keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Helsingin Kirjamessut 2014: Sunnuntai

Viimeinen messupäivä oli täynnä kaikenlaista. Nyt kirjoittajabloggaajia tuli eteen joka puolelta ja joukkomme kasvoi parhaimmillaan aika monipäiseksi.

Syystä tai toisesta suurin osa kirjailijahaastatteluista kasaantui tälle päivälle. Sunnuntaina olisi ollut vielä yksi kustantamopaneeli - Kustantamon kulisseissa - mutta jo edellispäivien paneeleissa oli niin paljon samaa, että jätin kulissit paikoilleen. ;)

11:00 Lautturi - Jenna Kostet
12:00 Kuokkamummo - Marko Hautala
14:00 Paranormaali romanssi
16:00 Susikuningatar - Magdalena Hai

Jenna Kostetin Lautturia lausutaan (kirjailija oikealla). 

11:00 Lautturi - Jenna Kostet

Jenna Kostet kertoo olevansa kansantieteilijä ja opiskelleensa folkloristiikkaa. Hän on usein miettinyt, mikseivät kirjoittajat hyödynnä suomalaista kansanperinnettä tarinoissaan. Häntä kansanperinne on kiinnostanut aina. Suomen lisäksi Kostet on kiinnostunut etenkin Iso-Britannian, Islannin ja Norjan mytologioista. Hän ei kuitenkaan kirjoittaisi niistä itse, sillä ei tunne niitä riittävän hyvin.

Haastattelijat kyselivät millaista elämä Tuonelan virralla on, mutta Kostet ei halua selitellä tätä kirjaa enempää, sillä emmehän me voi tietää millaista virralla on. Hän mainitsee myös, että Tuonelan virta esiintyy monissa muissa mytologioissa. Se sijoittuu usein maan alle, pimeään. Lautturit poimivat kuolleiden sielut virrasta ja vievät ne perille. Suomalaisessa perinteessä lautturi on Tuonelan Tytti. Kostetin kirjassa lautturi voisi yhtä olla myös nainen, mutta tarinan lautturit sattuivat olemaan miehiä. Lautturit eivät näe minne sielut lopulta menevät.

Kostet kertoo, ettei halunnut mennä liiaksi Kain ja meidän maailmamme eroihin, vaikka hän olisi voinut ammentaa niistä enemmänkin. Näin lukijalle jää myös tulkittavaa. Toisaalta Lautturi voisi myös kertoa maahanmuuttajasta, joka saapuu vieraaseen maahan ja kulttuuriin. Kostet uskoo, että koulujen uudet ja erilaiset nuoret joutuvat usein syrjinnän ja kiusaamisen kohteeksi. Hänestä kiusatun ei kuitenkaan tarvitse olla uhri.

Lautturia on luonnehdittu myös paranormaaliksi romantiikaksi. Kostet näkee paranormaalin romantiikan aika kaavoihinsa kangistuneena ja sen kuva suhteista harmittaa aina välillä. Hän halusi kääntää genren tavallisen asetelman ympäri kirjassaan. Hiljaisen tytön ja komean pojan sijasta Lautturissa on itsevarma ja suosittu Ira ja erikoisuutensa vuoksi kiusattu Kai.

Lautturi esillä Robustoksen myyntipisteessä.

Kostet halusi, että Ira on intohimoinen. Runot ja sanat muodostavatkin hänelle ja Kaille yhteisen kiinnostuksen kohteen. Kai puolestaan tarjoaa Iralle mahdollisuuden katsoa asioita toisin. Hänen ei tarvitse olla kuin muut. Ira hämmentyy, kun Kai on kiinnostunut nimenomaan hänen ajatuksistaan. Kostet luonnehtii Kain ja Iran suhdetta ystävyydeksi, joka olisi voinut muuttua myös muuksi. Kai ei ehtinyt tutustua Iraan täydellisesti, mutta Lautturina hän näkee jo valmiiksi aika syvälle ihmisiin.

