tiistai 10. kesäkuuta 2014

Minusta tulee

Ennen uskoin aina siihen, että hyvä kirjoittaja sisäistää genren kuin genren. En nähnyt genrerajoja lainkaan, vaan soudin niiden yli suveneeristi projektista toiseen - ainakin omassa mielessäni. Viime aikoina olen alkanut sisäistää ajatuksen, että jokaisella kirjoittajalla on yksi leipälaji, joka on ylitse muiden. Omaani olen metsästänyt viimeiset vuodet.

Kun katson nyt taaksepäin, tuntuu hämmennys kerta kaikkisen typerältä. Olen toistanut tajuamattani samaa kavaa jo pitkään, vaikka huomaankin sen vasta nyt. Tarinoideni tilat ovat ahdistavia, hahmot epätäydellisiä, maailmankuva synkkä. Selittämättömät asiat iskostuvat osaksi maailmaa, mutta toimivat pikemminkin allegorioina ja pienissä erissä. Rakkaus on tuskaa, tragediat väistämättömiä.

Suurin osa hyllyni lukemattomista kirjoista on kauhua. Suurin osa suosikkikirjoistani sisältää jonkinasteisia uhkakuvia, jotka synnyttävät ahdistusta. Suosikkielokuvani on kauhufilmi, Ridley Scottin Alien. Projekti I:n dekkariasetelma oli iskostettu yliluonnolliseen kauhuun, projekti KK on täysin sitä itseään ja projekti LP leikitteli sillä myös. Olen kirjoittanut kuluneen vuoden aikana nelisen novellia, joista jokainen on ollut kauhuun kallellaan.

Minusta tulee kauhukirjailija.

Kustannusnäkymät eivät ehkä ole parhaat mahdolliset, mutta on valtava helpotus tajuta oma paikkansa. Genre asettaa kirjoittamiselle rajat, kytkee sen osaksi laajempaa perinnettä. Olen kieltämättä onnellisimmillani, kun kirjoitan kauheista asioista.

Poistomyynnistä pelastetut helmet.

Kävin eilen kirjastoni poistomyynnissä etsimässä vanhoja helmiä omaan kirjahyllyyn. Minua lykisti, sillä spefihylly oli täynnä vielä kun saavuin paikalle. Ja hetken päästä sylinikin oli täynnä. Toisaalta hintahaitarin ollessa 0,50 - 1,50 € ei kirjapaljous rokota kuin hyllytilaa kotona.

Löysin oheiset romaanit:
  • Ursula Le Guinin Maailma, vihreä metsä (1972) 
  • Phillip Pullmanin Lyran Oxford (2004) 
  • Boris Hurtan Elävien ja kuolleitten kesä (1990, herran esikoisteos!) 
  • Jennifer Lynchin Laura Palmerin salainen päiväirja (1990).

Ja oheiset novelliantologiat:  
  • Jäinen vaeltaja - sata vuotta suomalaista tieteiskirjallisuutta (1986, sis. mm. Johanna Sinisalo, Mika Waltari & Ursan novellikisan satoa
  • Tulilintu (1993, sis. mm. Shirley Jacksonin klassikkonovelli Arpajaiset
  • Julma on rakkaus - seksi ja kauhuantologia (1992, sis. mm. Robert R.R. Martin
  • Viiltokuvia - kotimaista kauhua (1992, sis. mm. Boris Hurtta & Tove Jansson
  • Atoroxin perilliset - parhaita suomalaisia tieteiskertomuksia (1988, sis. mm. Johanna Sinisalo & muita Atorox-palkittuja novelleja ja kahden novellikilpailun satoa
  • Ensimmäinen yhteys - tieteisnovelleja (1988, sis. mm. Johanna Sinisalo & Harlan Ellison)
Pääasiassa mukaan tarttui hyvin vanhaa genrekirjallisuutta, mutta se ei todellakaan haittaa! Erityisesti halusin lukuun vanhoja kotimaisia novelleja. Onneksi eteen sattui vielä näin hyväkuntoisia kirjoja - en tosin tiedä koska saan ikinä kirjahyllyni täysin luetuksi tällä menolla. Pitänee hakeutua liiallisen kirjashoppailun tukiryhmään. ;)

