tiistai 3. kesäkuuta 2014

Kirjoittajan murmelipäivä

Jokainen tietää varmaan sen leffan tai tv-sarjan jakson, jossa päähenkilö huomaa elävänsä samaa päivää uudelleen ja uudelleen? Minulla on välillä tämä fiilis kirjoittaessa.

Bill Murrayn klassikkokomedia Päiväni Murmelina.

Pintapuolisesti ideapelto antaa loputtomasti erilaisia skenaarioita ja konflikteja, joiden välillä pallottelen, kunnes saan joskus jotain valmista pöytään. Mutta kun lähden tarkastelemaan tuotoksiani hieman lähempää, huomaan turhan usein jauhavani vain samoista asioista.

Päähenkilöt tuntuvat toistavan itseään, teemat ovat samaa vanhaa uusissa kuorissa, aiheetkin kiertävät jonkin verran. Tämä ei sinänsä ole niin vaarallista, koska suurin osa kirjoittamastani on pöytälaatikkotavaraa.  Olisi kuitenkin kiva siirtyä jossain vaiheessa eteenpäin tästä murmelipäivästä johonkin uuteen.

Vai onko se mahdollista? Jokainen kirjoittaja kirjoittaa itseään koskettavista asioista ja usein helpoin tapa kirjoittaa on luoda tarina, jonka puitteet ovat lähellä kirjoittajan omaa elämää. Kirjoittamisen loitontaminen omista kokemuksista ja mielipiteistä helpottuu ajan myötä, ja taitava kirjoittaja kykenee siirtämään lukijan tyystin erilaisen hahmon saappaisiin: uuteen mielentilaan, ympäristöön,  ajatusmaailmaan.

Olen usein mieltänyt yhdeksi kirjoittajan tärkeimmäksi ominaisuudeksi empatiakyvyn. Se on sitä, että kuuntelee muita ja yrittää ymmärtää kuulemaansa. Toinen olennainen ominaisuus on kyky heittäytyä kirjoittamiseen, välillä jopa niin, että unohtaa hetkeksi pitää kiinni omista mielipiteistään ja maailmankuvastaan.

Tähtiportti-sarjassa murmelipäivän angsti oli hieman kevyempää.

Luulen ettei kykyni heittäytyä ole aina ihan maksimissa. Luon helposti protagonisteja samasta muotista ja heidän välisensä erot jäävät kosmeettisiksi. Minulla on kyllä mielessäni hyvä ajatus siitä miksi tämä hahmo on mielenkiintoinen ja miksi hänen tarinansa kannattaa kertoa, mutta erilaisuus laimenee kirjoittaessa tiedon puutteeseen, kirjailijan laiskuuteen ja muuhun vastaavaan.  Pidän itsepintaisesti kiinni oman kokemukseni rajoista ja pystytän niistä tukipuut näille hahmoille.

Jälkikäteen pohdin mikseivät hahmot tunnu kovin erilaisilta. Ehkäpä siksi, että kyseessä on minun käsitykseni esim. kodittoman ihmisen arjesta sen sijaan, että kirjoittamisen taustalla olisi varmuutta. En nyt oleta, että kirjoittajan tulisi aina puhua "totta", mutta oman kokemuksen ulkopuolelta tehdyt pintapuoliset huomiot muuttuvat helposti hengettömiksi stereotyypeiksi. Synkimpinä hetkinä jopa pohdin meneekö tämä vain aikuisen leikiksi, jossa vaatteet tekevät ranta-Barbista ja ralli-Barbista jotenkin erilaiset?

Enpä tiedä. Kenties tämäkin tuntemus on vain omassa päässäni? Välillä hahmot ja ideat käyvät kypsyessään läpi useamman inkarnaation eri teksteissä, kunnes ne viimein loksahtavat paikalleen. Toisin kuin lukijat minä näen myös pöytälaatikkoon jääneet yritelmät. Lukija ei elä kanssani murmelipäivää aina vain uudelleen... toivottavasti? O.o'

Tuntuuko teistä siltä, että kirjoittaminen on pakkotoistoa? Että samat jutut pyörivät loputtomiin ruudulla, vaikka kuinka yritätte keksiä jotain uutta? 

