maanantai 27. lokakuuta 2014

Helsingin Kirjamessut 2014: Perjantai

Taas on oltu kirjamessuilla. Tällä kertaa messut tuntuivat erityisen rankoilta, kun en ajanut illan päätteeksi kotiin vaan olin yötä muualla. Osallistuin messuille kolmena päivänä, eikä yksikään niistä ollut kauhean lyhyt.

Onneksi sain messuille ilmaislippuja töistä sekä Ja kaikkea muuta blogista. Iso kiitos! :)

Perjantai oli päivistä pisin, mutta onneksi valitsin vaihtelevaa ohjelmaa. Sain seurakseni Lukuhoukka blogin Been ja kohtasin messuilla myös Kirjainunelmia blogin R.S.M.R:n. 

Hanna Matilainen haastattelee Maria Carolea.

11:00 Tulen Tyttäriä - Maria Carole
12:00 Miten ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä?
13:00 Käsikirjoituksesta kirjaksi
17:00 Yhteisöllinen kirjoittaminen muuttuvassa kirjallisuusmaailmassa
18:00 Maailmoja luomaan!
18:30 Kuvastaja-palkinnon jako

11:00 Tulen Tyttäriä - Maria Carole

Ensimmäinen ohjelmanumero oli Osuuskumman ständillä. Kävin ostamassa Maria Carolen esikoisromaanin ja kuuntelin kirjailijan haastattelun. Huomasin ilokseni, että Tulen tyttäriä on Osuuskumman aiempia teoksia selvästi tuhdimpi, mikä on fantasiakirjalle hyvä juttu. Ikävä kyllä esiintymistä ei voinut seurata istualtaan, joten muistiinpanoja minulla ei ole haastattelusta.

Tulen tyttäriä on fantasiamaailmaan sijoittuva romanttinen tarina kahden naishahmon välillä. Kirjan maailma muistuttaa etäisesti suomalaisia maisemia. Carole ei lähtenyt rakentamaan tarinasta tietoisesti feminististä, mutta näitä piirteitä tuli tarinaan. Hänestä tämä on helpompaa fantasiatarinoille, joita ei kahlitse historiamme naiskuva. Odotan lukemista innolla!

Leena Vähäkylä, Jukka Mäkelä, Taija Heino ja Riikka Hohti
(olin sekoittanut nimiä muistiinpanoissani, joten luotan messulehteen näissä)

12:00 Miten ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä?

Jukka Mäkelä määritteli syrjäytymisen kasautuvaksi kokemukseksi siitä, ettei merkitse mitään muille ihmisille. Taija Heinon mielestä syrjäytymiseen kuuluu osallisuuden tunteen puute. Yhteiskunnalla on suuri rooli osallistumisen mahdollistajana. Riikka Hohti puolestaan otti mukaan valtion näkökulman, jossa ei mitata yksilöiden kokemuksia, vaan mittareiden osoittamaa osallistumattomuutta. 

Vähäkylä nosti esiin sen, että syrjäytymisestä puhuttaessa puhutaan usein sen hinnasta. Mitä koulu- tai työelämäpudokkaat maksavat muille? Hohti kokee tämän huonoksi. Pitääkö nuorten tehdä tiettyjä yhteisesti sovittuja asioita, jotta he eivät ole hintalappuja? Mäkelä näkee hintalappupuheessa myös valoisan puolen, sillä hinnan logiikka herättelee vallanpitäjiä. Esimerkiksi huostaanottojen määrä vähenee, kun sosiaalityöntekijöitä on enemmän – näin ollen sosiaalityöntekijän palkka voidaan rinnastaa huostaanoton kustannuksiin.

Heinon mielestä ei saisi miettiä ensimmäisenä kustannuksia. Huostaan otettujen lasten perheitä verrataan usein "tavallisiin" perheisiin, vaikkeivät ne ole vertailukelpoisia. Parempi vertailukohde olisi lapsen elämä ennen huostaanottoa ja sen jälkeen. Tilanne paranee 86 prosentissa tapauksista. 