Kostetin mielestä lasten ja nuorten kirjallisuudessa saisi olla muutakin kuin romantiikkaa. Hän kokee jo rakkauden roolin tarinoiden keskipisteenä uuvuttavaksi. Toisaalta nuoret itse pitävät muita aiheita usein masentavina. Hän toivoisi paranormaaleihin tarinoihin enemmän ystävyyden käsittelyä. Onneksi realismissa on paljon muutakin.

Kostet kertoo, ettei Kain kaipaus pois Tuonelan virralta perustu mihinkään yksittäiseen asiaan. Moni nuori kaipaa elämässään uusia kokemuksia ja paikkoja juuri tällä tavalla. Sisimmässä on tunne, "tämä ei riitä". Kain setä Eero koki samanlaista kaipuuta. Hänelle ei ollut virralla mitään. Toisaalta hän ei löytänyt onneaan myöskään meidän maailmassamme.

Kostet ei koe, että maailma olisi ollut Kaille pettymys. Hän on kirjan lopussa edelleen vapaa tekemään omat valintansa. Usein paranormaalissa romantiikassa korostetaan uhrausta, josta palkitaan rakkaudella, mutta Lautturissa jokainen hahmo tekee itse omat ratkaisunsa.

 
Marko Gustafsson haastattelee Marko Hautalaa.

12:00 Kuokkamummo - Marko Hautala

Hautala kertoo, että viimeisin kirjoitettu kirja tuntuu aina uran parhaalta. Etäisyys sitten murentaa nämä kuvitelmat. Kuokkamummo on olemassa oleva urbaanilegenda hänen lapsuudestaan. Lasten tarinoissa ei ikinä selitetty mikä se tarkalleen ottaen oli, mutta se kyllä jahtasi lapsia. Aikuisena olikin mielenkiintoista kirjoittaa mummolle kasvot ja historia. Kuokkamummo ei kuitenkaan ole sellainen aihe, jonka kirjoittamista hän olisi odottanut kovasti vuosikausia. 

Hautalan vaimo keräilee aavetarinoita ja Hautala itse muisti Kuokkamummon vasta kun vaimo erikseen kyseli häneltä kotipaikkakunnan urbaanilegendoista. Kuokkamummon kaltaiset tarinat syntyvät lapsen peloista, joita ei kyetä käsittelemään. 

Kauhugenren kannet valmistavat lukijoita kammottaviin asioihin aivan liikaa. Tällöin kirjailijan on hieman kieroiltava ja aloitettava kirja esimerkiksi ihmissuhdekuvauksilla, jotta lukija unohtaa lukevansa kauhua ja tuudittautuu hahmojen arkeen. Hautala ei itsekään ajatelle kirjoittaessaan kirjoittavansa kauhua. Hän nautti kirjassa erityisesti palaamisesta lapsuuden 80-luvulle. Maailma on muuttunut viime vuosikymmeninä valtavasti. Ennen asuttiin sumpussa ilman nettiä ja lasten leikeissä oli Kärpästen Herran meininki. 

Hautala on huomannut, että lukijat ovat tykänneet hänen hirtehishuumoristaan etenkin Kuokkamummossa. Hänellä on itsekin tapana kirjoittaa työn alla olevista kirjoista synopsiksia ja nauraa sitten niille. Kirjojen juonet ovat aina groteskeja ja synkkiä, mutta kerrassaan naurettavia ääneen luettuina. Joitain kirjan lukuja on kirjoitettava yksin puolipsykoosissa pimeässä mökissä. Hautalan prosessille on tärkeää kaoottinen, täysin intuitiivinen kirjoittaminen. 

Gustafsson mainitsee Kuokkamummosta mieleen jääneen yksityiskohdan: suuhun tarttuvan uistimen. Hautala kertoo kuulleensa tarinan kalastusonnettomuudesta mökkinaapuriltaan ja tämä valui kaikessa kauheudessaan romaaniin. Hän kirjoittaa itse pääasiassa vähän väkivaltaa, sillä se ei pelota kirjallisuudessa. Väkivallan uhka on huomattavasti pahempi. 

