maanantai 14. heinäkuuta 2014

Finncon '14: "Kyllä se siitä" ja muita valheita (osa 1)

Finnconissa taas! Valas lupaili aurinkoa ja onnea.

Tämän postauksen nimi tulee ihan puhtaasti kahdesta asiasta: a) Finnconin logossa on Motivaatiovalaan enkeliserkku (valashan hokee "kyllä se siitä"), b) ainoa tapa selviytyä tapahtumasta on hokea "kyllä se siitä", vaikka sielusi imettäisiin kehostasi, rahat lompakostasi ja iho jaloistasi. No hard feelings there! ;)

Mutta joo, osallistuimme Finnconiin sekavalla kokoonpanolla. Minä ajoin etelästä Jyväskylään Been kanssa ja seuraamme liittyivät myös Lila, Dee ja Malna. Sekoilua riitti milloin missäkin!

Tavalliseen tapaani tein myös ekstensiiviset muistiinpanot paneeleista, ostin kirjavuoren (kirottu kirppis!), krääsää ja sekoilimme porukalla milloin missäkin. Ehkä pitäydymme kuitenkin paneeleiden sisällössä tämän postauksen aikana. ;D

Tämä postaus kertoo lauantaista (osa 1). 

10:30 - 12:00 Tarina joka ei mahtunut yhteen kirjaan

(vas) Eija Lappalainen, J.S. Meresmaa, Helena Waris,
Anu Holopainen ja Magdalena Hai.

Tarina joka ei mahtunut yhteen kirjaan-paneeli kertoi fantasiakirjailijoiden kokemuksia sarjan kirjoittamisesta.

Anu Holopainen lähti kirjoittamaan Sonja-sarjaa aluksi kirja kirjalta ja fiiliksen mukaan. Hänen viime vuotinen Joulukalenteri-projektinsa mahdollisti sarjan lankojen sitomisen yhteen vuosienkin jälkeen. Pohjoistuuli-sarja puolestaan oli kustantajan idea. Animorphis-sarjan menestyksen myötä Anulta pyydettiin muotoa muuttavaa hahmoa, johon Anu tarttui Sinisilmässä. Syysmaan hän visioi sarjaksi alusta lähtien. Holopaiselle Syysmaa on tribuutti Thief pelisarjalle, johon feministiset elementit tarttuivat, kun hänen piti perustella miksi naishahmot elivät lain tuolla puolen.

J.S Meresmaalla ei ollut ennakkosuunnitelmia sarjasta. Ensin hän vain kirjoitti Mifonkeja ja huomasi sitten, että tarina jää kirjan lopussa kesken. Sarjaa alettiin visioita trilogiaksi, mutta se paisui myöhemmin, eikä jää neljänteenkään osaan. Meresmaan tarina on kasvanut orgaanisesti ja hän kokee "asioiden lopettamisen" vaikeaksi. Keskilinnan Ritarit sarjan aloittamista hän luonnehtii leikkisästi vahingoksi. Se on onneksi vain trilogia ja pienoisromaanikokokin rajoittaa. Nykyisin hän myös hallitsee suunnittelun paremmin.

Eija Lappalainen kirjoitti Routasisarukset sarjan yhdessä Anne Leinosen kanssa. He vain huomasivat, että heidän kirjoittamansa maailma oli liian laaja yhteen kirjaan. Maailmankuvaus ja usea näkökulmahahmo veivät paljon aikaa ja sivutilaa. He kirjoittivat ensimmäisen kirjan jälkeen kustantamolle synopsiksen koko trilogiasta. Sivumäärä tosin paisui kirja kirjalta isommaksi (yht 1200 sivua!).

Magdalena Hai halusi Gigistä ja Henrystä trilogian. Hän myös suunnitteli kirjat tietoisesti kasvaviksi, jolloin kirjojen mitta on pidentynyt päähenkilön henkisen kasvun myötä. Hän möi kirjat kustantamolle yksi kerrallaan, joten etenkin ensimmäisen osan piti seistä myös omillaan. Hai on kirjoittanut myös samaan maailmaan sijoittuvia novelleja (esim. Osuuskumman steampunk antologioihin). Maailman laajennus on sujunut novelleissa historiassa eteen ja taakse. Henryn ja Gigin tarina kuitenkin loppuu trilogiaan.