21 kommenttia:

  1. Ei muuta kuin Kingiksi Kingin paikalle ;)
    Än

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siis paineita! ;)

      Poista
    2. Pitää olla tavotteita :D

      Mulla on kyllä genreasioissa vähän samaa kokemusta. Lanua pidin kovasti omana lajina, mutta Sky iski ihan toisaalle ja tuntuu omemmalta kuin mikään ikinä.
      Än

      Poista
    3. Kirjoittaja ei aina valitse genreään, vaan tarina valitsee sen hänen puolestaan. Se on minusta hyvä merkki siitä, että on oikealla tiellä. :)

      Poista
    4. Kyllä :)
      Än

      Poista
  2. Ihanaa, että sinusta tuntuu, että olet löytänyt omimman genresi - tai tajunnut, että se on sinun juttusi.

    Kyllähän moni kirjailija kokeilee eri genrejä tai yhdistelee niitä, mutta harva varmaan on sellainen monitaituri, että hallitsisi kaikki genret. Ehkä onkin helpompi keskittyä yhteen genreen ja oppia kirjoittamaan sitä hyvin kuin yrittää tehdä vähän kaikkea? Itselläni on pari genreä, joita tykkään kirjoittaa. Joskus tulee tunne että pitää vaihtelun vuoksi kokeilla jotain muuta, mutta sitten olen palannut siihen tuttuu, jonka kirjoittaminen tuntuu hauskimmalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä tämän oivaltaminen tuntuu aika huojentavalta minullekin. Etenkin kun tekstien synkkyys on ahdistanut minua. Olen saanut "mutta pitääkö sen olla niin synkkä?" kommentteja aika kauan, ja yrittänyt sitten niiden pohjalta kirjoittaa jotain kevyempää.

      Luulen että jätän genrekokeilut toistaiseksi paitsioon ja keskityn tähän yhteen. Olisi tietenkin hienoa sisäistää muitakin tulevaisuudessa, mutta toisaalta kaikki kirjoittajat eivät vaihda genreään enää sen löydyttyä.

      Realistinen YA tai korkeintaan uuskumman makuinen YA taitaa olla sinun juttusi. ;)

      Poista
    2. Ihmiset aina lukevat myös omien lukumieltymystensä läpi. Jos ei lue yleensä synkkää, voi tulla noita "mutta pitääkö sen olla niin x"-kommentteja. (Voi olla, että itsekin olen siihen syyllistynyt.) Vaikka luin kyllä kauhua yläasteella. Sitten se jotenkin on enimmäkseen jäänyt. Mutta pitää kirjoittaa sitä, mistä tykkää. Sillä pääsee pitkälle. :)

      Juu, ainakin toistaiseksi taitaa olla. :) Ehkä joskus tulevaisuudessa kirjoitan jotain aikuisille, mutta tällä hetkellä ei vedä mukaansa niin.

      Poista
    3. Totta tuokin. Minusta on hyvä, että voisi antaa jonkinlaisen ennakko-odotuksen genrestä, koska on samalla myös tietyntasoinen lukuohje. Sain noita kommentteja etenkin silloin, kun ficcasin ja romanssini tuppasivat olemaan "monimutkaisia"...

      Aina on mahdollista vaihtaa. Julkaisihan Terhi Rannelakin vastikään "aikuisten kirjan", vaikka on pääasiassa tehnyt lanua. ;)

      Poista
  3. Minusta tuntuu, että kaikilla kirjoittajilla on se rakkain genre, se omin juttu, vaikka tuotoksissa sekoittuisikin monen eri genren elementtejä. Tai vaikka tulisi kokeiltua välillä jotain muutakin. Ehkä sitä omaa mieltymystä voisi verrata kotiin - se on se, jossa on parhaimmillaan, rennoimmillaan, johon luultavasti aina palaa ainakin omissa ajatuksissaan.