Yksi osa Hautalan tyyliä on elokuvallinen, episodimainen kerronta. Elokuvat ovat iso vaikute monelle nykykirjailijalle, jotka ovat kasvaneet elokuvien parissa. Hautala pitää hahmojen sisäisen maailman kuvausta tärkeänä. Kauhuelokuvat ovat usein kirjoja huonompia, sillä niiden kauhu on ulkoista. Hautala kirjoittaa ensin kohtaukset ja täyttää lopuksi niiden välit. Hänen logiikkansa kuitenkin joustaa intuition tieltä. Kirjan ei tarvitse olla umpiuskottava. Hän kuvaileekin kirjojensa logiikkaa melkein fantastiseksi. Vähän kuin Edgar Allan Poella on todellisuutta hurjempaa realismia. 

Kuokkamummon Suvikylä muistuttaa Vaasan todellista Suvilahtea, joka oli aikanaan täydellinen huvilaparatiisi. Sitten kerrostalot tuhosivat sen ja lapset leikkivät hylätyissä huviloissa. Hautala meni romaania varten Suvilahteen paikan päälle ja valokuvasi sen maisemia. Näin hän sai kiinni maiseman tunnelmasta. Hautalalla on myös karmivia muistoja autiotaloista. Niissä majaili mm. asunnottomia, joiden kanssa lapsilla oli toisinaan kohtaamisia. Ja onhan se jännittävä hetki, kun autiotalo ei olekaan autio. 

Hautalan mukaan ihmisten unista suurin osa on painajaisia. Hautalalla itsellään on ollut mieleenpainuva kuupainajainen, jota hän käytti aineistona Unikoirassa. Hautala on myös huomannut, että hänen tuotannossaan toistuvat tietyt asiat, kuten kuu ja kalat. Hän ei enää yritä kamppailla niitä vastaan, mutta ei myöskään tiedä vielä mitä ne tarkoittavat.

Haastattelemassa Saara & Veera, sitten Maria Petterson, Ulla Huopaniemi-Sirén,
Salla Simukka, Vilja-Tuulia Huotari ja Jussi Tiihonen.

14:00 Paranormaali romanssi

Vilja-Tuulia Huotarin mielestä paranormaalissa romantiikassa on kyse ihmisen ja yliluonnollisen olennon romanssista. Genren houkutus on siinä, että yliluonnollinen olento saa olla kaikkea sitä mitä tavallinen ihminen ei. Salla Simukka näkee, että hahmojen välille luodaan voimakas ero ominaisuuksien kautta. Toiseudesta tulee hyvin konkreettista, kun se näkyy jo ulkoisesta olemuksesta. Maria Petterson huomauttaa, että myös tavallisesta hahmosta voi löytyä tarinassa yliluonnollinen ominaisuus tai molemmat hahmot voivat olla vaikkapa vampyyrejä. Hänestä paremmin toimii määritelmä "romanttinen kertomus jossa on yliluonnollisuutta".

Ulla Huopaniemi-Sirén on huomannut, että tarinoissa tavallisella hahmolla on myös paljon annettavaa. Tavis voi esimerkiksi olla paljon yliluonnollista osapuolta rohkeampi. Petterson tarttuu paranormaalin romantiikan tyypilliseen kuvioon, jossa tavistyttö rakastuu vaaralliseen olentoon. Tarinoissa on usein uhka, että uusi poikaystävä vahingoittaa fyysisesti. Hänestä se on aika kieroa. Jussi Tiihonen pohtii, mikseivät lukijat ahmi realistisia kirjoja, joissa on sama uhka? Ehkä väkivallan uhka on helpompi kohdata mytologiassa?

Tiihonen jatkaa. Hänestä pitää olla lupa kiehtoutua pahuudesta ja vaarasta. Paranormaalit romanssit ovat häpeämättömän seksuaalisia. Hän rinnastaa ne Antiikin ajan muodonmuutostarinoihin, joissa jumalat raiskasivat kuolevaisia ja toisia jumalia eläinten hahmossa ja toisaalta myös pakenivat toisiltaan muodonmuutoksen avulla. Ne olivat keinoja käsitellä sukupuolisuuden ongelmia. 