Mäkelän mielestä käytämme liian vähän perheiden tukimuotoja ennen huostaanottoa. Hohti mainitsee "varhaisen puuttumisen" eli tilanteet, joissa havaitaan heikkoja signaaleja ja tullaan tueksi ennen kuin ongelmat muodostuvat ylitsepääsemättömiksi. Heino pelkää, että tämä muuttuu riskien tunnistamiseksi ja leimaamiseksi. Mäkelä pitää termiä huonona, sillä se on aggressiivinen. "Oikea-aikainen tuki" on paljon myönteisempi. Jokainen tarvitsee ympäristön tukea ja yhteisö on velvollinen sen antamaan.

Heinon mielestä yksityiseen elämään puuttuessa tulisi näkyä myös hyväntahtoisuus. Palautetta on otettava vastaan. Esimerkiksi sosiaalitoimi ei onnistu aina toimimaan oikein käytössään olevilla resursseilla. 

Vähäkylä mainitsi oppivelvollisuuden pidentämisen vuodella, jota on ilmeisesti ehdotettu ratkaisuksi väliinputoajien kitkemiseksi. Hohti ei usko, että pakollisella lisävuodella ei ratkota niin laajaa ongelmaa kuin syrjäytyminen. Jollekin yksilölle se voi olla kuitenkin tarpeellinen apu.

Heinon mielestä lisävuosi ei auta erityisesti peruskoulun keskeyttäjiä, jotka ovat jo pudonneet aiemmin kelkasta. Mäkelän mielestä koulurakenteissa on paljon sellaista, joka työntää nuoria syrjään. Osa nuorista esimerkiksi tarvitsee erilaisia oppimisympäristöjä, koska oppii tekemällä. Heille koulumaailma voi olla turhauttavaa ja vaikeaa aikaa, jolloin oppivelvollisuuden pidentäminen vain pahentaa heidän ahdinkoaan. 


(vas) Katja Leino (Gummerus), Niina Karjalainen (Nemo),
Anna-Riikka Carlson (WSOY) 
ja Mari Koli (Schilds & Söderströms)

13:00 Käsikirjoituksesta kirjaksi


Katja Leino on Gummeruksen viestintä- ja markkinointijohtaja. Hän etsii kirjojen lukijat ja paikat joissa kirja näkyy, kuten arvostelut, messut ja haastattelut. Työhön liittyy paljon suunnittelua toimituksen, myynnin ja kirjailijan kanssa. Hän järjestää kustantamon katalogia, kirjamessuja, kirjakauppavierailuja jne. Joka sesongilla on eri kustannusohjelma, jolloin myös sesongit ovat erilaisia.

Niina Karjalainen on Nemo Kustannuksen kustantaja. Nemolla on 5 työntekijää, eikä Karjalaisella ole tyypillistä työpäivää. Hän tekee kaikki kustannuspäätökset yhdessä työparinsa kanssa. Työhön kuuluu myös agenttien ja kustantamoiden tapaaminen, kuvittajien valitseminen ja kirjan tekeminen ryhmätyönä kustantamossa.

Anna-Riikka Carlsson on WSOY:n kustannuspäällikkö. Hän kommunikoi kolmen ryhmän kanssa: kirjailijat, toimitus ja talon muut työntekijät. Carlsson osallistuu hieman kaikkien kirjojen toimitukseen. Hän ei lue kaikkia taloon saapuneita käsikirjoituksia alusta loppuun, sillä WSOY:llekin on tullut tänä vuonna n. 1300 käsikirjoitusta. Mari Koli mainitsee, että suomenruotsalaiselle Schilds & Söderströmsille saapuu vuodessa n. 250-300 käsikirjoitusta.

