tiistai 14. lokakuuta 2014

Pahan juuri

Luin vastikään Lauren Beukesin Säkenöivät tytöt, joka kertoo aikamatkustavasta sarjamurhaajasta. Törmäsin mielenkiintoiseen huomioon, kun tutkin sen saamia Goodreads arvosteluja.

Aika moni lukija olisi toivonut, että kirjan keskeinen yliluonnollinen elementti olisi selitetty lukijalle. Sen kummemmin spoilaamatta sanon vain, että kirjan lopussa siitä ei tiedetä juurikaan alkua enempää. Se on olemassa, mutta miten ja miksi?

Kun fantasia ja sci-fi lähestyvät realismia, tuntuvat lukijat vaativan fantastisilta elementeiltä enemmän. Joskus villi spefielementti saattaa olla koko kirjan koukku ja sitä ei sen kummemmin selitetä. Pitäisikö? Saako spefielementti jäädä yhtä mystiseksi kuin elämä?

Mitä pinnan alta löytyy?

Mieleeni on jäänyt erityisesti eräs kirjoitusohje: "Fiktiossa on oltava enemmän järkeä kuin todellisessa elämässä."

Minua kiinnostaa usein miten asiat toimivat, mutta samalla ihastelen asioita, joita en ymmärrä. Selittämättömyys ja surrealismi ovat minulle lukijana kiinnostavia. Ehkä siksi huomaan usein jättäväni spefielementtien alkuperää hämärään myös omissa tarinoissani, vaikka tietäisin itse niiden tarkan luonteen.

Hyväksyn helposti ajatuksen siitä, ettei kirja voi paljastaa sellaista, joka ei hahmoille valkene. Toisaalta ymmärrän, että tällainen valinta saattaa tuskastuttaa lukijoita. Eihän siitä ole kauaakaan, kun Pasi Ilmari Jääskeläinen tarjosi lukijoilleen apua esikoisteoksensa tulkintaan.

Sitten on myös se näkökulma, että mysteerit ovat kiehtovia, kunnes ne selitetään. Ajatelkaa vaikka TV-sarjaa LOST. Mysteeri ylläpiti sarjan suosiota ja muuttui samalla sen suurimmaksi kompastuskiveksi sarjan loputtua.

Metsänpeitto uhkaa selittämättömän edessä.

Ehkä vastaamattomat kysymykset ovat vastaamattomia myös kirjoittajalle? En halua uskoa siihen, koska omissa projekteissani minulla on ollut aina edes aavistus, vaikka en olisi osannut puida sitä vielä sanoiksi.

Vai onko olennaista se, mikä spekulatiivisen elementin rooli ja painoarvo on tarinassa? Jos spekulatiivisuus kannattelee koko tarinaa, vaatii lukija tarkempaa selitystä. Jos spekulatiivinen elementti on puolestaan siinä lisämausteena, hyväksyy lukija sen helpommin.

Mieleeni nousee erityisesti Hayo Miyazakin elokuva Porco Rosso, jonka päähenkilö Marco Pagotti on muuttunut siankasvoiseksi. Selitystä tähän ei elokuvassa koskaan anneta. Minua se ei haitannut.

Toisaalta mieleen tulee myös David Lynchin elokuvaura, joka koostuu toinen toisiaan hämmentävämmistä elokuvasta. Muistan nähneeni Lost Highway elokuvan hyvin nuorena. Käytin sen pohtimiseen kymmenen vuotta, ennen kuin elokuva alkoi aueta minulle. En ollut sitä ennen kohdannut tarinankerrontaa, jossa asiat voivat olla symbolisia ja tulkinnallisia konkretian sijaan.

Jos hyvin käy, ehkä meille tarjotaankin uusia näkökulmia?

Vähän kuin Beukesin romaanin kanssa. En jäänyt pohtimaan sen salaisuuksia, sillä tulkitsin spekulatiivisen elementin pitkälti symboliseksi. Konkretia on minulle aina vähemmän kiinnostavaa kuin se mitä asiat edustavat. Tämä ei suinkaan ole suuren yleisön mielipide.

Liekö haluan löytää fiktiosta selittämätöntä taikuutta, koska en usko sitä olevan todellisessa elämässä? Tunnen suurta riemua, kun voin sanoa, että jokin asia nyt vaan on näin ja piste. Heittää maailman nurinkurin. Taidan olla kuriton kirjoittaja. Koelukijat kyseenalaistavat juttujani jatkuvasti. ;)

Miten paljon spekulatiivisia elementtejä tulisi selittää?

