perjantai 13. kesäkuuta 2014

Mia Vänskä - Saattaja

Muistan ihailleeni Vänskän kirjojen kauniita kansia kauan ennen kuin harkitsin edes niiden lukemista. Kuluneen vuoden aikana olen haalinut käsiini mahdollisimman paljon tuoretta kauhua, jota ei kauheasti kyllä löydy kotimaisena. Saattajasta kiinnostuin siis nimenomaan kotimaisuuden vuoksi.

Mia Vänskä, 2011, Atena,oma ostos

Lilja havahtuu karulla tavalla parisuhteensa ongelmiin. Samalla herää myös hänen rohkeutensa lähteä huonosta parisuhteesta ja palata takaisin synnyinseudulleen. Sattumalta hänen lapsuudenkotinsa on myytävänä ja nykyiset asukkaat ovat kenties liiankin innostuneita myymään talon hänelle. Paluu entiseen ei suju ongelmitta. Oudot ilmiöt talossa kummastuttavat, eikä Lilja voi sulkea silmiään parhaan ystävänsä Kristiinan väkivaltaiselta arjelta. Sitten naapurissa tapahtuu järkyttävä veriteko ja pian sen jälkeen Lilja löytää koomaan vajonneen äitinsä kellaristaan. Pimeyden läheisyydessä vain Liljan orastava erikoiskyky voi pelastaa hänet.

Saattaja on kirjailija Mia Vänskän esikoisteos, joka sovittaa kauhukirjallisuuden tutut ilmiöt suomalaiseen miljööseen ja mielenmaisemaan. Tämä asetelma onkin kirjan suurin vahvuus, kun lukijalle arkinen todellisuus käännetään onnistuneesti vieraaksi ja ahdistavaksi. 

Ikävä kyllä kauhutarinana Saattaja kulki hieman liian tuttuja latuja. Liljan kotitalon omituiset tapahtumat on nähty moneen otteeseen kauhuelokuvissa, ja päähenkilöä uhkaava epämääräinen pahuus ei iske samalla tapaa palleaan kuin monimutkainen ihmisantagonisti. Hahmot olivat ehkä liian mutkattomia minun makuuni. Etenkin sivuhahmojen ongelmat ratkesivat helposti ja heidän reaktionsa tuntuvat seuraavan kirjan juonta käsikirjoitusmaisesti. Kaipasin jotain oikeasti yllätyksellistä käännettä tai reaktiota, joka olisi poikennut ennakko-odotuksistani.

Kirjassa oli paljon käsiteltäviä teemoja, kuten alkoholismi, parisuhdeväkivalta ja lapsen kuolema, mutta suurinta osaa käsiteltiin minun makuuni aika pintapuolisesti. Ratkaisut tuntuivat hieman mustavalkoisilta, joskin kauhulla on tapana kärjistää. Väkivaltaa esiintyi kirjassa säästellen, eikä sen uhka tuntunut aina niin pelottavalta kuin aihepiiri sallii. Jännite unohtuu puolessa välissä ja tarina käy turvallisemmaksi, kun Lilja alkaa tutustua kykyihinsä.
Metsä näytti vihamieliseltä, mutta samalla jokin siellä houkutteli Liljaa, kuiskaili hänen mielensä poimuissa ja kutsui luokseen. Äkkiä hän tuli tietoiseksi metsästä kuuluvista äänistä - kahahduksista ja oksien risahduksista, eläinten äänestä ja tuulen ulinasta. Pahaenteinen tunne alkoi levitä. Lilja ei pystynyt pysäyttämään sitä, se oli kuin lauma puukuoriaisia, jotka olivat vallanneet lahon puun ja alkaneet nakertaa sitä sisältä päin. Hän käänsi katseensa väkisin pois metsästä ja jatkoi rantaa pitkin eteenpäin. Hän ei tiennyt mitä aikoi tai mihin oli menossa, mutta tuntui, että olisi hyvä pysyä liikkeessä. Muuten se saisi otteen ja vetäisi luokseen, yrittäisi kuiskia ja... viekotella...

Vänskän kieli on helppoa ja yksinkertaista. Ilmaisullinen niukkuus ja elokuvamaisuus sopivat aiheeseen ja miljööseen. En käännellyt sivuja hiirenkorville ja maistellut ihania lauseita tämän kirjan kanssa, mutta toisaalta teksti ei myöskään ollut minusta tönkköä.

Kirja pääsi minusta kunnolla vauhtiin vasta viimeisen kolmanneksen aikana, kun alun epämääräisistä säikyttelyistä edettiin vaiheeseen, jossa riskit olivat selvät ja Lilja teki tietoisen ratkaisun käyttää kykyään. Viimeisissä sadassa sivussa oli imua, joskin kliimaksi jäi hieman latteaksi ja epilogi tuntui liiankin onnelliselta. Pidin kovasti tarinan mytologiasta, ja mietin jossain vaiheessa olisiko tarina onnistunut paremmin jos se ei olisi ollut kauhua? 

Kaiken kaikkiaan Saattaja ei vakuuttanut. Minusta kirjan esikoisuus paistoi rivien välistä, vaikka aineksia tässä oli. Olisin halunnut pitää tästä enemmän, koska kotimainen kauhu ja naisperspektiivi saivat minut todella innostuneeksi. Aion kuitenkin lukea Vänskältä lisää, sillä tässä oli lupaus mielenkiintoisesta urasta. 

4 kommenttia:

  1. Ostin tämän kirjan eilen divarista, koska minuakin kiinnostaa tutustua lähemmin kotimaiseen kauhuun. Mitään ennakko-odotuksia ei oikeastaan ole, joten saas nähdä. Yritän saada luetuksi tässä kesän aikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tästä kyllä pidetykin ja ymmärtääkseni kirja on myynyt ihan hyvin (tarpeeksi pokkariin). Kauhutottumukset vaikuttavat tässä aika paljon. Pidän hiukan kierommasta kauhusta. ;)

      Mukavaa lukemista! :)

      Poista
  2. Samuli Antilalta ilmestyi ihanjustnyt Rajat ja muita kauheita tarinoita -kokoelma. Jos kotimaista kauhua kaipaat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olenkin pannut tuon merkille ja vaikuttaa oikein lupaavalta aihepiirinsä vuoksi. Juuri nyt on vain hyllyssä paljon lukematonta kauhua novellimuodossa, joten en ole ihan heti hankkimassa.

      Poista