torstai 11. syyskuuta 2014

Pelko & Into

Olen laiskotellut saatuani Portti-novellin pois käsistäni. En ole halunnut sitoutua vielä seuraavaan projektiin, etenkin kun tiukat aikataulut kulkivat mukanani kesän läpi.

Erityistä tässä tauossa on se, että tunnun välttelevän juuri romaanin kirjoittamista.

Satulinna löytyy Viron Rakveresta ♥

Blogiani pitempään lukeneet tietävätkin, että minulla on ollut vaikeuksia romaaninpituisten käsikirjoituksien kanssa. Saan sellaisen puskettua raakamuotoon, jonka jälkeen huomaan sen sirpaleisen rakenteen, ahdistun ja hylkään koko paketin.

Ylikirjoitan romaaninraakileiden juonet, kunnes ne ovat niin solmussa tapahtumista ja hahmoista, että ylimääräinen kuristaa tarpeellisesta hengen pois elämänlangan lailla. Näin kävi viime keväänä LP:lle, sitä ennen M:lle ja I:lle.

Jostain syystä ideani eivät pysy puhtaina romaanimuodossa, vaan ikäänkuin panikoin kirjoittaessani ja täytän sivutilan kaikella mahdollisella, vaikka sivut tarvitsevat myös tyhjää tilaa. Romaanit ovat olleet liian pitkiä ja monimutkaisia. En ole saanut niistä uutta otetta ja editointisuunnitelmaa edes viidakkoveitsellä tajutessani millaisia cthulhuja olen synnyttänyt.  O.o'

Luulen, että pelosta on muodostunut eräänlainen blokki mieleeni. Se estää minua edes yrittämästä vaikeaa asiaa, koska yrittäminen tuntuu täydelliseltä ajanhukalta. Romaanit ahdistavat minua, juuri nyt en pysty edes lukemaan sellaista nauttiakseni. Ei, luen analyyttisesti ja pakkomielteisesti. Kateus kuiskii korvaani, "Mikset sinäkin osaa samaa?"

Minun pitäisi kirjoittaa romaani, vaikka en tiedä miksi. En halua kirjoittaa romaania, en repiä elämänlankaa sanojen uuvuttamien hahmojen päältä.

Kyl se niinku haluis veteen, mut ei ihan...

Sen sijaan olen tykästynyt novelleihin. Ne pysyvät kasassa, saan kirjoittaa mitä ikinä haluan, mistä haluan. Minun ei tarvitse flirttailla realismin kanssa ellen halua. Minun ei tarvitse kurkottaa pitkälle ja pettyä, kun en saakaan kädensijaa. Pienet tarinat tuntuvat sopivan minulle loistavasti, nautin niiden kirjoittamisesta!

Mutta novellit ovat murusia: ne lentävät tuulen mukaan niin helposti, että voivat hukkua, ennen kuin kukaan huomaa niiden olemassaoloakaan. Novellikokoelmia julkaistaan heikosti, antologioihin on usein tietty aihe, joka rajoittaa.

Tyydyttäisivätkö pienet tarinat julkaisutoiveeni pidemmällä aikavälillä? Totta kai haluan sanani kansiin, se on syy miksi lopetin kirjoittamisen omaksi iloksi ja aloin kehittää ilmaisuani. 

Ei kai tähän ole mitään vastauksia. En voi pakottaa itsestäni romaania ulos, kun sen muoto ahdistaa minua. Olemassaolevat romaani-ideat tuntuvat sirpaloituvan mielessäni pieniksi tarinoiksi. Huokaisen helpotuksesta.

Kenties tarvitsen novelleja juuri nyt. Tulevaisuus on alati liikkeessä. Romaani voi odottaa nurkan takana. 

Onneksi ei tarvitse uida yksin.

Sain alkukesästä novelli-idean, jonka säilöin talteen. Se puhkesi kukkaan tällä viikolla: löysi äänensä, sielunsa, hohteensa. Rakentelin sille onnellisena Pinterest kansiota ja liitelin pilvissä.

Kokeilen pitkästä aikaa jotain uutta, mieshahmoa pääroolissa. En tiedä vielä mitä tästä tulee. Idea on lähempänä painajaista kuin unelmaa. 

Kävi kuten usein käy: tarina valitsi minut, enkä minä sitä.

19 kommenttia:

  1. On hyvä, että tykkäät kirjoittaa novelleja. Jos romaani ei onnistuisi mutta lyhyemmätkään tekstit eivät nappaisi, blokki olisi varmaan suurempi. En tiedä, auttaako tuohon muu kuin aika tai pitkäjänteisyys.

