tiistai 2. joulukuuta 2014

Kirjoittajakoulussa

Monia lukijoita varmaan kiinnostaa se, miten opiskeluni Viita-akatemiassa ovat lähteneet käyntiin. Kyseessä on opinahjo, jolle löytyy arvostusta, mutta jonka toiminnasta on aika vähän tietoa netissä - ainakin näin itse koin, kun kiinnostuin Viita-akatemiasta ensimmäisen kerran syksyllä 2013.

En ehtinyt sinä vuonna vielä hakuun, mutta laitoin kirjoittajakoulun muistiini ja palasin siihen pitkin vuotta, kunnes kohdalleni osui henkilö, joka oli käynyt kyseisen koulutuksen. Keskustelun myötä tein päätöksen hakeutua kouluun ja minua onnisti seuraavassa haussa.

Millaista itse opiskelu sitten on?

Viitakettuni syö tapaamisissa käsitellyt tekstit. Se on jo melkein täynnä.

Viita-akatemia on kolmivuotinen kirjoittajakoulu. 1.vuosikurssilla meitä on yhteensä 15 opiskelijaa. Toimintamme näkyvin osuus ovat 1-2 krt kuukaudessa tapahtuvat lähiopetuskerrat. Nämä sijoittuvat aina viikonlopuille ja kestävät 4 tuntia lauantaina ja sunnuntaina.

Pitkämatkalaisena tämä tarkoittaa sitä, että ajan perjantaiaamuna töihin, sieltä mökille, mökiltä Tampereelle ja takaisin kahtena päivänä ja sitten taas maanantaiaamuna töihin, ennen kuin palaan viimein kotiin. Nukun vieraassa sängyssä paljon huonommin ja tulen kotiin totaalisen uupuneena mutta onnellisena. Erityisen rankkaa matkustaminen on pimeinä syysiltoina. :(

Lähitunneilla käsitellään pääasiassa kurssilaisten tekstejä, jotka saamme printteinä (tai halutessamme sähköisesti) edellisellä tapaamiskerralla. Teksteille jää lukuaikaa tapaamisten tiheydestä riippuen 2-4 viikkoa. Ohjaajamme suunnittelee tuntien sisällön ja tekstien käsittelyjärjestyksen, kun taas oppilaat tarjoavat tekstejä luettavaksi kun niin haluavat. Joku tarjoaa useammin, joku ei ehkä vielä ensimmäisenä vuonna lainkaan.

Tekstejä on ihan kaikenlaisia: On lyhyt proosaa, runoja, draamaa, romaanikäsikirjoituksia, novelleja jne. Myös genret vaihtelevat laidasta laitaan, eniten tunneilla näkee ehkä realismia.

Näiden lisäksi tunneilla on ohjaajan suunnittelemaa ohjelmaa: kirjoitusharjoituksia, runojen/tekstien lukemista ja niistä keskustelua, teorian käsittelyä lyhyiden esimerkkien tai kirjoista lainattujen esseiden perusteella. Niin ja kirjailijavieraita.

Viime sunnuntaina esimerkiksi käsittelimme otetta näytelmästä, meillä kävi kirjailijavieras ja keskustelimme vielä yleisesti monesta asiasta. Tekstien käsittelyaika on pääsääntöisesti sellainen 40 min - 1h. Juttua tuntuu aina riittävän enemmän kuin aikaa, joten pääasiassa keskustelu liikkuu suurissa linjoissa ja yksityiskohtaisempi palaute jätetään sähköposteihin ja kahvitauoille.

Viitalaisia on ihan kaikenlaisia: on parikymppisiä, kolmikymppisiä, keski-ikäisiä ja eläkeikäisiä. On toimittajia, käsikirjoittajia, opiskelijoita, opettajia ja meitä tavallaisia tallaajia, joiden työ ei liity kirjoittamiseen mitenkään. On perheellisiä ja perheettömiä, sinkkuja ja parisuhteessa eläviä. Tästä voi siis päätellä, että meitä on huoneessa aika heterogeeninen joukko.

Inkivääritee auttaa jaksamaan, 

Osa analysoi lukemaansa syvällisesti ja pääsee hienosti sisään teksteihin. Osa pureutuu niihin konkreettisemmin ja osa ei aina osaa sanoa mitään. Toisaalta 15 ihmisen olisi hankala olla äänessä yhtä aikaa. Kirjoittaja itse saa olla äänessä tai hiljaa. Hän usein esittelee käsiteltävän tekstin ja kertoo missä työvaiheessa se on ja millaista palautetta toivoo (luonnosvaiheessa olevaan tekstiin ei kannata esim. huomauttaa kauheasti lausetason jutuista).

