maanantai 26. tammikuuta 2015

Mielen maisemia

TH:ssä on paikka, johon minun tarvitsee päästä. Jostain syystä en hahmota sitä päässäni, kun kirjoitan. En todella tunne sitä, vaan haparoin ympäriinsä. Miljöö jää epämääräiseksi, ehkä ahdistavaksikin. Tämä tuntuu toistuvan useissa teksteissäni.

Luulen että ongelma johtuu osittain persoonastani. En ole ihmistyyppiä, joka huomaa kolleegan uuden kampauksen tai paidan. En huomaa sotkuisuutta kotona tai tunnista ihmisten kasvoja, ellen keskity niihin erikseen. Siksi kai minun on niin vaikeaa kuvitella hahmojeni ulkonäköä tai miljöötä.

Kirjoittamani jutut ovat tietyllä tapaa hyvin sisäänpäin kääntyneitä. Kirjoitan mieluiten tunteista ja tunnelmista. Oikeastaan ympäristön ainoa funktio tuntuu olevan hahmojen sisäisen maailman kuvaaminen. Siksi meri kuohuaa, myrskypilvet nousevat ja helle puristaa sisäänsä, kunnes voimia ei ole enää jäljellä.

Pidemmän päälle luonnon elävöittäminen ja valjastaminen vain tuohon tehtävään käy varmasti lukijan hermoille. Pitäisi opetella kuvaamaan myös niin, että miljööstä tulee oma hahmonsa, ei näkökulmahahmon jatke.

Kuvailu tulee minulla aina myöhemmissä editoinneissa. Toiminta ja ajatukset ovat kiinnostavampia ainesosia ja niiden pyörittely on minulle kohtauksen suola.

Epäilen että kuvaamisen vaikeus on toisaalta myös sanaston ongelma. Vanha "näytä älä kerro" ohje asettuu kuvaukseen muodossa "mahdollisimman konkreettista, ei abstraktia".

Minun on hankala visualisoida yksityiskohtia. En näe puita metsältä. Ja jos näen, en tiedä alkuunkaan mitä katson. Yllättäen suurimmat ongelmat ovat fantasiamaisemien kanssa. Minulla on ote todellisuudesta, mutta kaikki oman kokemuksen ulkopuolinen on hankalaa.

TH:n tärkein miljöö on minulle äärimmäisen hankala. Luulen että sitä on luonnosteltava esiin kirjoittamalla pelkkää kuvausta kässärin ulkopuolella. Kartan piirtäminen voisi olla myös avuksi. Kenties minun on piirrettävä ympäristöä ensin paperille, jotta se piirtyy aivoihinikin.

Salaperäinen miljöö kuulostaa muuten tältä:

14 kommenttia:

  1. Tuo piirtäminen voi olla oikein hyvä vaihtoehto, jos maiseman hahmottaminen mieleen tyhjästä on vaikeaa. Myös inspiraatiokuvia voi etsiä netistä, sillä monet taiteilijat ovat varmasti piirtäneet ja maalanneet mitä erilaisimpia fantasiamaisemia. Itse haen yleensä hahmoille kasvoja Googlen kuvatarjonnasta, koska siten minun on helpompi kirjoittaa heistä.

    Yksi vaihtoehto on myös valokuvaaminen, jos luonnosta löytyy jotain, mitä tarinassa voi hyödyntää. Kuvailin viime kesänä Tukholman Skansenissa rakennuksia ja maisemia mahdolliseksi tarinamateriaaliksi niin paljon, että mies alkoi jo huomautella kuvatulvasta. On kuitenkin helpompi kirjoittaa turvekattoisesta maakellaria muistuttavasta mökistä, kun sen on kuvannut monesta eri kulmasta.

    Toisaalta tuo sinun tapasi käyttää ympäristöä hahmojen tunnelmien kuvaamiseen kuulostaa hienolta tyylikeinolta. Sitäkään ei varmasti kannata kokonaan unohtaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä on vuosia kun olen viimeksi piirtänyt mitään, mutta ehkä se aktivoi aivoja eri tavalla kuin tietokoneen ruudun tuijottaminen. Käsintehdyt muistiinpanot ainakin laittavat minulla aina luovat mehut liikkeelle.

      Olen itseasiassa todella viehtynyt Pinterestiin ja kerännyt sinne paljon inspiraatiokuvia maisemiin liittyen. Ainoa ongelma on se, että siellä pyörivät pitkälti samat kuvat.