Onko sarja kahle vai mahdollisuus?

Lappalaisen mielestä on vapauttavaa keskittyä 3 vuotta samaan asiaan. Ideat sai istutettua valmiiseen ympäristöön, eikä ollut kiirettä keksiä uutta. Meresmaalle sarja oli myös kahle. Hänellä on valtava ideariihi, jota ei voi toteuttaa sarjan asettamien rajoitusten vuoksi. Toisaalta hän saa keskittyä vain yhteen asiaan. Sarjan kirjoilla on oma aikataulunsa, kun lukijat odottavat uutta kirjaa joka vuosi.

Holopainen näkee sarjan parisuhteena: alussa on ihanaa, mutta lopulta alkaa myös tympiä. Onneksi kustantaja halusi sarjaa lisää. Toisaalta hänen aikuisten kirjansa, Ilmeetön mies,  jäi Syysmaan varjoon, mikä harmittaa. Hän piti bileet, kun sarja loppui. Vanha suola janottaa, kuten Joulukalenterissa nähtiin. Välillä kirjailija kaipaa itsekin "lopetusta".

Hai kirjoitti trilogiansa lyhyen ajan sisällä ja koki saman tunneskaalan innostuksesta kyllästymiseen kuin Holopainen. Toisaalta nyt hänen tekee mieli viivytellä, koska oikovedoksen jälkeen hän joutuu sanomaan hyvästi. Waris kertoo päässeensä viimein kuiville 26 vuoden riippuvuudesta (sarja kirjoittamiseen kulunut aika).

Myyntipöydistä saattoi bongailla löytöjä. Minulle esim.
Jääskeläisen Taivaalta pudonnut eläintarha. :D


Mikä houkuttelee takaisin sarjan pariin?

Lappalainen innostuisi palaamaan Routasisarusten luo jos tarina muutettaisiin toiseen formaattiin, esim. TV:seen tai elokuvaksi. Lukijatkin ovat pyytäneet novelleja sivuhahmoista. Holopaisen mielestä "rahantäytteisen kottikärryn kanssa palaava eksä" on aina tervetullut näky. Hän kyllä kirjoittaa, kunhan on rahaa siihen ja elämiseen. Meresmaa uskoo, että vaikka päähenkilöiden tarina päättyy, ei niiden maailma pääty koskaan. Uudet näkökulmat ovat mahdollisia.

Voiko fantasiassa olla yksittäisiä teoksia?

Meresmaan mielestä fantasiaa voi olla missä muodossa vain. Ei maailmasta tarvitse ottaa kaikkia tehoja irti. Lappalainen ei ikäväkseen usein ehdi lukea kuin ensimmäisen kirjan sarjasta. Hai kertoo, että USA:ssa harrastetaan "pakkosarjoitusta", eli yksittäinen kirja venytetään pakolla sarjaksi, vaikka sen keskeinen idea ei kannattele useampaa osaa. Tämä on väärin tarinaa kohtaan.

Holopainen pitää trilogiaa fantasiabuumin oletusmittana. Moni lukija tulkitsi hänen kirjaansa Molemmin jaloin sarjan aloitusosaksi, vaikka avoin loppu vain on hänelle mieluisa tapa kertoa tarinaa. Meresmaa valittelee lukevansa vähän: Tarve kertoa omia tarinoita on suurempi kuin lukea muiden tarinoita.

Hai uskoo sarjojen menevän toisinaan huonommiksi, koska niissä toistetaan ja suurennellaan samoja asioita. Esimerkiksi Eddingsin fantasiasarjat toistavat samoja juonia yllätyksettömästi ja Ricen vampyyrikirjat menevät uskomattomiksi edetessään. Sarjat jatkuvat, vaikka kirjailijoilla ei ole enää mitään sanottavaa.