WSOY:lla on Carlssonin mukaan 5 ihmistä, jotka lukevat käsikirjoituksia. Usein jo sivulta 2 näkee, onko käsikirjoitus kielellisesti tarpeeksi vahva ja kannattaako sitä lukea eteenpäin. Hän uskoo, että Suomessa on kustantamoita tarpeeksi ja joku muu nappaa aina helmen jos se jää heiltä huomaamatta. WSOY yrittää vastata puolen vuoden sisään käsikirjoituksen lähetyksestä.

Karjalainen kertoo, että Nemo saa todella paljon käsikirjoituksia, etenkin sähköpostilla. Hänellä on usein huono omatunto, kun käsikirjoitusten perään kysellään, eikä niitä ole vielä ehditty lukea. On kuitenkin parempi käsikirjoitukselle, että se luetaan läpi rauhassa ja ajatuksella kuin hirveässä kiireessä ja huonolla tuulella. Nemossa kaikki lukevat käsikirjoituksia, toisinaan he myös palkkaavat lisäapua lukemiseen. Monta kertaa löydetyt käsikirjoitukset on jo kustannettu toisaalla, kun ne huomataan.

Leino kertoo, että Gummerukselle saapuu samoja määriä käsikirjoituksia. Hän toivoo, että kirjoittajat ilmoittaisivat myös muihin kustantamoihin, kun saavat sopimuksen. Näin työaikaa ei mene turhaan kustantamossa tekstin puimiseen.


Kirjakallion Louhilavan alati muuttuva taideseinä.

Leino pitää saatekirjettä erityisen tärkeänä. Carlssonin mielestä hyvä saate on lyhyt, selkeä ja suomenkielinen. Kielioppivirheet saatteessa eivät anna hyvää kuvaa kirjoittajan osaamisesta. Saatteessa kannattaa kertoa omasta kirjoitusharrastamisesta sekä omista taustoista. 

Koli uskoo, että hyvän käsikirjoituksen aistii nopeasti. Carlssonille pysäyttävässä käsikirjoituksessa on vahva ilmaisu ja hyvä kieli. Jopa juonen keskeneräisyys ja aukot unohtuvat, kun ilmaisusta näkee käsikirjoituksen potentiaalin. Hänestä saatekirjeessä ei ole kyse kirjan myynnistä, vaan kirjan arvon tarjoamisesta kustantajalle. Saate myös paljastaa kirjoittajan kyvykkyyden ja innostuksen muokata tekstiä. Koli mainitsee, että tekstin valmiudella on taso, jonka jälkeen keskeneräinen ei mene läpi, vaikka olisikin lupaava. Kustantamo ei usein voi antaa lainkaan palautetta. 

WSOY on muuttamassa käytäntöään. Jatkossa he ottavat yhteyttä vain jos yhteistyötä jatketaan. Perusteluita käsikirjoituksen hylkäykselle ei anneta, koska kustantamo ei sitoudu tekstin kehitykseen. Työaika on käytettävä omiin käsikirjoituksiin, jotka tuovat kustantamolle tuloja. He eivät aio siis lähettää jatkossa edes vakiohylsyä. 

Karjalainen ei halua antaa kirjallista palautetta, sillä ”ei” on mahdotonta sanoa oikein. Hylsyjen kirjoittaminen on henkisesti raskasta, jonka vuoksi niiden lähettämistä voidaan viivytellä. Leinon mielestä koruton hylkäyskirjekin on parempi kuin ei mitään. 

Gummeruksella kustannuspäätökset tehdään kirjan toimituksessa, ellei kyse ole tietokirjasta. Silloin myös markkinointipuoli osallistuu tai jopa kirjakaupat, joilta voidaan tiedustella heidän näkemystään potentiaalisista ostajista. WSOY:n kaunopuoli tekee kustannuspäätökset itsenäisesti. Nemolla katsottiin joku vuosi sitten 5 henkilön voimin päätöksiä, mutta käytäntö ei toiminut. Nykyään päätökset tehdään kaksin. 

