torstai 18. syyskuuta 2014

Haruki Murakami - Suuri Lammasseikkailu ja Dance Dance Dance

Päädyin lukemaan suomentamattoman Dance, Dance, Dance kirjan sattumalta, kun etsin Sveitsissä luettavaa kotimatkaa varten. Tiesin jo kirjakauppaan kävellessäni, että haluan ostaa Murakamia, jonka kirjoja on saatavilla enemmän englanniksi kuin suomeksi.

Dance valikoitui puhtaasti sattumalta. Sain tietää vasta myöhemmin, että se on neljäs osa Murakamin Rotta-trilogiassa, jonka kahta ensimmäistä kirjaa ei ole käännetty lainkaan. Kolmas osa on hyllyssäni lukemista odottanut Suuri Lammasseikkailu.

Ymmärtääkseni Rotta-trilogian kirjat ovat toisilleen löyhiä jatko-osia. Wikipedian mukaan kaksi ensimmäistä osaa, Murakamin ensimmäiset kirjat, ovat kirjailijan mielestä keskinkertaisia, eikä hän halua, että niitä käännetään. Tämä on suuri harmi, sillä mainoslauseista huolimatta (itsenäisiä kokonaisuuksia!) kirjat jättivät oloni hyvin keskeneräiseksi.

Haruki Murakami, 1982 & 1988, 
Tammi (1993) & Vintage (2003), oma ostos 

Dance Dance Dancessa nimetön protagonisti kokee äkkiä kaipuun Hotelli Delfiiniin, paikkaan jossa hän vietti kerran aikaa silloisen, nimettömän, tyttöystävänsä kanssa. Sittemmin tyttöystävä on kadonnut jäljettömiin ja kertoja epäilee hänen kuolleen. Kertoja lähtee etsimään Hotelli Delfiiniä vain löytääkseen vanhan hotellin tilalle rakennetun luksushotellin. Jotain vanhasta hotellista on kuitenkin vielä jäljellä. 

Tarinaan liittyvät myös protagonistin entinen koulukaveri, josta on tullut kuuluisa näyttelijä, teini-ikäinen telepaattisia kykyjä omaava tyttö, yksikätinen runoilija, luksusseuralaisia yksinäisille miehille, ahdistunut hotellityöntekijä ja paljon muuta.

Tarinan arki on maagista, päähenkilö ajelehtii, ja kokonaiskuva tuntuu hieman epäselvältä aina kirjan loppuun asti. Samalla Murakamin tarinoita ei voi koskaan luonnehtia kliseisiksi tai maagisia elementtejä jotenkin kuluneiksi. Murakamin maailmat ovat ainutlaatuisia ja odottamattomia!

Kirja on myös kuva maailmasta 80-luvulla, jotenkin nostalginen ja surullinen. Kuolema on vahvasti läsnä alkumetreiltä loppuun saakka.

Dance oli joutsenlaulu tarinalle, jota en ollut lukenut. Siitä jäi hämmentynyt olo. Maagiset elementit tuntuivat ahdistavilta, vaikka tarinaan liittyi paljon hulvattomiakin elementtejä. Siitä huolimatta nautin kirjan lukemisesta, vaikka en siihen varauksetta rakastunutkaan. Tunnistin ehkä jo lukiessani, että minun olisi luettava edellinen osa saadakseni tapahtumille todellista kontekstia.

“Dance," said the Sheep Man. "Yougottadance. Aslongasthemusicplays. Yougotta dance. Don'teventhinkwhy. Starttothink, yourfeetstop. Yourfeetstop, wegetstuck. Wegetstuck, you'restuck. Sodon'tpayanymind, nomatterhowdumb. Yougottakeepthestep. Yougottalimberup. Yougottaloosenwhatyoubolteddown. Yougottauseallyougot. Weknowyou're tired, tiredandscared. Happenstoeveryone, okay? Justdon'tletyourfeetstop.”

Siirryin seuraavaksi Suuren lammasseikkailun pariin ja olin aivan lumoutunut kirjasta heti alkuunsa. ♥

Tällä kertaa tarina alkoi siitä, kuinka kertoja saa tehtäväkseen etsiä mystisen lampaan, jonka kuvan hänen ystävänsä Rotta on hänelle lähettänyt. Kertoja lähtee matkaan nimettömän tyttöystävänsä kanssa ja päätyy Hotelli Delfiinin kautta erikoiselle matkalle. 

Tällä kertaa paikat olivat tuttuja, hahmot olivat tuttuja, ja kieli oikea. Luin Murakamin ihanaa, arkista kieltä, uppouduin päähenkilön pään sisään. Tarinassa oli lampaita, piereskeleviä kissoja, maagisia korvia, lammasmiehiä ja lammasprofessoreita. Tuntui kuin olisin tullut kotiin, vaikka muistini levy ei vielä täysin eheytynytkään. 