Pitääkö sarjan väliosan olla itsenäinen kirja?

Hai kertoo lukijoidensa hypänneen onnistuneesti sarjan kyytiin Kellopelikuninkaastakin. Toisaalta sitä on myös luonnehdittu "tyypilliseksi kakkososaksi", jossa on siirtymävaihe. Holopaisesta on älytöntä vaatia keskimmäiseltä kirjalta itsenäisyyttä. Waris kertoo sekoittaneensa lukijoiden pasmat kirjoittamalla aikahypyn ja uudet päähenkilöt keskimmäiseen osaan, Sudenlapsiin.

Jokin verran tämä riippuu myös siitä, onko kirjoissa yhtenäistä tarinaa, kertoo Holopainen. Syysmaassa päähenkilöt vaihtuivat kirjasta toiseen. Lukijalla on vastuu jos hän aloittaa tarinan keskeltä. Meresmaa tuntee hieman syyllisyyttä siitä, ettei Mifongin Aika seiso omillaan. Toisaalta siitä aloittaneet lukijat ovat kokeneet pysyvänsä kärryillä tarinassa.

Meresmaa vertaa kirjoittamista puutarhan hoitoon. Mifonki-sarja on kasvanut innokkaasti (ruusupensas), kun taas Keskilinnan Ritarit on hallitumpi kokonaisuus (bonsai). Sarjaa kirjoittaessa ei onneksi tule toisen kirjan tyhjyyttä, joten tämä on kirjailijalle turvallisempaa.

 Tämän myyntipöydän kiersin kaukaa yrityksissäni vältellä vararikkoa. :D

Voiko sarjan kanssa kirjoittaa itsensä nurkkaan?

Lappalainen myöntää palanneensa aina edellisiin osiin, koska ei muistanut kaikkia tapahtumia. He kirjoittivat yhden kirjan vuodessa ja tarina jatkui siitä mihin edellinen jäi. Hän myös teki muistiinpanoja tarinasta seuraavia osia varten lukiessaan oikovedosta. Waris kertoo jättäneensä post it-lappusia mm. saunaan. Esilukijat kuuleman bongaavat jatkumovirheet erinomaisesti.

Meresmaa kertoo unohtaneensa kerran Danten puuman, Roun, laivamatkalta ("missä puuma?!"). Hän joutui palaamaan kymmeniä sivuja taaksepäin ja kirjoittamaan puuman mukaan kohtauksiin. Meresmaa uskookin, että nurkista pääsee aina pois, vaikka olisi seikkailijakirjailija.

Lappalainen ja Leinonen kirjoittivat sarjaa vuorotellen, joten molemmat huomasivat toistensa epäjohdonmukaisuuksia ja mokia. Heille oli tärkeää suunnitella ennakkoon jokaiselle hahmolle selkeä kehityskaari. He eivät halunneet mustavalkoisia hyviksiä ja pahiksia.

Holopaisella ei ole ollut isoja nurkkia. Kerran kustannustoimittaja tosin kommentoi: "Eikös tämä hahmo kuollut jo 100 sivua sitten?". Syysmaan 4.osan kohdalla Holopainen päätti kirjoittaa tarinalle "Raamatun", jossa olivat tärkeimmät tiedot. Joulukalenterin lyhyttarinoita varten hän luki vanhat tarinat ja teki muistiinpanot niistä. Tarinoissa on huikeasti pieniä yksityiskohtia muistettavana!

Meresmaa piirsi Mifonki-sarjan hahmoille sukutaulut kustantamon pyynnöstä. Hän kertoo suunnitelleensa aluksi liian vähän. Nykyään hänellä on muistikirjoja, mutta ne joutuvat hukkaan ja niissä on löytyessään keskenään erilaisia versioita suunnitelmista. Hänen tapansa tehdä asioita voi vaikuttaa muista kaoottiselta. Tarinoiden luettelomaiset faktat on kirjoitettava ylös, kuten se missä mitkäkin esineet ovat milloinkin.