9 kommenttia:

  1. Luin juuri Kate Atkinsonin Elämä elämältä, jossa on joitain spekulatiivisia elementtejä, joita ei selitetä. Mielestäni se toimi hyvin. Tarinan olisi jopa voinut pilata elementtien yliselittäminen, varsinkin jos lopussa kuvioihin olisi astunut henkilö, joka olisi esitellyt itsensä suurin piirtein Kohtaloksi tai vastaavaksi ja olisi sitten selittänyt, miksi ja miten tarinan yliluonnolliset elementit tapahtuivat.

    On kyllä totta, että fiktiossa pitää olla enemmän järkeä kuin oikeassa elämässä. Yksi teos muodostaa kokonaisuuden.

    En ole Säkenöiviä tyttöjä lukenut, niin en osaa siitä sanoa. Goodreadsin arvostelut ovat kyllä aika ihmeellisiä, siellä on yhden ja viiden tähden arvosteluja peräkkäin ja mielipiteet vaihtelevat laidasta laitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki tämäkin on pitkälti mielipidekysymys. Olen huomannut realistien kaipaavan usein enemmän selityksiä ja spefistien hyväksyvän asioita helpommin sellaisenaan. Goodreadisista saa usein hyvin kaikenlaisia näkökulmia, jotka auttavat myös omaa ajatusprosessia eteenpäin. :)

      Selittämättömyys ei kuitenkaan saa jättää aukkoja teoksen kokonaisuuteen, kuten Bee tuossa alla sanookin. Eli haastetta on kyllä kirjoittajalle.

      Poista
  2. Mielenkiintoista pohdintaa. Jos mietin omia lukumieltymyksiäni, niin jos kirjan juoni nimen omaan kääriytyy jonkin mysteerisen spefielementin ympärille, niin kyllä minua yleensä ärsyttää, jos sitä ei selitetä millään tavalla. Se on totta, että fiktiolta vaaditaan enemmän järkeä kuin todellisuudelta. Tai no, vaikeahan todellisuudelta on järkeä vaatia... Joskus taas kiehtovinta on, kun jokin jää arvoitukseksi.

    Lostia en ole katsonut, mutta tuollaisissa pitkissä sarjoissa varmaan on vaarana, että jos vikassa jaksossa "mysteeri" paljastetaan, se aika helposti olisi katsojille pettymys, koska odotukset ovat nousseet niin korkealle. Jotenkin ehkä tv:ltä vaadin vähemmän selityksiä kuin kirjoilta.

    Siitä en pidä, jos fantasiaa/scifiä käytetään selityksenä sille, ettei kirjan maailmassa ole sisäistä logiikkaa. Spefielementin laadullakin on merkitystä. Jos kirja vaikka muuten jäljittelisi täysin realistista maailmaa, mutta sitten puolet henkilöistä osaisi vaikka lentää ja puolet ei, ihmettelisin kyllä, jos sitä ei selitettäisi millään tavalla. Jos ne osaisi vaikka telepatiaa, se olisi helpompi uskoa. :D Vaikka kyllähän senkin toki voisi rakentaa joksikin symboliseksi jutuksi.

    Jos kirja on esim. Linnun radan käsikirja liftareille -tyylinen, mitään selityksiä en odota.

    Olen tainnut nähdä Lynchiltä vain Mulholland Driven. En tajunnut siitä oikeastaan yhtään mitään, mutta pidin siitä. Täytyy kyllä sanoa, etten tiedä sainko siitä mitään symbolistakaan hirveästi irti. En tosin pohtinut sitä varmaan tarpeeksi. Lost Highwayn on täytynyt olla hyvin vaikuttava, jos olet pohtinut sitä noin kauan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. * Siis tietysti se on Linnunradan käsikirja liftareille...

      Poista
    2. Tämä ei tosiaan ole kovin yksiselittäistä! Spekulatiivisia elementtejä voi käsitellä niin monella tapaa. ;)

      LOST ei selittänyt kaikkia mysteereitä (josta valitettiin), mutta suuren osan keskeisistä (joissa selitykset eivät kelvanneet yleisölle). Monessa suosikkisarjassani toisaalta ei koskaan ehditty selittää salaisuuksia, sillä ne eivät saaneet jostain syystä tarpeeksi katsojia ja niiden teko lopetettiin. :(

      Sisäinen logiikka on kyllä olennainen osa tarinan toimivuutta. Sitäkin näkee paljon, että hahmot repivät ratkaisuja ongelmiinsa ties mistä ja sitä sitten selitetään taikuudella (myös omissa jutuissani XD).