      Myös valokuvaamista olen harrastanut jo pari vuotta ja kuvia on kertynyt kiitettävästi. Pitäisi ehkä mennä hieman erilaisiin paikkoihin, että saisin otetta fantasiamaisemista. ;)

      Poista
  2. Uskon, että piirtäminen voisi hyvinkin auttaa! Itse olen hakenut kässärin alkuvaiheessa henkilöhahmojen kuvia Googlen kuvahausta. Monesti pyrin ottamaan näyttelijöiden kuvia, koska sen jälkeen on mielenkiintoista etsiä kyseisen näyttelijän leffoja ja katsoa Youtubesta pätkiä, jossa kyseinen henkilö puhuu ja liikkuu. Ainakin itse inspiroidun videoiden katselusta kovasti!
    Miljöö voi olla astetta hankalampi nähdä. Google on auttanut minua monesti tässäkin tapauksessa. Joskus surffailin vuokratalojen sivuilla ja valitsin sieltä taloja, joissa henkilöhahmoni asuvat. Tutustuin talon pohjapiirrustukseen ja sisustukseen tarkasti - se oli mukavaa puuhaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tässä en nyt tietenkään pohtinut erikseen noita fantasiamaailman elementtejä. Keinosi kuulostavat minusta hyviltä. Itse olen sitä mieltä, että monesti fantasiamaailman kuvauksessa(kin) less is more. Tapasi elävöittää luontoa ei ole suinkaan huono keino, koska se jättää lukijalle enemmän tulkinnanvaraa. Totta kai liika on liikaa, mutta osaat varmasti annostella kuvaukseen sopivasti abstrakteja ja konkreettisia elementtejä. Jo se, että tiedostat asian, auttaa sinua varmasti pääsemään pahimman ongelman yli.

      Poista
    2. En tajunnutkaan, että ihmiset käyttävät Googlen kuvahakua noin paljon. Minä välttelen sitä viimeiseen asti, koska näyttelijä ym. assosisaatiot vaikuttavat liikaa siihen millaiseksi hahmo muotoutuu. Pidän enemmän siitä, että he riehuvat vapaasti paperilla, vaikka sitten kasvottomina.

      Tuo on jo todella HC taustatutkimusta! En osaa kuvitella arkisia maisemia tuota kautta. Hahmoni vaan hilluvat... jossain. O.o

      Jep, luulen kyllä, että tämä lähtee tästä selkiytymään hiljalleen. Erityisesti tuo, että kirjoittaa kuvauksen erillään muusta tekstistä, tuntuu auttavan. :)

      Poista
    3. Haha, vai hc taustatutkimusta, en nyt sanoisi.. :D Tuo vuokratalosurffailu käy minulle viihteestä noin muutenkin, koska tykkään kauheasti suunnitella sisustusta ja linkitän toisinaan ystävieni kanssa vuokra-asuntoja, joissa tykkäisimme itse asua. Kässärin taustatutkimus tapahtuu siis usein siinä ohessa.

      Tuosta henkilöhahmojen visuaalisuudesta taas huomaa taas vain eri käytännöt sopivat eri kirjoittajille. Minä menen ihan hukkaan, jos en näe mielessäni jotain konkreettista. Toisaalta en kyllä ikinä paljastaisi lukijalle mikä kuva on innoittanut minua henkilöhahmoni luonnissa. Ne pohjatyöt olen tarkoittanut vain itseäni varten.

      Poista
    4. Niin, no jos noita tutkii muutenkin, ei se varmaan tunnu kauhean suurelta vaivalta silmäillä kirjoittamista varten samalla. ;)

      Esikuvia minulla on olemassa joillekin hahmoilleni, eräänlaisia ankkurijuttuja, joista olen lähtenyt matkaan. Hahmoista on vaikea enää loppuvaiheessa löytää yhtenäisyyksiä aloituspisteeseen, joten en osaa kuvitella kertovani kenellekään kuinka hahmo X on sen ja sen epäpyhä yhteensulautuma. XD

      Poista
  3. Mielenkiintoista...

    Realistisista miljöistä täytyy myöntää, että taustalla on minulla aina jokin oikea paikka, ja tiedän varsin tarkastikin, miten pääpiirteet ovat asettuneet. Yksityiskohdat ovat asia erikseen. Ongelma on se, että paikoissa liikkuvat hahmot ovat paljon mielenkiintoisempia kuin ympäristö.

    En harkitsekaan hahmojeni piirtämistä, koska siitä tulisi vain jotakin kamalaa. :D

    Kannatan muuten ainakin tiettyyn rajaan asti hahmojen tunnelmien vahvistusta ympäristöllä. Toinen asia on se, että esim. ahdistunut hahmo havainnoi ympäristöä eri tavalla kuin esim. rakastunut, ja sitäkin kautta ympäristökuvaus tukee tarinaa näkökulmahenkilön kautta. :) Tätä pyrin itse hyödyntämään.

    Tsemppiä, kyllä se sieltä hahmottuu!

    Olen joskus tehnyt pohjapiirroksia kämpistä ja hyvin summittaisiakin karttoja. Minäkin harrastan kuvagooglailua, mutta en missään nimessä (tuntemiani) julkkiksia, vaan esim. hiustyylin perusteella. Kuvat kuitenkin toimivat vain ispiraationa, eivät koko totuutena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen selvästi joku ihan poikkeustapaus, koska en mieti näitä juuri lainkaan etukäteen. Se toisaalta kyllä selittää monta asiaa. Esim. LP:ssä harhailtiin paljon sekavissa maisemissa ja kirjoittaja oli niistä aivan yhtä pihalla kuin hahmotkin!