Hailla on ajankäyttöongelma: asiat tapahtuvat sivuilla oudossa järjestyksessä. Siispä hän tekee aikalinjoja. Trilogiassa on paljon matkustamista, joka vaatii miettimistä. Millä matkustetaan, minne? Lappalaisen mielestä vuodenaikojen seuraaminen on hankalaa.

Wariksen mielestä piirtäminen on tässä suhteessa suuri apu. Meresmaa piirtelee luonnostaan paljon kaavioita ja laskee hahmojen ajankäyttöä tarinassa. Lappalainen kertoo kartoittaneensa Leinosen kanssa Routasisarusten maailman historian nykypäivästä tarinan nykyhetkeen. Kokonaisuus olisi muuten vaikea pitää kasassa.

Sarjojen kustantamisesta

Meresmaa on kuullut mantran "kustantamoilla menee huonosti" aika usein. Nykyhetkeä leimaa kustantamoiden suuri murros, joka tekee kirjailijan työstä epävarmaa. Meresmaan Mifonki-sarjan kustantaja vaihtuikin yllättäen. Kolmannen osan käsikirjoitus oli jo painovalmis, kun häntä pyydettiin muuttamaan sen loppu, jotta trilogia saadaan päätökseen. Tämä tuli kirjailijalle yllätyksenä. Hänen oli mietittävä tarkkaan onko tämä se uhraus, joka hänen on tehtävä, jotta hänen kirjojaan yhä kustannetaan. Lopulta hän päätti, ettei voi typistää keskeneräistä tarinaa. Siispä kustantamo kieltäytyi kustantamasta kolmatta osaa.

Sarjalla kävi tuuri, sillä aiheesta syntynyt pieni nettikohu sai muut kustantamot kiinnostumaan siitä. Näin Meresmaa tutustui uuteen kustantajaansa Myllylahteen. Uusi kustantaja on aikamoinen lottovoitto, sillä keskeneräinen sarja on myös suuri riski. Näitä ikävyyksiä kuulemman tapahtuu paljon enemmänkin, mutta niitä ei yleensä puida julkisuudessa, vaan tilanne käännetään "kirjailijan häpeäksi". Meresmaan mielestä myyntiluvuissakaan ei ollut mitään häpeämistä. :(

Fantasia aiheisia tunnelmia myyntipöydiltä.

Markkiointi hyytyy usein kesken matkan

Lappalainen kertoo aloitusosan saaneen suurimman huomion (kirja sai mm. Junior Finlandia ehdokkuuden). Lanun markkinointi onkin usein kirjailijan käsissä. Toisaalta tämä tasapäistää kustantamon menestyjät ja keskikastin. Meresmaan mielestä kustantamot ajattelevat, että on hyödyllisempää markkinoida yhtä teosta paljon kuin kaikkia tasavertaisesti. Suomessa on paljon pullonkauloja. Esimerkiksi Suomalaisessa kirjakaupassa on yksi sisäänostaja, joka on vakuutettava, jotta kirjan saa hyllyyn.

Hai kokee, että Karistolla on tasa-arvoinen markkinointisysteemi. Lehtiarvosteluiden hän kokee kadonneen. Hän kaipaisi myös arvosteluita sarjasta kokonaisuutena. Lappalainen kertoo, että lehtiala on kokonut murroksen parin viime vuoden aikana. Samoja arvosteluita kierrätetään useissa paperilehdissä. Hain mielestä tässä on se vaara, että sama nuiva arvostelu pyörii joka paikassa. Meresmaa ei enää edes odota lehtiarvosteluita sarjan uudemmille osille.

Wariksen mielestä lehtien kulttuuritoimitukset ovat näivettyneet. Pahimmillaan urheilutoimittaja hoitaa kulttuurin sivutoimenaan. Onneksi kirjablogit antavat kirjoille yhä näkyvyyttä!