Simukan mielestä Länsimaissa ei ole enää pahemmin säätyeroja tai kiellettyä seksuaalisuutta samassa mittakaavassa kuin ennen. Kiellettyjä romansseja on kehityksen vuoksi yhä vaikeampi kirjoittaa, jolloin turvaudutaan yliluonnollisiin olentoihin. Rakastaminen on aina vaarallista, sillä rakkauden kohde on aina erilainen kuin itse. Rakastaessaan toista, tälle avaudutaan ennen näkemättömällä tavalla. Tämän pelon rinnalla ihmissuhden raatelukynnet ovat pieni asia. 

Petterson uskoo, että naisille on aina myyty pahoja poikia. Paranormaaleissa romansseissa sankarittaren hyvyys voittaa sankarin pahuuden ja pahispoika pelastuu. Huotari on kyllästynyt pahuuttaan itkeviin pahispoikiin. He voisivat edes yrittää olla mukavampia! Tiihosen mielestä sama peruskuvasto on toistunut halki historian: hyvä voittaa pahan, taivas helvetin. Kuviossa on jotain hyvin keskiaikaista ja kristillistä. 

Louhi-lavan kuvat olivat ehtineet muuttua aika lailla perjantaista.

Simukka näkee Punahilkan paranormaalina romanssina. Punahilkan ja Suden välillä on heti jännite. Susi edustaa tarinassa ulkomaailmaa ja toiseutta. Hän on Punahilkan turvallisen perheen vastakohta. Huotari näkee pararomansseissa mahdollisuuden paeta arjen ongelmia. Niissä seikkailevat usein orvot. Tarina hankkiutuu eroon perheestä ja kodin piiristä. Tiihonen on huomannut saman Harlekiineissa (XD). Tyypillisessä tarinassa nuori jatko-opiskelija kohtaa vaarallisen lordi Grayn ja romanssi kuvittaa nuoren naisen vapauden kaipuun.

Pettersonia naurattavat pararomanssien sankarittarien ongelmat. Onko se nyt oikeasti ongelma jos kaksi hyvännäköistä sankaria on rakastunut sankarittareen? Häntä tämä kuvio on alkanut tympiä. Simukka näkisi mielellään asetelman toisinpäin: mies voisi olla tavoiteltu osapuoli. Huotari on huomannut, että kirjoissa etsitään aina tosirakkautta. Sankarittarien kieltäytyminen hipoo uskonnollisuutta.

Simukan mielestä on vaarallista sanoa, että genrellä on oma kaava. Nytkin paneelissa on käsitelty vain suosituimpia pararomansseja, kun taas vähemmän tunnetuissa kirjoissa on aina kaavan rikkojia. Huopaniemi-Sirén kertoo, että Twilight inspiroi 50 kirjaa, mutta avasi samalla tietä myös omaperäisemmille kirjoille. Petterson mainitsee Draculan ensimmäiseksi paranormaaliksi romanssiksi. (Olen itse eri mieltä. Bram Stokerin Dracula ei ole pararomanssi, ellei puhuta Coppolan elokuvaversiosta.) Pararomansseilla on siis pitkä perinne.

Simukka uskoo, että kirjoittajan on tunnettava oman genrensä traditiot. Genressä voi myös olla piirteitä, joita ei pysty poistamaan. Eikö Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi ole pohjimmiltaan pararomanssi?

Tiihonen pohtii minkä perusteella pararomansseihin löytyy uusia trendejä. Olennon on ainakin oltava inhimillisyyden peilikuva: joillain tavoilla parempi, joillain tavoilla pahempi. Pararomansseissa tutkitaan fiktion keinoin mitä on olla ihminen. Simukan mielestä pararomansseissa ei vain puhuta helpommin vaikeista asioista, vaan myös suoremmin. Tarinoita voi peilata omaan elämäänsä. Tiihosen mielestä pararomansseissa huonoimmillaan paetaan todellisuudesta, vaikka ongelma on rakkaus itse. Parhaimmillaan taas näytetään kuinka mahdotonkin rakkaus voi toimia. Rakkaus ei tyhjene aiheena koskaan.