Karjalainen pitää kirjoja hankalasti ennustettavina. Esimerkiksi Harry Potter torpattiin useissa kustantamoissa ennen läpimurtoa. Ennustamattomuus tekee kustantamisesta kummallista työtä. Kolin mielestä tämä kuitenkin pitää kirjan liikkeessä ja on hyväksi kirjoille. 

Kirjakallion lukusuosituksia sai lukea messuilla vapaasti. :)

Kun kirja on hyväksytty osaksi kustannusohjelmaa, muokataan sitä usein vielä ennen julkaisua. Carlsson kertoo, että teksti voi mennä kirjailijalta kustannustoimittajalle ja takaisin kustannustoimittajan muutosehdotuksilla jopa 20 kertaa. Tyypillisesti muokkausta on 4-5 tällaista rundia. Leinon kokemuksen mukaan käsikirjoitusta voidaan työstää kustannustoimittajan kanssa 2-3 vuottakin. 

Koli kysyy panelisteilta kustantamon roolista omakustanteiden tultua markkinoille. Leino ei usko kustantamoiden roolin muuttuneen. Kustantamo takaa yhä tekstin laadun ja etsii sille lukijat. Moni ovi on yhä omakustanteille kiinni, eli sillä on suuri ero tarjotaanko kirjakaupoille omakustannetta vai kustantamon kirjoja. Kustantamoilla on kumminkin pitkä myyntikokemus yhteistyökumppaneille ja heihin luotetaan. 

Karjalainen valottaa kustantamoiden kirjamyyntiä. On tärkeä tietää kirjan kanavat. Myyntiä harjoitetaan ammattimaisesti, eikä lyödä esimerkiksi kaikkia vaihtoehtoja tiskiin, vaan valikoidaan myytäviä kirjoja ostajan perusteella. Hän kertoo esimerkin kirjailijasta, joka oli tehnyt omakustanteen ja huomannut, miten paljon kustantajat loppupeleissä huolehtivat kirjailijoista. Hän ei esimerkiksi tiennyt, että haastattelija täytyy palkata etukäteen esiintymistä varten. 

Carlsson on samaa mieltä kustantamoiden kirjojen laadusta. Osa kirjoittajista esimerkiksi luulee, ettei tekstiä tarvitse muokata lainkaan, kun taas kustantamoissa sitä työstetään ja hiotaan viimeisen päälle. Omakustannetta ei myöskään voi ostaa messuilta. Kustantamot seisovat kirjailijoidensa rinnalla. Moni kirjailija aloittaa heikosti ja lyö läpi vasta vuosia esikoisen jälkeen. Kustantamon panostus kirjailijaan mahdollistaa tämän kehittymisen. Jossain omakustanteissa on selvästi nähty vaivaa, mutta omakustanteen tekijä ei ole käynyt keskustelua sisällön kehittämisestä. Carlsson saa käsikirjoituspinoissa paljon myös omakustanteita, joista haluttaisiin sittenkin kustantamon kirjoja. 

Karjalainen muistuttaa, että kustantamo hoitaa myös kirjojen viennin ulkomaille. Omakustanteelle tämä on paljon vaikeampaa kuin kustantamolle, jolla on valmiit kontaktit. Leino mainitsee sen, että arvostelukappaleiden lähettämisessä mm. kirjapalkintojen raadeille on hirveä työ. 

Yleisöstä tuli muutama kysymys ja kommentti. Mm. kommentointiin sitä, että kustantamot näkevät kirjan laadun kahdesta sivusta. Carlsson tarkentaa, ettei kaksi sivua riitä kaikkien kirjojen arviointiin. Jos he alkaisivat lukea kaikki käsikirjoitukset kannesta kanteen, tarvittaisiin 10 henkilöä pelkästään lukemaan nuo 1200 käsikirjoitusta. Tämä ei ole järkevää ajan ja rahan käyttöä kustantamoissa, joten heidän on tehtävä nopeita päätöksiä. 