      Voin hahmotella maisemia, mutta hahmoja en kans halua kuvitella. Se vaan ahdistaa jostain syystä.

      Tuota hiukan tarkoitinkin. Elävöitän ja heijastelen luonnolla sen verran, että pitää olla tarkkana övereiden kanssa. Muuten kyllä pidän siitä kirjoitustekniikkana.

      Poista
  4. Minunkin miljöö voi vaihdella henkilön mielialojen mukaan. Kyllä sitä välillä voi käyttää, mutta jos aina myrskyää, kun henkilöä suututtaa, voihan se olla vähän klisee.

    Kannatan karttaa! Se voisi auttaa. Minä en googlaa kasvoja, koska häiritsee jos kasvot on jo käytössä, mutta hiuksia, vaatteita ja taloja olen googlannut. Ja piirtänyt pohjapiirroksia henkilöjen asunnoille. Jostain syystä pohjapiirrokset on minulle tärkeitä hahmottaa.

    Minullakin on muuten huono kasvomuisti. On kiusallista keskustella ihmisen kanssa, jos tätä ei tunnista, mutta pitäisi tunnistaa. Onneksi nykyään ongelma ei ole niin paha, mutta koulussa ja yliopistossa, jossa oli niin paljon ihmisiä, saatoin joskus keskustella pitkät pätkät jonkun kanssa miettien hiljaa mielessäni, että mistähän tuo tyyppi minut tuntee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, klisheisyyttä hieman pelkään.

      Pohjapiirrustukset ovat näköjään suosittuja! Ehkä pitää kokeilla itsekin. Nuorempana piirsin eeppisille fantasiatarinoilleni aina kartat, mutta en ole tehnyt sitä varmaan vuosiin.

      Minulla sama ongelma. Siihen päälle kun lisää huonon nimimuistin, saan aina vältellä noloja tilanteita puolituntemattomien kanssa. O.O'

      Poista
    2. Tämä on kyllä mielenkiintoinen aihe. Jatkan vielä sen verran, että minusta luontoa on helpompi kuvailla kuin kaupunkiympäristöä. Tiedän suurin piirtein, minkä kokoiseen paikkaan tekstini sijoittuu. Ei kaikjea tarvitse minusta tietää, mutta on hyvä jos suurin piirtein tietää paljonko vaikka menee aikaa a:sta b:hen. Ja talojen kanssa: voiko yhdellä askeleella haroata keittiöön, voiko kompastua portaisiin, vakoilla naapuria ikkunasta vai peittääkö pihapuu näkymät... pikkujuttuja, mutta niillä voi luoda yksityiskohtia tarinaan. Kaikkihan ei tykkää henkilöitä kuvailla lainkaan. Itse tykkään lukea jotain vinkkejä tekstistä mielikuvituksen avuksi.

      Nimimuistini on kasvomuistia parempi, mutta en tiedä voiko silläkään kehuskella. :D

      Poista
    3. Okei, korjaan, minäkin googlailen lähinnä tukkia. ;) Mutta nekin muuttuvat sitten vähitellen. Mutta jotain konkreettista on kiva olla lähtöä helpottamaan.

      Nimimuistini on maailman surkein ja on kamalaa etenkin töissä, kun en muista kenenkään nimiä, vaikka ollaan oltu yli vuosi työkavereja (tosin työkaverejani on vähintään kymmeniä ellei lähempänä sataa), mutta minun nimeni muistetaan. ikävintä on, että olen ollut uudestavuodesta lähtien velkaa yhdelle työkaverille, mutta en ole nähnyt häntä enkä voi jättää rahoja hänelle, koska en muista hänen nimeään. :/

      Bee, nuo oli hyviä esimerkkejä! Nimenomaan! Ja on hyvä tietää, näkeekö sohvalta suoraan ulko-ovelle, ehtiikö jonkun matkan aikana tulla pimeä, voiko välin ylipäätään kävellä, näkyykö parvekkeen tapahtumat keittiöön jne. Näitä olen ainakin omassa käsiksessä pohtinut. :)

      Poista
    4. Ilman muuta luontoa on helpompi kuvailla kuin kaupunkia! Katselen luontomaisemia muutenkin mielellään, kaupunkeja huomattavasti vähemmän. Ympäristön logiikka on kyllä asia, johon pitää kiinnittää huomiota, ettei tule vahingossa luoneeksi mahdottomalla logiikalla pelittäviä paikkoja (tosin sehän voi herättää lukijassa myös kauhun väreitä ;))

      Minulla on kyllä hahmokuvailua, mutta se on hyvin suurpiirteistä. Hiusväri, pituus, pukeutumistyyli, mutta harvemmin menen sitä tarkempiin yksityiskohtiin.

      Voi ei Lila! Ehkä hän tulee jossain vaiheessa vaatimaan rahojaan. XD

      Olen onnistunut kiertämään suurimman osan esimerkin ongelmista sillä, että kirjoitan lyhyitä kohtauksia joiden sijainnit harvemmin osuvat samaan paikkaan kahdesti. Olisikin jännää kirjoittaa joskus vain yhteen paikkaan sijoittuva teksti!

      Poista