Ohjaajamme jakaa viittaamalla pyydetyt puheenvuorot ja katsoo näin, ettei palaute veny yhden henkilön monologiksi. Keskustelu on vilkasta ja palaute usein ristiriitaista. Kritiikkiä annetaan, mutta hyvällä mielellä ja huumoriakin keskusteluun aina valuu. Perushenki on ehdottomasti kannustava.

Tällä systeemillä tekstiä kuitenkin tulee luettavaksi aika paljon. Samana viikonloppuna saatetaan käsitellä parhaimmillaan 8 ihmisen tuotoksia: Runoja nippu, esim. 30 sivua kässäriä, pari novellia jne. Koelukeminen täytyy jaksottaa arkeen. Tämän vuoksi opiskelijoilta odotetaan sitoutumista myös muiden tekstien lukemiseen ja analysointiin. Katse ei voi olla itsekkäästi vain omissa tuotoksissa, koska muiden antamasta palautteesta ja omasta palautteenannosta oppii koko ajan uutta.

Eilen meillä kävi kirjailijavieras puhumassa ja vastailemassa kysymyksiimme muutaman tunnin ajan. Esitys oli antoisa ja kuulimme esimerkiksi siitä, miten kirjailijavieraamme on itse tullut kirjailijaksi. Erityisen huvittava oli hetki, kun vieraamme pyysi meitä leikittelemään ajatuksella kohtalosta. Hän oli tuonut meille liudan kortteja, joista jokaiseen oli kirjoitettu yksi viidestä erilaisesta ohjeesta kirjoittajalle. Jokainen meistä sai valita yhden kortin ja kohtalo ohjaisi tarpeellisen neuvon kullekin kirjoittajalle.

Kirjoittamisessa on omat vaiheensa ja kriisihetkensä. Blogin alkuaikoina kriisini koski kielellisen ilmaisuni köyhtymistä. Tein paljon töitä, että veistin esiin nykyisen tyylini ja pääsin eroon puisevista lauseista. Kirjoitin satoja tuhansia sanoja, pyysin palautetta, editoin, luin ja olin itselleni ankara.

Sen jälkeen tuli kriisi aiheista, halusinhan mukamas kirjoittaa fantasiaa ja viihdettä, vaikka itse käsikirjoitukset olivat raskaita ja ottivat kantaa vaikeisiin asioihin. Löysin kultaisen keskitien spekulatiivisesta fiktiosta ja tavastani yhdistää maagisuus arkisuuteen.

Tähän liittyi kriisi kirjoittajan äänestäni, jota vierastin vielä viime keväänä. Siihen ei auttanut kuin hidas hyväksyminen: tätä minä olen ja tästä minä kirjoitan ja tällä tavalla.

Viime aikoina olen kriiseillyt halustani kirjoittaa todella vaikeista aiheista, sellaisista joita ei voikaan vain googlettaa ja kirjoittaa heti käsikirjoitusta, vaan ne vaativat todellista paneutumista, taustatutkimusta ja kypsyttelyä.

Viisamman neuvo on kullan kallis.

Mutta palatkaamme kortteihin, joissa oli kirjoitusneuvoja, ja siihen kohtaloon.

Minun korttini neuvoo: ole rohkea!

Noita sanoja minä tarvitsin. On aina rankempaa mennä sieltä, missä aita on korkea ja pelottava. Vieraamme avasi kirjoittajan rohkeutta siten, että uskaltaa kirjoittaa vastoin odotuksia, vaikka asioiden ääneen sanominen voikin tuoda tullessaan ongelmia. Että uskaltaa kirjoittaa siitä, mikä tuntuu kaikista vaikeimmalta.

Kirjoittaminen on etenemistä pala palalta. Monta haastetta on jo voitettu - tyhjän paperin kammo, kieli, oma ääni, oma aihe - ja aina on edessä uusi haaste.

