tiistai 9. joulukuuta 2014

Salaisuus

Blogin päivittäminen on takkuillut viime aikoina. Ei ole varsinaisesti mitään raportoitavaa ja kirjoittaminen itsessään on tällä hetkellä... liian liki.

TH:n hahmojen suru on melkein omani, kirjoitan tarinaa kuin hybriksessä vellova harrastelija vain voi, eikä prosessin analysointi ei ole mielekästä. Lisäsin tarinaan toisen kertojan ja itselleni haastavamman kerronnanmuodon, joka pitää solmia osaksi kokonaisuutta. Se tuntuu sähköistäneen kaiken.

Visioni tarinalle on selkiytynyt ja sen seurauksena oivallus siitä, että nykyiset sanat ovat pelkkä runko, joka vaatii rutkasti uudelleenkirjoittamista. Tarinaa on laajennettava uusien oivallusten valossa ja hahmoja myös. Eniten minua hermostuttaa taustatutkimus, jota tarina vaatii.

En usko, että kässäri on menossa mihinkään seuraavan vuoden aikana. Kisat olivat mukavaa utopiaa, tavoite joka pitää liikkeessä syksyn kohmeessa. Nyt kun tekstin laajuus ja todellinen luonne alkaa valjeta, ymmärrän paremmin mitä ehdin ja mitä en. Olisi tietenkin mukavaa saada tekstiä eteenpäin heti, niinhän se olisi aina. Ulkoiset jutut eivät voi kuitenkaan määritellä prosessia, vaan on mentävä tekstin ehdoilla.

Tämä on muutenkin erikoinen projekti. En tahtoisi puhua siitä ollenkaan, en kenellekään. Siinä missä muiden kanssa on riittänyt jokin ulkoinen selitys, täytyy TH purkaa osiinsa ja selittää auki, jotta siihen liittyvistää ongelmista voi lainkaan keskustella.

Ja siitä puhuminen on uuvuttavaa. Ja puhumattomuus on uuvuttavaa. Olemme tarinan kanssa omassa maailmassamme, johon ei mahdu ketään muuta. Se on hyvin yksinäistä.

Toisaalta se on salaisuus, joka saa minut hymyilemään. Saatan lukea blogitekstejä vuoden päästä ja naureskella näille tuntemuksille, mutta juuri nyt projekti tuntuu tyystin erilaiselta verrattuna muihin teksteihini. Kuin olisin löytänyt jotain aivan muuta.

Kässärin ulkopuolinen maailma onkin ollut hiljainen. Töissä on stressaavaa, työmatka ärsyttää, enkä ole jaksanut pahemmin lukea. Olen myös odotellut Portin tuloksia. Tuskinpa sieltä sijoittumista tulee, mutta joku kunniamaininta olisi ollut kiva piriste päivään. Portti-novellini menee Viitalaisille luettavaksi ennen joulua, joten ainakin saan siitä jotain palautetta kisan jälkeen.

Mutta mikä parasta, minulla on tammikuussa kaksi viikkoa lomaa. Aion kirjoittaa.

12 kommenttia:

  1. Kiva lukea kirjoittamiskuulumisiasi! =D Minä en juuri koskaan puhu kenellekään tarinoistani sen kummemmin kun ne ovat kesken, jonkin verran saatan siskolleni jutella fiiliksiäni, mutta en tiedä,kiinnostaako häntäkään oikeasti. Tai höpötellä sinun blogisi kommenteissa. =D Yksinäistä puuhaa, toden totta. Mutta just mun puuhaa. =D

    Minulla on editointi kesken. Siirsin sen aloittamista kuukausikaupalla (koska voin), mutta viimein sain aloitetttua viime kuun lopulla. Aikamoinen kiire tulee, kun olen ajatellut, että vuodenvaihteessa se olisi melko hyvässä kunnossa. Mä joka päivä töitä teen, joka ainoa aamu mielikuvitusmaailmaan meen... =D Ja niin edelleen.

