tiistai 4. marraskuuta 2014

Nano 2014

Olin jo kovasti hylkäämässä Nanowrimon tänä vuonna, mutta sorruin sitten ryhmäpaineen alla. XD

En tähtää perinteiseen 50 000 sanaan vaan 20 000 - 30 000 sanaa on nykyiselle projektille sen oikea mitta. Sanaähkyä ei siis pitäisi tulla, mutta vähän harmittaa jo etukäteen se, ettei tältä vuodelta tule voittoa. Toisaalta tämä on ehkä ihan tervettä aiempien vuosien ylisuorittamisen jälkeen.

Tavaksi on myös muodostunut feikkikannen tekeminen nanoille. TH:n yksi työnimi komeilee siinä (kyllä työnimiä voi olla useampi) ja minusta onnistuin yllättävän hyvin tavoittamaan tekstin fiiliksen.

Aktiviteetit eivät ole pahemmin muuttuneet fandom-ajoista. Silloin rustattiin ficcejä ja niille bannereita, nyt kässäreitä ja niille kansia. Minulla oli aikanaan LJ:ssä grafiikkablogi, jonne tein iconeja, bannereita, mood themeja ja ties mitä. Nykyään olen aika laiska muokkaamaan yhtään mitään (blogia kyllä) ja kuvaaminen on enemmän oma juttu.

Postattavaa olisi varmasti, mutta olin ensin viikonlopun messuilla ja sitten oli heti perään Viitaviikonloppu, joten mehut on puristettu tästä tytöstä. Taidan tyytyä rustaamaan sanani ja simahtamaan heti perään. 

Toivottavasti muilla on enemmän nanotusenergiaa! 

17 kommenttia:

  1. 20 000 - 30 000 kuulostaa hyvältä. Ja kantesi on upea! Minä lukisin kyllä heti. :)

    Ihanaa, että meitä häviäjiä on useampia. :) Ryhmäpaine on välillä vaarallinen juttu, mutta ehkä nyt meissä on ryhmävoimaa hävitä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja tsemppiä nanoon! :)

      Poista
    2. Tänks! Tämä 1000 sanaa päivässä tahti on ollut just sopiva. Kyllä tästä nanosta vielä selvitään, vaikka kuun vaihteessa harmittaisikin. :)

      Poista
  2. Kantesi on tosiaan upea! Samaa hauskaa ylöisalaista tunnelmaa kuin muutamissa viime aikoina näkemissäni kansissa.

    Mihinpä ryhmäpaine ei saisi sortumaan? Harmi, ettei perinteisen nanon rinnalla voi olla camp-vaihtoehtoa (myös marraskuussa), jossa sanamäärän voisi valita pienemmäksi ja silti voittaa.

    Minullakin oli joskus aikoinaan blogi lj:ssä. Siellä tosin ei ollut grafiikkaa vaan pelkkää päiväkirjamaista löpinää. Ajat eivät ehkä ole hirveästi muuttuneet siitä...

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Mitä kansia olen kopioinut??? O.O'

      Joo, minustakin perusnanossa olisi kiva itse säädettävä sanamäärä. Ymmärrän toki, että se muuttaisi koko pelin, jolloin nanovoitostaan riemastuneet kirjoittajat voisivat lannistua, kun kuka vaan voi voittaa.

      Oli minullakin ihan päiväkirja LJ:ssä. Tai siis minulla oli useampi LJ, koska ne palvelivat eri tarkoituksia. :)

      Poista
    2. Ketulla oli myös asetelmaltaan vähän samanlainen nanowrimokansi. Muita ei tulekaan nyt mieleen, vaikka luulen että jonkun muunkin ylösalaisen kannen näin jossain. :)

      Ei välttämättä, voi kirjoittaminen takuta pienemmälläkin sanamäärällä, joten kaikki eivät välttämättä voittaisi. Mutta ymmärrän, että se muuttaisi nanon idean.