Millä Suomesta suuri menestystarina?

Holopaiselle aggressiivinen markkinointi näyttelee tärkeää osaa menestyksessä. Myös alusta asti suunniteltu yhtenäinen visuaalinen ilme on tärkeä. Meresmaa kokee, että Suomessa on hyvä kasvualusta menestykselle. Kirjavienti on kuitenkin meillä yhä lapsenkengissään. Hai pohtii englanniksi kirjoittamisen merkitystä, käännöksiä kun karsastetaan ulkomailla.

Meresmaa uskoo Harper Collinsin kiinnostuneen Emmi Itärannan Teemestarin kirjasta, koska siitä oli käännös heti saatavilla. Holopainen uskoo, että Suomi on  tulossa kirjamaailmassa muotiin. Waris huomauttaa, että fantasia on aiheena yleismaailmallinen. Lappalainen kertoo, ettei Routasisaruksilla tärpännyt ulkomaan menestys, koska he osuivat dystopiabuumiin ja kirjat olivat liian paksuja.

Meresmaasta Suomi on pieni markkina-alue, joten taloudellisesti kirjan pitäisi olla iso hitti, jotta luvuilla voitaisiin vakuuttaa ostajat. Palkinnot onneksi auttavat.  Läpimurtoja tulee varmasti enemmän tulevaisuudessa. Hai uskoo, että suomalaiset ovat aika kriittisiä suomalaista kirjallisuutta kohtaan. Meidän tulisi olla ylpeämpiä omista kirjoistamme.

Holopainen pitää suomalaista kirjallisuutta omintakeisempana kuin anglosaksista tusinafantasiaa. Esimerkiksi Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta. Meresmaa pohtii, joko käännöskirjallisuus asettaa standardit, jota vasten fantasiaa peilataan liiaksikin. Meidän arkipäivämme on itsessään muille maille omituista. Hai tiivistää Lumikon arvostelut: "new, refreshing, weird." 

Mikä on käännöksen rooli?

Meresmaan mielestä suomesta englantiin kääntäjiä on vähän. Tämäkin on pullonkaula. Wariksesta Uniin piirretyn polun käännös oli ihan hirveä. Paikannimet eivät kääntyneet, vaan Vuornanjoesta (?) tuli River of Hell. Hänestä vakava asia muuttui vitsiksi. Palaute ei tehnyt muutoksia käännökseen. Ehkä tässä on syy sille, ettei kirja breikannut ulkomailla?

Meresmaata pelottaa se, että kirjailija ei edes ymmärrä suurinta osaa käännöskielistä (venäjä?). Kirjailija ei siis ole käännöksen ylin auktoriteetti, ja uusi käännös tulee kalliiksi. Hain mielestä käännös on itsenäinen teos. Holopainen sanoi vielä, että kirjailijalle on tärkeää, kun ylipäätään käännetään, oli käännös huono tai ei.

*

Paneeli oli hyvin mielenkiintoinen, mutta aika raskas aloitus päivälle! Paneelissa oli ehkä pituuteen nähden aika paljon samanlaisia kirjoittajia. Pidemme heti perään taukoa ja kiertelimme myyntipöytiä, jotta aivot palautuisivat.

Lisää lauantain paneeleista seuraavassa osassa! :)

8 kommenttia:

  1. Todella kattava bloggaus! Olin siellä itsekin, joten oli kiva lukea tämä muistin virkistykseksi.

    Nyt harmittaa, etten tiennyt (tai muistanut) että siellä on muitakin bloggaajia, koska olisi ollut mukava miitata. Olin itse conissa yksin ja se haittasi välillä, seura olisi kelvannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään tehdä kattavia postauksia, jos vaikka uudet ihmiset innostuisivat tapahtumista. Niissä on kumminkin kirjoitajille yllättävän paljon ohjelmaa.