    On ollut taas hirveää huomata, että miten ristiriitaisesti omaan tekstiinsä suhtautuu. Välillä tuntuu, että ou jea, tosi hyvä, ja sitten, ou jea, olen tosi surkea. Toiseksi, tiedän, ettei käsikirjoitus ole todellakaan kaikille. Tiedän, että se on kummallinen ja jollain tavalla raskas, ei kovin juonivetoinen, ja ihan älytön, eikä sen ole tarkoituskaan olla mikään uskottavuuden perikuva. Saapi nähdä... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä juttelen yleensä aika avoimesti perheenjäsenille ja kirjoittajakavereidenkin kanssa tulee juteltua jonkin verran. Tämän kanssa on ollut tavallista tiiviimpi lukko. Mutta blogini kommenteissa saa aina höpötellä, se ei minua haittaa!

      Editointi on sen verran raskasta puuhaa, että en ihmettele lainkaan sen lykkäämistä. Mutta jos intoa on, saavat aikataulut minusta joustaa. Todella vaikeahan se on etukäteen sanoa, miten kauan joku prosessi vie.

      Joo, ylä-ja alamäet ovat tyypillisiä ihan kaikille. Niiden ristitulessa on kuitenkin hyvä paikka työstää tekstiä. Näkeepähän ainakin niitä kuuluisia "uusia näkökulmia". Minusta ei kannattaa arvottaa omaa kirjoittamistaan liiaksi. Kyllä viihteelliset tarinatkin ovat arvokkaita! ;)

      Poista
  2. Tsemppiä kirjoittamisiin! Oikeastaan on aika hienoa jos tarina on liki. Silloin sitä ainakin elää.

    (Masentavammalta puolelta pitää kertoa, että Portti-menestyjät ovat jo saaneet puhelinsoittonsa...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Parempi tietenki näin. Olisi vaikea työstää tekstiä, joka ei herätä itsessäkään mitään tunteita.

      Portti-asiaa hiukan ounastelinkin. Kai se tiedote sieltä perästä päin sitten joskus tulee. ;)

      Poista
    2. Täällä muuten tulokset:
      https://www.facebook.com/groups/82757206913/permalink/10152540528936914/

      Poista
  3. Pidä salaisuus, jos tuntuu siltä, ettet halua jakaa tarinaa vielä kenenkään kanssa. Tietenkään ei ole hyvä jos puhumattomuus ahdistaa. Mutta ainahan voi puhua yleisemmällä tasolla - vai voiko? Tsemppiä joka tapauksessa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaminen on niin ristiriitaista puuhaa, ettei sitä voi ymmärtää. Yhtenä hetkenä ei voi puhua ja toisena on pakko puhua. Olen rajannut puhumisen projektin suhteen hyvin ylimalkaiseksi, se lienee parasta. Ja kiitos tsempeistä. :)

      Poista
  4. Kuulostaapa ihanalta ja inhottavalta yhtä aikaa. Älä hautaudu liikaa yksinäisyyteen, puhu niin yleisellä tasolla kuin tarpeellista, jos siitä on mitään apua. Ja tsemppiä!

    Kaksi viikkoa lomaa kuulostaa loistolta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että kirjoituskammioon on välillä pakkokin hautautua, mutta onneksi oven saa pitää auki ja huudella sieltä muille, edes satunnaisesti.

      Kaksi viikkoa lomaa on kyllä luksusta, vaikka ei ihan osunutkaan sinne minne halusin. :D

      Poista
  5. On pitänyt kommentoida tätä jo ikuisuuden. Tiedän niin mistä puhut, kun puhut TH:hon liittyvistä fiiliksistä. Tai minusta ainakin tuntuu, että voin samaistua tähän, koska koin samantapaisia fiiliksiä kun kirjoitin L:ää. En halunnut näyttää tekstiä kenellekään, enkä puhua siitä, koska jotenkin vain tiesin...tiesin, että tässä se nyt on, se teksti jota täytyy pitää kuin kukkaa kämmenellä.

    Onnittelut tammikuun kirjoituslomasta! Itsellänikin on kuun puolivälissä viikko kirjoitusvapaata ja se todella tulee tarpeeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä omituinen fiilis, siitä ei pääse mihinkään. Mutta hyvä tietää, ettei tämä ole merkki aivojen totaalivalumisesta vaan pikemminkin osa kirjoittamisen mystisempiä virtoja. XD

      Kirjoitusvapaa on parasta ikinä! :)

      Poista