Päähenkilön ystävät Rotta ja J ovat yhä kaukaisia. Päähenkilön yhteys heihin on ilmeisesti kahden ensimmäisen kirjan aihe, jolloin heidän ilmestymisensä tuntuu rikkovan tarinan eheyden kuin käsi, joka kurkottaa kahden kirjan välillä. 

"Mutta miksi nyt? Miksi Japanissa?" 

"Veikkaisin että minä herätin lampaan. Se olisi luultavasti nukkunut luolassa satoja vuosia. Ja minä tyhmyri menin ja herätin sen." 

"Ei se teidän syynne ole", minä sanoin. 

"Ei", Professori sanoi, "kyllä se on minun syyni. Minun olisi pitänyt käsittää se jo paljon aikaisemmin. Minulla olisi ollut kortit kädessä. Mutta minulta meni kauan ennen kuin hoksasin. Ja silloin lammas oli jo pinkonut pakoon. 

Murakamin kirjat ovat maagista realismia, reaalifantasiaa, uuskummaa - miksi vain haluaa genreä kutsua. Arkeen on upotettu teelusikallinen mystiikkaa ja mahdotonta, juuri niin vähän, että se tulee pakostakin luonnolliseksi osaksi arkea. Päähenkilö ei ole millään tavalla itse mielenkiintoinen, mutta hän tapaa mielenkiintoisia ihmisiä (kuten autonkuljettaja jolla on puhelinyhteys Jumalaan tai traaginen Lammasprofessori). 

Ja Danceen verrattuna Lammasseikkailu on positiivisempi kirja. Se on hauska. Luin tästä kohtia ääneen puolisolleni, kun lammaskuvio alkoi selvitä. Kirja on niin ihanan kaheli. 

Murakamin kirjoissa on tietynlaista juonettomuutta, joka ei haittaa minua, sillä nautin lähinnä niiden tunnelmasta. Kielen yksinkertaisuus pitää lukemisen vauhdissa, se rullaa vaivattomasti eteenpäin silloinkin, kun päähenkilö siivoaa, lukee kirjoja tai tappaa muuten aikaa. Minulle Murakamista on muodostunut jo kaukainen ystävä.

Murakamin kieli on tyyneyttä, tuttua ja pohdiskelevaa. Siihen mahtuu mielettömästi kaipausta, se tuoksuu syksyn viimeisiltä auringonsäteiltä (kirja sijoittui syksyyn). Lammasseikkailua on ilmeisesti luonnehdittu Murakamin heikommaksi suomennetuista kirjoista, mutta minuun tämä upposi.

Parin kolmen seuraavan päivän aikana hän paljasti korvansa vain silloin tällöin ja piilotti sitten taas nuo luomakunnan ihmeet tukkansa taakse ja palasi tavallisuuteen.

Hänelle se oli kuin yrittäisi riisua takin maaliskuun alussa. "Ei taida vielä olla aika näyttää korviani", hän sanoi. "En oikein vielä viihdy niiden kanssa."

"Ei se minua haittaa, ihan totta", minä sanoin. Ei hän hassumpi ollut korvat peitossakaan.

Millainenkohan lukukokemukseni olisi ollut jos olisin lukenut kirjat toisin päin? Olisiko Lammasseikkailu jäänyt vajaaksi ja Dance tuntunut eheämmältä? Joka tapauksessa ne muodostavat erikoisen kokonaisuuden.

Jos arkinen melankolia, surrealistinen maagisuus ja yleinen vinksahtaneisuus viehättävät, voit sinäkin löytää ystävän Murakamista. ;)

4 kommenttia:

  1. Minä olen lukenut vain Lammasseikkailun noista ja tykkäsin valtavasti. Ihanan sekopäinen tarina, jota ei edes pidä yrittää hampaat irvessä ymmärtää... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, luulen että sitä kirjaa ei kannata liikaa tulkita, vaan pikemminkin nautiskella sen hullunkurisuudesta. :)

      Poista
  2. Murakami on sellainen, jota kehutaan niin kovasti, että tuntuu, että pitäisi lukea häneltä jotain ihan sivistyksen vuoksi! Vielä en ole saanut toimeen tartuttua, vaikka kirjansa kuulostavat kiinnostavilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että Murakami voisi upota sinuun. Hänen hahmonsa ovat kans aika tavallisia tyyppejä, tarinoissa tapahtuu kaikkea ihanaa maagista ja tunnelma on oudon nostalginen. Teillä on siis paljon yhteistä! ;)

      Poista