10 kommenttia:

  1. Itsestänikin tuntuu - kuten olen varmasti omalla puolellani kironnut - että kierrätän jatkuvasti samoja asioita yhä uudelleen ja uudelleen. Tuntuu, että on vaikea irtautua esim. siitä ihanteellisen (itseni ihannoiman) protagonistin luonteesta ja siitä, mitä aiheita käsittelen. Aiheet/teemat ovat hankalia ehkä siksi, että niiden täytyykin lähteä aina kirjailijasta itsestään, siitä mikä kirjoittajaa kiinnostaa, mutta en haluaisi kuitenkin päätyä kirjoittamaan aina yhdestä ja samasta, olipa aihe kuinka lähellä sydäntäni tahansa. Hankalaa.

    Hahmot ovat ikuinen kurimus minulle jo siksi, että tunnun kirjoittavan vain ja ainoastaan itsestäni lähtöisin - eli hahmoihanteistani lähtöisin. Vain silloin yhtenä ajanjaksona talvella olin hahmojeni ihon sisällä ja tuntui, että ehkä sittenkin ymmärrän heitä ihmisinä kunnolla. Mutta nykyään... Ei onnistu. Ja enpä usko, että hahmoja erottaa paperilla toisistaan kovinkaan hyvin. Pitäisi muistaa se itselleni laatimani "sääntö", että hahmo voi olla kliseinen stereotypia, mutta joukossa pitäisi olla vähintään yksi määrittelevä/hyvin erottuva ominaisuus, joka onkin yllättävä/stereotypian vastainen. Se auttaisi muotin rikkomista ainakin siinä määrin, ettei paperilla tyyppi vaikuta samalta kuin kaikki muut "lajinsa" edustajat. Tai näin ainakin uskoisin. Kun vain itsekin muistaisin tosiaan soveltaa omaa teoriaani käytännössä! :D

    Välillä olen miettinyt sitäkin, pitäisikö hahmot typistää projektin alussa ihan tietoisestikin vain esim. kolmeksi hallitsevaksi ominaisuudeksi, joiden varassa sitten hahmoa operoi kunnes hahmo tulee ns. vereksi ja lihaksi kirjoittajansakin kynän varressa. Yritin tätäkin konstia muistaa pääprojektini aikana tuossa aiemmin keväällä, mutta sekin yritys vähän jäi, samasta syystä kuin tuo edellinenkin. Olen kai vain laiska/kuriton kirjoittajana?

    Tuosta omien kokemusten hyödyntämisestä tuli mieleen, että oletko koskaan yrittänyt kirjoittaa aiheesta, josta et aiemmin omaisi mitään kokemusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinänsä kirjoittaminen on anteeksiantavaa puuhaa, että ohuehkoksi jääneen hahmon voi aina kirjoittaa paremmin editoidessa. Minä en ainakaan pysty suunnittelemaan mitään hahmoa täysin ennakkoon, vaan osa hahmosta syntyy vasta kirjoittaessa. Sellaiset pienet inhimillistävät yksityiskohdat, joita ei osannut ajatella etukäteen.

      En niinkään suunnittele hahmoja luonteenpiirteiden mukaan. Otan usein jonkin elämäntilanteen, eli rakennan ulkoiset asiat ensin, ja sitten vasta mietin millainen ihminen niiden keskiössä on.

      Valitsen aiheita oman kokemuksen ulkopuolelta jatkuvasti. Aiheita onkin minun mielestäni helpompi lähestyä ilman kokemustakin. Esim. mielenosoitus on tilanne, johon voin kirjoittaa hahmoni ihan hyvin ja uskottavasti. Ongelmallisempaa on mennä sellaisen hahmon nahkoihin, joka on elänyt tyystin erilaisen elämän. Esim. maahanmuuttajatausta vaikuttaa jo hahmoon niin syvällisesti, ettei pelkkä pintatieto riitä.

      Protagonistini tuppaavat olemaan alle 30-vuotiaita keskiluokkaisia naisia. Sinänsä tässä ei ole mitään pahaa, mutta variaatio kehittäisi minua kirjoittajana. Minulla on yksi projekti, jossa on useampi tuon muotin ulkopuolinen protagonisti, mutta se on pahasti vaiheessa juuri tuon heittäytymisen vaikeuden vuoksi.