    Minulla on ollut vain kerran todella paha blokki, mutta se kesti kauan! Varmaan miltei vuoden. Halusin kobasti kirjoittaa romaanin, mutta mikään ei onnistunut ja kaikki ahdisti ja kirjojen lukeminenkin ahdisti, koska vertailin itseäni koko ajan muihin. Onneksi lopulta tuli uusi idea ja pääsin pois. O.o

    Mutta mikset saisi romaanipituudessa kirjoittaa mistä haluat, miten haluat? Sinähän olet suunnitelmallinen kirjoittaja. Auttaisiko jos jo suunnitteluvaiheessa karsisit suunnitelmastasi puolet pois, ettei tekstistäsi tulisi liian pitkä ja monimutkainen? Olen kyllä edelleen sitä mieltä, ettei LP ollut mikään toivoton tapaus runsaudestaan huolimatta. Olen samaa mieltä, ettei romaania voi pakottaa ulos (paitsi ehkä nanossa). Ja novellisi ovat olleet hyvin kiinnostavaa luettavaa. :) Jos kuitenkin romaani-idea kummittelee, niin jotkut romaanithan ovat saaneet alkunsa novelleista, esim. Neljäntienristeys.

    Mielenkiitnoista, mielelläni lukisin sinulta miespäähenkilöstäkin...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä on kyllä laadultaan erikoinen blokki. Olin kovasti suunnitellut aloittavani nyt syksyllä kirjan, mutta ajatukset harovat sitä vastaan täysin voimin. Luulen myös, ettei tähän ole valmista ratkaisua, pitää vain katsella josko mieli jossain vaiheessa muuttuu.

      En onneksi varsinaisesti vertaile itseäni, enemmänkin pituus ja laajuus ahdistavat.

      Voi tietenkin olla, että joku novelli vielä kasvaa romaaninmittaan, mutta suunnitelmat olen päättänyt jättää suosiolla romukoppaan. Ongelma niissä on se, etten oikeasti hahmota suunnitelemani maailman laajuutta. Synopsis tuntuu liian lyhyeltä, vaikka olisi todellisuudessa trilogia 1000-sivuisia järkäleitä. O.O'

      Poista
  2. Minusta novellit ovat haastavia! Nostan hattua sille, että saat aikaan niiden parissa!

    Voisiko romaaniblokkia selättää pienromaanilla? Esimerkiksi kymmenen tuhannen sanan tekstillä, joka ikäänkuin kasvaa novellista hieman pulleammaksi. Ajatuksissasi kirjoitat yhä novellia, mutta tekstiä vain on enemmän.

    Spefinovellien julkaisukanavat ovat onneksi huomattavasti laajemmat kuin realismin puolella! Oletko esim harkinnut tutustua Osuuskumman toimintaan tästä näkökulmasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän kyllä novelleihinkin paljon aikaa ja suunnittelua. Tietyllä tapaa romaani vaan tuntuu siltä isolta jutulta, joka kaikkien kirjoittajien tulisi saavuttaa, vaikka näin ei edes todellisuudessa ole.

      Tuon tyyppinen huijaaminen on varmaan se ainoa tapa, jonka kautta saattaisin erehtyä kirjoittamaan mitään laajempaa juuri nyt. Kuluneen vuoden aikana kirjoittamani novellit ovat menneet pikku hiljaa laajemmiksi, vaikka aluksi 5 000 sanaakin tuntui hengästyttävältä.

      En ole oikeastaan miettinyt itse julkaisukanavia, kun ei ole tarpeeksi materiaalia mihinkään vaihtoehtoon. Osuuskummalta on tullut kyllä hyvää materiaalia ulos. :)

      Poista
    2. Ruokaa ja rakkautta meidän Ursulan joulunumeroon!
      Kuun loppuun asti ehtii vielä tarjota novellia, ja pituuskin on vapaa. Silleen maksimissaan-5000-sanaa -vapaa. ;)
      (teemana tosiaan tällä kertaa ruoka)

      Poista
    3. Heh, yritin kerran kirjoittaa Ursulaan novellia (chick lit numeroon) ja totesin kyllä silloin, ettei romantiikka oikein luonnistu. ;)

      Poista
    4. BTW: http://usvazine.wordpress.com/2014/09/15/yhteistekemisen-meininkia/

      Poista
  3. Sympatiani romaaniblokista, itse en onneksi ole kärsinyt sellaisista vaan yleensä lyhyiden tekstien kirjoittaminen on vaikeampaa minulle. Mutta novellien julkaisumahdollisuudet ovat tosiaan usein heikommat, joten ymmärrän että haluaisit pystyä kirjoittamaan romaanin! Mutta jos se tuntuu nyt vaikealta, ehkä tosiaan kannattaa joksikin aikaa päästää irti ajatuksesta ja keskittyä niiden novellien kirjoittamiseen? Kenties nyt on niiden aika. Tai vaikea sanoa kun en tiedä miltä asiat tuntuvat sinun pääsi sisällä, joskus taas välttely ja pelko voi olla merkki siitä, että juuri sitä pitää tehdä. Mutta voi olla, että jos luovuttaa vähäksi aikaa kokonaan ajatuksesta, juuri silloin löytääkin vahingossa sen romaanin, joka toimii. Tai kirjoittaa juuri ne novellit joita nyt kuuluukin kirjoittaa, ja myöhemmin on romaanien aika.

