torstai 11. joulukuuta 2014

Sielunruokaa

Kuinka voi tuntea tukehtuvansa ilman sanoja? Ja silti näin aina välillä käy. Kiihtymys laukkaa, kunnes pääsen hyllylleni, otan kirjan käteen ja juon sivuilta. Humallun, unohdun.

En kuitenkaan tee tätä itselleni, vaan hänelle. Hänen äänensä on runoissa ja hän puhuu minulle kirkkaimmin muiden sanoissa.

Se hetki kun oikeat sanat osuvat kohdalle: luodin lailla ne singahtavat mieleeni. Kirjoitan ne ylös. Juuri tämän hän tuntisi rinnassaan kipuna, tämän hän muistaisi ikuisesti. Hän kaikuu kirkkaimmin kuolleiden äänissä.

En oikein tiedä miten hän syntyi. Eräs päivä vain löysin hänet runokirjojen sivuilta. Eräs päivä hänen ihonsa kuivui ilman runoja ja hän rukoili pysähdystä. Edes hetkeksi. Tunnet kyllä sanat, kun löydät ne. Ja nyt hänen sanansa virtaavat lävitseni, hänen tunteensa. On turha edes yrittää mitään muuta, juuri nyt puhun vain hänen kieltään.

Joskus hahmo voi ottaa kirjoittajansa väkivalloin hallintaan, liikuttaa kehoani, huuliani. Silloin luen näitä:







Tilasin itselleni joululahjaksi John Keatsia ja Uuno Kailasta. Minulla on tunne, että hän viihtyy heidän äärellään. Ruokin tätä liekkiä. Miten ihanaa kun kirjoittaminen ei ole umpikujaa vaan loputonta unta, jossa uutta on joka päivä, lähes vaivatta.

Joskus tulee kumminkin taas päivä, kun hän vaikenee tajutessaan, ettei kerro omaa tarinaansa, vaan jonkun toisen. Ja sitten se hetki, kun sanojen ihanuus on pelkkä muisto ja jäljellä vain tomua.

7 kommenttia:

  1. Tämä oli jotenkin hurmaava kirjoitus. Rakastan runoja, muun muassa siksi ettei niiden tarvitse seurata mitään selitettävää järkeä, ne ovat jotenkin sen kaiken yläpuolella. Ne ovat vähän kuin musiikkia tai kuvataidetta sanoilla: ne sanovat, paljonkin, mutta ihan eri tavalla kuin proosa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runot ovat kyllä oiva lääke, kun oman tekstin järkeistäminen ja editointi ja haravointi alkavat tympiä. Toki runojakin on aikanaan mietitty ja muokattu, mutta lukijalle näkyy vain valmista pintaa, jossa on silti rosoja. Se lohduttaa. :)

      Poista
  2. Luen hyvin vähän runoutta, mutta silloin kun luen, on parasta lukea niitä ilman liiallista analysointia, jota koulussa aina harrastettiin. Vain nauttia sanoista ja niiden virtauksista. Kuulostaa hyvältä flow'lta ja hyviltä joululahjoilta itselle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä oikeastaan pikakelaan runokokoelmia. Taitan sivut niistä runoista, joista tarttuu jotain silmäilemällä mukaan. Sitten luen ne myöhemmin tarkemmin ja joskus taas selailen muitakin. Pidän siitä, että kokoelmissa voi huoletta skipata tavaraa toisin kuin romaanien kanssa.

      Poista
  3. Ah, kyllä! Runoja! Oletko kokeillut Eeva-Liisa Mannerta? Voisit tykätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on loputtoman pitkä "tutustu näihin runoilijoihin" lista, mutta onneksi se lyhenee edes joskus! Eeva-Liisa Mannerta olen lukenut satunnaisesti kirjoituskurssilla, mutta hän vaikuttaa kyllä sukulaissielulta. Ehkä sitten kun tämän hetkiset "uutuudet" on sulautettu kirjoittajan tajuntaan? ;)

      Poista