Eräs kysymys koski kirjailijan palkkiota. Carlssonin mukaan haarukka on 18-25%. Leinolla on enemmän laskelmia. 10% menee tuotantoon ja logistiikkaan, ALV on 10% (sähkökirjalla korkeampi), välitys 30%, jolloin kirjailijalle ja kustantamolle jää yhteensä 50%. Carlsson muistuttaa, ettei työn kate ole oikeasti korkea näin pienellä kielialueella. 

WSOY:n uutta hylsypolitiikkaa myös kommentoitiin: vakiohylsykin on parempi kuin täysi hiljaisuus. Carlsson lupasi ottaa tämän harkintaan. 


(vas) Olli Löytty, Jussi Matilainen, Anne Leinonen ja Outi Oja.

17:00 Yhteisöllinen kirjoittaminen muuttuvassa kirjallisuusmaailmassa

Olli Löytyn mielestä yhdessä kirjoittaminen on vaikeaa, koska porukalla ei ilmaista itseä, vaan kaikki ratkaisut on alistettava demokratialle. Toisaalta tekstistä hioutuvat pois särmät ja syntyy turvatekstiä.

Anne Leinonen kuvailee yhdessä kirjoittamista kolmannen äänen etsintänä. Tässä prosessissa lopullinen teksti ei kuulosta kummaltaan kirjoittajalta, vaan joltain kolmannelta henkilöltä. Hän on kirjoittanut yhdessä Eija Lappalaisen kanssa jo ylä-asteella. Aikuisiällä heidän prosessinsa muotoutui aika selkeä: molemmat saavat editoida tekstiä kuten haluavat. Isoista muutoksista keskustellaan toki yhdessä, mutta pääasiassa teksti on vuorotellen toisella ja sille tehdään yhdessä sovittuja asioita. 

Jussi Matilaisella on myös ollut kimppaprojekteja, joissa on ollut samankaltaisia periaatteita kuin Leinosella. Matilainen näkee Internet ajan merkittävänä syynä yhteisöllisyyden lisääntymiseen. Vertaistoiminnan villissä maailmassa persoonallisuus voi myös karista tekstistä ja siitä tulee oman yhteisön näköistä. Hänestä on tärkeää, että kirjoittajalla on oma tahto ja sitten vasta sen tukena ryhmän palaute. 

Leinonen pitää sähköpostia elintärkeänä osana yhteisöllistä kirjoittamista. Aiemmin työkaluina olivat foorumit ja sähköpostilistat, kunnes tuli Facebook. Viime aikoina hän on havainnut, että kirjoittajat haluavat nimenomaan fyysisiä tapaamisia. Foorumit kaipaavat aina käytöspoliiseja, sillä joukkoon mahtuu myös kiusaajia. Toisaalta kirjoittajaryhmä voi hitsautua niin tiiviiksi, ettei salli enää uusia jäseniä, vaikka ryhmä tarvitsisi niitä. 

Leinosen mielestä yhteisöllistä kirjoittamista on ollut aina. Kirjoittamiseen liitetään mielikuva yksinäisyydestä, mutta onhan kirjailijallakin kustannustoimittaja, esilukijat ja aiemman kirjan palaute. Matilainen uskoo, että sosiaalinen media saavuttaa ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta osallistua luokkaopetukseen. 

Leinonen kertoo työstäneensä novelleja Petri Laineen kanssa. He tapasivat aikoinaan Portin palkintojenjakotilaisuudessa ja alkoivat lähetellä sähköposteja. Viimeisen 10 vuoden aikana he ovat kirjoittaneet 6 yhteisnovellia. Ideat vaativat usein hauduttelua ja yhteistyö hitaita aikatauluja. Leinonen ja Laine sekoittivat iloisesti rooleja ja Leinonen saattoi hyvinkin olla se, joka kirjoitti taistelulentäjistä ja Laine ihmissuhteista. 

Seuroihin vaan verkostoitumaan!