    Tai sitten tuo Ahmun ehdottama pienoisromaani voisi olla hyvä kokeilu. Toinen vaihtoehto, mikä minulle tuli mieleen tekstiäsi lukiessa, oli että jotkuthan kirjoittavat romaaneja, jotka ovat oikeastaan novellien yhteenliittymiä: kirjoitetaan useita kertomuksia jotka liittyvät jollain tapaa toisiinsa. Esim. sama tapahtumapaikka, henkilöt liittyvät toisiinsa, episodeja samojen henkilöiden elämästä... Toimisiko jokin sellainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenties romaaniblokki ei olekaan blokki vaan eräänlainen herääminen ja valaistuminen? Vähän kuin oman genren löytäminen oli. Romaani on jotenkin ollut minulla oletusarvona. Ehkä sisimmässäni vaan tunnistan, ettei se ole minulle paras muoto?

      Pienoisromaani alkaa kuulostaa koko ajan vaan järkevämmältä. Kuvailemaasi episodiromaania olen jo harkinnut 2013 Nanoni, KK:n, kohdalla, koska senkin rakenne oli hyvin sirpaleinen.

      Poista
  4. Tsemppiä! Kyllä se siitä! Ja novellit ovat kivoja. On hauska käyttää "pikkuideoita", joita putkahtelee mieleen, juuri novelleihin. Minun pitäisi alkaa editoida romaanikäsikirjoitustani, mutta en ole vielä jaksanut aloittaa. Olen antanut sen hautua kunnolla, että saan siihen vähän perspektiiviä. (jota tuskin saan sittenkään.=D) Vielä ajattelin yhden muun pikkuprojektin ainakin tehdä ennen sitä. Minä taas jostain kumman syystä pystyn "vetäisemään" viiden sivun novellin tai kahdensadan sivuisen romaanin, enkä koe kumpaakaan hankalaksi. Mutta sehän ei suinkaan tarkoita sitä, että ne olisivat hyviä... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon ideoivalle novellit ovat tosiaan käteviä. Ideat eivät pääse patoutumaan ja tekstistä toiseen pääsee nopeammin. :)

      Minun "perspektiivilomani" ovat tähän asti päättyneet luovuttamiseen. Siksi juuri seuraava projekti epäilyttääkin.

      On hienoa, ettei tarinan muodolla ole sinulle väliä, vaan uskallat kokeilla rohkeasti kaikkea mahdollista. :D

      Poista
  5. Kyllä se siitä! Itse en pidä novelleista. Jostain syystä romaanimitta tuntuu mukavammalta. Tosin se on lyhentynyt minulla. Karsin esimerkiksi nanowrimo-jutuista 10k sanoja pois :D Minä olen oppinut tiivistämään!

    Noista blokkiajatuksista tarkoitukseni on ollut postailla. Niistä puhuttiin maanantain proosaluennoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kirjoittajia on kyllä moneksi, eikä kaikille tarinoille sovi lyhyt mitta lainkaan. :)

      Postaa ihmeessä! Haluan kuulla. ;)

      Poista
  6. Novellit ovat hieno kirjallisuudenlaji. Ja kovin aliarvostettu. Parhaimmillaan novelliin kykenee kietomaan taidokkaan tarinan muutamaan tuhanteen sanaan. Tai jopa muutamaan sataan.

    Itse tykkään novellien kirjoittamisesta. Ehkä sen takia, että koen niiden pituutensa (tai lyhyytensä?) takia olevan helpommin hallittavissa. Hyvän tarinan saa kasaan yhdelläkin kantavalla idealla.
    Palasin lukijana taas tauon jälkeen Barkerin Veran kirjojen pariin. The Forbidden, josta on tehty leffa Candyman, oli äärimmäisen tehokas novelli. Ihan parhaimmistoa Barkerilla, jonka kierot ideat usein vähän hukkuvat vaatimattomaan toteutukseen. Uhkaa ja outoutta ihan viime sivuille saakka, vaikka verta nähtiin melko vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä jopa VerEn kirjat...