    Kiva, että oma genresi on löytynyt. Jään innolla odottamaan, mitä tästä oikein poikiikaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä on aina alitajuntaisesti teksteihin uinut, vaikka olen yrittänyt sitä vastustellakin. Luulen että kirjoittaminen helpottuu nyt, kun en enää yritä taistella sitä vastaan.

      Novellipituista kauhua on ainakin tiedossa tänä kesänä. ;)

      Poista
  4. Apua, älä sano noin!

    Sori, ensimmäinen reaktioni oli paniikki. Saat kirjoittaa kauhua ja synkkyyttä, se kyllä tuntuu olevan sinun juttusi. :) Mutta itse en osaa vielä kategorisoitua. Vähän kuitenkin tiedän. Haluaisin kirjoittaa sekä scifiä että realismia. En pahemmin nuorille, enkä lapsille, korkeintaan YA:ta. Eikä mitään hattarahöttöä, eikä pahemmin huumoriakaan. Enkä novelleja.

    Hienoja löytöjä olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi paniikki? Pelkäätkö nakkia koelukijaksi? ;)

      Kategorisoituminen ei sovi kaikille. Joskus on hyvä vaan pitää kaikki ovet auki ja katsoa mitä siitä tulee. Minulla genresekoilu on vaikeuttanut kirjoittamista, koska kauhugenressä on myös maailmankatsonnallinen erilaisuus muihin (se synkkyys).

      Tunnistan sinut kyllä tuosta kuvauksesta. Vähän rankka, vähän verinen, mutta vakava sci-fi, jossa mielikuvitus mahdollistaa tuttujen teemojen etäännyttämisen. Minusta sci-fi ja realismi eivät ole toisiaan poissulkevia juttuja. Sinun tarinoissasi ne elävät usein samalla akselilla, toinen vain tulevaisuuden potentiaalisena kuvana.

      Poista
  5. Minusta on ihanaa, että olen löytänyt oman genresi. :) Tämän ei tarvitse tarkoittaa sitä, ettet saisi enää ikinä kirjoittaa mitään muuta, mutta tiedän itse kokemuksesta kuinka huojentavaa selkeiden rajojen vetäminen joskus voi olla. Minäkin helpotuin suunnattomasti myöntäessäni itselleni aikoinaan, että kirjoitan nuorille aikuisille. Sen jälkeen tuntui kuin jokin solmu olisi auennut.

    Kauhu ei tosiaan ole helpoin genre saada läpi Suomen markkinoilla, mutta kuten ne kaikki hokevat, tarpeeksi hyvän romaanin julkaisemista ei mitkään genret estä. Anna mennä. :)
    Tulipahan mieleen, että tulkitsit minunkin kirjoittavan osittain kauhua. Meillä on siis jotain yhteisiä mieltymyksiä. ;) Jos joku sanoisi minulle, että "muuten hyvä mutta liian synkkä", todennäköisesti alkuun epäilisin tekstiäni ja harkitsisin sen muuttamista, mutta lopulta päätyisin takaisin synkkään tunnelmaan. Jos se miellyttää itseään, se pitää toteuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en ajatellut solmia mitään exclusive-suhdetta kauhuun, mutta kyllä sen hyväksyminen on selvästi avannut jotain solmuja. Olen varovaisen toiveikas julkaisun suhteen. Onhan meillä nytkin Mia Vänskä ja Marko Hautala, sekä naapurimaan John Ajvide-Lindqvist.

      Minusta tuntuu, että genrejä arvotetaan edelleen jonkin verran. Nuorten kirjallisuutta pidetään "helppona" ja kauhua pinnallisena. Sen vuoksi sitä omaa juttua saattaa hävetä ihan turhan takia. Olen joutunut monta kertaa selittelemään miksi pidän kauhusta. Ei se väkivalta, vaan kamalien asioiden odotus. ;)

      Olen pääasiassa yhdistellyt kauhuelementtejä niihin sopimattomiin genreihin, jolloin ne ovat pistäneet silmään. Jatkossa voinkin tehdä rehellisen kauhutarinan, jolloin kontrastia ei enää ole. Siinä suhteessa palaute on siis ollut ihan pätevää. :)

      Poista
  6. Hienoa! Tuollainen valaistuminen kyllä helpottaa genrejen ja mahdollisuuksien viidakossa!