      Joo, näin jälkikäteen on ollut ikävä huomata miten monen muun kanssa on taas menty ristiin. Yritin kovasti bongailla tuttuja väenpaljoudesta, mutta se oli äärimmäisen hankalaa niidenkin tuttavien kanssa, joiden kasvot oli tietävinään. :(

      Poista
  2. Kiitos tosi yksityiskohtaisesta raportista! Sitä lukiessa (ja myyntipöytäkuvaa katsoessa...) alkaa kyllä harmittaa, ettei tänäkään vuonna päässyt paikalle. Mutta kun etäisyys on tuhansia kilometrejä ja muut syyt vaativat Suomeen aina heinä-elokuun vaihteessa. Höh.

    En usko, että osaisin kirjoittaa sarjaa. Minulle kaikki romaanit ovat jossain määrin "kasvutarinoita", joten tuntuisi hassulta laittaa päähenkilö kasvamaan lisää. Tosin tämän uusimman kohdalla tuntuu ensimmäistä kertaa siltä, että teoriassa päähenkilön voisi sijoittaa vielä uuteen tarinaan. Silloin se ei olisi niinkään jatkoa vaan sama päähenkilö, uudet seikkailut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäpä taas hyvä syy siihen, miksi näiden eteen kannattaa nähdä vaivaa - ulkosuomalaiset. ;)

      Pitkät sarjat ovat varmasti ominaisempia fantasialle kuin realismille. Ehkä innostut vielä tulevaisuudessa tuon Syysmaa-sarjan kaltaisesta konseptista, missä jokainen osa itsenäinen, mutta sijoittuu samaan jatkumoon ja maailmaan (oikeastaan tämä on dekkareissa yleistä)? Kyllähän hyvän hahmon kohdalla kannattaa ottaa kaikki hyöty irti. :)

      Poista
    2. Sarjat tuntuvat kuuluvan useimpiin genreihin, paitsi tavallinen yleinen kaunokirjallisuus (ja romantiikka, tuntuisi vähän hassulta jos sama tyyppi rakastuisi aina eri naiseen/mieheen, vaikka dekkarisarjoissa tällainen kuulemma onkin yleistä).

      Romaaneissa yleensä tapahtuu aika dramaattisia juttuja - sairastumisia, kuolemia, syntymiä, rakastumisia, eroja, matkoja jne - ja jos näitä tapahtuisi aina uudestaan, se tuntuisi helposti melodraamalta. Monissa genreissä tietty melodraama (esim. jatkuvat murhat tai taistelut) hyväksytään helpommin. Sitten taas nuortenkirjoissa tapahtumat keskittyvät yleensä pienempiin juttuihin, joten niistä ei synny melodraamaa. Nykyään tietysti nuortenkirjatkin ovat yleensä scifiä/fantasiaa/vastaavaa.

      Onhan toki yleisessä kaunokirjallisuudessa sukusarjoja, mutta sellainen ei minua kiinnosta.

      En kirjoita fantasiaa, mutta olen siirtymässä scifin puolelle. Mutta siinäkin ajatus siitä, että käyttäisi samaa maailmaa kahdessa teoksessa ilman juonellista jatkumoa tuntuu jotenkin ...halvalta. Olen niin high concept -kirjoittaja, jos kirjoitan spefiä niin se maailma on hyvin olennainen juonen kannalta.

      Poista
    3. Romanttisia sarjojahan on pilvin pimein. Usein vielä niin, että sama pariskunta kärvistelee voiko olla vielä/enää yhdessä. Toisaalta nämä taitavat olla genrehybdridejä, kuten historiallista tai spefiä samaan aikaan.

      Minusta high concept ei poislue jatko-osia. Kyllä niitäkin näkyy, kun eteen tulee tarpeeksi kiinnostava aihe. :)

      Poista
  3. Huu, vaarnamaisen perusteelliset muistiinpanot! Sekavuudesta ei näissä ole merkkiäkään. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, sekavuus voi tietenkin olla vain omassa päässäni. Ja höpisin siitä näköjään muutamaan otteeseen. O.o'

      Ehkä TE sekoilitte, enkä minä. ;)

      Poista