perjantai 6. helmikuuta 2015

Synkronisiteettia sisäpinnalla

Minut on vallanut mitä kummallisin olo: 
kuin kässäri olisi yhtäkkiä kääntynyt nurinkurin.

TH on vuoropuhelua kahden maailman välillä, sanotaan niitä vaikka sisäpinnaksi ja ulkopinnaksi. Koko projektin olemassaolon aikana sisäpinta on ollut se oleellisempi, tarinan liha ja luut. Ulkopinta on ollut lähinnä iho-ja rasvakudoksena tukemassa tarinaa ja ankkuroinut sen lukijalle ymmärrettävään muotoon.

Kirjoitettuani Nanowrimossa projektin selkärangan olen siirtynyt tarinan lihoittamiseen. Kuvittelin alunperin, että pääpaino olisi sisäpinnalla, mutta ulkopinta tuntuukin olevan se tarinan osio, joka laajenee pyytämättä.

Sinisenä hetkenä kaikki näyttää oudolta.

Ajattelin pitkään, että tarinassa on kaksi keskeistä henkilöä. Sitten mukaan tuli kolmas, suorastaan raivasi itselleen tilaa sisäpinnalta, vaikka ei ole edes fyysisesti läsnä! Minusta oli ihan OK, ettei tarinassa voi esittää jokaisen hahmon näkökulmaa, mutta ehei, nämä hahmot eivät halua olla vaiti.

Ulkopinnalle on suorastaan tunkua, etenkin hahmoilta, jotka eivät edelleenkään ole fyysisesti läsnä. Sallittakoon läsnäolo heille, se syventää muitakin hahmoja, vaikka olisikin taustatarinaa. Siinä on muuten yksi toistuva elementti tarinoissani: taustatarina on aina ladattu täyteen ja käsikirjoitus alkaa vasta lähellä päähenkilön murtumispistettä.

Ehkä viime aikojen pohdiskeluilla on ollut merkitystä? Kävin läpi tarinan olennaisia teemoja ja niitä tunteita, joita haluan herättää lukijassa. Samalla mietin vertailukohtia omasta elämästäni: koska olen tuntenut samoin? Löysin kiinnekohdat näille tunteille, ja sen jälkeen ulkopintaa on alkanut pommittaa varsinainen ideatulva. En pohdi asioita tietoisesti, mutta jokin on nyt napsahtanut kohdilleen.

Ovat raja-aidat todellisia vai vain itserakennettuja?

Samalla olen alkanut kokea synkronisiteettia, eli merkitseviä yhteensattumia.

Olen lueskellut blogeja ja niissä on tullut vastaan kässärin aihepiiriä koskevia linkkejä, uutissivuilla uutisia jne. Tavallisesti olen löytänyt lähdemateriaalia vain ankaran googlettamisen kautta, joten ilmiö hämmentää. Ilmeisesti se on kuitenkin aika yleistä kirjoittajille, ainakin Johanna Sinisalo ja Tiina Raevaara tunnustivat kokeneensa sitä viime vuoden Finnconissa.  

Täytynee vain hyväksyä, että sisä-ja ulkopinta eivät ole yhtä eriytyneitä kuin luonnosvaiheessa, vaan ne tulevat lipumaan yhteen entistä rajummin. Itseasiassa sisäpintakin on lipunut ulkopinnalle, nyt kun asiaa tarkemmin ajattelen. Ei ehkä yhtä selkeästi kuin ulkopinta sisäpinnalle, mutta sen symboliikka on kyllä läsnä, kenties vielä tunnistamattomana. 

Jos puhuin pari kuukautta sitten kollaasikirjasta, tarkoittaa tämä, että palaset alkavat sulautua yhteen. Kohta rajapintaa ei enää erota. Se lienee tarkoituskin. 

7 kommenttia:

  1. Aina kun lukee blogiasi, oma näkökulma omaan kässäriin tuntuu hirvittävän pinnalliselta, kun en osaisi kuvailla sitä noin tiedosti.