Matilainen kertoo, että hänen kirjoitusryhmissään on pääasiassa vapaata opetusta. Jopa annettujen aiheiden kanssa kirjoittajille annetaan liikkumavaraa. Hän on saanut hienoja palautteita, joissa esim. dekkaristi on löytänyt iloa ja hyötyä runoilijan tekstien lukemisesta. Löytty pitää kirjoittajan ja tekstin suhdetta tiiviinä. Aina välillä kirjoittaja loukkaantuu palautteesta. Olisikin tärkeää tehdä yhteinen sopimus siitä, miten kritiikkiä annetaan ryhmässä. 

Matilainen on nähnyt projekteja, joihin on lähdetty yhdessä innostuneena, mutta kirjoittaminen on jäänyt, sillä kukaan ei ole ryhtynyt projektin moottoriksi, joka ajaisi kirjoittamista eteenpäin. Leinonen kertoo, ettei olisi kyennyt kirjoittamaan kolmessa vuodessa kolmea kirjaa yksin. Yhdessä työskennellessä toinen oli tukena vaikeissakin paikoissa. Hän saattoi myös jättää hankalia kohtia Lappalaiselle kirjoittaviksi. Matilainen pitää kirjoittajan vastuuta suurempana projekteissa kuin yksin työskennellessä. 

Leinonen kertoo järjestäneensä kirjoittajille leirejä kotonaan. Niillä ihmiset kirjoittavat, keskustelevat ja ideoivat. Joskus leireille tuodaan erityisesti tekstejä ja syntyy ateljeekriitikkopareja. Hänestä verkostoituminen on tärkeä osa kirjailijaksi tulemista. Löytty pitää yhteisöllisyyttä hyvänä metodina kehittää itseä. Oja pohtii, josko myös kouluissa voitaisiin tuottaa tekstejä muillekin kuin opettajan silmille. 

Lopuksi osallistujat kuitenkin myöntävät, että yhdessä kirjoittaminen on kivaa ja enimmäkseen hienoa. Matilaisesta viestijuoksu kuvaa hyvin yhteisöllisen kirjoittamisen huumaa. Leinonen myöntää, että oma sydänveri ei ole yhtä paljon paperilla yhteisprojekteissa, jolloin myös kritiikki sattuu vähemmän. 


Paneelissa luotiin mm. kuvan kiehtova fantasiamaailma

18:00 Maailmoja luomaan!

Helsingin Science Fiction Seura järjesti tähän väliin hauskan työpajan, jossa luotiin vieraita maailmoja. Yleisö sai heitellä tyhjästä luotuun maailmaan mitä erikoisimpia ominaisuuksia. Tästä syntyikin aikamoinen ideasoppa! 

Puoleen tuntiin mahtui kaksi maailmaa: fantasiamaailma ja sci-fimaailma. Onneksi yleisö oli aktiivinen ja uskalsi kertoa ideoitaan. Itseäni ainakin jännitti sci-fi, sillä maailman sisäisen logiikan tulisi kantaa, eikä tiettyjen perusasioiden jälkeen voinutkaan enää huudella ristiriitaisia ideoita. Sitä paitsi tunnen maantietoa ja biologiaa hävettävän huonosti. Fantasiamaailman rakennus sujui paljon helpommin! 

Paneelin sci-fimaailmassa ilmaston lämpiäminen oli muuttanut maankaltaisen planeetan veden valtaamaksi. Planeetalla elelivät merenneidot, jotka yhteyttivät ja söivät satunnaisesti. Heidän kansallaan oli myös kolme sukupuolta ja vedenalaisissa kaupungeissa hallitsivat naiset. Maailmaa uhkasi merien rehevöityminen. 

Fantasiamaailmassa taikuutta porattiin merenpohjasta ja sen käyttöä säänneltiin byrokratiassa. Maailmassa asui ihmisiä ja muurahaisia. Ihmiset asuivat lentävissä kaupungeissa. Muurahaiset uskovat lentomuurahaisjumalaan ja halusivat siksi valloittaa ihmisten kaupungit. Tarinan päähenkilö oli myös lentomuurahainen. 