      Poista
  2. Ehkä murmelit ovat kirjoittajien toteemieläimiä?

    Minäkin kierrätän samoja henkilöhahmoja ja teemoja. Yksinkertaisesti pidän tietyistä teemoista kirjoittamisesta ja tietynlaisista henkilöistä. En koe sitä ongelmaksi niin kauan kuin raapustaa pöytälaatikkoon tai ei itse kyllästy, mutta jos tahtoo julkaista, olisi tietysti hyvä olla vähän monipuolisempi... vaikka kyllähän monilla kirjailijoilla on tuotannossaan nähtävissä yhtäläinen lanka. Ehkä enemmänkin pitäisi osata varioida lempiteemaansa ja näkökulmia, josta siitä kirjoittaa? Toisaalta luulen että nämä jutut menevät sykleissä. Muurama vuosi sitten kirjoitin juttuja, jotka kaikki olivat samanlaisia, nyt taas tuntuu siltä - mutta ehkä ne kuitenkin ovat erilaisia kuin ne muutaman vuoden takaiset jutut. Toivottavasti - tai sitten ne ovat murmeleita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin murmelia taipuvaisempi sopuleihin. Kirjoittaminen tuntuu usein myös jyrkänteeltä hyppimiseltä. ;)

      Luulen, että minulla on joku default-asetus, jonka mukaan lähden varioimaan tyypillistä identiteetinetsintätarinaa lamaantuneen naishahmon kautta. Variointi on varmasti avainsana tässä. Ja sykliajatuskin kuulostaa tutulta, sillä fikkipuolella kirjoitin paljon romantiikkaa (jos vaarnamaista romantiikkaa voi siksi sanoa), mutta nykyään en enää ollenkaan.

      Ehkä kehitän projekteille murmelibingon, jonka johtaa täyttyessään hylkäämiseen? XD

      Poista
    2. Tuokin on kyllä. :D

      Tiedän että haluat luoda hyviä naishahmoja, mutta oletko muuten koskaan kokeillut kirjoittaa muita kuin naispäähenkilöitä? Jos hahmosi tuntuvat itsestäsi liian samanlaisilta, siinä voisi olla yksi vaihtoehto jolla ottaa etäisyyttä aiempiin päähenkilöihin.

      Hei, kehitä, minäkin voisin ottaa osaa siihen. Luulen että tulisi tarpeeseen. xD

      Poista
    3. Pitäisi varmaan kirjoittaa enemmän myös miehiä, vaikkeivat mieshahmot lähtökohtaisesti minua yhtä paljon kiinnosta. KK:ssa tosin on 3-4 miestä (ja ihan onnistunuttakin hahmoa)! Pystyn siis siihen, tarvitsen vaan kiinnostavan näkökulman. ;)

      Täytyykin sitten väsätä tuo murmelibingo! XD

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Joo, niinhän se menee, että omassa blogissakin puidaan samat asiat kymmeniä kertoja.

      Raevaara puhuu kyllä asiaa. :)

      Poista
  4. No nytpä lykkäsit peilin naaman eteen juuri sopivaan aikaan. Tekisi jopa mieli ihan kirota päräyttää.
    Olen nyt viikon verran ollut ihan tohkeissani "uuden" tarinan alusta. Koko pitkän kevään olen lähinnä editoinut ja muokkaillut vanhoja tarinoita, kunnes viime viikonloppuna se suuri inspis iski. Kevätmahla virtasi, innostus ja valoisat kesäyöt saivat valvomaan aamyöhön idean parissa. Tein jopa juonikaavion ja hahmoluettelon. Eilen heräsi epäilys, tarina ja suurin osa hahmoista vaikuttivat jotenkin tutuilta, ainoastaan aihepiiri ja miljöö olivat toisia. Eli aivan kuten sanoit ranta-Barbie oli puettu ralli-Barbieksi.
    No, ei auta itkut markkinoilla, kai sitä täytyy palata nöyrästi sorvin ääreen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut aiheet ovat ilmeisesti aina ajankohtaisia. ;)

      Onneksi kaikkea ei tarvitse heittää romukoppaan, vaan ideaa ehtii vielä muokata. Kiva kuulla, että siellä on ollut kirjoitusinnostusta!

      Poista