    En ole tuollaista ilmiötä kokenut, vaan enemmänkin sellaista, että saan jonkin idean ja ennen kuin ehdin alkaa sitä kirjoittaa, tulee jokin ilmiö, josta voi saada hyvin helposti sellaisen kuvan, että se on inspiroinut tekstini, vaikka ei ole (esim. Ebola).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Ihan samoja fiiliksiä. Tää on ihastuttavaa luettavaa, kun joku kykenee analysoimaan tekstejään.

      Poista
    2. Analyysi on työssäni aika tarpeellinen taito, joten asioiden nimeäminen, luokittelu jne. ovat minulle päivittäistä hommaa. Tiedä sitten onko analyysistä hyötyä kirjoittamisen suhteen. Kovin keskeneräisiä ovat kässärini ainakin toistaiseksi. ;)

      Maija, olen kuullut myös tuosta ilmiöstä. Se on minusta hyvä merkki: luet taitavasti heikkoja signaaleja ja tartut niihin ennen muita. Väliäkö sillä mitä muut luulevat? Olet ainakin ajan hermoilla, jos teksti on valmis, kun siihen liittyvät ilmiöt räjähtävät. :D

      Poista
  2. Synkronisiteetti on hauska juttu, koen sitä itsekin säännöllisesti. Rakentelen mielessäni fantasioita, ja jos olen niissä tarpeeksi sisällä, koko maailma alkaa resonoida niiden kanssa. Jokainen uutinen, otsikko tai satunnainen lausahdus alkavat saada merkityskiä. Suodatan kaiken informaation fantasian läpi, kaikesta tulee potentiaalisra rakennusainesta. Ja koska kussakin fantasiassa on oma fokuksensa, alan huomaamaan yksityiskohtia maailmassa, aivan kuin ne ilmenisivät juuri nyt ja juuri minua varten. Homman voi selittää yksinkertaisesti sillä, että mielen valtaava asia saa kiinnittämään huomiota tiettyihin asioihin. Mutta jotain mystistä kokemuksessa silti on.

    Rakentelen fantasioita kaikenlaisesta kuten pelaamistani peleistä, lukemistani kirjoista tai näkemistäni elokuvista, jonka vuoksi olen jatkuvasssa haaveilun tilassa. Siksi näitä yhteensattumiakin tulee eteen, kun koko ajan kiinnostuu uusista aiheista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, juuri tuollainen se fiilis on, minulla tosin ei ihan noin intensiivinen. Johtuu varmaan siitä, että aiheeni ovat tyypillisesti olleet aika marginaalissa.

      Jatkuva haaveilun tila kuulostaa mielenkiintoiselta. Jos työn alla on useampi projekti, esiintyy synkronisiteettia varmasti enemmän. Kirjoittajalle on aina hyvä pitää silmät auki! ;)

      Poista
  3. Tuo synkronisiteetin (onko tälle helpompaa sanaa? :D) tunteminen johtuu kai osittain siitä, että kiinnittää huomiota aiheeseen siitä itse kirjoittaessaan, joten sitä tuntuu näkyvän enemmän vaikka sitä ei välttämättä ole esillä yhtään sen enempää kuin ennenkään. Tietysti riippuu aiheen marginaalisuudesta... voihan olla, että se jostain syystä on nyt enemmän pinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni Raevaara puhui heikoista signaaleista ja niiden aistimisesta tähän liittyen (jos se olisi helpompi muistaa)? Uskon että aiheet pomppaavat enemmän esille, kun ne ovat työn alla. Samalla kirjoittajat myös tarttuvat usein ajankohtaisiin aiheisiin, koska kimmoke tulee meitä ympäröivästä maailmasta. Silloinhan ei ole mikään ihme, että synkronisiteettia ilmenee enemmän.

      Minun aiheeni ovat yleensä niin marginaalissa, että ne eivät kauheasti tule vastaan. Tällä kertaa tarinaan kuitenkin liittyy yleismaailmallisempia osia, joten on todennäköisempää, että niihin törmää.

      Ja tietenkin miten omaa tekstiä havannoi. Teematasolla voi tulla eteen paljon luettavaa, mutta sitä ei huomaa, koska itse ei määrittele tekstiään samoin. Jos vaikka näkee hahmojen suhteen vain X:n ja Y:n suhteena, mutta ei ajattele heitä vaikkapa osallisina kolmiodraamaan. (olipa epäselvä ajatusketju O.o')

      Poista