      Poista
    3. Joo, noissa on kieltämättä jotain samaa. En kyllä muista koko kantta nähneeni, joten ehkä se on uinut suoraan aivokuoreen ja unohtunut. XD

      Takkuaa tämä kyllä pienemmälläkin määrällä. Tulen nauttimaan tämän kässärin editoinnista, tunnen sen jo nyt. :)

      Poista
  3. Todella vaikuttava kansi! En tajua, miten ihmiset osaavat... Bravo!
    20 000 - 30 000 sanaa on sekin paljon, joten tuskin sinulla tylsää ehtii tulla. Ja mikäli saat tarinasi valmiiksi ennen määräajan päättymistä, voithan laskea editointitunteja ja sopia itsellesi jonkin säännön siitä, kuinka monta sanaa yksi editointitunti vastaa. Yksi kanssananoilija ehdotti tuota sääntöä minulle nyt, kun editoin omaa kässäriä. Tällä kertaa päätin kuitenkin jättäytyä leikin ulkopuolelle.

    Tsemppiä urakkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En ajatellut laskea mitään ylimääräistä päälle. Näkeehän sivulta silti, että olen kirjoittanut aktiivisesti. En edes tiedä tulenko editoimaan kauheasti loppukuusta, omistan sen varmaan lukemiselle. :)

      Poista
  4. Mahtava kansikuva! Se kiinnittää huomion heti ja kutsuu poimimaan kirjan käteen. Olet taitava!

    Onnea nanoonkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia. :) Kirjoittamiseni on hyvin visuaalista, joten kansitaide auttaa minuakin keskittämään ajatuksiani kirjoittamista varten. Muuten tuskin jaksaisin vaivautua, vaikka ovatkin kivoja. Ja onhan feikkikansi kiva motivaation lähde, koska se vahvistaa ajatusta, että tarinasta voi joskus tulla kirja.

      Poista
    2. ^Jepjep, samalla ajatuksella minäkin tein oman feikkikanteni. Sinun on muuten äärettömän hieno, jos tuollainen kansi tulisi jossakin vastaan, kiinnostuisin kyllä kirjasta heti!

      Onnea nanoon!

      Poista
    3. Rakastan kauniita ja eteerisiä kansia. Näkyisipä niitä enemmän myös kirjakaupoissa. Sinullakin oli kyllä hieno kansi. :)

      Ja onnea myös sinne!

      Poista
  5. Tsemppiä nanoon täältäkin! Itsekin osallistun tänä(kin) vuonna, vaikkakin astetta suuremmalla tavoitteella. Ja pakko yhtyä muiden mielipiteisiin siitä, että upea kansi. Juuri sellainen, johon kyllä tarttuisin kirjakaupoissa, jos vastaan kävelisi - vaikka enemmän olen itse sellainen lukija, joka arvioi kirjat takakannen perusteella. (ja kannet on aina ihania - myös nanoissa - olen omaani tänä vuonna hyvin tyytyväinen)

    ~Seawolf (joka ei jaksa kirjautua sisään kommentoidakseen omalla tilillään)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nano on kyllä loistava tilaisuus potkia itseään kirjoittamaan vaikka sen isommankin projektin. Nyt on itsellä jo niin monta vuotta takana, että sanamäärien jahtaaminen alkaa menettää merkitystään. On vaan silti hienoa nähdä, kun muut pääsevät tavoitteeseen. :)

      Ja kiitoksia. Olen tuohon ihan tyytyväinen. Näkisin mielelläni myös oman kantesi!

      Poista
  6. Itsellä nano on melkeinpä ainoa keino saada tekstiä kunnolla aikaan, muulloin ei riitä into tai aika. Sanamäärät tulevat itselle vähän kylkiäisinä siitä, että teksti etenee, koska kyllä se eteneminen on tärkeämpää (ja käsikädessähän ne kulkevat ja kilpailijaluonnekin auttaa).

    Oma kanteni löytyy täältä (nanowrimo.org/participants/lupus-archilupus/novels/halla-ja-etelätuuli) ja se ei kyllä ole oma tekemäni, kun nanon kv-puolella huutelin kantta ja kauniiin sellaisen sainkin. Ja jos nano aktivoisi miutakin bloggaamaan..

    ~Seawolf

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä jossain vaiheessa nanoilu ja kirjoittaminen alkaa sujua nanon ulkopuolellakin? Itsellä kun kirjoittaminen on ihan ympärivuotista, alkaa hyöty heikentyä, mutta muistan kyllä hyvin nuo päivät, kun muulloin oli aina jotain muuta.

      Tuo on kyllä hieno kansi! Tosi tunnelmallinen. Kiva kun kv-puolella viitsitään tehdä tällaisia oman nanon ohellakin. Siellä on kyllä mukavaa porukkaa. :)

      Poista