lauantai 31. tammikuuta 2015

J.S Meresmaa: Mifongin Mahti

Kirja tuli ulos jo syksyllä ja lähti matkaan Helsingin Kirjamessuilta, mutta lukujonossa on yksinkertaisesti ollut niin paljon kaikenlaista, että en ole ehtinyt uusimman Mifongin pariin kuin vasta nyt. Olen itsekin hieman yllättynyt siitä, miten hyvin tämä sarja on minut koukuttanut. En lue nykyisin juuri lainkaan pitkiä sarjoja tai high fantasiaa, joten Mifonki on aikamoinen poikkeus tästä linjasta.

On kuitenkin mukava huomata, että seikkailufantasia uppoaa edelleen ja sarja on pystynyt pitämään pihdeissään tällaisen skeptikonkin. :)

J.S. Meresmaa, 2014, Myllylahti, oma ostos

Mifongin Mahdissa hypätään reilusti tulevaisuuteen, ja tarinan pääosaan siirtyvät Ardisin lapset Fewrynn ja Ciaran. Sukupolvenvaihdos ei ehkä ole kaikille lukijoille mieleen, mutta minusta se antaa tarinalle aivan uutta virtaa. Aiemmista osista tutut hahmot ovat nyt enemmän sivuhahmoja, mutta ikä ja uudet roolit paljastavat heistä uusia ulottuvuuksia. 

Aivan tarinan alussa näytetään lukijalle Linniä ja Harbenia seuranneen orpopojan Moharin tie osaksi Ardisin perhettä. Sitten esitellään Fewrynn ja Ciaran, kun lapset vielä elävät yhdessä pantterilaaksossa. Fewrynn opettelee elämään mifongilta saamiensa voimien kanssa ja kokee ensi-ihastuksensa Mohariin. Ciaran puolestaan valmistautuu muuttamaan Merontesiin tullakseen kuninkaaksi Ardisin ja tämän isän sopimuksen mukaisesti. 

Neljä vuotta myöhemmin Ciaran on nousemassa Merontesin kuninkaaksi, kun hän tapaa äitinsä vanhan tutun, Danten. Merontesia on vaivannut edellisen kirjan tapahtumista lähtien kirous, joka estää uusien lasten syntymisen kaupunkiin. Samaan aikaan tietyt tahot juonittelevat estääkseen kruununprinssin nousun valtaan. Suuri onnettomuus kutsuukin Fewrynnin monen käänteen kautta veljensä avuksi mifonkien tumman mahdin uhatessa koko Merontesia. 

Kuka sinä olet? Hän huusi naiselle, joka lipui häntä kohti viha ja tuska silmissään. Hän tunsi tuulen hiuksissaan ja poskillaan, ja haistoi kummallisen, litteän hajun. Hän tiesi, että tällä kertaa hän ei ollut unessa, hän oli erilaisessa ulottuvuudessa, eikä hän ollut avuton.

Sapeli naisen vyöllä välkähteli valoa, jonka lähdettä oli mahdotonta paikantaa. Mustat kiharat naisen kasvojen ympärillä tanssahtelivat.


Miksi piinaat minua?

Mahti on ehdottomasti tähänastisista Mifonki-kirjoista paras. Aiempi osien hapuilevuus on kadonnut, ja Meresmaa kuljettaa tarinaa osaavasti, vaikka hahmokaarti onkin paisunut jo aikamoiseksi. Siinä missä Mifongin Aika oli hieman hajanainen, tuntuu Mahti paljon orgaanisemmalta ja yhtenäisemmältä. Seikkailujuonen sekaan mahtuvat kunkin hahmon omat ongelmat ja motivaatiot käyvät hyvin järkeen.

Kuten olen aiemminkin sanonut, en ole Ardisin ja Danten suurin ystävä, mikä on varmasti vaikuttanut osaltaan siihen, että en ole aiempiin kirjoihin silmittömästi rakastunut. Uusien päähenkilöiden myötä huomasin nauttivani Mifongin maailmasta huomattavasti enemmän. Fewrynn on kiehtova hahmo ainutlaatuisuudessaan, Mohari rakastettava renttu, Ciaran aidosti velvollisuuksiensa hämmentävä nuorukainen ja Bronnhild mukavan erilainen näkökulmahahmo muihin verrattuna. Kirja ei ollut missään vaiheessa vain yhden hahmon show, vaan pikemminkin hyvin öljytty ratas, jonka eri osat työskentelivät yhdessä aina loppuun asti.

Suunnittelemattomuus on selvästi Meresmaan etu, sillä juoni taipuu usein sellaiseen suuntaan, että en osannut ennustaa sitä etukäteen. Kokonaisuus pysyi raikkaana, vaikka juoni ammentaakin keskiaikafantasialle tyypillisistä aineksista. Pidin etenkin siitä, miten Meresmaa on laajentanut mifonkien kuvausta tässä osassa.

Ihmissuhdekuviot on esitetty mukavan maanläheisesti: kaikki ei aina mene kuin haluaisi ja rakkaus voi kääntyä kohtalokkaaksi. Romanttiset viritelmät eivät myöskään tunnu irrallisilta, vaan ovat olennainen osa kirjaa. Onneksi ne on kirjoitettu taidolla ja tunnelma on kaukana siirappisesta.

Fewrynnin kirkaisu tukahtui nopeasti, sillä paksun nahkarukkasen peittämä käsi painui hänen suulleen.

Hän tunnisti Moharin kasvot, mutta sydämen pillastunut tykytys ei siitä laantunut. Hän tyrkki kauhuissan pojan kättä kauemmas itsestään, mutta Mohari virnisti.

"Nyt kun mulla on nämä pajakintaat, niin etpähän varmasti polta."

"Hullu!" Fewrynn henkäisi, kun Moharin käsi väistyi hänen naamaltaan. Hän perääntyi vuoteella ja potki peittoa heidän väliinsä. "Mitä teet täällä? Kuinka pääsit sisään?" Fewrynn vilkaisi ovea, joka oli edelleen lukittu.

"Sun ikkunas on raollaan", Mohari vinkkasi ja asettui istumaan Fewrynnin sängyn reunalle.

Kirjassa on paljon herkullisia sivuhahmoja, kuten kaksosten lupsakka pikkusisar Pyon, Rondestanien nuorin veli Roan, Fewrynniä kaitseva Memhri sekä eläkepäivilläänkin tarkkasilmäinen Elingmar. Tarinassa riittää käänteitä ja yllätyksiä aina loppumetreille asti, ja ei-niin-yllättäen tarina päättyy jälleen koukuttavaan cliffhangeriin. Meresmaa taitaa tehdä tämän tahallaan? ;)

Kirja oli nopealukuinen, mietinpä jopa puolessavälissä, miten jälkipuolisko voi mitenkään riittää tarinalle, kun olisin mielellään lukenut paljon enemmänkin. Hahmoista on muodostunut kirjojen kuluessa yksi laajalle levittäytynyt perhe, jonka pariin palaan mielelläni taas seuraavan kirjan myötä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti