torstai 19. helmikuuta 2015

Kuilun ylitys

Minun piti kirjoittaa pitkä ja rönsyilevä postaus ties mistä, mutta en voi viipyä kauaa. Olen saavuttanut flow:n ja näen tähtiä ja tarina vaatii tulla kirjoitetuksi nythetisamantien. Sanottavani kutistuu siis yhteen oivallukseen.

Olen keksinyt mikä kaikissa aiemmissa kässäreissä oli vialla, miksi ne piti hylätä ennen kuin ne kunnolla alkoivatkaan. Kirjoittaakseen jotain, joka todella puhuttelee, täytyy kohdata se mistä kirjoittaa.

Minä kyllä kirjoitin paljon, mutta en koskaan kohdannut, en pysähtynyt miettimään, en antanut tilaisuutta. Oli tekstiä vailla sielua, se niissä oli vialla.

Kuinka oudosti tämän kässärin kanssa palat tuntuvat vain loksahtelevan paikoilleen, kuin ne olisivat aina olleet siinä, hieman näkymättömissä, mutta olemassa kumminkin, odottamassa löytäjäänsä. Tunnen niin suurta riemua kirjoittaessani, se on minulle täysin epätyypillistä. Olen tottunut ruoskimaan itseäni kuin kunnon perfektionistin kuuluukin, joten on outoa, kun ruoskan iskuista ei koidu kipua vaan riemua.

Anteeksi lukijat, kehun tätä tunnetta maasta taivaisiin ja se tulee varmasti jo korvista ulos, mutta mielessäni minä synnytän galakseja ihoni läpi, teen kivistä kultaa ja syöksen tulta!

On mahdotonta kuvailla sitä suunnatonta riemua, kun oma teksti tuntuu järkyttävän upealta kuukausi toisensa jälkeen. En ole kokenut yhtä intensiivistä rakkautta sitten teini-iän. Koska aina muulloin teksti tuntuu kyllä mielenkiintoiselta, mutta tunnistan sen tylpät reunat ja tylsät lauseet ja kalutut ideat. Petyn itseeni niin valtavasti ja myöhemmin en halua enää edes katsoa tekstiä uudelleen.

Löysin yksi päivä Goodreadisista aivan loistavan kirjoittamista koskevan lainauksen, joka tiivistää varmaan tunteeni aika hyvin:

“Nobody tells this to people who are beginners, I wish someone told me. All of us who do creative work, we get into it because we have good taste. But there is this gap. For the first couple years you make stuff, it’s just not that good. It’s trying to be good, it has potential, but it’s not. But your taste, the thing that got you into the game, is still killer. And your taste is why your work disappoints you. A lot of people never get past this phase, they quit. Most people I know who do interesting, creative work went through years of this. We know our work doesn’t have this special thing that we want it to have. We all go through this. And if you are just starting out or you are still in this phase, you gotta know its normal and the most important thing you can do is do a lot of work. Put yourself on a deadline so that every week you will finish one story. It is only by going through a volume of work that you will close that gap, and your work will be as good as your ambitions. And I took longer to figure out how to do this than anyone I’ve ever met. It’s gonna take awhile. It’s normal to take awhile. You’ve just gotta fight your way through.” ~~Ira Glass

Tuntuu kuin olisin ensimmäistä kertaa päässyt tuon kuilun yli, kuin voisin oikeasti sanoa tekstistäni jollekin: "Tämä on hyvä. Lukisitko sen?"

Ehkä puolen vuoden päästä poden jo henkistä krapulaa, mutta juuri nyt kaikki on oikein ja väärin ja täydellistä silti. ♥

6 kommenttia:

  1. Onnea mahtavasta tunteesta ja tekstin kohtaamisesta!! :) Älä mieti tulevaisuutta, nauti tuosta hetkestä. Ja sitten kun teksti on valmis, anna se luettavaksi. Nim. odottaa malttamattomana.

    Hyvä tuo lainaus myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa kun on vaihteeksi näin positiivisia fiiliksiä. :)

      Poista
  2. No niin, nyt mua alkoi taas kiinnostamaan - mä tahdon päästä jo lukemaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun kiinnostuksen herättämiseen ei nähtävästi paljoa vaadita. Vielä joutuu kyllä odottamaan aika kauan. ;)

      Poista
  3. Wau, kuulostaa hienolta. Ei tosiaankaan kannata miettiä mahdollisia myöhempiä ongelmia -- vaan nauti! On kiva lukea kuvauksia siitä, kun kirjoittaminen menee hyvin, se piristää itseäkin. Monesti kun jään jumiin vain miettimään kirjoittamisen ongelmia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei jaksa itsekään aina rypeä kässärin ongelmissa, niitä kun riittää joka sormelle. ;)

      Poista