      Poista
    2. Tuo aliarvostus on sinänsä outoa, sillä luulisi lyhyen novellin sopivan paremmin hektisen nykyihmisen elämään? Mutta olen kyllä lukenut todella hienoja novelleja, joita en osaa kuvitella romaanimittaan.

      Minustakin novellin pituus on helpommin hallittavissa. Ehkä tässä painaa jonkin verran kokemus (tai minulla kokemattomuus?). Moni kirjoittaja ei tohtisi rajoittaa ideoitaan.

      Barkerin novellien leffasovituksista näkee muuten usein, miten käy, kun hyvää ideaa lähdetään turhan päiten venyttämään (Midnight Meattrain?). Forbiddenia muistan kovin huonosti, mutta Candyman oli kyllä hirvittävä, kun sen ensi kerran näin. Toisaalta Hellbound heart toimii erinomaisesti novellan pituisena. :)

      Poista
  7. Novellien kirjoittaminen tosiaankin on taitolaji. Itse en ole koskaan ollut kovin taitava lyhyiden tarinoiden kirjoittaja. On paljon helpompi lörpötellä 50 sivua paskaa kuin kirjoittaa 5 sivua asiaa. On totta, että novellikokoelmia on vaikeampi saada julkaistuksi, mutta ei sekään mahdotonta ole. Pitää olla optimistinen.
    Paneudu siis ihmeessä novelleihin, jos tunnet intoa siihen! Kun hallitset rakennesuunnitelmat lyhyissä tarinoissa, on sinun jatkossa helpompi siirtyä laajempiin kokonaisuuksiin.
    Mietin voisiko ahdistuneisuutesi romaanin kirjoittamiseen johtua siitä, että olet niin perillä hyvän romaanin vaatimuksista. Tieto lisää tuskaa. Huomaan sen itsekin nyt, kun editoin omaa kässäriäni. Kun kirjoitin Kuuran ensimmäistä versiota, en tiennyt edes tarinan loppua. Naputtelin vain ja kappas, tarina sai kuin saikin ihan loogisen lopun. Sen sijaan nyt kun editoin ja tutkailen Kuuran rakennetta, alan heti ahdistua. Tuntuu, että palaset leviävät sitä laajemmalle, mitä tarkempaan kässäriä syynään. Herättelen kuitenkin vielä toivoa, että loppuun päästyäni kokonaisuus on jo hallitumpi.

    Joka tapauksessa neuvoisin sinua kokeilemaan romaanikässärin kirjoittamista ilman tarkkaa suunnitelmaa. Ota alkuidea ja lähde viemään sitä eteenpäin, elä sen mukana ja katso minne tarina sinut vie. Pohdi rakenneasioita ym. juttuja vasta ekan version jälkeen.
    Tiedän, ettei tämä tyyli sovi kaikille kirjoittajille, mutta omasta mielestäni se on oiva keino saada kirjoitusflow lentämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiviys on varmasti syy miksi pidän novelleista niin paljon. Romaanin kohdalla minusta tuntuu, että tarinaan pitää lisätä täytettä, eikä saa kirjoittaa vain tärkeimpiä tapahtumia. Sitten tarina paisuu holtittomasti.

      Ei minua niinkään itse kirjoittaminen ahdista, vaan se kuinka sokeudun ja huomaan vasta myöhemmin rakentaneeni kaiken aivan vinoon. 4 kässäriäni viime vuosilta yhdistää yksi asia: ne pitäisi kaikki melkein kirjoittaa alusta uusiksi, eikä editoida olemassaolevaa, koska olemassaolevassa on hyvin vähän sellaisenaan säilyttämisen arvoista tekstiä. Tuntuu ajanhukalta saattaa itsensä taas siihen tilanteeseen, kun voisin keskittyä minulle selvästi sopivampaan rakenteeseen.

      Minulla on näissä asioissa todella surkea luontainen vaisto. En saa tarinaa edes kirjoitettua loppuun ilman suunnitelmaa. ;)

      Poista
    2. Voi uusiksi kirjoittamisellakin saada aikaan toimivia kässäreitä. Minä olen uusiksi kirjoittanut suurimman osan kässäreistäni, niistä jotka ovat valmistuneet. Ei olemassaolevan tekstikasan editoimisessa aina olekaan mitään järkeä. Idea voi olla hyvä, mutta joskus on helpompi kirjoittaa kaikki uusiksi tyhjälle paperille kuin säilyttää vanhaa.

      Mutta jos novellit sopivat sinulle paremmin, ja viihdyt niiden parissa, kannattaa ehdottomasti panostaa niihin. :)

      Poista