Oli kyllä virkistävän hauska paneeli! :)

Helena Waris ja haastattelijana Marianne Leikomaa.

18:30 Kuvastaja-palkinnon jako

Suomen Tolkien Seuran jakaman Kuvastaja-palkinnon sai Helena Waris romaanillaan Talviverinen. Pohjankontu-trilogian aiemmat osat ovat voittaneet palkinnon, joten jopa allekirjoittaneella oli tästä ennakkoaavistus. 

Waris paljasti olevansa puutarhuri, joka ei aikonut kirjailijaksi. Toisin kuitenkin kävi. Tällä hetkellä TAMKin opiskelijat tekevät Pohjankontu-trilogialle lyhytelokuva spin offia nimeltä Noidantuli. Samalla porukalla olisi innostusta tehdä myös Uniin piirretystä polusta elokuva, mutta rahoitus tarvitsisi vielä järjestää. Waristakin on pyydelty projektin käsikirjoitustiimiin. Hän on kuitenkin tyytyväinen siihen, että uudet kirjoittajat tuovat tuoreita näkökulmia hahmoihin ja maailmaan. Waris ei aio kirjoittaa sarjaa lisää. 

Ensimmäiset trilogian versiot sijoittuivat Irlannin kelttimaailmaan. Waris siirsi tarinaan Suomeen, sillä hän ei uskonut osaavansa tehdä mytologialle kunniaa, ellei olisi itse asunut Irlannissa. Toistaiseksi sarjaa ei ole käännetty ulkomailla. Hänestä trilogiassa on paljon kliseitä, joiden uskoo vetoavan myös ulkomaalaisiin lukijoihin. 

Hän paljastaa kirjoittaneensa teininä lähinnä ihmissuhdehuttua. Sormusten Herrakin olisi kuuleman parempi intohimoisten rakkaussuhteiden kera! Trilogiaa varten Waris luki kirjastosta kaikki löytämänsä folkloristiikan kirjat ja reilusti Suomen historiaa ennen keskiaikaa. Hän odotti kritiikkiä lukijoilta uusimman romaaninsa Vuoren vuoksi, sillä se on hyvin erilainen kirja kuin hänen aiemmat kirjansa. Kritiikkiä ei ole tosin kauheasti tullut. Vuorelle on myös kyselty jatkoa, eikä sitä ole luvassa. 

Tällä hetkellä Wariksella on kesken kolme romaania: veijariromaani, kirjaprojekti yhdessä puolison kanssa ja kivikaudesta kertova kirja, johon tosin ilmestyi aikamatkaaja. Enempää Waris ei vielä uskalla paljastaa.  

Päivän saldo: kauhua, romantiikkaa ja taustatutkimusta.

Onneksi päivän puolessa välissä oli useamman tunnin paneelitauko. Silloin ehti myös shoppailemaan! Ostin hyllyyn lisää Stephen Kingia Piinan ja Julman Leikin merkeissä, Clive Barkerin Veren kirjat 5 ja Maria Carolen Tulen Tyttäriä

Tämän lisäksi löysin messuilta tuleviin projekteihin taustatutkimusmateriaalia Suomalainen kansanuskonto ja Suomalainen Shamanismi kirjoista. Olen jotain vastaavaa aika kauan metsästänytkin. 

Ostan messuilta aina reilusti kirjoja. Minusta on ihanaa, että kirjat ovat kerrankin esillä ja helposti saatavilla. Haluan hypistellä kirjoja ja messuilta tekee löytöjä, joihin ei muuten kiinnittäisi huomiota. Ja kotipaikkakunnallani ei muuten ole edes kirjakauppaa - muuten tukisin mielelläni paikallista yrittäjää. Kirjoja saattaa tulla pinoiksi asti, mutta pidän siitä, että minulla on valinnanvaraa, kun haluan lukea jotain. Lisäksi lainaan ja lahjotan kirjoja ahkerasti muille. 