Simukasta tarinoissa pohditaan missä asioissa rakastuneet ovat yhtä ja missä erilaisia. Nykyään ihmiset ovat hyvin yksilökeskeisiä. Toisen ihmisen vieraus pelottaa. Romanssit antavat ehkä apua siihen, miten toinen kohdataan niin, ettei rakkaus tuhoa molempia.

Pettersonin mielestä paranormaali romantiikka asettuu yleisesti kirjallisuuden kuvitteellisessa hierarkiassa aika alas. Lasten ja nuorten sekä naisten kirjallisuutta on perinteisesti pidetty yhteiskunnalista realismia vähempiarvoisena. Hänen ikäluokassaan monet tuomitsevat Twilightin roskaksi edes lukematta sitä. Simukka uskoo, että jokaisen genren sisällä on myös kuraa. Ei genreä voi kuitenkaan tuomita vain huonoimman kautta. Hänestä on hienoa, että kirjallisuus herättää suuria tunteita!

Pettersonin mielestä eri genret palvelevat eri tarkoituksia. Moni ihminen lukee genrejä sekaisin. Dissaaminen on ihan turhaa. Antaa lukijoiden nauttia. Pararomanssi voi olla myös sisäänheittäjä muihin genreihin. Se saa nuoret lukemaan. Huotarin mielestä paneelin keskustelu osoittaa miten syvällistä paranormaali romanssi onkaan. Hän ei tajunnut, että genre on mukamas suunnattu vain nuorille tytöille. Hän ei ymmärrä ajatusta, että lukija voi samaistua vain samankaltaiseen päähenkilöön. Tiihonen näkee tässä kirjoittajan taidon: hyvä kirjoittaja saa kenet vain samaistumaan hahmoihin.

Simukka näkee tässä myös lukijan hyvyyttä. Lukijalla on oltava taito heittäytyä tarinaan, oli se mitä vain. On typeryyttä etsiä vain itsensä kaltaisia hahmoja.

Magdalena Hain Susikuningattaren lausumista Louhi-lavalla.

16:00 Susikuningatar - Magdalena Hai

Gigi ja Henry sarja kertoo vaihtoehtotodellisuudesta, jossa Grönlannin mannerjää on sulanut. Gigi on valtansa menettäneen kuningasperheen nuorin lapsi. Magdalena Hai näkee trilogian viimeisen osan Suurena Suomalaisena sotaromaaninaan. Tarinassa eletään lasten aikuisuuden alkua. 

Sarjan genre on steampunk, joka on 1800-lukulaista science fictionia ja toisinaan myös fantasiaelementtejä. Steampunk on aika uusi genre Suomessa ja Hain kirjat ovat sen ainoita romaanipituisia edustajia tällä hetkellä. Tälläkin hetkellä kirjoitetaan kyllä steampunk kirjoja, mutta kirja-ala on hidas. Ne tulevat esiin ehkä 3-4 vuoden päästä. Steampunk oli aiemmin synkkä genre aikuisille, mutta vakavuus on alkanut karista siitä 2000-luvulla. 

Steampunk on ihan kaikkea: musiikkia, kirjoja, elokuvia, muotia jne. 2000-luvun alussa goottipiirit nostivat sen muodin kautta paremmin esille. Sittemmin genre on levinnyt ahkerasti, vaikka se on vasta tulossa Eurooppaan. Gigi ja Henry sarjaa ei ole vielä käännetty, mutta Hai oli Saksalla koulukierroksilla näytekäännöksen kanssa viime kesänä ja se upposi siellä yleisöönsä. 

