää ihmettele yhtään sitä, etteivät kirjailijat lue valmiita teoksiaan. Olen hinkannut tätä vasta puolisen vuotta ja jo nyt siinä on kohtia, joita rakastin aluksi, mutta joihin olen nyt ihan kypsä.

Huvittavinta on se, kuinka erotan päivänselvästi editoidessa kirjoitut kohdat ja Nanowrimon aikana kirjoitetut kohdat. Miksikö? Koska Nanowrimon aikana kirjoitetut ovat auttamatta parempia. Kässärillä oli jo silloin hyviä selkeä rakenne, joka tuntuu vesittyneen jonkin verran, kun lähdin laajentamaan.

Marraskuun lopussa TH:ssa oli 24 000 sanaa, nyt 34 000 sanaa. Olen varmasti kirjoittanut enemmänkin, mutta olen myös poistanut paljon sanoja. Poistin yhden sivujuonen, lisäsin toisen.

Scrivenerissa on kyllä se etu, että jokaisen kohtauksen sanamäärä on helppo tsekata erikseen. Siitä saa hyvän käsityksen ongelmakohdista ja vajaista luvuista.

Pitäisi kyllä lukea taas joku sellainen kirja, jossa on hieman normaalia haastavampi rakenne. Suosituksia?

8 kommenttia:

  1. Oletko lukenut Erin Morgensternin Yösirkusta? Se hyppelee ainakin kronologisesti erittäin paljon ja vähän sekoittaa.

    Tsemppiä editointeihin! :)

    VastaaPoista
  2. Kate Atkinsonin Elämä elämältä. En erityisesti pitänyt kirjasta (perustelut voit käydä halutessasi vilkaisemassa blogistani), mutta rakenne pysyi kasassa.

    Onnistuneena esimerkkinä takaumakirjallisuudesta taas pidin Marian Keyesin Rachelin lomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään: Rachelin loma siis avautuu vähitellen niin takaumien kuin nykyajan tapahtumien kautta ja käy ilmi, että alun minä-kertoja on äärimmäisen epäluotettava.

      Poista
  3. Neljäntienristeys! Se on loistava ja rakenne ei ole tyypillisin.

    Torey Haydenin Sähkökissassa on myös mielenkiintoinen rakenne, siinä on nykymaailman ja eräänlaisen rinnakkaismaailman tarina vuorotellen. Hayden on tunnettu tosipohjaisista kirjoistaan, mutta tuo on fiktiota.

    Tsemppiä editointiin! Tulostaminen ja paperien levittely lattialle voi myös auttaa.

    Ihania post it -lappuja sinulla.

    VastaaPoista
  4. Huh. Onneksi mulla ei ole tuollaista ongelmaa, kun kaikkien päähenkilöiden tarinat etenee selkeästi hahmotettavassa järjestyksessä. Tsemppiä sulle! Ongelman ja haasteen edessähän ne parhaat ideat ja toteutukset syntyykin, niin ties vaikka kääntäisit tän voitoksi.

    VastaaPoista
  5. Erikoinen rakenne? Olisiko Nabokovin Pale Fire mitään. ;-P Sehän taidettiin juuri kääntää suomeksikin.

    Erikoinen rakenneratkaisu on myös Lionel Shriverin romaanissa syntymäpäivän jälkeen, kun aika-avaruus jakautuu kahteen.

    Seija Vilénin Mangopuun alla taisi sekoittaa eri aikatasoja suunnilleen samaan virkkeeseenkin.

    Atwoodin Sokeassa surmaajassa on kaksi todellista aikatasoa ja yksi fiktiivinen.

    VastaaPoista
  6. Kauhulla odotan editointia, juuri tuo kohtausten siirtely ja loogisuuden pitäminen kasassa. Se loputon suo...ja minä olen jo raakakirjoitusvaiheessa umpisolmussa muutuvien tekiköideni kanssa. A p u a.
    Än

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille lukuvinkeistä! Pitää lisätä ne loputtoman pitkään lukujonoon. ;)

    VastaaPoista