Kauhea avautuminen! XD

Mitä voin sanoa? Rakastan kirjoja ja minulla on niihin varaa. Ne ovat aikalailla elämäni tärkein harrastus. Siksi kai viihdyn messuillakin niin ahkerasti. :)

6 kommenttia:

  1. Tässä joskus juttelin kaverin kanssa hänen olut-harrastuksestaan. Siinä keskustelun lomassa sitten totesin, että joo, silloin kun itse nautin alkoholia, valitsen yleensä edullisen vaihtoehdon kalliin juoman sijasta, koska minun rahani menevät vuokraan, ruokaan ja kirjoihin :D Harrastuksensa kullakin.

    Kiva raportti. Olisin halunnut käydä pyörimässä messuilla, mutta en ehtinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avopuolisollani on kallita harrastuksia, kuten pyöräily, joten onneksi kirjat ovat siihen verrattuna halpoja. :)

      Harmi! Odotin ihan messuraporttiasi, kun sinulla on ollut niin ihania piirrettyjä Finncon raportteja. ;)

      Poista
  2. Erinomainen raportti, kiitoksia siitä! Kävin itse vain lauantaina ja siellä näkemäni paneelit olivat valitettavan huonoja... Lähdin useammastakin pois kesken kaiken, koska en halunnut tuhlata aikaani. Tiedän, että suomalainen vaatimattomuus on mitä on ja kirjailijamyytti pitää kirjailijaa erakkona, jonka suurin pelko on puhua julkisesti, mutta silti.

    WSOY:n linjaus on mielestäni täysin järjetön. Luulisi, että valmiin viestin lähettäminen eri sähköposteihin ei kestäisi kauaa. Toki asia on eri kun viestejä on monta sataa, mutta silti. Tämä on todella valitettava tilanne niille, jotka odottavat vastausta, joka voi kuulemani mukaan tulla vasta yli vuoden jälkeen. Ihmettele siinä sitten, onko sitä koskaan luettu vai ei. Todella typerää, kertoo myös siitä, miten kiitollisia ollaan lähetetyistä viesteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkoi ihan kiinnostaa missä paneeleissa olet ollut kuuntelemassa. Omalle kohdalle ei onneksi sattunut tuollaisia. ;)

      Niin, en tiedä miten hylsyjen lähettäminen on WSOY:lla organisoitu. Toisaalta ymmärrän, että työaika halutaan käyttää tuottaviin asiakkaisiin ja että 1000 hylsyn lähettäminen syö varmasti työaikaa. Kuvittelin jopa, ettei heillä kirjoiteta lainkaan palautteita, mutta ilmeisesti sitäkin tehdään.

      Kyllä käsikirjoituksen lähettämisestä pitäisi saada edes se vakio-ei, vähän kuin työnhaussa. Muiden rundeja seuranneena se vuosikin alkaa olla lyhyt aika. :(

      Ehkä tässä olisi pohtimista, millä he saisivat hylsyn lähetyksestä mahdollisimman vaivatonta.

      Poista
  3. Muistiinpanosi ovat niin kattavat, ettei näihin oikein ole lisättävää, kun samoja paneeleja oltiin seuraamassa.

    Ihmetytty minuakin tuo WSOY:n harkitsema linjaus, varsinkin se, että sanottiin, että heillä menee liikaa aikaa palautteitten kirjoittamiseen. Eiväthän he ole niitä joka hylsykirjeeseen kirjoittaneet. Itse kannattaisin kopioeitäkin mielummin kuin ei vastausta laisinkaan.

    Kirjat ja niihin panostaminen ovat hyvä harrastus. :)





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilen että me emme ole palautteiden kirjoittamisen piirissä. Tietyt genret eivät myy, jolloin niihin ei kannata kauheasti panostaa. :(

      Täysi hiljaisuus on minustakin aika erikoinen ratkaisu. Kuin et olisi olemassakaan kustantamolle.

      Poista