      Humoristiset kirjat voivat tehdä hommasta niin absurdia, että se on osa kirjan viehätystä. Näissä on ehkä se, että lukijan tarvitsisi tietää etukäteen mitä lukee, jotta voi säätää odotuksensa sen mukaisesti.

      Lynchin elokuvat ovat niin painajaismaisia, että niihin tarvitsee vastauksia, jotta pysyy järjissään. O.o'

      Poista
  3. On se vähän fifty-sixty milloin selittäminen toimii ja milloin ei. Itse rakastan mysteerejä jopa ihan sellaisenaan, eli ilman että niiden kautta yritetään konkreettisesti tai edes symbolisesti kertoa liikaa. En ole aivan varma, mikä termi kuvailisi tuota tunnrtta parhaiten, mutta kenties se "sense of wonder" menee lähelle. Subliimi on oikeastaan vielä tarkempi: puhdasta esteettistä haltioitumista.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Subliimi

    Tuossa kokemuksessa mysteerisen elementin voima on riippumaton siitä, miten se selitetään tai mitä se yrittää kuvata, jos edes yrittää. Tokikaan se ei poissulje noita, vaikkakin selittäminen latistaisi kokemusta. Jotta mysteeriä edes voisi olla, on selvää ettei sitä voi selittää. Siitä voi antaa vihjeitä, jotka vain syventävät tunnetta. mutta perinpohjaiset selitykset tuhoaisivat sen. Se perinpohjainen selitys kun olisi todennäköisesti mallia "42", ja jättäisi lukijan hölmistyneeksi (eri asia on jos tämä on kirjoittajan intentio). Sitten taas, kuten edellisessä kommentissa tuli ilmi, selittämättömyys ei saa olla tekosyy huonolle kirjoittamiselle. Juoniaukko on juoniaukko, eikä se selityksillä muuksi muutu (vaikka itse yritänkin selittää esimerkiksi suosikkisarjojeni juoniaukot parhain päin).

    Päätän kommenttini siis latteuteen, että aina kannattaa selittää, muttei liikaa. Jos ei mitään konkreettista tarjoilla, on niitä symbolisia merkityksiä paha mistään nyhjäistä. Subliimin kokemus syntyy myös sitä kautta, että mysteeristä annetaan vihjeitä, muttei kerrota mitä verhojen takaa löytyy. Parhaat kauhuleffatkin ovat usein niitä, joissa hirviöitä pihtaillaan mahdollisimman pitkään. Eikä se hirviö ole lopulta se mitä eniten pelkää, vaan se pimeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Subliimista en tiennytkään, mutta kiehtova uusi termi. :)

      Tunnistan tuon kyllä ehdottomasti itsestäni. Juuri ne hieman hämäriksi jäävät elementit herättävät ihmetystä ja kiinnostusta ja nostavat välillä keskinkertaisenkin teoksen itselle merkittäväksi.

      Marko Hautala esitti joskus blogisaan, että ihmisillä on tarve nimetä asioita, koska haluamme ymmärtää niitä ja ymmärryksen kautta pelko katoaa. Siksi tuntemattoman pelko on kiehtovaa. Kauhusta kiinnostuneena kirjoittajana on todella haastavaa keksiä sellaista elementtiä, joka herättäisi aidon sense of wonderin. Ja sitten se pitäisi selittää! Ilmankos ahdistaa välillä. XD

      Poista
  4. Hyvä teksti! Itsekin olen kiinnostunut Säkenöivistä tytöistä, vielä emme ole kohdanneet. =D Joskus nuorempana saatoin turhautua, jos kirjassa ei jotain asiaa selitetty tarpeeksi (mielestäni), mutta nykyään olen sitä mieltä, ettei kaikkea tarvitse selittää puhki. Joskus tarinassa asia on nyt vain näin tai näin, ja sillä siisti ja piste. =D Yleensä ne hämmentävimmät ja eniten ajattelemaan laittavat tarinat ovat juuri niitä, jotka tekevät suurimman vaikutuksen. Mutta varmaan tässäkin asiassa sellainen kaunis, kultainen keskitie on se miellyttävin tie kulkea. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin kirjan yhdeltä istumalta, joten minuun se ainakin puri. :)

      Minullakin oli nuorempana tietyllä tapaa "suurempi nälkä" asioiden ymmärtämiseen, lajitteluun ja tulkintaan. Nyt aikuisiän myötä hyväksyn sen, ettei kaikki aukea tai puhuttele. Ja totta tuo, että mieleen jäävät parhaiten ne, jotka eivät heti aukea.

      Poista