Pitää olla sitkeä. Pitää olla rohkea.

edit: Muokkasin tuota kohtaloajatusta hieman lähemmäs sen alkuperäistä muotoa. ;)

12 kommenttia:

  1. Ihanaa lukea kokemuksiasi!

    Ja tuo saamasi neuvo on kyllä yksi kirjoittamisen tärkeitä asioita, ja sen muistuttamista tarvitseekin säännöllisesti. On niin helppoa mennä siitä mistä aita on matalin tai siitä mistä muutkin menevät tai mistä kuvittelee muiden menevän tai mistä kuvittelee muiden haluavan että itse menee...

    Jaksamista loppuvuoden pimeyteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos postaus kiinnosti. :)

      Ja näinhän se menee. Tuo uskallus on kyllä kirjoittamisen ikuisuuskysymys, jota joutuu aina silloin tällöin takomaan takaisin omaankin kalloon. Jaksamista myös sinne! ;D

      Poista
  2. Kiinnostava bloggaus! Palautteen anto toisten teksteistä on hyvin opettavaista. Ainakin minä huomaan oppivani sitä kautta ymmärtämään sitä, minkälaista tekstiä haluan itse kirjoittaa ja miten se kannattaisi tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten hyvä pointti, että hyvin kirjoitettu teksti on myös itselle malli siitä mihin voi pyrkiä ja miten. Ei siis tietenkään millään kopiointimeiningillä, vaan tekniikoiden ja muun sellaisen kautta. Hyvä esimerkki on tärkeä. :)

      Poista
  3. Hieno teksti, josta on varmasti hyötyä muillekin kirjoittamista opiskeleville tai siitä haaveileville. Olen lueskellut blogiasi jonkin aikaa, mutta nyt vasta ymmärsin yhdistää asioita.

    Sen verran haluan tarkentaa osin sekaviakin höpinöitäni, että en ole ollenkaan varma, uskonko kohtaloon. Luultavasti en usko. Mutta korteilla ja niiden satunnaisilla sanomilla jokainen meistä sai kokeilla, haluaako uskoa vai ei.

    Mainiota, että viesti osui kohdilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, en ole ollenkaan hahmottanut, että blogilla voisi olla ihan kirjailijalukioitakin. Hups. XD

      Tajusin kyllä pointin, että kyseessä oli enemmänkin leikkimielinen huomautus kohtalosta, mutta tekstiinhän tämä ei välittynyt (väsyneet aivot ja sitä rataa). Muutin hiukan postauksen sanamuotoa lähemmäs alkuperäistä aietta.

      Kiitos vielä rohkaisusta! ;D

      Poista
  4. Kiinnostava postaus. Kuulostaa kyllä hyvältä, vaikkakin rankalta. Mutta palaute on palkitsevaa. :)

    Olet voittanut jo monta kriisiä, ja uskon sinun jatkavan nousulinjaa edelleen. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvelinkin, että kirjoittajakoulutus kiinnostaa. Ja joo, onhan se rankkaa. Onneksi meno hiukan kevenee myöhempinä vuosina noiden lähitapaamisten suhteen. Lähempänä asuville liikkuminen ei aiheuta ihan yhtä paljon päänvaivaa.

      Onneksi muutkin kirjoittajat uskaltavat kriiseillä avoimesti (enemmän tai vähemmän), niin sitä osaa laittaa omatkin kriisinsä kontekstiin. Nousulinjasta en tiedä, mutta kriisi alkaa kyllä hälvetä. ;)

      Poista
  5. Mukavaa lukea koulutuksestanne. Vaikuttaa tosiaan siltä, että sait oikean kortin. :) Rohkeutta!

    Hyvä että kriisi hälvenee. Aihe, josta ei voi googlettaa, tai hankkia tietoa kirjoista, on varmasti haastavampi kuin "tavalliset" aiheet. Mutta ei se tarkoita tietenkään, etteikö sellaisesta voisi kirjoittaa, pitää vain nähdä enemmän vaivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä hälveneekö kriisi vai muuttaako vain olomuotoaan. Tuntuu että olen puolet ajasta jossain kriisissä, silloinkin kun niitä onnistumisia tulee. O.o'

      Ja joo, helppoa ei ole. Tai olisi jos valitsisin aiheet, eivätkä ne valitsisi minua! XD

      Poista
  6. Nostalgiaa :)...
    Hienoa että jaksat viitailla välimatkoista huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä koulutus on erinomainen, eikä siellä paikan päällä tunne koskaan itseään väsyneeksi. Tärkeiden asioiden eteen pitääkin nähdä vaivaa. :)

      Poista