Tarina lähti liikkeelle hahmoista ja lasten kirjallisuus oli luontevaa kasvutarinalle. Gigi ja Henry sarjan jokaisella kirjalla on hiukan eri kohderyhmät: ensimmäinen osa on selvästi nuoremmille lukijoille kuin viimeisin. Gigi itse kasvaa kirjoissa 11-vuotiaasta 15-vuotiaaksi. Kerjäläisprinsessa osuu siihen hetkeen, kun lapsuus loppuu ja Gigi kasvaa aikuiseksi raadollisessa maailmassa. 15-vuotiaana hän on vastuussa kokonaisesta kansasta. Hai mieltää sarjan sekä tytöille että pojille. Hai kirjoittaa tytölle, joka on ollut. Tytöilläkin on levoton rähinäpuoli ja pojilla herkkä puoli. 

Sarja leikittelee ajatuksella "mitä jos?". Euroopassa oli pitkään Umbrovian kaltaisia syrjäisiä valtioita. Mitä jos Euroopassa olisi säilynyt tällainen omalaatuinen valtio ilman valloittajaa? Vaihtoehtohistoria sopii Haille erinomaisesti, sillä hän on jo valmiiksi historianörtti. Erityisesti häntä kiinnostavat pienien asioiden vaikutukset. Ihmissudet ovat Haille erityisen rakkaita ja häntä on harmittanut niiden jäämisen vampyyrien suosion jalkoihin. 

Hailla oli pitkään mielikuva, jota kohti hän kirjoitti: Nuori tyttö komentaa ihmissusilaakson armeijaa. Tämä mielikuva toteutui lopulta Susikuningattaressa. Hän ei itse osaisi olla yhtä erityinen 15-vuotiaana. Gigihän oli aluksi ihan tavallinen tyttö. Haista on tärkeää, että hahmot tekevät välillä vääriä valintoja, mutta niistä selviydytään lopulta. 

Hai ei halua jatkoa tarinalle, vaan suunnittelee kirjoittavansa seuraavaksi jotain muuta. Hän on kuitenkin miettinyt, josko kirjoittaisi esimerkiksi novellimuodossa tarinoita toisen ja kolmannen kirjan välisestä ajasta. Hai ei suostu paljastamaan mitä hänellä on seuraavaksi työn alla tai onko se edes steampunkia. Pari projektia kumminkin on vireillä.

Ja viimein myös sunnuntain ostokset.

Viimeisenä messupäivänä budjettini oli jo aika olematon, mutta onneksi tiesin etukäteen mitä kirjoja hain. Marko Hautalan Kuokamummoa olen odottanut jo kauan, joten oli ihanaa saada se viimein käsiini. Kansikuva on kertakaikkisen upea. Magdalena Hain Susikuningatar päättää ihastuttavan trilogian ja on myös ihan must.

Annika Lutherin Kodittomien Kaupungista en ollut kuullutkaan, mutta kirjan idea vaikuttaa hurmaavalta. Sinisaloa oli myös tullut lisää Teoksen pöydälle, joten poimin mukaan Auringon Ytimen

Viimeinen ostos oli Kirjoittaminen Taide ja Taito, jota metsästin jo aiempina päivinä, kunnes muistin että se on Ateenan kirja ja haravoin heidän myyntipöytänsä. Kirjan sisällysluettelo vaikutti lupaavalta. :)

Ja niin messut ovat taas ohi. Kivaa oli, nyt väsyttää. 

2 kommenttia:

  1. Kiitos äärimmäisen kattavista ja yksityiskohtaisista messuraporteista! Nyt ei harmita (aivan) niin paljon, etten päässyt itse paikalle tänäkään vuonna. Etenkin tämän sunnuntain postauksen pohdinnat paranormaalista romanssista olivat äärimmäisen kiinnostavia, ja Kostetin osuus taas oiva muistutus siitä, että minun pitää ostaa Lautturi itselleni pikimiten. :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tunnelma välittyi näistä. Pararomanssipaneeli oli todella hauska, mutta huumori jäi tiivistelmästä aika lailla pois ihan tilan vuoksi.

      Lautturi kannattaa ehdottomasti lukea. :)

      Poista