    Minä en voi sanoa, että olisin löytänyt oman genren, mutta uskon että oma ääneni välittyy siitä mitä kirjoitan. Tällä hetkellä spefi on se ominaisin, mutta uskon että käyttämäni kerronnan keinoilla voisin kirjoittaa myös realismia. Kaikenlaista on kyllä tullut kokeiltua! Ihan romanttiseen perusviihteeseen en usko pystyväni, en ainakaan jos kyseessä on nykypäivään sijoittuva realismi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kässäreitäsi lukeneena on pakko sanoa, että venyt kyllä moneksi! Kässäreissä on keskenään toistoa aika vähän ja asetelmat ovat aina yllättäviä. L, P, M ovat jokainen omassa laatikossaan hienoja saavutuksia. :)

      Poista
  7. En ole tullut ajatelleeksi, että pitäisi tiedostaa mikä olisi se omin genre, josta mieluiten kirjoittaa. Itse olen aina raapustellut juttuja, joita itse mielelläni lukisin muidenkin aikaansaannoksina. Mutta tämän postauksen jälkeen ymmärrän kyllä sellaisen "valaistumisen" mukanaan tuoman helpotuksenkin.

    Tuppaan aina arvostelemaan elokuvia ja kirjoja liian onnellisista lopuista ja tarinoissani suurin osa porukasta yleensä kuolee tai paljastuu mieleltään sairaaksi hmmmm.. olen jo antanut itselleni luvan sellaiseen synkkään sekoiluun, enkä pahemmin stressaa siitä mitä muut asiasta ovat mieltä. Tarkoittaako tämä että olen jo löytänyt genreni vai pelkästään sitä, ettei julkaisuhaaveita ole näkyvissä...edes teoreettisia sellaisia? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista murehtineeni genrejuttuja ennen kuin aloin miettiä julkaisemista. Sen jälkeen tämä onkin ollut päänvaiva, kun ennen saattoi vaan läiskäistä kaikki elementit yhteen pakettiin ja olla ihan onnellinen.

      Kauhu ja gotiikka vaikuttavat olevan sinullekin ne luonnollisimmat. Luulen että stressin puute on vaan vahvaa uskoa omaan juttuun. Ulkopuolelta tulevat paineet eivät sinua heilauta, mikä on hyvä juttu. ;)

      Poista
  8. Olisi ihanaa, jos noin selkeästi antaisi periksi omalle genrelleen. Kirjoita kauhua, kirjoita! Aina kauhulle on jossain paikka.

    Olen todennut, että kirjoitan vähän vahingossa kevyttä spefiä, tyylilaidasta toiseen, koska sitä saa julkaistua. Joskin nettilehdissä, antologioissa ja pienkustantajilla, mutta kuitenkin.

    Mutta oikeastihan haluaisin kirjoittaa höppänää teiniromantiikkaa, mieluiten novellimitassa. Mitä hyötyä siitäkään sitten on? Edes SinäMinä ei ilmesty enää :P Sellaisen julkaisumahdollisuudet ovat ihan oikeasti lähellä nollaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kyllä höppänälle teiniromantiikallekin olisi varmasti kysyntää! :(

      Novellimitta on kieltämättä haasteellinen, mutta realistiset nuorten romaanit ovat olleet minusta aika lyhyitä noin yleisestikin. Oletko kokeillut kirjoittaa novellikokoelmaa aiheesta? Ehkä joku kustantaja innostuisikin sellaisesta. Markkinat ovat nyt pullollaan spefiromantiikkaa, mutta käsittääkseni realismi on tulossa takaisin John Greenin vanavedessä.

      Poista